sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Jerikosta IFH-KVA

 Tänään oli sitten se päivä, kun taivaan kappaleet oli kohdillaan ja kaikki meni nappiin. Meillähän on Jerikon kanssa tässä loppusyksystä ollut vähän ongelmaa esineilmaisuiden kanssa, ja niillä sekoiluista johtuen 1-tulos on jäänyt haaveeksi jo muutaman kerran. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. 

Pikku hiljaa treeneillä ollaan saatu esineilmaisua paremmalle mallille ja tänään sitten kaikki osui kohdilleen. Jeriko ilmaisi esineet paremmin kuin ehkä koskaan! Ei jäänyt haaveilemaan esineen kohdalle ja harkitsemaan ilmaisua, vaan nopeasti nappasi esineet suuhun ja lähti tuomaan. Otteet oli hyvät eikä pureskellut tai tiputellut esineitä. Alusta oli märkä, yhdessä nurkassa peltoa oli ehkä noin 10 m halkaisijaltaan oleva lätäkkökin joka kyllä ohitettiin, ja loppusuora oli aika mutaista ja märkää, mutta hienosti Jeriko kyllä jäljesti. Toinen piikki ja suorat kulmat enimmäkseen oli ihan täydellisiä, kaarelle lähtökulma ja toinen piikki pienen tarkistelun jälkeen onnistui hyvin. Mutta siis erityisesti ne esineet ja ilme jolla Jeriko ne toi oli kaikkein parasta. Oli ilo olla Jerikon kanssa kokeessa ja kuulla lopuksi pisteet 98p! Näin Jeriko sai viimeisen 1-tuloksen ja on täten IFH-KVA!


Käyttövalio on ollut mun iso haave ja sen saavuttaminen sai kyllä silmäkulmat kastumaan. Erityisen hienoa on ollut koko matka Jerikon kanssa. Sen kanssa ollaan yhdessä opeteltu jokainen laji ja ihan erityisen paljon olen tykännyt roikkua sen jälkiliinan päässä. Välillä on hampaita kiristelty keisarin aivoitusten kanssa, mutta enimmäkseen ihasteltu hienoa työskentelyä. Jeriko todellakin ansaitsee kaiken kiitoksen ja kunnian tästä.