lauantai 27. joulukuuta 2014

Valkea joulu ja treenailua

Joulua on nyt juhlittu. Aattona meillä oli kotona yhteensä 12 henkeä, mukaanlukien alle puolivuotias veljen tyttö. Lisäksi mukana oli veljen koira Ronja, jonka kanssa Ukko pelasi melkein koko illan.


Kinkkua tehtiin ensimmäistä kertaa leivinuunissa ja vaikka jo välillä jännitti, että meneekö koko kinkku piloille, niin siitä tuli niin mureaa ja mehukasta, että luut putosi itsekseen irti. :D Oli vähän sellainen pulled pork -versio, mutta sai sitä jäähtymisen jälkeen ihan kivasti leikattuakin. ;)

Säät on kyllä nyt olleet niin mahtavat, ettei voi yhtään valittaa. Kyllä kelpaa taas näilläkin keleillä katsoa omaa pihaa, kun on niin hienoa ja kaunista. :) Ja onhan näitä vapaita päiviä ja auringonvaloa pitänyt käyttää hyväksi ja treenailla paimennusta ja Tapaninpäivänä pojat pääsi vähän lampaille. Kivat pikku treenit tehtiin, Ukolle kaaria Virpin neuvomalla tavalla, että kaareen päästä kutsuinkin suoraan takas luokse iloisesti hihkuen. Välillä oli vaikeempaa, välillä helpompaa. Silmää tolla pojalla kyllä riittää. Jerikon kanssa harjoiteltiin sortteerausta ja se on kyllä hitsin vaikeaa. Välillä, kun lampaat lähti juoksemaan, niin oli tosi vaikea saada Jerikoa väliin ja päästää se yksi juokseva menemään ja pysäyttämään kaikki. Teki kyllä tosi hienojakin suorituksia ja eihän sitä voi heti osata, kun ei olla tollaan aiemmin treenattu.





Tänään käytiin Veeran kanssa tokoilemassa. Veera kuvasi molempien poikien treenit ja liikkuroi Ukon. Jerikon kanssa hinkkasin täyskäännöksessä takaosan käyttöä, vähän tuppaa jäädä vajaaksi. Toisaalta nyt sitten videolta katsottuna oon välillä vähän liiankin vaativa Jerikolle ja oli vähällä, ettei Jeriko ihan pahoittanut mieltään, kun mikään ei kelvannut. Sitten noutoa muutama toisto, hyppynouto ihan matalalla esteellä tarkoituksella, ihan vaan muistuttamaan ylipäätään hyppynoudosta eikä korkeus ollut tässä se pointti ollenkaan. Luoksetulo oli alkuun vähän hidas, toisella toistolla ihan ok, muttei Jerikon parasta. Tosi pitkä treenitaukokin näissä kyllä takana, joten onko ihme.



Ukolle tehtiin liikkeitä tosi pitkästä aikaa liikkuroituna. Palkkailin siis välissä ja tarkoitus oli vaan testata liikkeitä ja Ukon virettä, että ottaako kuinka painetta liikkuroinnista. Tokoa ei olla kunnolla treenailtu aikoihin ja varsinkaan hyppyä tai luoksetuloa ei juuri ollenkaan. Hyppyä itse asiassa varmaan viimeksi tolleen tokohyppynä alokkaan kokeessa... :D Joka tapauksessa mentiin vähän liikkeitä läpi ja liikkurointi ei Ukko häirinnyt. Seuraamisessa oli aluksi ihan banaanina ja mun vaikea kävellä, lisäksi kyyläs ilmeisesti ruudun merkkejä ja pysähdys jäi huomaamatta. Ruutu kun jäi taakse niin alkoi helpottamaan ja seuraaminen oli oikein kivaa, joskin tokoon aika tiivistä. ;)

Jäävistä seisominen ei oikein onnistunut, pari kertaa kokeilin korjata, mutta sitten mentiin eteenpäin. Tarkoitus oli käydä liikkeet läpi, tiedän sitten mitä pitää treenailla ja vahvistaa. Luoksetulon stoppi itsessään oli ihan ok, mutta pysähtymisen jälkeen kun aloin heittämään palloa, lähti jo eteenpäin. Tarvii treenata, mutta ennakointi on niin herkässä, ettei noita pysäytyksiä ole tehty kuin ihan kourallinen. Liikkeestä maahanmeno oli oikein hyvä, samoin nouto, palautuskin oli tosi siisti (lue: ei siis hypännyt päin)! :)

Hypystä Ukko ei meinannut tietää mitään, mutta miten voisikaan, kun on niin vähän tehty ja niin pitkä tauko olla. Kunhan kokeilin. Treenilistalle. Kaukkarit menee ihan jees niin kauan, kun Ukko ei vaan haistelis maata, se pitää saada siltä pois. Välillä saattaa myös jumittaa yhtä hyvin istumaan kuin seisomaan, joka on mulle ihan uutta maahan jumittavan Jerikon jälkeen. Mutta häiriö ja etäisyys (koematka) huomioon ottaen tosi hyvä! :)

Hyppynouto ihan mieltä virkistämään, samoin sitten ruutua. Aluksi Ukko hämääntyi vääristä merkeistä, mutta mikä oli tosi hienoa, niin korjas itsensä ruutuun eikä paineistunut yhtään vaan häntä heilui edelleen! Toisella toistolla tosi hyvä suoritus. :) Lopuksi vielä paikkamakuu Nemon kanssa 3 min piilossa ja siellä Ukko makasi pää maassa koko ajan samassa asennossa vaikkei ryhmäpaikkamakuuta ole tehty yli vuoteen! Treenattavaa siis on, mutta Ukon mielentila alkaa olemaan tosi hyvä ja kun treenaamalla saadaan liikevarmuus, niin luulen, että ollaan aika lailla valmiita kokeeseen. :)


Veera, Kiia ja Nemo tuli meille vielä käymään. Kiia pääsi katsomaan lampaita ja tuntui tykkäävän kovasti. Jeriko ja Ukko sai myös aimo annoksen hellyyttä ja rapsutteluja. Hauska mun mielestä oli, kuinka täysin paimennusta tuntematon lapsikin näkee eron Jerikon ja Ukon välillä, kun Kiia pienen paimennusnäytöksen jälkeen tokaisi, että "Ukko oli taitavampi". Ja silleen teknisessä suoriutumisessa ei varmastikaan ollut oikein muuta eroa kuin ehkä se, että Jeriko pitää paremmin etäisyyttä lampaisiin. Kai Kiia erotti sen Ukon tyylikkyyden tekemisessään, mikä selvästi erottaa sen Jerikosta.. Hauskin oli, kun Kiia oli vaikuttunut siitä, kun "Ukko osaa englantia". :DD

Veeran, Kiian ja Nemon lähdettyä tein vielä vähän tarkempaa treeniä pojille. Ensin Jerikon kanssa yritin vähän tunnustella miten harjoittaisin sille rauhallisempaa flänkkäämistä, koska Jeriko tuntuu flänkeillä usein säikäyttävän lampaita turhaan, kun liikkuu niin rivakaasti. Kävelin siis Jeriko rinnalla, perässä ja yritin auttaa flänkissä ja rauhoittaa, ja kehua rauhallisesta flänkistä. Näytti kyllä ihan hyvin toimivan. Tavoitteena olis saada sellainen flänkkaaminen Jerikolle, että jos lampaat liikkuu rauhallisesti ja sillä ei ole kiire eteen, niin voisi samalla kevyellä ravilla siirtyä flänkille kuin millä menee ajossakin.

Harjoiteltiin taas sortteerausta ja hitsi kun on vaikeaa. Ja ennen kaikkea itse olen kyllä aivan liian vaativa Jerikolle aivan liian usein. Siinä missä pitäis enemmän auttaa ja tukea kun harjoitellaan uutta asiaa, niin jotenkin olettaa siltä aivan liikaa. Saatiin ihan kivoja sortteerauksia tehtyä, mutta sitten kun olis onnistumiseen pitänyt lopettaa, niin vielä vaan jatkoin ja Jeriko oli jo aivan väsynyt eikä enää oikein jaksanut/osannut/ymmärtänyt juosta väliin, vaan lähti herkästi kokoamaan koko porukkaa. Mun pitäis kyllä itse todellakin opetella olemaan reilumpi Jerikoa kohtaan. Lopulta sitten kuitenkin osasin lopettaa treenin Jerikon hienoon väliintuloon ja saatiin treeni lopetettua hyvään mieleen vaikkakin Jeriko oli väsytetty paljon enemmän kuin mitä olis hyväksi.

Ukko teki myös jakoa ja pari singeläkin tarjoutui. Ukon silmä on kyllä jännä juttu, kun aluksi jakoa alkaessa harjoitella siitä oli selvästi haittaa, mutta nyt kun Ukko osaa tulla väliin, niin se saa katseellaan suorastaan leikattua välin lampaisiin niin kuin kuuma veitsi voihin ja pienillä vilkaisuilla se ajaa eri porukat kauemmaksi toisistaan ja ottaa hyvin luontevasti toisen porukan haltuun. Jakaminen on Ukolle suorastaan helppoa ja se on helppoa sen kanssa.

Tehtiin myös pari singleä ja yksi oli todellä hieno. Otettiin porukasta erilleen isosarvisin uuhi, joka oli koko ajan valmiina säntäämään takaisin laumaan, koko ajan pää laumaan päin ja välillä näytti jopa siltä, että harkitsi voisiko Ukon puskea tieltään.. Ei varsinaisesti kuopinut maata tai muuta ilmeistä, mutta vähän katse oli sen tyyppinen. Ukko kuitenkin piti pintansa sen kanssa nyt TODELLA hyvin, siinä missä aiemmin olisi ehkä herkästi kääntänyt päänsä ja antanut periksi tai missä joku toinen saattaisi rynnätä puremaan. Ukko tuijotti kuitenkin herkeämättä takas eikä jumittanut, vaan sopivan tilanteen tulleen otti askeleen eteen ja pakotti uuhta peruuttamaan! Ukko piti lammasta tosi kauan, vähintään puoli minuuttia, ehkä minuutinkin, ja pariin otteeseen pakotti sen peruuttamaan. Uuhi ei suostunut kääntymän pois päin laumasta ja näytti koko ajan siltä, että pienikin virhe, niin yrittää rynnätä.

Niinpä lopetin tähän "voittoon" ja annoin Ukon vaihtaa isompaan porukkaan ja koota se kokonaan. Näin ei riskeerattu sitä, että uuhi pääsis ryntäämään Ukon ohi ja Ukko epäonnistuisi todella upean työn päätteeksi. En myöskään halunnut pistää Ukkoa kokoamaan tätä yksittäistä, koska se oli kuin jännitetty jousi ja olisi varmasti rynnännyt ja sekin olisi antanut Ukolle ehkä kuvan, että tilanne päättyi paniikkiin. Kokoamalla muu porukka ensin harjoitus päättyi tosi harmonisesti. Näköjään mun pää välillä toimii vaikka Jerikolle olenkin tosi usein ihan kohtuuton...

Vielä kun saisi Ukon kaikissa tilanteissa hyvin kuulolle ja jättämään lampaisiin vähän enemmän väliä, kun edelleen välillä tykkää änkeä ihan jalkoihin kiinni... Mutta kyllä tästä hyvä tulee, molempien kanssa. Nyt on jotenkin selkeempää treenisuunnitelmaakin molempien kanssa, Ukolle myös vois tollasta alkeis-poispäinajoa tehdä kuin Jerikonkin kanssa, jos sais sillä oikeaa tahtia vahvistettua...

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulu on taas

Kaikesta anti-kodinhengettäryydestäni huolimatta mä tykkään joulusta. Ja nyt ensimmäistä joulua omassa kodissa valmistellessani olen kyllä "pistänyt tuulemaan" jonkin verran. ;) Huomenna meille joulua viettämään on tulossa mun äiti ja sisaruksia perheineen ja sain oikein kunnon motivaatiopotkun laittaa paikkoja kuntoon. Täytyy myöntää, että muuton jäljiltä on vähän talon sisusta saanut odottaa ulkotöiden ja isompien remppojen.

Marraskuun puolella postista kilahti Kodin1:n alennuskuponki ja hitsi mä innostuin! Olin jo toukokuussa kuolannut yhden ihanan ruokapöydän perään ja nyt mä sitten säntäsin pöytää ostamaan. Tilausta tehdessä sanotitin, että pöytä tulee tammikuun puolella, mikä oli aika pettymys kun nimenomaan jouluaattona olis tarvetta isommalle pöydälle. Mutta sitten viime viikolla tuli iloinen tekstiviesti, pöytä noudettavissa! Ja nyt se on täällä! :)


Ostelin myös uusia verhoja ja piti lyhentääkin niitä, mutta ompelukone ei suostunut yhteistyöhön mun kanssa. Valmis-kapat kuitenkin sopi ja heti näyttää paremmalta keittiössä. :) Kaadettiin myös kuusi omalta takapihalta ja innostuin vähän senkin kanssa, kun laatikkoihin on kertynyt vaikka kuinka paljon koristeita! ;) En muista koska oli viimeksi joulukuusi kotona, kun vanhassa kaksiossa ei ollut missään oikein tilaa sille. Ei ainakaan vuosiin ole ollut, mutta nyt on ja komea onkin! :)



Ukko kävi viime viikolla kaksissa agilitytreeneissä ja oli aivan super! Tällä viikolla vietetäänkin sitten treenitaukoa. Näyttäisi siltä, että Jeriko hurvittelut Hirmu-neidon kanssa menee viikonlopulle tai ensi viikon alkupuolelle, mutta hyvää kannattaa odottaa. ;)

Jerikokin on täällä jo odotellut lahjojen avaamista kuin kuuta nousevaa. Unohtui lahjaostosten jälkeen kassi keittiöön tossa yksi päivä. Istuskelin olohuoneessa koneella, kun alkoi kuulua hento pieni "piip".  Menin katsomaan ja siellä Jeriko istui lahjakassin edessä toiveikkaana, että saisi luvan ottaa lelun kassista. Kun eihän sieltä saa omine lupineen ottaa. ;) Vein sitten kassin vaatehuoneeseen, mutta seuraavana aamuna ovi oli jäänyt jossain välissä auki ja siellä Jeriko taas sitten istui ja odotti lupaa ottaa lelu. :D

Ukon kanssa meidän suhteen lujittamisessa ollaan tultu siihen pisteeseen, että pitää vähän peruuttaa ja jättää mm. tervehtimiset kotiin tullessa tekemättä. Nyt kahtena päivänä, kun Matti on ollut vapaalla ja mä olen lähtenyt vielä töihin, Ukko on jäänyt ulvomaan (!!) mun perään. Siis vaikka Jeriko luonnollisestikin jäi kotiin. Musta on selvästikin tullut tärkeä ja täytyy myöntää, että mua vähän tää naurattaa. :D Ei naurattais jos asuttais vielä kerrostalossa, eikä Mattia kyllä naurattanut... ;)

Huomenna sitten syödään niin, että maha paukkuu. Aten ja Maijun mukana tulee Ronja a.k.a. Jääkarhu myös mukaan joulun viettoon ja veikkaan, että Nuoja ja Tosi Nuija on taas vauhdissa huomenna. Jeriko ja Ukko toivottaa kaikille oikein hyvää Joulua!


tiistai 16. joulukuuta 2014

Jeriko 5-v!

Meinas melkein unohtua, rehellisesti sanottuna olis varmaan unohtunutkin jollei Miia olisi onnitellut. Ei sillä ettenkö muistaisi vaikka unissani Jerikon syntymäpäivämäärää, mutta mulla on useinkin ongelma noteerata mikä päivä on menossa ja yhdistää se sinä päivänä oleviin tapahtumiin. :D

Kun tää melkein meinas unohtua, niin Jerikolle ei ollut mitään sen kummempaa lahjaa, mutta sovittiin sen kanssa, että aiemmin hakutreenejä varten tilaamani kaksi patukkaa oli sen lahja. Häviää kieltämättä viime vuoden lahjalle (Derekin kurssi), mutta kelvatkoon. ;)

Eilen saatiin joululahja mun agilityryhmäläiseltä ja nyt otin sitten sen käyttöön, että sai Jeriko jollain herkutella. En oo koskaan mennyt noihin pipari-, nakki- tai mihinkään muihinkaan haasteisiin, mutta nyt kuvaa varten hetken mielijohteesta iskin kanafileen suuhun, että "pidä" ja niinhän se partiopoika vaan piti ihan ongelmitta. On toi Jeriko vaan mahtava, mitä vaan pyydän niin aina toteuttaa. En olisi koskaan osannut kuvitella parempaa kuin mitä olen Jerikossa saanut. :)


Kun nyt haasteiden makuun päästiin, niin pitihän se pistää Ukkokin kokeilemaan. ;)


Näyttää sujuvan hyvin silläkin? No ei nyt ihan, kuva ei kerro koko totuutta. :D Ukolta valui kuola suupielestä, se meinas pariin kertaa lysähtää maahan ja alkaa syömään ja sitten pureskeli ja pyöritteli filettä suussaan. Mutta näin hyvän kuvan siitä silti sai. Vähän ehkä epätoivoisella ilmeella höystettynä.. Ja koko sen ajan kun nostelin Ukkoa ylös ja korjailin filettä suussa, herra Partiolainen istui asennossa ja piti filettä kauniilla otteella. ;)

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tunnelmointia

Joulu alkaa olemaan jo aika lähellä ja eilen oli mukava yllätys kun heräsi ja piha olikin valkoisena. Käytiin vähän lahjaostoksilla ja samalla ostin lisää valoja pihaan, joita sitten illalla laitettiin paikoilleen. Aika kivan näköistä kyllä vaikka itse sanonkin. Tänään vielä aurinkokin paistoi, mikäs sen hienompaa. :)






Jeriko pääsi tänään hakutreeneihin. Nämä oli nyt kolmannet treenit ja otettiin sitten ihan suoraan patukkapalkalle. Autolta lähtiessä Jeriko veti  hulluna, haukkui ja oli tarmoa täynnä, vaikka ei kyllä varmaan tiennyt vielä ollenkaan mitä ollaan menossa tekemään. :D Samalla tavalla haukkui Sarin perään, kun tehtiin nyt ihan näkölähdöt, lelut näytettiin keskiviivalla ja maalimiehet meni ihan takarajalle. Ensimmäisen lähetyksen jälkeen otettiin loput suoraan keskilinjalta vauhdista ikään kuin risteilynä, maalimiehet sitten vähän taputteli käsiään vielä avuksi tarvittaessa. Ensi kerralla on ehkä vielä syytä kokeilla, että pysäyttää keskilinjalle, niin Jeriko saa nostaa kierroksiaan siinä kun annetaan apu. Nyt välillä meinas menna vähän nenä maahan ja vauhti välillä hidastui, mutta kyllä ne maalimiehet sieltä löytyi ja Jeriko oli tyytyväinen patukkapalkkaan. :)

Kotona tehtiin pienet paimennustreenit. Aloin viheltämään Jerikolle oikean ti-ty sijaan ti-ti-tyy, koska ensimmäinen tuntui Jerikolle menevän herkästi sekaisin ajo-käskyn kanssa. Jeriko oli hienosti kuulolla, vähän ajoa ja siitä pillillä ohjailua ja sitten otettiin jakoa ja singleä. Pidätin Jerikolla aika kauan yksittäistä lammasta ja ongelmaksi sitten tuli, kun lammas pääsi ryntäämään kohti pääporukkaa, että Jeriko ei ymmärtänyt hakeutua käskyllä väliin, vaan lähti koko porukkaa kokoamaan. Yritin sitten ottaa perus jaolla taas sitä, että laitan kaarelle ja kutsun uudelleen väliin, mutta ei piru vie meinannut oikein suostua tulemaan väliin ja laumat ehti aina yhdistyä. Ei tota nyt paljoa ole tehtykään, mutta nyt joku erityinen ongelma siinä. Täytyy ottaa harjoitteluun.

Pari kertaa oli erityisen hankala single tai tarkkaan ottaen yksittäisen lampaan pitely. Tai tein siitä vähän ekstra-hankalaa, kun hyvin Jeriko piti paikoillaan, mutta pyysin vielä painostamaan/lähestymään niin, että lammas kääntyi ja luopui porukkaan pyrkimisestä. Karitsat oli erityisen hankalia pideltäviä, selvästikin enemmän riippuvaisia muusta porukasta. Lauman johtajaa Jeriko lopulta ajoi todella upeasti, pisti sen peruuttamaan ja lopulta Pomo kääntyi  ja sitten annoin Jerikon koota porukan. :)

Ukko teki myös ajoa ja kuunteli nyt TODELLA hyvin. Pysähtyi ihan yhdelläkin käskyllä (pari lipsahdusta tuli) ja otti tosi hienosti suuntakäskyt. Jakoa vähän myös ja lauman vaihtelua. Ukko osaa kyllä hienosti tasapainottaa, kun kuljettaa toista porukkaa poispäin. Tosi luontaisesti ottaa sen puolen mitä kautta porukka näyttäisi yrittävän kääntyä takaisin. Hieno poika! :) Ukolle otin myös singlen, kun siihen tilaisuus tarjoutui ja tässä Ukolla on kyllä selvästi hyötyä luontaisesta tasapainottamisesta vaikka välillä meinasikin olla epäselvää pitääkö yksittäistä vai kääntyykö loppu porukan puoleen. Mutta tosi hienosti meni. :)

Ukon kanssa ollaan myös kaukkareita jumppailtu. Riippuu kovasti Ukon mielentilasta miten menee. Välillä tekee tosi hienosti istu-maahan vaihtoja putkeen jopa 15 m matkalla sisällä, mutta välillä sitten taas jumittaa ihan totaalisesti ja "hassuinta" (ei ihan hirveesti kyllä naurata) on se, että Ukko voi jumittaa yhtä hyvin istumaan kuin maahankin...Sitten taas esim. torstaina otin Ukon halliin sisään käytävälle tekemään kaukkarit agilityhäiriössä ja hitsi kun teki hienosti 10 metrin matkalla! Ihan riippuu siitä kuinka motivoitunut Ukko on milloinkin tekemään. ;)

perjantai 12. joulukuuta 2014

Uudistusta ja uutta odotettavaa

Oli ehkä jo aika uudistaa blogin ulkoasua, kun itse tehdyssä kökössä bannerissa oli Ukko alle vuotiaana. Palkisen Ville teki mulle tosi hienon bannerin Tiinan ottamista upeista kuvista. Tykkään! :)
Toinen iloinen uutinen oli keskiviikkona alkaneet Hirmun juoksut, jotka tietää Jerikolle aika erityistä joululahjaa jos ei nyt ihan aattona, niin ainakin niillä kieppeillä. Nyt sitten vaan odotellaan.

Ukon kanssa tiistain agsatreenit meni tosi kivasti. Alkuun olikin oikein kivaa hyppysuoraa, missä kyllä ekalla toistolla tuli renkaan ohitus. Muutama treeni takaperin rengas oli ollut tuolla samalla paikalla ja se oli joku ihme ongelma Ukolle, mutta nyt oli kyllä ihan siitä kyse, että en ohjannut enkä edes käskyttänyt koko rengasta ja lähdin irtoamaan sivusuunnassa. "Ohjaa, älä oleta" olis ihan hyvä ohjenuora muistaa välillä. ;) Sitten kun ohjasin kunnolla, niin hitsin hienoa rataa tuli, ei edes keppivirheitä! Rata sitten päättyi kyllä lentokeinuun (tais olla ensimmäinen laatuaan), kun Ukolla oli pikkasen liikaa vauhtia...


Toisella kertaa Ukko teki takaisin päin tullessa viimeisen hypyn käännöksen niin hienosti ja spurttas niin hyvin putkeen, että oli pakko keskeyttää ja palkata! :)


Lopuksi vielä pientä puomitreeniä..


Torstaina oli sitten Jerikon agilitytreenien vuoro, mutta mä en ollut ollenkaan iskussa. Lämmittelylenkillä iski jotenkin tosi huono olo ja aattelin jo, että mahatautiko muhun iski ja lentääkö oksu radalla. No, oksu ei lentänyt, mutta hapotti enkä mä oikein jaksanut juosta niin kuin yleensä. Hutilointia siis tuli vähän enemmän kuin yleensä... Mutta Jeriko meni hyvin. :)


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Myrskyvaroitus

Viikon aikana on ollut monenlaista, mutta en ole ehtinyt päivittelemään, kun joka ilta taas jotain menoa.. Odotan joulun pyhiä monestakin syystä! :D

Viime sunnuntaina oli alueellisen valkun treenit. Mulla oli molemmat koirat treeneissä mukana, Ukon otin ekana radalle. Treeni meni tosi hienosti, Ukko oli kivassa vireessä ja tuntui että ollaan edistytty tosi paljon. Itsellä oli vähän tyhmiä ohjausratkaisuja välillä ja keppiongelmat Ukon kanssa nyt jotenkin kummittelee, mutta tuntui silti kokonaisuutena oikein kivalta. :)



Jerikonkin kanssa tosi kivasti meni, sai mm. kehuja siitä kuinka elastisesti se kääntyy niistoille. Ja puomi oli tosi hyvä. :) Muuten ei sen tarkempaa kerrottavaa siitä eikä Jerikon treeniä kuvattu.

Tiistaina Tamskin treeneissä Ukko antoi myrskyvaroituksen. Ukko kiljui (!!) ensimmäisen kerran radalla ottaessa ja kun jätin Ukkoa 1. esteen taakse, hiljeni sitten odottamaan kuin jännitetty jousi ja ampaisi todella hyvällä vauhdilla ja asenteella radalle. Aivan huippua menoa! :) Vähän sitten viilasin pilkkua ensimmäisen vedon jälkeen niistojen kanssa ja sen vuoksi sitten tällä toisella vedolla jarrutti vähän liikaakin niistoihin tullessa. Video siis toiselta treenikerralta kun oltiin jo tehty aika paljon alle, ekassa vedossa oli tulta ja tappuraa huomattavasti enemmän. ;) Lisäksi tossa nyt unohtui vielä Tommin länget radalle joita Ukko sitten väisteli, mutta siitä huolimatta ihan hyvä veto. :)



Torstaina Harrin treeneissä Jerikon kanssa oltiin tekemässä hienoa nollarataa, kun radalle karkasi grotsku rähisemään Jerikon kylkeen ja taisipa näykätäkin ennen kuin edes ehdin huomata koko asiaa. Ilmeisesti näki Jerikon pyyhältävän ohi aidan raosta ja saalisvietti iski päälle... :/ Pysähdyin sitten vaan ja Jeriko ei siitä toisen rähinästä välittänyt tuon taivallista, ei ärtynyt eikä toisaalta myöskään yhtään paineistunut tai hämääntynyt. On toi täydellinen terävyyden puute vaan aika ihana piirre koirassa. :) Jatkettiin treeniä ja meni niin kivasti ja saatiin niin hieno nollarata tehtyä perään, ettei paljon parannettavaa jäänyt ja toiselle vuorolle otin Ukon radalle. Ukon kanssa vähän hankaluuksia yhden esteen ohituksen kanssa, mutta muuten Ukko tuli taas tosi hyvällä sykkeellä. :)

Eilen oltiin Somerolla kauden päättäjäisiä viettämässä. Pojat pääsi peltotreeniin ja saatiin pitkästä aikaa ottaa pidempiä hakuja, kun kotona ei sellasiin tila vielä riitä. Ukon kanssa aloitettiin haut n. 50 metristä, mutta oikean puoleinen kaari on nykyään niin pullea ja hieno, että nopeasti pystyi pidentään 100-150 metriin. Tosi nättiä kaarta kyllä teki. :) Otin samalla myös pillillä noston jälkeen käskyttämistä ja Ukko otti ihan kivasti oikean flänkin pillikäskyllä. Ainut isompi ongelma oli stopit, jotka edelleen valuu. Sanoisin, että Ukon suurin ongelma on liika intensiivisyys ja välillä meinaa unohtua, että mulla olis jotain virkaa asiassa... ;)

Vasemman puoleinen kaari on heikompi, ei lähde ollenkaan niin laajalle, mutta ihan hyvin noin 70 metriin saakka kyllä meni. Varsinkin vasemman puoleisen kaaren päässy oli kuitenkin sitä kuunteluongelmaa. ;) Kerran meinas vasemmalla kaarella lampaat ottaa hatkat ennen kuin Ukko ehti lähellekään tasapainoa, mutta hienosti kyllä juoksi lampaat kiinni ja saatiin homma haltuun pienestä porukan hajaantumisesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan olen kyllä tyytyväinen Ukon treeneihin.

Jeriko teki ensiksi muutamia pidempiä hakuja ja hitsi vie se tekee kyllä aivan upeaa hakukaarta. Vähän kyllä pistää edelleen hymyilyttämään, kun Jeriko tekee niin täysillä ja tosissaan, täydellä vakavuudella ja aivan täydellistä hakukaarta, mutta ainoastaan ulkonäkö on vähän ristiriidassa kokonaisuuden kanssa. Mutta ei se ulkonäkö vaan korvien väli. ;) Jerikolle myös pillillä noston jälkeen oikeaa flänkkiä ja ihan kivasti meni. Toisella vuorolla tein Jerikolle haun ja sitten ajatin lampaat aidalle ja aitaa pitkin poikittaisajoa ja itse pysyin noin 150 metrin päässä takana. Nostossa lampailla oli vetoa ja Jerikolla taas vähän omaa ajatusta kuuntelusta. En saa sitä "tottis-paimentamaan" vaikka kuinka yrittäisin; jos Jeriko tuntee vedon niin se ei kuuntele mua ei sitten millään. :D Näin kaukana musta Jeriko ei ole ehkä koskaan ajanut tai ainakin siitä on todella pitkä aika ja alkuun pari kertaa vilkuili taakseen, että "ootko nyt ihan varma tästä", mutta kuunteli hyvin eikä yrittänyt alkaa väkisin koota mulle tai mitään muutakaan, tosi hienosti meni. :)

Paimentelun jälkeen syömään taas kerran Kimmon herkullisia ruokia, ai että! :P Ukko sai myös oman kuksan PPR1-tunnuksen kunniaksi ja onhan se hieno. :) Kiitos Marikalle ja Kimmolle järjestelyistä, hauska päivä oli. :)


 Tänään sitten Santtu Stenbergin agilitytreeneissä. Jerikon kanssa ei oikein sujunut, en osannut rytmittää ja valuin koko ajan vääriin paikkoihin ja oli niin kuin olisi kaksi vasenta jalkaa. Jotenkin ihan pyllystä. Vähän jo mietin, että jos Jerikon kanssa meni noin reisille, niin miten sitten menee Ukon kanssa, mutta sehän meni aivan törkeen hyvin! Ukko teki vauhdilla ja hyvällä sykkeellä ja meillä oli tosi hyvä yhteispeli! Radan juokseminen tuntui tosi vaivattomalta ja helpolta Ukon kanssa. Tuntui jotenkin ihan huikeen hyvältä tehdä Ukon kanssa rataa ja monet sellaiset kohdat joita Ukon kanssa epäilin jo etukäteen ja jotka oli Jerikon kanssa ollut vaikeita meni ihan tosta vaan. En oikein voi tarpeeksi edes hehkuttaa tän päivän fiilistä. Me ollaan Ukon kanssa löydetty jotain tosi arvokasta ja hienoa: yhteys. :)

lauantai 29. marraskuuta 2014

Koira ja sen ohjaaja

Ukko on opettanut mulle paljon. Olen joutunut sen kanssa ihan todella syventyä siihen millaisen suhteen haluan sen kanssa muodostaa ja tekemään töitä sen eteen. Lisäksi olen tässä viimeisen vuoden aikana ollut kouluttamassa jo jonkinmoista joukkoa erilaisia koirakoita: Ylökkin tokokoulutusringissä, Ylökkille jälkikurssia vetämässä sekä nyt Tamskille agilityryhmää kouluttamassa. Viimeisimpänä nyt tänään olin tuuraamassa Tuijaa ja kouluttamassa tokoryhmää, kun Meea oli niellyt takiaisen ja se jouduttu eläinlääkärissä poistamaan. Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa ajatuksiani ohjaaja-koira -suhteesta auki, mutta tehtävä on vaikea ja olen lykännyt sitä.

Mulle on ollut tärkeää muodostaa hyvä suhde koiriini, mutta erityisesti nyt Ukon kanssa asia noussut esiin. Jerikon kanssa se on tullut melkein ilmaiseksi ja itsestään, mutta Ukon kanssa asiaa on joutunut oikeasti ihan pohtimaan. Minkälainen sitten on mun mielestä hyvä suhde? Tähänhän ei ole mitään yhtä ja oikeaa vastausta. Vaikka välillä naurattaakin kuunnella, kun eräs nimeltä mainitsematon ystäväni kutsuu koiriaan "kultamuruiksi" ja "rakkaiksi", niin ei sekään väärin ole, ei vaan istuis omaan suuhun. ;)

Ukko on aika tyypillinen "kuopus" tai "toinen koira". Se leimaantui heti vahvasti Jerikoon, Jerikosta tuli niin sanotusti yhdessä yössä sen suurin idoli ja elämän keskipiste. Ehkä asiaa edesauttoi Jerikon luonneominaisuudet; se itsevarmuus ja auktoriteetti mitä sillä on, mutta kuitenkin leikkisyys. Jerikolle ja Ukolle muodostui siis heti todella selkeä roolijako, mutta myös tosi paljon leikkimistä ja positiivista kanssakäymistä, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli Jeriko Ukolle monin verroin tärkeämpi kuin itse olin ja sain sitten alkaa todella tekemään itseäni arvokkaammaksi Ukon silmissä. Mulla oli se auktoriteetti, mutta puuttui laumafiilistä ja se tunne, että Ukko tarvitsee mua ihan vain mun itseni vuoksi tai sen vuoksi, että mun lähellä olisi niin hyvä olla. Olinhan toki treenikentillä aina leikkinyt ja muodostanut siellä tunnetta, että on kiva tehdä mun kanssa, mutta lelu oli se joka oli arvokas, en minä.

Tässä kohtaa päätin, että koirat (tai siis Ukko) saa alkaa tulla sänkyyn. Ukko selvästi on aina kaivannut fyysistä läheisyyttä, yritti aina tilaisuuden tullen mennä Jerikon viereen nukkumaan. Siinä oli asia mitä Jeriko ei sille kuitenkaan tarjonnut, koska Jeriko tykkää aina nukkua yksin jossain syrjässä ja mielellään viileässä. Pikku pentuna Ukko myös yritti itse tulla sänkyyn, mitä Jeriko ei koskaan yrittänyt, mutta tuolloin se vielä Ukolta kiellettiin.

Nyt Ukko sai kuitenkin alkaa tulemaan sänkyyn viereen köllimään ja hellittäväksi. Ei Ukkokaan ole koskaan sänkyyn nukkumaan jäänyt, mutta selvästi haluaa tulla illalla halittavaksi ja nyt siihen myös sai luvan. Edelleen nykyäänkin Ukko kyllä tuntuu odottavan aina lupaa tulla mikä ei varsinaisesti ole huono asia vaikken sitä ole varsinaisesti vaatinutkaan. Tällä kuitenkin halusin luoda Ukolle yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa laumaviettiä ja samalla mun sosiaalisen palkkaamisen arvoa. Myös sohvalle aloin Ukkoa pyytämään useammin kainaloon.

Toinen asia johon muistan ihan selvästi pureutuneeni on naaman nuoleminen. Ukollahan on ihan pennusta asti ollut hullu nuolemis-fetissi, jota esiintyy kyllä sen sisaruksillakin. :D Ukko ei kuitenkaan muistaakseni koskaan oikeastaan yrittänyt silloin samalla tavallan mielistellen nuolla mun (tai kenenkään muunkaan) naamaa kuin mitä se teki muille koirille. Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta otin tavoitteekseni saada sen nuolemaan omaa naamaani ja tehdä siitä yhtä iso juttu kuin esim. Jerikon naaman nuoleminen oli.

Aikaisemmin olin pitänyt sääntönä, etten suuremmin huomioi koiria, kun tulen kotiin. Aamuisin meillä kyllä aina oli rapsutteluhetki. Aloin kuitenkin pitämään samanlaisen rapsuttelutuokion myös kotiintullessani, vahvistaakseni sitä, että mun tuleminen kotiin merkitsee positiivisia asioita Ukolle. Jerikohan tervehtii aina rauhallisesti, mutta nyt otin vähän riskiä ja vähän innostin sitä pyytämällä hyppäämään vasten tmv. Ukko kyllä innostui tästä, mutta aluksi purki innostustaan nuolemalla hysteerisesti Jerikon naamaa. Toivoin kuitenkin, että Ukko näkisi ja ottaisi mallia siitä, kuinka tärkeä henkilö mä olen Jerikolle.

Nykyään ollaan siinä tilanteessa, että kotiin tullessa Ukko innostuu nimenomaan musta eikä yritä nuolla yhtään Jerikon naamaa vaan säästää kaikki suukkonsa mulle. Aamulla sama juttu ja tässä ollaan kyllä menty jo vähän rajan yli siinä mielessä, että Ukko odottaa niin innolla mun heräämistä, että alkaa herättelemään viikonloppuisin turhan aikaisin. Sitä saa mitä tilaa, mutta vaikka se aamulla kuinka harmittaisikin, niin olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen.

Nyt mä olen Ukolle oikeasti tärkeä ja Ukko on mulle tärkeä ja pyrin välittämään sitä tunnetta sille aina treenatessa ja kotona. Me ollaan tiimi. Mielestäni tällä on ollut myös suuri vaikutus Ukon tekemiseen treenatessa ja sekin edelleen koko ajan paranee. Ukko tekee vielä innokkaammin ja korkeammassa vireessä mun kanssa, ei pelkästään sen palkan vuoksi, vaan siksi että se on kivaa. Voisi jopa sanoa, että Ukko on alkanut haluta miellyttää mua. Erityisesti paimennuksessa näkyy tämä suhteen paraneminen siinä, että enää ei niinkään taistella lampaista, vaan Ukko tekee töitä enemmän mulle. Mielestäni tässä suhteessa edelleen suurta kehitystä on tapahtunut kesän aikana. Joku tänne maalle muuttamisessa on sysännyt asioita vielä hieman eteenpäin, en osaa vielä sanoa mikä. Joka tapauksessa kun mä olen Ukolle tärkeämpi, on sillä mielestäni myös enemmän luottoa muhun, jolloin meillä on parempi "kupla" ympärillä ja Ukko on alkanut kestämään ulkopuolista painetta ja häiriötä paremmin.

Mä en siis koe sanallista "lällyttelyä" omaksi tavakseni. Minä olen johtaja ja päätän miten erilaisissa tilanteissa toimitaan ja tämän vuoksi musta voi ehkä saada ehkä hieman vääränkin kuvan. Haluan luoda koirilleni kuitenkin myös hyvin turvallisen tunteen ja luulen, että molemmat kyllä luottaa mun kykyyn suojella niitä tarpeen tullen. Tästä todisteena se, että pari vuotta sitten pimeässä metsässä kahden isomman koiran suoranaisen tappohyökkäyksen edessä kumpikaan ei epäröinyt hetkeäkään vaan juoksi suoraan mun taakse turvaan. Siinä hetkessä (tai ehkä vasta vähän jälkeen, kun ne raivokoirat oli saatu kiinni) tunsin suurta ylpeyttä tästä suhteen osa-alueesta. Kuitenkin tämän lisäksi haluan luoda omalla rauhallisella ja ehkä hiljaisella tavallani "kulissien takana" hyvin vahvan suhteen koiriini ja nyt musta alkaa tuntumaan, että olen siinä Ukonkin kanssa onnistunut.

Enää mulle ei ole niinkään tärkeää esimerkiksi yksittäisten liikkeiden tekninen osaaminen tai tietyt saavutukset harrastusten parissa. Ei ne tittelitkään vaan se miltä meidän tekeminen Ukon kanssa yhdessä näyttää. Sekään ei ole mielestäni sen kauniimpaa katsottavaa vaikka olisi huippukoira kaikkine titteleineen, mutta jos ohjaaja ohjaa sitä hyvin rumasti, liian tiukasti ja kylmästi, eikä koiran ja ohjaajan välillä näy lämpöä muutoin kun silloin kun saa korkeat pisteet tuomarilta. Tämän vuoksi mun oli helppo luopua pk-urahaaveista Ukon kanssa laukausten vuoksi. Koin, että pettäisin Ukon luottamuksen jos väkisin veisin sitä uudelleen ja uudelleen tilanteeseen, jossa se tunsi olonsa niin epävarmaksi ja epämukavaksi kuin mitä laukaukset sille teki enkä pystynyt sitä omalla olemuksellani mitenkään auttamaan. Edes Jerikon olemus ei auttanut sitä. Juuri nyt se luottamus on mulle kaikkein tärkeintä ja haluan olla sen arvoinen.

Ukon kanssa on vielä matkaa kuljettavana. Siinä missä Jerikon kanssa meidän yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta ja todella helppoa, ja esimerkiksi viime torstaina tehtiin Huittisen Harrin treeneissä tosi upeasti 34 esteet rata nollana läpi, niin Ukon kanssa meillä on vielä harjoiteltavaa, että ymmärretään toisiamme yhtä saumattomasti. Mutta mitä paremmin mä ymmärrän Ukkoa ja mitä enemmän annan itsestäni, niin sitä lähempänä me ollaan sitä tavoittelemaani "täydellistä yhteistyötä".

Kouluttaessani haluaisin tämän oivalluksen tuoda myös koulutettavilleni. Erityisesti tokossa/tottiksessa toivoisin näkeväni koiran ja ohjaajan, jotka ovat yhteisen kuplan sisällä. Yhtä lailla pätee kyllä agilityynkin tai jälkeen, mutta eri muodossa. Koira haluaa tehdä ohjaajan kanssa töitä, se on iloinen ja keskittynyt tai valppaana odottaa ohjeita, siinä missä ohjaaja on kannustava ja tukeva koiralleen, kannattelee sen yli vaikeammista kohdista ja iloitsee rehellisesti ja aidosti onnistumisista. Hyvä ohjaaja ei moiti koiraansa jos se ei ymmärrä tai osaa jotain, vaan miettii mitä voisi tehdä, että koira ymmärtäisi paremmin. Hyvä ohjaaja ei myöskään vie koiraansa liian aikaisin kokeisiin tai kisoihin vain omaa kilpailuviettiään tyydyttääkseen tai titteleiden ja maineen ja kunnian toivossa, jos koiralla ei oikeasti ole realistisia mahdollisuuksia selvitä tilanteesta. Sellainen on mielestäni epäreilua koiraa kohtaa eikä sellainen ohjaaja ansaitse koiransa luottamusta.

Itse olen välillä herkästi turhautuva ja elän voimakkaasti mukana ja näytän tunteeni niin hyvässä kuin pahassa. Tiedän kuitenkin millainen ohjaaja haluaisin olla ja millainen pari haluan koirieni kanssa olla. Eikö sitä sanota, että tiedostaminen on jo puoli voittoa?

Tää ilme kiteyttää kaiken ja tästä olen suunnattoman ylpeä ja iloinen < 3

maanantai 24. marraskuuta 2014

Missä mennään?

Oonpa nyt jotenkin tosi laiska päivittelemään. Liikaa menoa ja jotenkin sellanen olo, että olisin ihan loman tarpeessa, asioita unohtuu tai luen huonosti ohjeita jne.. Huoh. Olispa jo joulu.

Tiistaina Ukon kanssa Tamskin treeneissä. Tein rataa vähän sovelletusti niin, että jätin tiukat kiumurtelut pois ja Ukko sai vaan enemmän paahtaa menemään. Rengas onnistui nyt radalla ihan hyvin ja muutenkin ihan ok meno. Putken pimeään päähän lähetystä päästiin myös harjoittelemaan, kuten myös puomin kontaktia, keinua ja juoksu-A:ta. Juoksu-A oli vähän hankala siinä mielessä, että siitä käännyttiin heti sivuun hypyn takaakiertoon ja Ukon rytmi ei ollut niin hyvä kuin viime kerralla viikko sitten, mutta ihan ok. Puomin kontakti oli nyt tosi hyvä, kun käytin kosketusalustaa. :) Kiva treeni kaiken kaikkiaan.

Torstaina Jerikon kanssa Harrin treeneissä. Ainoastaan keinu radalla, ei muita kontakteja. Pyörittiin aika paljon samoilla esteillä, kaksi suoraa putkea vierekkäin ja siitä kepeille ja kepeiltä jatko kolmeen vai neljäänkin kertaan radan aikana. Oma pää ei pysynyt ollenkaan mukana, mutta ei kyllä Harrikaan huomannut kun jätin yhden lenkin kokonaan väliin! ;) Jeriko teki kyllä hienosti, ei voi muuta sanoa.

Lauantaina oli toinen Santtu Stenbergin koulutus. Arvoin viikon aikana, että kumpaa koiraa otan sinne. Edellisen kerran jälkeen olin päättänyt, että otan Jerikon, mutta tällä viikolla rupesin aattelemaan, että Ukon kanssa me sitä harjoitusta eniten tarvitaan eli otan sen. Yksi joutui kuitenkin perumaan treeninsä ja niinpä Jerikokin pääsi mukaan! :)

Treenikaverit kuvasi videolle meidän treenit, kiitos kaikille kenen käsissä mun erittäin ehkä Lumia kävikään. ;) Aluksi Jerikon kanssa ihan tyhmiä aivopieruja. Jätin sen aivan vinoon lähtöön, en jotenkin yhtään hahmottanut hypyistä muodostuvaa suoraa. Laitan tän nyt väsymyksen piikkiin. Jotenkin Harrin ratojakin harjoitellessa on tullut nyt sellainen olo, että miksi mun mieleen ei juolahda ne ihan yksinkertaiset ohjausratkaisut, vaan päässä pyörii vaan kaikkea ihan turhaa kikkailua. Ja kikkailusta puheenollen Jerikolle ensin kikkailin viskileikkausta, sitten muurilla ihan turhaa vastakäännöstä jonka Jeriko vielä luki takaaleikkauksena. Mikä nyt jälkikäteen ja videolta katsottuna oli aika loogista, vastakäännöstä ajatellen olin taas aivan liian myöhässä. Myöhemmin radalla treenattiin sitten niistoja ja jäätiin niitä vähän pidemmäksikin aikaa hiomaan, kun on selvästi taas aivan liian pitkä aika, kun on näitä Jerikolle muistuteltu. Kyllähän se kääntyy niistoon ihan kauniisti, kun vaan vaatii sitä ja kertoo selkeestä, että sitä tahdon, mutta vauhdissa herkästi hypyt venyy. Videolta ei kyllä näytä ollenkaan niin pahalta. :) Lopulta kun piti vetää koko rataa, niin mulla sitten levia pakka, aloin vaan säntäilemään, unohtelemaan ja huiskimaan ja lopulta Santtu vihelsi pelin meiltä poikki kun oli jo kolmas virhe alla. :D


Sitten Ukon treeni. Alku oli paljon parempi, kun olin jo saanut siihen hyvät ohjeet. Lisäksi vielä siirryin nyt valmiiksi pakkovalssittamaan, mikä olis ollut Jerikonkin kannalta kaikkein loogisin ratkaisu, se vaan ei rankaissut mua rimoilla ja siivekkeillä vaikka teinkin turhalla juoksemisellani turhaa häiriötä kakkoshypylle. ;) Puomin leijeröinti ei Ukon kanssa ollut ihan niin helppoa kuin Jerikon kanssa, mutta onnistui. Jäin putkella enemmän jälkeen sen vuoksi, mutta ihan ok onnistui jatko. Muurin jälkeiselle hypylle Ukkoa ajatellen Santtu neuvoi kokeilemaan valssia ja se varmaan olikin parempi. Ukollekin vähän niistojen vahvistamista ja niihin se kyllä tulee kuin mato. ;) Lisäksi Ukolle tarvii vähän vahvemmin ottaa valssi ja vaatia se kääntymään halutulle puolelle. Lisäksi kepeissä on edelleen ongelmaa. Nämä siis treenilistalle. :)



Lisäys: Unohtui pohdinta mitä käytiin Sannan kanssa. Sanna huomautti Ukon palkkaamisesta, josta jo viime talvena myös Juha Korrin kanssa oli puhetta. Lipsun herkästi tohon "liian helppoon palkkaamiseen", viskasen vaan palkan Ukolle joka välissä ja vielä heittelen/revin sitä liikaa Ukon kanssa. Mikä siis on saalisketjua ajatellen virettä laskevaa toimintaa ja sen lisäksi turhat juoksemiset palkan perään useita kertoja kuluttaa myös energiaa. Lisäksi olen jo aikaisemmin huomannut, että oikeanlainen vaatiminen Ukolta tuottaa kuitenkin parempaa tulosta eikä se suinkaan latistu. Ilmeisesti tiytynlainen tiukka asenne kuitenkin viestittää Ukolle, että myös mä olen 100% mukana enkä vaan puolivillaisesta höntsäile.

Jotenkin sitä helposti valuu myös ton liian helpon palkkaamisen lisäksi siihen, ettei vaadi koirilta (nyt puhun molemmista) aina ihan riittävästi. Annan Ukon useimmiten hyppiä hypyt miten sattuu ja vain satunnaisesti oikeasti vaadin sitä kokoamaan ja kääntymään. Ja sitten kun vaadin, niin Ukko tekee sen todella hienosti. Jerikoltakaan en ole esim. noita niistoja vaatinut aikoihin kunnolla. Tähän tarvisi siis jonkinlaista ryhtiliikettä omaan asenteeseen, ei vaan juoksennella ja rallatella, vaan oikeasti yritetään tehdä teknisesti oikein ja hienosti, eikä mitään "sinne päin" -suorituksia. ;)

Jerikon kanssa pitäis löytää treeneissä myös parempaa tasapainoa ton teknisen suorittamisen ja täysillä painamisen välillä, kun tuppaa välillä mennä säntäilyksi, viimeksi myös Harrin treeneissä. Riskien otto ja rajojen kokeilu treeneissä on mielestäni hyvä asia; jos treeneissä yrittää aina vaan helpoimmilla ratkaisuilla tehdä varmaa nollaa kerrasta läpi, niin miten sitä kisoissa uskaltaisi ylittää itseään tarpeen tullen? Mutta koska se muuttuu rajojen etsimisestä ja riskien ottamisesta ohjaajan laiskaksi ja hätiköiväksi ohjaamiseksi? Musta tuntuu, että viime aikoina on painopiste ikävä kyllä ollut enemmän jälkimmäisessä kuin järkevässä rajojen testaamisessa...

Tehtiin pientä paimennustreeniäkin lauantaina ja kuvailin videolle. Oma käskyttäminen on kyllä harmillisen kireää melkein koko ajan, pitäis päästä tosta eroon. :/ Helpointa olis tietty peittää käskyttäminen ääninauhalla, mutta laitetaan nyt ihan raaka paljas video. Ukko ei tehnyt ihan parastaan tai pitäiskö sanoa, että kun kuvattiin videolle, niin itse olin varsinkin aluksi jotenkin ihan jäykkänä ja sen vuoksi ei meinannut sujua esim. noi jaon jälkeen lauman vaihtamiset niin kuin normaalisti. Loppua kohden parempi, mutta Ukko osaa paremminkin. Flänkit on ehkä auennut jonkin verran aiemmasta..? Yksi vahinko-singlekin tuli, mutta saipahan Ukko sitten harjoitella ensimmäistä kertaa yhden lampaat pitämistä. ;)


Jerikolle nyt myös jakotreeniä/singleä. Oon yrittänyt pitää molemmilla samat tai samanlaiset treeniteemat, niin on jotenkin itselle helpompaa. Toki molemmille vähän eripainotuksilla, niin kuin nyt Jerikolle tää single. Jeriko kyllä pitää yhtä lammasta aika hienosti ja sillä on kyllä selvästi ihan omakin ajatus siitä lampaan hallinnasta ja tasapainosta. :) Se mikä on vähän huonoa, on mahdollisesti haastavasta treenistä tai (tätä pidän todennäköisimpänä) mun kireästä käskyttämisestä johtuva hännän nouseminen ajoittain kaarella. Jeriko kokee tarvetta vähän vapauttaa itseään siellä. Tämän vuoksi olen kuitenkin ottanut tavaksi tehdä Jerikolle aika usein ihan vapaan kuljetuksen treenejä ja nytkin otin perään, mutta sitä ei kuvattu. Siinä Jeriko saa olla rauhassa mun käskytyksiltä, itse pitää etäisyyttä ja palautua. Toisaalta tuntuu, että Jeriko joutuu ehkä tavallaan vapaassa kuljetuksessa henkisesti vielä kovemmalle, kun näitä on ihan alkuaikoina tehty kuitenkin liian vähän ja Jeriko on tottunut siihen, että sitä koko ajan käskytetään. Kaikki tuntuu aina haluavan, minä mukaan lukien, edetä harjoituksissa niihin suuntatreeneihin, poispäinajoon jne., vaikka varsinkin showlinjainen kaipaisi ennen kaikkea oman vaiston vahvistamista.



Mutta ihan kivasti Jeriko siis tekee, pientä viilaamista fiilikseen. Se sitten vaaan on molempien kanssa edelleen ongelmana, että kun varsinkin Ukko valuu pysäytyksistä käskytyksestä huolimatta ja käskytystä pitäisi pehmentää, että mitäs sitten tehdään..? Helpommin sanottu kuin korjattu ongelma... :D

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Palauttelevaa

Tänään oli toiset hakutreenit Jerikon kanssa. Otettiin tuulihakua vai miksi sitä nyt sanotaan, kun annetaan koiran tuulestaa nostaa hajua..? Käytettiin nyt palkkana lelua + toisella maalimiehellä palkkapurkki jolla palkkasi vielä lelun irrottamisen jälkeen. Jeriko tuntui nyt pääsevän jo selvästi paremmin jyvälle hommasta, reagoi hajuun tuulessa ja paikallisti piilon. :) Paikka missä tätä tehtiin oli kyllä ihan hirveetä ryteikköä, risukkoa ja kivikkoa (ei siis varsinaisella muun porukan hakualueella), että siinä sai tehdä oikein kunnolla töitä että pääsi etenemään. Ehkä tähän sais vielä enemmän jouhevuutta, kun Jeriko pääsis juoksentelemaan kunnon maastoon maalimieheltä toiselle. :) Mutta tästä jatketaan.

Hakutreenin jälkeen tein Jerikolle vielä varsinaiselle hakualueelle esineruudun ihan palauttavana, kun eilen oli niin epäonnistunut suoritus kovasta yrittämisestä huolimatta. Vein etukäteen kaksi helppoa esinettä alueelle ja nyt nousi kyllä sellaisella vauhdilla, että onkohan koskaan helpoksi tarkoitettu treeni onnistunut noin hyvin? :D Jeriko eteni viivasuoraan sinne minne lähetin, sai tosi nopeasti vauhdissa hajun esineistä ja paikallisti nopeasti. Just sellanen treeni kuin oli tarkoituskin. :)

Oivalsin tässä myös, että mun on ehkä järkevämpi harjoitella Jerikolle hyppyyn korkeitta ihan pelkällä rimalla ilman kangasta ja tänään sitten pihassa sitä otinkin. Selvästi rennommin ja paremmin lähtee tällaiselle avoimmelle hypylle. :) Tolla mun harjoitelluhypyllä on vielä mahdollista tehdä niin, että kangas tulee noin puoleen väliin ja loppuosa on vapaata, joten siinäkin voi sitten asteittain siedättää sille, että näkökenttä peittyy. Eiköhän tämä taas tästä. Hyvä treeni tehtiin tänään, mutta en hyppyyttänyt Jerikoa kuin 90 cm, että saatiin hyviä onnistumisia.

Paimennustreenit ehdittiin valoisaan aikaan pitkästä aikaa tekemään. Pillikäskyjä nyt taas hinkkailtiin ja poikittaisajoa aidalla. Ihan jees alkaa sujumaan, mutta ei siitä sen enempää raportoitavaa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

PK-kisakauden päätös

Viime viikolla tapahtui suoranainen ihme: saatiin koepaikka jälkikokeesta! Taisin siitä jotain mainitakin silloin. Huono juttu oli sitten se, että hyppy alkoi leviämään ihan totaalisesti käsiin tällä viikolla. Jotenkin pinna oli kireellä ja varmaan koe painoi liikaa päälle ja paineistin Jerikon ihan liikaa, toruin riman kolautuksista ja odotin täydellistä puhdasta hyppyä joka kerta. No, kyllähän sen nyt arvaa, että alamäkeen siinä mentiin ja vauhdilla. Mietin jo eilen, että jos koe peruttais lumen takia, niin se olis meille ihan hyvä.

Ei kuitenkaan peruttu niin ajettiin aamulla Alavudelle. Ensimmäisenä jälkiosuus. Janalla Jeriko oikaisi vähän turhan paljon oikealle lähtevää jälkeä kohti, meidät pyydettiin takaisin janalle, mutta tässä mulla kävi joku kämmi jonka tuomari yritti selittää mulle esineruudun jälkeen, mutta en oikein ymmärtänyt täysin silloinkaan. Kutsuin Jerikon siis ihan kokonaan takaisin janalle, kun mun olis ehkä pitänyt kutsua sitä vain vähän mua kohti ja päästää vauhdista takaisin jäljelle..? Joka tapauksessa Jeriko oli siis jo nostanut jälkeä, mutta kutsuin sen sieltä kokonaan pois ja toisella lähetyksellä Jeriko nosti takajäljen, tuomarin sanoin: "koska olin juuri edeltävästi kieltänyt sitä oikeasta suunnasta". Tavallaan ymmärrän, mutta tavallaan en ymmärrä, että miten mun sitten pitäis toimia tai miten saisin toimia tollasessa tilanteessa. I'm confused.. Ehkä joku kokeneempi joskus valaisee mua tästä. Janalta kuitenkin 34 pistettä, ohjaajan virheistä ei näköjään sakotettu... ;)

Itse jälki oli sinänsä aika täydellisessä mänty-kangasmaastossa, mutta oli siinä kyllä aika ihmeellisiä juttujakin.. Heti alkuun mentiin mm. soramonttuun ja Jeriko jäljesti sitten elämänsä ekaa kertaa hiekalla alkumatkan. Ensimmäisen kepin jälkeen ylitettiin autotie risteyksen tuntumassa, jossa isommalta tieltä käännyttiin tälle pikku tielle. Loppumatka olikin sitten aika peruskauraa, mentiin kyllä ihan tien viertä pitkä matka ja liikennettä oli melko lailla (satasta ihmiset tais siinä ajaa vaikka ehkä talvirajoitus 80 km/h..), mutta ei Jeriko niistä häiriintynyt. Joku välikeppi jäi kuitenkin nostamatta, ehkä neljäs. Meinas kyllä jäädä kuudeskin keppi maastoon. Jäljen loppu oli ihan perus suoraa, mutta jotenkin varmaan pienestä pakkassäästä johtuen Jeriko ei meinannut millään haistaa keppiä. Nuuskutteli vimmatusti muutenkin jäljen päällä, mutta ajoi ensin yli ja jatkoi eteenpäin. Annoin sen viedä mut tien ylikin, kun kerta oltiin aiemminkin ylitetty tie, niin ei olis ollut mahdotonta että siinä vielä jatkuis. Palautin Jerikon kuitenkin lopulta jäljen lopulle ja pitkän sinnikkään nuuskuttelun päätteeksi Jeriko kirjaimellisesti kaivoi kuudennen kepin syvältä sammaleeseen painuneesta askeleesta.

Koularihan ei olis tähän vielä kaatunut, mutta sitten mentiin esineruutuun, joka oli jotenkin häkellyttävän vaikea. Ilmeisesti pieni pakkasilma johti siihen, ettei esineet jättäneet juuri ollenkaan hajua. Jeriko etsi itse asiassa jokaisen esineen kohdalta, selvästi sai jotain hajua, mutta ei millään saanut paikallistettua. Alueen etulaidassa olevaa esinettä etsi todella sinnikkäästi ihan kävellen ja niin että nuuskutus kuului lähetyslinjalle saakka, mutta ajan puitteissa ei onnistunut löytämään yhtään esinettä! Kuudesta voittaja-luokan koirasta kolmelta jäi kaikki esineet ruutuun, kolme muuta nosti yhden esineen (joka oli kaikilla sama). Olipa vaikea! Näin ollen maastopisteet jäi meillä valitettavan 4 pisteen päähän.

Lähdettiin kuitenkin vielä tottikseen, mutta päätin jo etukäteen, että heitän kapulan niin vinoon, ettei Jerikon tarvitse edes harkita menevänsä hyppyä. Ekana oltiin paikkamakuussa ja nyt täytyy sanoa, että kun ollaan harjoiteltu vireen nostamista paikkamakuun jälkeen, niin se meni jo ehkä vähän överiksi. :D Menin vielä sanomaan Jerikolle, kun oltiin lähdössä suorituspaikalle, että "nyt on Jerikon vuoro" ja siitähän Jeriko innostui kajauttamaan pari oikein kunnon haukahdusta. Seuraaminen kyllä sitten olikin tuomarin mielestä erittäin vietikästä, iloista ja tarkkaavaista, sekä VOIMAKASTA. Ei siis moitittu voimakkuuden puutteesta, mikä on aika perus moite! ;) Pari äännähdystä mahtui joukkoon ja henkilöryhmään tullessa Jeriko vähän herpaantui, katsoi mun mielestä esteitä siinä. Erittäin hyvä seuraamisesta kuitenkin. Liikkeestä istumisen meinas ensin mennä maahan, harkitsi istumista, mutta päätti seisoa. Tämä ajatusketju oli siis näkynyt ihan selvästi yleisölle ja tuomarillekin, eikä mua yhtään yllättä, itse näin Jerikon lähtevän tekemään maahanmenoa ja sitten se seisoikin kun käännyin.. On toi aika pönttö noiden jäävien kanssa. :D

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo erittäin hyvä? Olis voinut tulla vähän lujempaa, mutta kentässä oli kyllä kauheet kuopat jäätyneet jonkun aikaisemmista treeneistä (sekä ihmisen että koiran askelista möykkyinen), eli oli siinä vähän vaikea täysiä pinkoa kun itsekin sai juostessa miettiä mihin jalkansa asettaa. Sitten tuli jännä kommentti: "koira tuli ehkä hieman liiankin tiiviisti"? :D Voiko sekin olla mahdollista? Kyllähän Jeriko aika hyvin siihen eteen liimautuu, mutta eka kerta kun tollasta kuulin! Seisomisesta luoksetuloon ja tasamaanoutoon taisi jopa tulla kommentti, että törmäsi, vaikka en kyllä ihan allekirjoita sellaista tapahtuneen. Jeriko tykkää tulla lähelle. ;)

Heitin tosiaan hypyllä kapulan kunnolla vinoon ja annoin Jerikon siitä vaan noutaa. Vinoeste ihan ok, voisi olla vähän voimakkaampi ja kapula lipesi Jerikolta esteen takana. Eteenmenossa törkeetä edistämistä, peffa oli mun jalan kohdalla! :D Luonnollisestikin siitä kyllä sitten lähdettiin niin kun tykin suusta ja viivasuorasta, maahanmeno tosi nopea. Kokonaispisteitä sitten kertyi 75, eli jos ne maastopisteet olisi ollut kunnossa, jos kaikki kepit olisi noussut ja esineet niin kuin normaalisti, niin olisi ollut saumat siihen 1-tulokseenkin, mutta ei nyt sitten tällä kertaa. Ensi keväänä pitäis sitten metsästää sitä 1-tulosta... Kun vaan koepaikkaa saisi..... Ja hyppytreeni jatkuu vähän maltillisemmassa mielentilassa..

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hakuilua ja agsaa

Sunnuntaina lähdin aamulla varhain jo hallille tekemään vähän hyppytekniikkatreeniä pojille. Luvattoman pitkä aika viime treenistä ja suositeltavaa varmaan olis tehdä näitä tasapainottavana treeninä useamminkin. Mutta nyt tehtiin siis ihan perussarjaa hieman kasvavilla etäisyyksillä, sitten viimeisenä korkeampi okseri ja vielä sarja jossa oli matalampi okseri toisena esteenä. Viimeisessä harjoituksessa Ukko ei jotenkin mitenkään hahmottanut okserin rimaa ja hyppi sitä päin kerta toisensa jälkeen. Luulis, että herkkä koira alkais varomaan, mutta ei. :D Ukko onkin siinä hassu, että se on välillä tosi herkkä, mutta ei kyllä todellakaan aina. Saatiin se sitten lopulta hyppäämään okserista ylikin, mutta oli kyllä jännä, hyppäs sitä päin varmaan 3-5 kertaa ennen kuin onnistui.

Lisäksi hallilla tein Ukolle keppiharjoitusta, erilaisista tilanteista kepeille menoja ja kepeistä isot palkat. Aika hyvin se niitä tekee näin treeneissä, kerran saisi käydä se, että sitten skippas kolmannen tai neljännen välin.

Hallilta ajelin sitten hakutreeneihin, kun päästiin Jerikon kanssa kokeilemaan uudelleen hakua. Jerikon pentu-/teiniaikana tehtiin hakua muutaman treenin verran, kunnes se harrastus tyssähti, mutta nyt kiinnostaisi alkaa ihan kunnolla treenaamaan jos vaikka EK-kokeisiinkin vielä pääsis. Tai jos EK-kokeisiin pääsis helpommin kuin jäljen 3-luokkaan. Mistä puheen ollen: me saatiin koepaikka ens lauantaille!! Tai Immi sen mulle sai kun auttoi soittelemaan, mä en itse taaskaan päässyt linjasta läpi. Mutta ei sen väliä kuka pääsee, kun on näin hienoja kavereita, jotka pyyteettömästi auttaa koepaikan haussa. Iso kiitos kuuluu myös Saralle, sekä Tuijalle joka on monasti soitellut mun kanssa.

Takaisin hakutreeneihin. Jerikolle tehtiin nyt ihan risteilyä maalimieheltä toiselle, palkkana kissanruokaa. Jeriko jotenkin tuntui hahmottavan toisen maalimiehen paremmin (se jolle lähetettiin ekana) ja meni sinne aina määrätietoisemmin, mutta toista vähän etsiskeli ja oli silleen iso kysymysmerkki pään päällä. :D Alkoi se kuitenkin mielestäni vähän saamaan ajatuksesta kiinni, että mitä tässä ehkä ajettiin takaa. :) Lopuksi kun porukka kehui, niin Jeriko nappasi maasta heti kepin, että leluillahan sitten kunnon palkat saadaan. Että kyllä se kissanruoka kelpaa ja häntä heiluen sitä söi, mutta ehkä toi lelu saattai kuitenkin motivoida Jerikoa enemmän.. ;)

Ukon kanssa oltiin eilen Tamskin treeneissä. Kivaa radanpätkää oli, jonka periaatteessa piti olla ihan helppoa, mutta yllättäväksi ongelmaksi osoittautui rengas. Ukkohan kisoissakin rysäytti sitä päin ja nyt hyppi sitä päin ja milloin mistäkin. Ei toivoakaan että suoralla olis vauhdissa mennyt sen oikein. Pamautteli vaan päin kerta toisensa jälkeen, ihan seisoksista pystyi hyppäämään sen oikein, mutta heti kun tuli vähääkään vauhtia, niin alkoi kolisemaan. En oikein ymmärrä mikä siinä oli, kun ei Ukolla yleensä keskittymisongelmia ole. Kuitenkin nyt vähän siltä vaikutti. Eikä taas paineistunut, vaikka alkoi mua vähän turhauttamaankin.

Jätettiin rengas sitten hautumaan ja jatkettiin muuta rataa. Puomin alastulolle laitoin kosketusalustan muistuttamaan ja A:lla pumpperi. Ja hitsi Ukkohan teki todella hienosti molempia, puomilla syöksyi loppuun ja pysyi siellä, A:lla käytti niin paljon lihasta ja voimaa, että tuli alatulokontaktille nyt ihan kunnolla rehellisesti keskelle osumaa eikä mulla ollut mitään mahkuja pysyä vauhdissa mukana jos rinnakkain lähdettiin! ;)

Lisäksi Ukko tuntui paljon räväkämmältä muutenkin, irtos sivusuunnassa putkeen hyvin, spurttasi oikein. Yhden loivasti kääntyvän hypyn Ukko hyppäs tosi pitkäksi eikä tullut oikealla puolelle ohjaukseen. Yritin sitten jarruttaa hypylle ja oikein asiaa alleviivatakseni jäin paikoilleni ihmisnuoleksi, niin Ukko hyppäs päin eikä ollut siitäkään moksiskaan! En tiedä pitäiskö olla tyytyväinen tästä meiningistä vai huolissaan, että onko sillä näössä jotain vikaa... :D Mutta siis rengasta lukuunottamatta oikein hyvät treenit ja pitää muistaa pitää noita kosketusalustoja vielä apuna puomilla ja keinulla muutenkin jos sillä kerta saa kunnon asennetta. :)

lauantai 8. marraskuuta 2014

Aginollia lähdettiin hakemaan ja niitä myös saatiin

Tänään  käytiin Janakkalan kisoissa, mutta ensin treeneistä lyhyesti. Viime lauantaina olin Ukon kanssa Santtu Stenbergin agilitykoulutuksessa SDP:llä. Santtu oli tehnyt kivan radan, jossa erityisenä harjoituksen kohteena takaakierto-päällejuoksut. Ukko otti takaakierrot ihan kivasti ja kaksi estettä kolmesta meni ihan kivasti, mutta herkästi tuli kolmannesta sitten jo ohi, kun en ehtinyt riittävän hyvin sitä näyttämään ja putki alkoi jo vetämään. Toisena harjoituksen kohteena  suoran päähän putkelle irtoaminen. Tarkoituksena olisi ollut vielä leijeröidä A, mutta Ukon kanssa jouduttiin keskittymään ihan pelkästään sen putken lukitsemiseen, kun herkemmin olisi lähtenyt A:lle.

Tiistaina otin Ukon Tamskin treeneihin ja kuin tilattuna siellä oli valmiina melko vauhdikas rata, jossa ihan samankaltainen putkeen irtoamiskohta. Sitä sitten vahvistin Ukolle. :) Olen tässä miettinyt, että jos kuitenkin ottaisin Ukon vakituiseen Tamskin treeneihin ja Jeriko kävis Harrille, voisi sopia niin päin paremmin, kun Harrilla radat on kuitenkin aika haastavia. Vähintäänkin. ;)
Ukolle taas pystyisin Tamskin treeneissä paremmalla omalla tunnolla tehdä oman mieleni mukaan niitä asioita, mitä haluan vahvistaa ja Jeriko saisi Harrin treeneissä haastetta varmaan taas ihan sopivasti..

No tänään sitten lähdin poikien kanssa kisoihin Janakkalaan. Ihan yksin reissussa pitkästä aikaa, mutta oli siellä tuttuja naamoja joiden kanssa jutella ja toisaalta valtaosa ajasta meni siihen, kun lämmitti tai jäähdytteli jompaa kumpaa. Tuomarina Janne Karstunen, joka oli tehnyt tosi kivat soljuvat radat, joissa oli muutamat hankalammat kohdat. Rimat oli kaikilla radoilla 65 sentissä.

Ekalla radalla heti alkuun putki-A erottelu, joka meni Jerikolla hienosti. Takaisin päin tullessa pitikin sitten mennä putkeen A:n sijasta ja tässä kohtaa Jeriko taas yllätti sillä kuinka hyvin lukeekaan mun ohjausta. Tein vastakäännöksen hypylle ja lähdin viemään Jerikoa käsi tiiviisti ja katse maassa, tarkoituksena vapauttaa putkelle, kun A olisi ohitettu. Jeriko kuitenkin luki mun ohjauksesta putken jo monta metriä aikaisemmin, lähti kiihdyttämään edelle ja säikähdin, että juoksee A:lle ja ehdin huudahtaa, kun siinä samassa Jeriko jo sukelsi putkeen ja näin, että se oli sinne koko ajan menossakin. Äkkiä sitten vaan perään huikkasin, että "hyvä", ettei Jeriko ajattelisi tehneensä jotain väärin. :D Mutta kyllä se vaan aina välillä yllättää, kuinka ajoissa se jo lukee mun ohjausta ja lukee oikeita esteitä sen perusteella! Sanoisin, että meidän yhteistyö on aika saumatonta ja tuntuu ihan sika hyvältä! :) Tuloksena nolla, sijoitus 4./37, aika - 7,93 ja etenemä oli jotain reilu 4,2 m/s.


Ukon kanssa tämä rata meni aika plörnäksi. Alkuun A:lta loikkasi, sitten kepeiltä kaksi virhettä, toisen virheen teki kun se jo pujotteli, mutta kadotti jotenkin rytmin ja jätti yhden välin väliin. Jatkoin sitten vaan eteenpäin ettei jäädä sitä hinkkaamaan. Putkelta puomille lähdössä Ukko tuli väärältä puolelta ohi ja siinä taas töks. Pituuden jälkeen putken väärä pää. Niin ja rimoja tippui. Huoh, ei ollenkaan hyvää meininkiä.


Toisella radalla Jeriko teki melkein kaiken niin kuin pitikin, ainut että A:lta kyllä loikkas tosi korkeelta, juuri ja juuri etutassut osui kontaktille.. Mutta se riitti ja tällä radalla otettiin piikkipaikka. Siinä sitten jännäilin, että kuinka paljon tulee muita nollia, mutta yksi toisensa jälkeen teki jonkin virheen. Aivan loppumetreille saakka pidettiin johtopaikkaa, kunnes sitten tuli kuitenkin se nopeampi nolla, joka kiilasi ohi ja sai sertin. En voi väittää etteikö harmittaisi. Olisi nyt ollut edes valio, että serti olisi siirtynyt, mutta meillä ei tuppaa kauheesti olemaan tuuria näissä asioissa... :( Harmittaa, mutta ei auta kuin vaan jatkaa ja toivoa, että joskus se onni potkaisisi meitäkin. Tuplanolla oli joka tapauksessa hieno saavutus ja nyt uupuu enää yksi aginolla SM-nollista. :) Tulos siis -4,41, 2.sija ja etenemä oli jotain vähän reilu 4 m/s.


Toinen rata oli Ukollekin se parempi. Nyt meillä oli jotenkin paremmin yhteinen sävel ja hitsi kun se spurttas lujaa lähdössäkin aivan täysin vaivattomasti! Hylky tuli putken väärästä päästä, mutta toisaalta Ukko lukitsi sen ja ampaisi silleen kivalla asenteella. ;) Kepeiltä olis taas tullut virhe, selvästi vaatii vahvistamista noi kepit! Ja renkaaseen Ukko täräytti jotenkin ihan hölmösti, en tiedä mitä tapahtui. Mutta muuten oli hyvää fiilistä, Ukko kulki hyvin ja luki mun ohjausta.


Mulle tuli sellainen ahaa-elämys, että meidän ongelma agilityssä Ukon kanssa on se, että meillä ei vaan ole sellaista yhteistä säveltä vielä muodostunut kuin Jerikon kanssa, ja radat menee helposti sellaiseen töksähtelyyn ja Ukko sen vuoksi hidastaa. Mun on välillä tosi vaikea ohjata Ukkoa ja tiedostaa, kuinka kaukaa se esim. ottaa esteitä. Helposti ohjaan niin kuin Jerikoa treeneissäkin ja Ukko tuli esteistä ohi tmv. Nyt toisella radalla kuitenkin löytyi sitä yhteistä fiilistä ja uskon, että kun vaan saadaan kisakokemusta ja niin sanotusti kilometrejä alle, kun yhteistyö tulee sujuvammaksi, niin Ukko tulee myös tekemään nollaa ja aivan taatusti todella nopeaa nollaa! :)


perjantai 31. lokakuuta 2014

Pikkutreeniä

Tällä viikolla ollaan nysväilty vähän pikkutreenejä. ;) Tiistaina Jerikon agivuorolla tehtiin vain yksi vuoro. Valmiina oli taas etukäteen vähän ärsyttävältä tuntuva kieputusrata. Että mua ärsyttää radat jossa koiraa pitää koko ajan "pitää kiinni" ja viedä kädestä pitäen, kun haluaisin ennemmin päästää koiraa menemään ja suorittamaan itsenäisesti. Mutta itse asiassa rata osoittautui "helpommaksi" kuin miltä se näytti ja meni tosi kivasti. Jeriko teki aivan täydellistä puomin alastulokontaktia toisto toisen perään. Alkaiskohan siinä olemaan jotain rutiinia jo? :) A:n alastulo vaatii vielä vähän lisää vauhtia.

Ukko teki eilen oman agilitytreeninsä Harrin treeneissä. Kepeille vienti oli esitietojen mukaan vaikein kohta, mutta meni ihan helposti ykkösellä nappiin eikä siinä mitään erityistä. Sitten vaan jotenkin oma ohjaus parissa muussa kohtaa oli jotain ihan ihmeellistä ja kökköä ja takuttiin sitten parissa muussa kohtaa. Esteille irtoamista Ukolle tarvis saada huomattavasti lisää.

Paimennustreeniä ollaan ehditty tällä viikolla tehdä pari kertaa, mutta tulee toi pimeä kyllä ärsyttävän aikaisin, kun jo viideltä on ihan pimeää! Ihan niin kuin kelloa oltais siirretty yhden tunnin sijaan jotain kolme tuntia taakse päin. :D Tossa joku ilta tehtiin siis jakotreeniä hämärän laskiessa päälle. Jerikon kanssa harjoiteltiin itse asiassa sitä singleä ja saatiin kertaalleen yksi ihan onnistunutkin suoritus, mutta on se yhden lampaat erottaminen TOSI vaikeaa, kun eihän ne haluais ikinä yksin jäädä! ;) Ukko taas teki jakoa ja se onnistuu kyllä ihan leikiten ja Ukko vaihtelee porukkaa käskystä ihan tosta vaan. Tosi hyvä! :)

Tänään pääsin vähän aikaisemmin töistä ja valoa riitti treenille, niin tehtiin sitten vähän hakua ja noston jälkeen pillillä ohjausta. Siis käytännössä pillillä oikealle käskyttämistä. Ukolle nää pillikäskyt tosiaan uppoaa jotenkin luonnollisemmin ja onhan se paimennuksessa aivan omaa luokkaansa. Ja millä kohinalla se nyt koko ajan kehittyy, huh huh.

Ukolla on myös jännä ote paimennettaviin, ero lampaissa kun Ukko tai Jeriko on lampailla on niin kuin yöllä ja päivällä. Ukko voi tulla vähän ahtaastikin ja hyvin lähelle, mutta lampaat liikkuu rauhallisesti, kun taas Jerikon ampaistessa jo kaarella ja ollessa laajalla etäisyydellä, nää ottaa jo hatkat ja lähtee juoksemaan vauhdilla mun luo. Toisaalta Ukko saa lampaat liikkeelle vain katsomalla niitä ja seisomalla paikoillaan. Mä tulkitsen sen niin, että Ukolla on jotenkin tosi rauhoittuva vaikutus lampaisiin ja lampaat luottaa siihen, ja toisaalta taas silmä on niin vahva, että sekin riittää kertomaan lampaille, että nyt olis aika siirtyä. ;) Jerikollahan taas on tietynlaista voimaa ja itsevarmuutta tosi paljon enemmän, kun Ukko saattaa välillä jossain tilanteessa olla liiankin kohtelias eikä välttämättä osais sanoo lampaalle tiukasti. On tää aika opettavaista varsinkin, kun seuraa kahden täysin erilaisen koiran kehittymistä. :)

Tyytyväisen paimenpojat treenin jälkeen :)

Ukolle oon jatkanut avoimen kaukkareiden harjoittelua. En hinkkaamista, vaan leikkimielistä harjoittelua. ;) Tänään tehtiin jo vähän ylikin avoimen kisaetäisyydeltä eikä tullut jumituksia. Ehkä 50/50 kerroista välillä Ukko pompautti pyllyään vähän eteenpäin, mutta sitten tuli ihan täydellisiä teräviä ylösnousuja taaksepäin. Ja mikä parasta, Ukk oon ihan innoissaan näistä harjoituksista. :)

Ja jos Ukko on innoissaan kaukkaritreenistä, niin Jeriko oli suorastaan yli-innokas pikkuesine-treenistään. :D Kerran aikaisemmin ihan huvikseni sheippailin kolikon nostoa lattialta ja alkoihan Jeriko sitä vähän nostaakin, kunhan oli ensin esitellyt kaikki temput maan ja taivaan väliltä. ;) Nyt sitten menin sieltä missä aita on matalin, laitoin esineen lattialle, osoitin ja sanoin "tuo" ja sieltähän se pikku-ankka tuli. Ja sitten ruuvi, klemmari ja kolikko. Muutama toisto jokaista, parilla ensimmäisellä "tuo" ja sitten "pikku" -käskyllä. Ja heti alkoi nenäkin käymään, kun välillä sain laitettu esineen niin, ettei Jeriko ihan heti sitä nähnyt ja haki sen matolta enemmän haju kuin näköaistilla. Herra Partiolaisen Virkainto oli niin täpinöissään, että meinas mun sormetkin lähteä nakkien kylkiäisinä. :D


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kaikenlaista

Tässä on taas viikko treenailtu ja touhuiltu niin, että mistä sitä nyt aloittaisi..? Viikolla ei kauheesti paimenneltu, kun yksi lammas ontui takajalkaansa ja piti antaa levätä. Oli ilmeisesti lyönyt sen oven pieleen, kun noi ei oo ihan vielä sisäistänyt tuota ovesta kulkemista ja meinas tulla pihalle kaikki yhtenä rintamana karmit kaulassa. Onneksi jalassa ei ilmeisesti kuitenkaan mitään pahemmin vialla, kun loppuviikosta alkoi jo liikkumaan ihan normaalisti. Olen myös antanut lampaille kuivaheinän lisäksi kauraa, jonka taidan nyt lopettaa tai ainakin vähentää radikaalisti, kun kaikki lampaat on tosi hyvä kuntoisia ja osalla alkaa maha jo roikkua polvissa.. :D

Agsatreeneissä on käyty ja kivasti on mennyt. Tiistaina Jerikon treenit ja tehtiin ihan kivaa rataa ja sitten toisella vuorolla putki-puomi erottelua sekä keppejä jotka lähti aivan putken vierestä. Jeriko haki kyllä aivan sika upeesti kepeille, ekalla yrittämällä kiritin sen väärään väliin, mutta putkea ei vilkaissutkaan, toisella yrittämällä hieno suoritus. Sitten vielä lähetin hypyn takaa ja leijeröin itse puomin ja hienosti kyllä haki kepit ja pujotteli. :)

Ukolla oli torstaina oma agsavuoro ja intoa tuntui taas riittävän hieman aiempaa enemmän, mutta itse onnistuin jotenkin reväyttämään nivuseni heti treenin alkuun ja oikea jalka tuli sitten pohjetta myöten kipeäksi ja vähän kihelmöiväksi, enkä pystynyt juoksemaan ollenkaan normaalisti. Tällä kertaa se olinkin minä, joka ei pystynyt antamaan kaikkeaan.

Ukon kanssa ollaan jumppailtu vähän avoimen luokan kaukkareita ja aika kivasti alkaa ilmettä ja virettä löytymään. Nyt sitten käy vaan niin, että herkästi pomppaa pyllyllä eteenpäin, kun nousee niin täpäkkänä ylös. Tää on ihan uusi ongelma mulle ja en ole ihan varma miten tähän pitäisi suhtautua, kun olen aiemmin kaukkarit opettanut alusta asti nimenomaan tarkoiksi (ja siksi varmasti jähmimisongelmaa oli Jerikollakin). Eli pitäiskö mun antaa sen pyllyn sieltä pompsahtaa ainakin nyt alkuun, että saan etäisyyttä nostettua ja silti vireen pysymään, ja sitten vasta alkaa vähän pyytämään sitä, että pylly pysyiskin paikoillaan..? Pelkään, että jos alan nyt kovasti vaatimaan takaosan paikallaan pysymistä, niin sitten ilme kärsii ja ollaan taas tekemisissä jähmimisen kanssa...

Pk-puoli on Ukon kanssa nyt kyllä valitettavasti taputeltu. Yritin lähteä uusilla erittäin hyvin järkeen käyvillä ohjeilla harjoittelemaan, mutta Ukon reaktio ole kerta kerralta voimakkaampi, enkä pysty löytämään niin isoa aluetta, että pystyisi enää ampumaan näköetäisyydeltä niin kaukaa, ettei Ukko reagoi.. :/ Viimeksi ammuttiin noin 300 metristä ja kuului vaan pieni "tuh", josta Ukko lakos maahan, hilseili ja tärisikin vähän. :( Eikä millään saanut pysymään pystyssä, aivan toimintakyvyttömänä. Kyllä tästä eteenpäin yrittäminen olisi vaan koiran turhaa kiusaamista ja ahdistelua, ja lisäksi pelkään että saattaisi johtaa pelon yleistymiseen. Tällä hetkellä Ukko on kuitenkin vielä ollut sujut sen kanssa, jos kuulee laukauksen kun on "turvapaikassa" eli autossa tai kentän laidallakin odottelupaikalla. En halua riskeerata sitä, että tämäkin alkaisi rakoilemaan. Meidän ei ole pakko pk-puolella Ukon kanssa kisata ja tärkeintä on nyt se, että ainakaan vielä asia ei ole meidän arkeen vaikuttanut. Esim. paimentaessa järven toiselta puolelta kuuluvat laukaukset ei Ukkoa häiritse. :)

Pk-hyppyä ollaan nyt muutama kerta tehty pihassa ja olen ottanut vähän sellaistakin linjaa, että hyppyytän ensin pari matalampaa korkeutta ja sitten metriä, enkä hyväksy mitään rumia roiskaisuja tai ponnistuspaikan arpajaisia. Sitten olen vaan tokaissut, että "ei kuule kelpaa, otetaan uusiksi" ja tällä tavalla viimeistään parin toiston jälkeen Jeriko on tarjonnut hypyn josta voin palkata. Todella riskialtista toimintaa, tiedän, enkä tekiskään sitä kevyin perustein jos en tuntisi koiraani. Tässä on ainakin nyt näiden parin harjoituksen aikana näyttänyt käyvän niin, että Jeriko sisuuntuu ja sitten oikeasti spurttaa kunnolla paluuhypylle, jotta saa mut tyytyväiseksi. Tällä aattelin nyt jatkaa ja katsotaan miten etenee. On tosta miellyttämisenhalusta vaan hyötyä ja samoin tollasesta sinnikkyydestä, että ei sitten lyö vaan hanskoja tiskiin. ;) Pari jälkikoetta on vielä ehkä tulossa jos lumi ei yllätä, ja näihin yritän saada paikkaa, katsotaan onnestaako vieläkään vai meneekö ensi kevääseen.

Mistä päästäänkin sitten paimennukseen. Tänään päästiin tekemään pientä treeniä, ensin molemmilla pillillä suuntakäskyjä. Ukko on kyllä selvästi paremmin sisäistänyt pillikäskyt, jotenkin se tulee siltä enemmän luonnostaan vaikka en kyllä tiedä voiko sellainen asia olla geeneissä. :D Joka tapauksessa Ukko ottaa jo aika hyvin oikean suunnan pillilläkin, ainut että flänkin laajuudessa olisi vielä toivomisen varaa. Jerikon kanssa pillikäskyjen treenaaminen etenee jotenkin hitaammin ja Jerikolla selvästi jotenkin se fiilis katoaa, kun se keskittyy vihellyksiin. Huomaa tässä selvästi, kuinka se vietti on niin kevyt, että jos pintaa vähän raapaisee jollain uudelle häiriötekijällä, niin keskittyminen itse paimennukseen rakoilee. Vaikea selittää näin kirjoittaen, koska Jeriko ei siis lopeta paimentamista tai nosta häntää pystyyn tai muutakaan niin räikeetä, mutta aistin/näen siitä kuinka se vietin käyttö laskee..

Toisena treeninä tehtiin taas jakoa joka Ukolta kyllä alkaa sujumaan jo tosi hyvin. Lisäksi Ukko kääntyy käskyllä hyvin ympäri ja lähtee hienosti lähestymään aina sitä porukkaa, kumpaa pyydän. :) Ja tosiaan hienosti saa porukan jakautumaan ja tulee kutsusta luokse ja ottaa sen porukan mitä osoitan. Lähtee myös hienolle laajalle kaarelle sitten taas kokoamaan koko porukan kasaan. :) Jeriko tekee myös näpsäkästi jakoa, joskin stoppien kanssa saa kyllä edelleen välillä vähän taistella ettei valu. Ja singleä unohdin tänään tehdä ja tein vaan perus jakoa..

Tuossa harjoitellessa mietin, että kun viimeksi kisoissa Jerikolta otettiin jaossa pari pistettä pois, kun autoin niin paljon kropalla.. En nyt vaan oikein tiedä mikä on sitten sallittu määrä omaa liikkumista ja suuntaamista, koska kyllähän mä nyt ihan täysin omalla vartalolla suuntaan senkin kumman porukan haluan koiran ottavan... Pitäis tästä keskustella jonkun kokeneemman kanssa joskus....

Jeriko kävi tänään myös agilitykisoissa. Ukkoa en vielä ilmoittanut kisoihin, kun halusin vielä seurailla meininkiä treeneissä, mutta autoon mukaan Ukko pääsi ja kyllä sitä harmitti, kun ei päässyt halliin! ;) Reetta Mäkelä oli tehnyt tosi hauskoja ratoja, mutta ei ollut ihan meidän päivä, jotenkin tikkuista menoa ja tyhmiä mokia. Ekalla radalla varmistelin puomia ja tulin itse niin pitkälle, että vapautuksesta Jeriko ampui suoraan eteen vaikka piti kääntyä. Ja kun sitä sieltä kalastelin takaisin, niin otti väärän hypyn.


Toisella radalla tehtiin hienoa nollaa ihan viimeisiin esteisiin asti, kunnes näytin pakkovalssin putkelle jotenkin huonosti ja lähdin etenemään, niin Jeriko pyörähtikin ympäri mun jaloissa, jouduin hyppäämään sen yli ja siitä Jeriko sitten vapautti itsensä väärälle putkelle.


Kolmas ratakin oli onneksi agirata, koska niitä aginollia meiltä nimenomaan puuttuu! Tältä sitten nolla tulikin ihan kivalla menolla, ei sinänsä mitään lisättävää. Etenemä oli jotain 4,08 m/s, ei mitään parasta siis, mutta ei ihan huonokaan. Tässä seurassa tosin sillä jäätiin 10., kun nollia oli yhteensä jotain 16.. :D


Seuraaviin agsakisoihin otan kyllä sitten Ukonkin mukaan, nytkin suorastaan harmitti, etten ollut sitä ilmoittanut kun oli jotenkin sellainen olo, että Ukko olis ollut ihan valmis kaahaamaan radalla. ;)

Kuvasaastetta

Saatiin Kaislalta kuvahaaste ja täytyyhän tämä nyt tehdä. Kuvia nyt on muutenkin kiva käydä läpi. :)
Kuvahaasteen idea on laittaa 1-2 kuvaa ennalta määrättyihin kategorioihin. Sen jälkeen kirjoitat kuvatekstiin miksi valitsit juuri sen kuvan. Lemmikin täytyy esiintyä kuvassa tavalla tai toisella. Tarkoituksella ei ole ottaa uutta kuvaa, vaan kaivella juuri niitä vanhoja. Haasteen jälkeen muista haastaa lisää bloggaajia!

Paras yhteiskuva:

Ensimmäinen yhteiskuva. Ihana hetki, kun Jeriko heltyi Ukon lähentelyille ja antoi sen nukkua selässä kiinni :)

Kiteyttää Jerikon ja Ukon nykyisenkin suhteen :)
Kerta kiellon päälle. Tämä kuva on pakko julkaistu, kun on ainut kerta kun tämän olen saanut napattua kuvaan vaikka tätäkin tapahtuu melkein päivittäin.. ;)


Treenaamassa:

Ukko elementissään :)
Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa :)

Kisaamassa:

Suurin kisasaavutus tähän mennessä ja kuinka olinkaan ylpeä Jerikosta maaston jälkeen kauan ennen kuin Piirinmestaruudesta tiesinkään! Aivan huikea koira! :)

Paras kesäkuva:

Onni on oma lähdelampi jossa voi virkistäytyä kesähelteillä :)

Paras talvikuva:

Jeriko nauttii lumihangesta, kun Ukko ja Milo leikkii :)
Onko mikään parempaa kuin koira joka nauttii täysin rinnoin ihan vaan olemisesta. Talvikoira-Jeriko :)




Tunnelmallisin kuva:

Tälle kuvalle en löydä oikeita sanoja. Varsinkaan, kun blogger ei anna laittaa sydämiä...

Hassuin ilme:

Vain Ukosta voi saada tällasia kuvia..

Tai no.. Milosta kans... :D

Lomalla:

Varsinaista kunnon lomaa ei koko kesänä ollutkaan, vähäinenkin loma-aika meni valtaosin töitä tehden kotona. Mutta kyllä tässä silti sielu lepää, kun omalta pihalta aukeaa tällainen näkymä. :)
Yhden kerran ehdin vaan olla ja ottaa aurinkoa mökillä. Ja silloin Jeriko päätti alkaa tuomaan mulle golfpalloa. Voiko tuolle naamalle sanoa ei? ;)

Työssä:

Töissä kerran yhtäkkiä harakan poikanen räpiköi ikkunalaudalle ja jäi siihen huutelemaan pidemmäksikin aikaa..
Tihutyössä:

Jeriko näytti heti ensimmäisenä iltana, ettei tule päästämään mua helpolla. ;) Jälkikäteen toivon, että olisin osannut valjastaa tämän ilkikurisuuden silloin paremmin..


Toinen identiteetti:

Julma koiran kurittaja ;) no ei nyt oikeesti! :D
Heppatyttö ja ihana Lantti. On niin ikävä Lanttia ja Pevonaa ja ratsastamista ylipäätään..

Haastan Nassun ja Immin! :)