sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Jerikosta tuli isä ja kesälajien korkkausta

Niin paljon jännitystä ja myös hieman pettymyksiä mahtunut tähän Jerikon ja Nokin pentuprojektiin, tokihan kaikki oltaisiin toivottu, että pentuja olisi ollut enemmän kuin yksi. Eikä varmaan ole väärin myöntää, että kyllä sitä jännitettiin, että käynnistyykö synnytys normaalisti yhden pennun kanssa tai että mahtuuko yksi pentu syntymään vai onko se liian iso. Siksipä oli suuri helpotus ja ilo, kun eilen Nokin synnytys tapahtui täysin vaivattomasti ja luonnollisesti, ja elinvoimainen pikku Noriko saapui maailmaan. :) Ainokaisena pentuna myös maitoa on riittänyt yllinkyllin, mutta niinpä kävikin niin, että Noriko sai adoptio-sisaruksia orvoiksi jääneistä husky-pennuista. Jotenkin tulee tunne, että kaikella on tarkoituksensa.

Tänään avattiin paimennuskausi, kun päästiin Katjan luokse treenaamaan. Kotona ei vielä olosuhteet ihan anna myöten, mutta näillä "helteillä" varmaan pian jo täälläkin. :) Olipa kyllä pitkästä aikaa paimentaa. Tehtiin ensin Ukon kanssa pienemmässä pyöröaitauksessa tsekkausta, että miten pysyy irti lampaista ja vähän lampaiden painamista aitaa vasten. Ukolla on kyllä ihana asenne lampaiden kanssa, se on niin kohtelias ja tyyni, että saa lampaatkin hyvin rauhallisiksi. Toisaalta tässä on se kääntöpuoli, että lampaat myös päästäisi Ukon lähemmäksi kuin monen muun ja tämän vuoksi Ukko herkästi ajautuisi vähän liian lähelle edelleenkin. Tästä joutui vähän huomauttamaan, mutta huomauttamisen jälkeen Ukko muisti hienosti pitää etäisyyttä. Lampaiden katsoessa vastaan Ukolla pysyy maltti niin täydellisesti, ja se nykyään uskaltaa ottaa katseet vastaan täysin tyynesti yhtään väistämättä ja hiljaa vaan painaa eteenpäin kunnes lampaat väistää. Mahtava asenne! :)

Toiselle vuorolla otettiin lampaat avoimeen tilaan ja tehtiin vähän hakukaaria. Lampailla oli todella kova veto pihaa kohti ja tämä aiheutti vähän ongelmia suuntien ottamisessa, koska Ukko halusi peittää vedon puolta. Kun tehtiin hakua niin, että piha jäi tolpalta katsottuna oikealle ja lähetin Ukkoa vasemmalle kaarelle, tuli aikas suppeaa kaarta ja Ukko myös ajoi tasapainon yli ja nosti vähän viistosti ikään kuin poispäin vedosta. Ei siis ihan ideaalisesti mennyt. Paineella pyrin irrottamaan Ukko lampaista (ensin tulkitsin tilanteen vain Ukon "silmäilyksi") ja vähän paremmin Ukko sitten tekikin, mutta kun vaihdettin suunta päinvastoin, että piha olikin tolpalta katsottuna vasemmalla, niin Ukko teki oikeastaan aika täydellisen hakuaaren, nosti täydellisesti suoraan, jarrutti itse noston jälkeen ja kävi maahan, antoi lampaille hyvin etäisyyttä ja sitten vasta jatkoi ajamista. Eipä tarvinnut käskyttää oikeestaan mitään, vaan sai vaan käyttää ääntään kehumiseen ja ylenpalttisesti kyllä kehuinkin. :D Tähän oli hyvä lopettaa treeni. :)

Jos Ukko nousi naftaliinista niin kuin olisi eilen viimeksi treenannut, niin Jerikolla oli vähän eri meininki. Ensin ei tiennyt yhtään mihin oli menossa ja häntä korkealla juoksenteli. Sitten laski häntä (vähän), mutta kaasu meinasi hirttää silti kiinni. Jouduin siis seisomaan jarrulla aika paljon, sinänsä kyllä kaaret oli ihan hyvät ja pillikäskyt Jeriko muisti ja otti pääasiassa ihan hyvin, mutta jotenkin tässä korostuu, että on Jeriko kyllä Ukkoon verrattuna aika sähikäinen, kun Ukko on niin tyyni työskentelijä tekee se mitä tahansa. :D

Jeriko ei sitten saanut toista paimennusvuoroa, vaan lähdettiin ajamaan kotiin ja kohti hakutreenejä. Päästiin kuokkimaan Kaarina Jaakolan ryhmän ilmaisutreeneihin ja olipa Jeriko kyllä liekeissä. :) Treenattiin kentällä ja otettiin tilan vuoksi vain neljä maalimiestä, mutta aika sopiva treenimäärä se olikin.

Kenttä oli pääosin sula, toisessa päädyssä oli lumivalli jonka taakse pääsi piiloutumaan, ja toisessa päässä varasto jonka taakse yksi piilo ja pieneen lasten telttaan toinen maalimies. Ekana maalimiehenä Ilona, jonka jo tiesin olevan Jerikolla vaikein, koska tuppaa ihmettelemään tuttuja hakutreeneissä. Lisäksi Jeriko ensin oikaisi vasemmalla puolella olevaa tyhjää piiloa tarkastamaan, mutta korjasi sitten sen tarkastettuaan itsensä alueen alkuun ja löysi Ilonan. Sitten piti kurkata lumivallin takaa mua. Ilme oli: "Hei, Ilona on täällä. Pitäiskö mun tehdä asialle jotain?". :D Aloitti kuitenkin sitten ilmaisemaan lyhyen alkuhämmennyksen jälkeen ja hienosti meni. Toinen maalimies varaston takana ja tätä Jeriko alkoi ilmaisemaan välittömästi. Yhden pienen kurkkauksen teki kulman takaa, mutta muuten tauotta ilmaisi. Kaksi viimeistä ilmaisua oli oikeastaan melkein täydellisiä, ilmaisu alkoi välittömästi ja jatkui tauotta vaikka menin viereen seisomaan. :) Aivan loistavaa. Sanoinko jo, että Jeriko oli aivan liekeissä? Mäkin olin! ;)

Ei olisi aurinkoista kaunista kevätpäivää voinut paremmin viettää kuin pääosin ulkona treenaten meidän lempilajeja. :) Eiköhän pian saada pk- ja paimennuskausi ihan kunnolla käyntiin. :)


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pikku temppuilua

Pojat kävi Kaiperlalla keskiviikkona ja sen myötä taas yhdet agilitytreenit jäi Ukolta väliin ja pari päivää piti muutenkin ottaa rauhallisemmin. Kyllä on tullut taas ihan hyvää treenitaukoa tässä. Niin alkoi tylsistyttämään, että inspiroiduin treenaamaan vähän sisällä poikien kanssa. Jerikon kanssa tehtiin pikku-esineen etsintää ja kyllä se olikin iloinen ja tärkeänä, kun sai käyttää nenäänsä! Se kyllä selvästi nauttii noista nenähommista ihan erityisesti. :)

Mietin sitten, että mitä mä nyt Ukon kanssa keksisin. Koska mielikuvitus ei ole mun mikään valttikortti, niin päätin otta pikku esineen myös Ukolle treenin aiheeksi, ihan vaan huvin vuoksi. :) Sheippaamisharjoituksena siis otettiin ja päätin, että sheippaan Ukon ilmaisemaan esineen maahanmenolla sekä nenäkosketuksella esineeseen. Eilen siis aloitettiin ja ensin muutama toistoa naksautin vaan esineen (pieni posliini-ankka) katkomista/kosketusta. Kerran pyysin maahan, kun kosketti sitä ja kappas vaan, enempää Ukko ei tarvinnut vinkkejä vaan homma lähti sujumaan todella hyvin!

Aktiivisuus säilyi jopa silloin, kun ei ihan meinannut onnistua ja Ukko tarjosi maahanmenoa vähän randomisti enkä auttanut mitenkään. Tässä video eiliseltä illalta.



Tänään sitten jatkettiin harjoituksia ja aloin tehtävän yleistämisen vaihtamalla esinettä (nappi, kolikko), vaihtamalla paikkaa (mattojen jälkeen laattalattia tuntui aluksi Ukosta vaikealta, mutta nopeasti hoksasi). Nämä siis tosi nopeasti yhden treenisession aikana ja näiden jälkeen ei tuottanut mitään hämmennystä, kun nousin pystyyn. Sitten vielä mukaan esineen etsiminen matolta ja hienosti Ukko otti heti nenän käyttöön ja yhdisti ilmaisun löytöönsä. :)

Ukko on kehittynyt aivan hurjasti tässä sheippaamisasiassa ja siinä missä se pentuna oli hyvin herkästi passiivisuuteen taipuvainen ja suoraan sanottuna vähän hidasälyisenkin oloinen, niin nyt se säilytti aktiivisuuden ja hoksasi asian todella nopeasti ja kykeni myös yleistämään asiaa nopeasti eikä jäänyt kiinni siihen alkuperäiseen. Olipa hauskaa sheippailla pitkästä aikaa! :)
 Koska mä en ole mikään innokas uusien temppujen keksijä, niin uusia kivoja ideoita saa heittää. ;)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Eläinvauvoja ja kevään odotusta

Olenpa jotenkin ollut laiska päivittämään mitään. Treenitkin on ollut vähässä. Viime viikolla Jerikon agilitytreenit jäi välistä rannevamman vuoksi. Ukolla oli keskiviikkona agilitytreenit, mutta olin unohtanut koko "agilitykassin" kotiin eikä mulla ollut treenikenkiä eikä mitään. Ulkokenkinä nastakengät eli niillä ei voinut treenata. Niinpä Ukko treenasi nyt toista kertaa Teron kanssa ja ihan kivasti kyllä meni. :) Ukko oli jo selvästi rennompi ja tuli jo tosi hyviä pätkiä.

Lauantaina alueellisen valkun treeneissä myös tehtiin tosi hyvää pätkää puhjenneesta flunssastani huolimatta. Hyvänä havaintona, että Ukko ei oikein tykkää tulla niistoihin, vaan sille sopivin ohjaus on vaan tehdä normaalina takaakiertona ja mielellään vähän kauempaa, niin mun rintamasuunta ei missään vaiheessa käänny Ukkoa vasten. Täytyy pistää korvan taakse. Sen enempää ei sitten viime viikolla treenailtukaan, toisin sanoen Jeriko ei treenannut mitään vaan oli levossa.

Viikonloppuna meinsin pitkästyä kuoliaaksi, mutta ei vaan silti saanut itsestään irti, että alkaisi jotain sisätemppuiluja tekemään. Ei vaan motivoi. Joku hassu treeniväsy nyt, kun ei oo enää hiihtämään pääsyt. Tänään kyllä tuli taas lunta, että jos flunssa hellittäisi, niin jospa sitä vielä pääsisi.. Toisaalta motivaatio on jo kohdentunut enemmän noihin kesälajeihin, odotan että pääsisi paimentamaan ja metsään treenaamaan! :)

Viime viikolla täällä aloitettiin metsätyöt eli harvennushakkuut osalla metsäalueista ja sitten istutetun kuusikon kaato vanhalta pelto/laidunmaalta. Hakkuutyöt saatiin eilen valmiiksi ja tässä pikku hiljaa pitäisi alkaa puiden ja energiapaalien keruu alueelta. Kyllä on laajennettu laidun ison näköinen! Toki sitten näkö muuttuu, kun on koivut lehdessä ja laidunkausi päällä, ei ehkä enää niin isolta, mutta kyllä tossa hyvin tilaa tulee riittämään! :)

Kuva laitumen peränurkasta kohti sisääntuloporttia :)
Jotain muutakin on tällä viikolla tapahtunut, nimittäin ensimmäinen uuhi on karitsoinut! Kävin maanantaina juuri katsomassa ja antamassa kauraa lampaille, enkä huomannut mitään outoa missään uuhessa. Kävin sitten laitumella jututtamassa fixterikuskia max 20-30 min ajan ja takaisin tullessa Jeriko juoksi edeltä suoraan lampolalle ja kohdalle tullessa kuului pieni hento "bää". :)) Siellä se ensikkouuhi oli hoitanut ensimmäisen karitsan maailmaan, puhdistanut sen sikiöpussistaan ja pesi sitä tyytyväisenä samalla, kun tomera pieni karitsa oli jo nousemassa ottamaan ensiaskeleitaan ja toinen karitsa teki tuloaan ja sikiöpussi pullotti jo pitkällä. Nopeaa toimintaa! :D





Pian oli sitten jo toinenkin karitsa maailmassa ja ensimmäinen samalla jo imemässä, mutta toinen karitsa ei vaikuttanutkaan aivan niin tomeralta kuin kaverinsa. Se ei pyrkinyt ylös niin tomerasti, äänteli vähemmän ja ei aluksi oikein osannut hakeutua imemäänkään. Avustettunakin hamuili ensin vääristä paikoista, emän nivusesta ihoa jne. ja hytisi sitten vaan makuulla. Huolihan siinä tuli, että vaikka emä hienosti hoitikin, niin ei sekään pysty pakottamaan karitsaa imemään. Lopulta oli pakko antaa luonnon hoitaa, olin sisällä jonkin aikaa, kävin illalla vielä katsomassa noin yhdentoista aikaan jolloin tilanne näyttikin jo paremmalta, toinen karista oli ehkä juuri imemässä kun tulin paikalle, mutta emä siirtyi minun tullessa ja karitsa jäi hamuamaan perään. Päätin, että parempi olla häiritsemättä ja niin vaan aamulla oli vastassa erittäin tyytyväinen emä ja kaksi pirteää karitsaa. :)

Pikkuinen selviytyjä ja onnellinen emo :)

Isosisko ja pikkusisko

On noilla eläimillä kyllä emän vaistot niin hienot. Emä on huomioinut molemmat karitsansa alusta asti ja hoitanut suurella huolella ja hellyydellä. Se selvästi myös varoo jalkojaan ja jos huomaakin karitsan olevan alla, nostelee heti jalkojaan varovasti. Tuon ei ainakaan uskoisi koskaan liiskaavan karitsaansa, kun on niin hellävarainen ja varovainen. Loistoemo! :) Toivon mukaan muutkin pian aloittaa ja on yhtä luontevia emoja. :)

Viime perjantaina röntgenkuva paljasti, että Noki kantaa vain ja ainoastaan yhtä pentua. Pentu on saanut jo työnimen Noriko ja sen odotetaan syntyvän ihan lähipäivinä. Toivotaan, että synnytys käynnistyy ja etenee normaalisti ja että pentu mahtuu syntymään normaalisti. Kaikki peukut pystyssä!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Valjakkohiihdon SM-kilpailut

Perjantain olin ottanut töistä vapaaksi ja lähdettiin ajamaan kohti Kuhmoa Matin kanssa. Oltiin perillä kuuden aikaan, mutta täällähän oli jo siihen aikaan pimentymässä! Oli niin jo tottunut etelän pidempään valoisaan aikaan. Perille tullessa lähdettiin koiria lenkittämään ja Ukko kohtasi kaksi pelottavaa kuhmolaista karhua. Onneksi Jeriko kertoi, ettei syytä huoleen ja ensimmäisen kohtaamisen pöhinöiden ja niskakarvojen nosteluiden jälkeen Ukko on suhtautunut karhuveljeksiin coolisti. ;)


Jerikolla sitten oli vähän liikaa virtaa automatkan jälkeen (vaikka siis tehtiin välipysähdys ja lenkitys) ja piti niin kaahata, että alkoi ontumaan sen jälkeen. Virpi tutki sitten Jerikon tassun tänään, kun edelleen lievää ontumista oli. Rannehan siellä aristi eli Jeriko oli liukkaalla ranteen venäyttänyt. Treenitaukoa siis. On se sellainen koheltaja..

Lauantaina kilpailtiin sitten SM-kisoissa yksilötitteleistä. Meidän kohdalla kisa kohdistui enemmänkin omaan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen sekä mahdollisesti Tavesin viestijoukkueeseen pääsyyn. Rata oli mun tasoon nähden aika haastava, lähdössä jo heti tiukka U-käännös, sitten lähdettiin pian tiukkaan nousuun, jonka jälkeen loppumatka meni vuorotellen nousua ja laskua ja tiukkoja kurveja. Siis sekä teknisesti että fyysisesti mulle aika rankka, mutta nyt lähdettiin vetämään omaa maksimia ja mielestäni siinä onnistuin.

Itse asiassa alkupätkä tultiin tosi lujaa, vedin jopa vähän liiankin lujaa ehkä, koska sitten alkoi hapottamaan ja joutui ihan todella taistella että jaksoi, mutta sinnillä mentiin. Ukko veti koko matkan hienosti, on se vaan hieno ja sinnikäs! :) Jopa alamäkiin veti kunnon vauhdilla ja lisää vauhtia, kun mun oli pakko ottaa happea. Hieno koira. :)






(c) Anni Korhonen

(c) Anne Heikkinen

(c) Anne Heikkinen

Päästiin myös paikallislehden eli Kainuun Sanomien nettiartikkeliin. ;)

Ja hienot tavesilaiset seurakaverit! Niin hienoja tuloksia tehtiin ja mitaleja napsittiin yhteensä viisi kolmesta eri luokasta (naisten C, miehet 55 C ja naiset 45 C). Sunnuntaina mitalisade jatkui, kun Tavesin toinen naisten c-luokan joukkue nappasi kultaa ja miesten c-luokan joukkue hopeaa tiukalla loppusuorakamppailulla hopeaa vain 2 sekuntia voittajalle häviten. Upeita suorituksia! Onnea kaikille! Mä huusin ääneni melkein käheäksi maalissa hihkuen ja palkintojenjaossa. :D

Hieno tiimi ja tiimihenki! :)

Ukkokaan ei enää karhut pelottanut. Heippa vaan karhut, ehkä nähdään ensi vuonna jos kuhmolaista anoo silloinkin SM-kisat itselleen. :)

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Viimeistelevää treeniä ja ohjaajan psyyketreeniä

Tänään käytiin vetämässä Peltolammilla Ukolle viimeinen treeni ennen isoja kisoja. Tämän jälkeen se saa vaan lepäillä, hieron ja venyttelen sitä ja huolletaan lihakset parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Latu oli jo aika huonossa kunnossa ikävä kyllä. Paikoin ladun reuna jo vähän sulanuttakin silleen, että hiekkainen/roskainen, paikoin vähän jäinen pinta ja sitten osittain pehmee silleen, että haukkas suksea sinne sisään. Kaaduinkin toisella kierroksella, kun ei vaan saanut jalkoja liikuteltua riittävän nopeasti ja pehmeä kohta haukkas.

Mietin aluksi, että vedänkö ihan vaan yhden kiekan Ukon kanssa, että olis sellainen supermotivaatiotreeni, mutta tehtiin sitten kaksi kierrosta ja se oli varmaan aika hyvä ratkaisu. Musta tuntuu, että Ukko on kehittynyt aivan huimasti. Vielä joskus muistan, että se saattoi väsyessään vähän "löysäillä" ja alkaa himmailemaan. Tästä siis on jo aikaa ja ainakin koko tämä kausi on mennyt tosi hyvin, mutta silti nyt jotenkin erityisesti kiinnitin huomiota.

Ukon mentaalinen tila on jotenkin kehittynyt. Lähdettiin nyt ihan tyhjälle joten se toki saattoi vaikuttaa, mutta vähän niin kuin viikonlopun kisoissakin, Ukko oli tavallista hiljaisempi. Ei kiljunut täyttä huutoa, vaan enemmänkin vikisi hiljaa ja oli vaan todella keskittyneen oloinen. Ehkä Ukko vaan on löytänyt vetoon jonkun uuden zen-tilan.

Veti kuitenkin aivan älyttömän hyvin, joten kiljumisen puute ei sitä tarkoittanut, että vietti olisi ollut matala. Ehkä jopa päin vastoin ja niinhän se usein onkin, että ääni tulee koirilla epävarmuudesta tmv. Ukko veti koko ajan hienosti suoraan mun edessä, koko ajan naru täysin kireällä ja vaikka vauhti tyssäsi isoon mäkeen, niin painoi täysillä valjasta päin. Toisella kierroksella haukkasi siinä lunta, mutta heti, kun pääsin taas liikkeelle paremmin, nosti Ukkokin vauhdin ja jatkoi vetoa niin lujaa kun päästiin. Väsymystä siis joo toki tavallaan oli, mutta Ukko ei ainanut sen häiritä yhtään ja oli tosi fokusoitunut ja keskittynyt. Ukko oli sen oloinen, että jos olisin pyytänyt sen lähtemään kolmannelle kierrokselle, niin se olisi jatkanut täysin samaa tahtia senkin. Kahteen kierrokseen oli siis hyvä lopettaa. :)



Sen verran huonossa kunnossa oli jo latu ja itse päivystyksen jälkeen pöpperöinen enkä ihan parhaassa tikissä, että sai olla tyytyväinen että päästiin samoihin aikoihin kuin paremmissa olosuhteissa. Kyllä mä vedinkin ihan hampaat irvessä ja olin itselleni kyllä tosi ilkeä koutsi, joka kielsi pertsan-ura-lepuuttelut, tikitin mäissä menemään ja parhaani yritin.

Tänään tajusin, että olen kyllä hokenut itselleni kertakaikkisen huonoa mantraa, että "mä olen niin huono hiihtäjä". "Mä olen niin huono hiihtäjä ettei Ukko mun kanssa pärjää", "mä olen niin huono hiihtäjä, että koirat tarvis jonkun paremman hiihtäjän perään, että voisi pärjätä", "perunasäkkiä joutuu vetämään perässään". Tällainen ajattelu on varmastikin johtanut siihen, ettei yritä täysillä, koska on vaan huono niin minkäs sille mahtaa. Pätee moneen muuhunkin tilanteeseen ja siksi tällainen ajattelu onkin niin haitallista.

Nyt mä päätin, että loppuu tuo itseni vähättely hiihdossa ja mun uusi ajatus on, että "musta tulee parempi hiihtäjä", "saan itsestäni irti enemmän, kun vaan annan kaikkeni", "me ollaan kova pari Ukon kanssa". Näillä ajatuksilla mennään sitten viikonloppuun, nautitaan, mutta mennään silleen sopivasti hampaat irvessä ja veren maku suussa. Koska niin Ukko tulee joka tapauksessa tekemään ja mä aion antaa yhtä lailla kaikkeni. Ukko on niin hieno vetäjä, että nyt puhalletaan yhteen hiileen ja tehdään se meidän paras mahdollinen suoritus. :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Jerikolle aginolla ja 3.sija

Tänään Ukko vietti vapaapäivää ja käytiin Jerikon kanssa Takkujen kisoissa SDP:llä. Osallistujia oli aika vähän, mutta kyllä siinä silti vierähti melkein koko päivä. Anne Viitanen ja Kari Jalonen tuomareina, tykkäsin radoista. :)

Ekana oli Karin tekemä agilityrata. Tosi kivaa menoa, muurinpalikka tippui pienestä hipaisusta, kun kiritin Jerikoa eteenpäin ja kontaktit ei nyt ole kyllä ollenkaan hyviä. :D Itse sitten vielä A:n toisen kerran tulemisen jälkeen vein Jerikon ihan suoraan hypylle, kun piti mennä suoraan putkeen. Tajusin sen vasta kun Jeriko oli jo lähtenyt hyppäämään. Pöljä minä.


Seuraavana oli Annen tekemä hyppäri ja oikein kivalta tämäkin vaikutti. Olen alkanut ottamaan vähän niin kuin vauhtilähtöjä ja vauhdikkaita ne onkin, kun Jeriko on alkanut vähän varastamaan lähdöissä. ;) Pituuden viimeinen palikka kaatui kevyestä kosketuksesta, mutta yksikään 65 cm nostettu rima ei tippunut. :) Pituutta täytyy kyllä treeneilla reiluilla pituuksilla jatkossa. Tuloksena siis 5,-10,14, etenemä 4,65 m/s. :)



Viimeisenä agilityrata joka oli joko Karin tai Annen, en oikein ottanut selvää kumman mutta Kari sitä tuomaroi. :D Kiva rata tämäkin. Pituudella kuului pieni rapsaus (pituutta pitää ihan tosissaan treenata) ja oletin palan kaatuneen, mutta nopean asian rekisteröinnin jälkeen en sitä jäänyt yhtään miettimään vaan vedettiin tunteella loppuun saakka. Ja hyvä että vedettiin, kun ei se sitten ollutkaan kaatunut ja tultiin nollana maaliin. :) Tulos siis 0 aikaan -6,10, etenem 4,33 m/s. Sijoitus 3./20. :)



Aivan huikeeta, tosi tyytyväinen olen päivään. :) Käytiin sitten vielä Ilonan, Kirin ja Millin kanssa lenkillä, sai Ukkokin palauttelevan lenkin eilisen jäljiltä. Itse kävin vielä hiihtämässä 6,5 km ilman koiraa ja nyt vedin kyllä sellaisella sinnikkyydellä koko lenkin läpi enkä antanut yhdenkään mäen pysäyttää enkä ottanut taukoja, että en tiennytkään, että musta voi saada noin paljon irti. ;) Treenisuunnitelma tehty ensi viikolle ja sitten raivolla vaan lauantaina ladulle. :D

Tänään on sadellut vielä niin upeita kuvia nettiin eilisistä kisoista, että pakko julkaista. On se Ukko vaan pirun hieno ja komea koira, vaikka itse sanonkin. :)


Sairaan komea koira :)))


Maalisuorallakin jaksaa vielä rypistää :)

Maaliviivalla: "Hei, mitäs te muuten siinä oikein kyyläätte?"


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Valjakkohiihdon piirinmestikset

Tänään oli valjakkohiihdon Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailut, tosin osallistujia oli vähän muualtakin. Itse olin koetoimitsijana ja täytyy sanoa, että viimeinen ilta meni "rattoisasti" puolen yön puolelle viimeisiä papereita tulostellessa ja asioita valmistellessa. Ja kun omat kädet oli täynnä koetoimitsijan hommia niin Ukko sai peräänsä Ilonan hiihtämään. Vielä keskiviikkoon saakka sai jännittä, että saako Ilona vaihdettua työvuoronsa, että pääsee osallistumaan ja niin vaan onnistui!

Viimeinen treeni meillä oli Peltsulla torstaina. Keskiviikkona pidettiin vapaapäivää ja hieroin/venyttelin Ukkoa ja hyvä niin, koska oli  kyllä jumia kehittänyt taas erityisesti vasempaan takajalkaan. Vertailun vuoksi täytyy sanoa, että Jerikossa en taas huomannut mitään. Että on toi Ukko kummallisesti alkanut jumittelemaan, kun aiemmin ei ollut juuri mitään. Jumit aukes kuitenkin nätisti ja torstaina siis lähdettiin Jerikon kanssa jänikseksi.

En muista koska olen viimeksi Jerikon kanssa kaksin mennyt, en ainakaan viime talvena kertaakaan. Kyllä siinä huomaa selkeän eron, että vaikka kokoeroa on vaan jaloissa muutama sentti ja painossa ehkä 2 kg korkeintaan, niin Ukolla on huomattavasti enemmän voimaa vetää. Jeriko yrittää kovasti ja sinnikkäästi, mutta ei saa voimaa niin paljoa irti. Yhden kierroksen keskivauhti jäi Ukon pidemmän matkan keskivauhdille selvästi ollen 3:21/km. Kierrettiin Jerikon kanssa vain yksi kierros ja Ukko ja Ilona tuli ohitse ennen maalia ja jatkoi toiselle kierrokselle. Hienosti Ukko taas veti. Sai kyllä aikamoiset hepulit, kun lähdettiin Jerikon kanssa edelle ja hän ei päässyt, koko Peltolammi varmasti kuuli! :D

Eilen sitten tosiaan kovaa paperihommaa ja joskus ennen puoltayötä ehdin vielä venytellä ja hieroa Ukkoa. Pientä jumia oli, mutta ei pahasti. Tänään sitten kisoihin ja vähän ehdin Ukkoa siinä lämmitellä Ilonalle ja Ilona toki lämmitteli siinä itsekin. Kiva oli huomata, että Ukko oli kisapaikallakin selvästi orientoitunut Ilonaan ja itse jo tiesi kenen kanssa on lähdössä vetämään, vaikka tämä olisin vasta heidän kolmas veto yhdessä! :) Jännä kyllä Ukko riemastui kiljumaan vasta just edellisen lähtiessä, jotenkin oli silleen jännittyneen oloinen ehkä siinä muuten. Hienosti lähti ja hienosti veti. Latuprofiili oli tosi rankka (hiihdin sen itse perjantaina latua merkkaillessa ratamestarin kanssa) ja osittain vähän pehmeäkin eikä Ukko ole koskaan noin raskasta treeniä tehnytkään. Kyllähän se väsyi, mutta Ilona kehui, että vaikka kuinka oli selvästi ihan poikki ja halusi lunta haukkoa, niin kannustamalla lähti taas uudelleen vetämään. Sinnikäs pieni kaveri. :)

(c) Elina Noppari

(c) Elina Noppari

(c) Elina Noppari

Ukko mun pieni kultainen pentu


Huh, kun on rankkaa pienellä koiralla


Niin siinä sitten kävi, että varmaan kilpailun pienin koira Ukko veti itsensä ja tuoreen lainaohjaajansa pronssille aikaan 16:48! Kova taso oli kyllä luokassa, kultamitalisti veti sellaista kyytiä, että näyttää hyvältä SM-kisoja ajatellen. ;) Muutkin veti tosi hyvin, joten huonoille ei hävinneet eikä huonoa voittaneet, pelkkä tosta radasta selviäminen on jo iso saavutus. Mun ylämäkihiihtotaidoilla aika olis alkanut aivan varmasti kakkosella... :D

Iso kiitos Ilonalle joka yllytyshulluna viitsi lähteä hiihtämään ilman aikaisempaa kokemusta koiran kanssa hiihtämisestä. Hienosti veditte! Kuvista kiitos Elina Nopparille ja Jukka Wirzeniukselle! :)

Ukon valokuvailme ;)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kisavalmistautumista ja PK-hyppyä


Maanantaina käytiin aamupäivällä treenaamassa hyppytekniikkaa. Tällä kertaa ei ollut ketään kaveria mukana niin videota ei saatu, kun itse seisoin aina edessä palkan kanssa. Tehtiin ensin kasvavaa sarjaa. Vaikea edestä käsin arvioida miten meni, mutta ihan sujuvalta se näytti.



Sitten tehtiin pk-hyppytreeniä 6-6-9 sarjalla. Jerikolla lähtökorkeus 70 cm, sitten 80cm, 85cm ja 90cm (huom, tolla mun hypyllä korkeudet on oikeasti tästä muutaman sentin matalampia) ja siitä sitten alaspäin. Kangashypyn takaa oli hankala nähdä ottiko Jeriko ylimääräistä askelta viimeiseen väliin, mutta sanoisin että ei ottanut tai sitten se otti sen niin luontevasti ja nopeasti ettei huomannutkaan eikä sillä sitten mulle niin väliä olisikaan. Kunhan on itsevarma ja nyt ei näyttänyt yhtään hirvittävän. Itse asiassa pieni määrä kunnioitusta lisää hyppyä kohtaan olisi taas hyvä, koska hypyt tuli nyt taas aika laakana ja hypyn yläreunaa hipoen. Tolla tyylillä, kun hyppäisi kiinteän hypyn yli niin haaveri olisi taattu. Miksi tää kuulostaa jotenkin tutulta..? Ai niin, sillä tavallahan Jeriko loukkasi itsensä ekassa jälkikokeessamme..



Takaisin lähtöruudussa siis. Mutta hyvähän se on, että ei enää pelota. Nyt tarvii vaan ostaa puurimaa jolla saan a) korkeudet oikein b) ehkä vähän Jerikolle kunnioitusta hyppyä kohtaan ettei ihan tarvi estettä viistää. Bauhaussiin siis sitten kun vaan muilta kiireiltä ehdin raivata auton siihen malliin, että sinne mahtuu.



Ukolla oli vähän hankaluuksia hypyn kanssa. Todella vaikea hahmottaa, että mistä oli kyse kun ei sivusta nähnyt, mutta Ukko tuntui ottavan jotain hassuja ylimääräisiä askelia ja ponnistavan vinossa ilmaan. Kyllä se esteen joka kerta ylitti, mutta 90 cm oli jo selvästi hankala..



Illalla oli sitten Jerikon agilitytreenit. Edellisen viikon treenit jätettiin tosiaan väliin ja Jeriko oli nyt enemmän kuin innoissaan! Tommi teki meille kivan radan ja kokeiltiin muutamia eri ohjauksia ja vedettiin kerran 20 esteen rata nollana läpikin. Mukavaa oli. :)



Eilen oli sitten aika sykettä nostattava ilta! Ensin vetotreeneihin lämmitellessä koiria kaksi silmäparia seurasi meitä metsässä. Kukaan (ihminen siis) ei vastannut mun huutoon ja kun ei ne kiiluvat silmät lähtenyt metsään karjumallakaan, niin päätin poistua. Kävi jo mielessä, että pitääkö mun kohta alkaa tappelemaan kahden suden kanssa siitä onko mun koirat iltapalaa vai ei.




Ukon veto yksin
Sitten vedettiin superit vetotreenit välissä, ensin Ukon kanssa yksin kaksi kierrosta ja sitten Jeriko mukaan ja toiset kaksi. Aika hurjaa vauhtia mentiin, sukseni olin voidellut vähän liiankin liukkaiksi ja latukin oli kova ja liukas, joten sai pelätä, että kaadunko. Ukko veti hienosti, joskin meinasi vähän alkaa vilkuilemaan taakseen yhdessä vaiheessa siihen malliin, että heittäiskö ranttaliksi ja alkaisiko mulle haukkumaan. Kevyellä komennolla sai kuitenkin keskittymään taas oleelliseen ja jatkoi vetoa hyvin. Isoimmassa ylämäessä ekalla kierroksella rytmi rikkui hankalasti, mutta taistelin mäkeä silti ylös mahdollisimman nopeasti. Toisella kierroksella pääsi jo paremmin mäen ylös. :)








Ukon ja Jerikon yhteisveto
Alunperin olin suunnitellut vetäväni Ukon kanssa kaksi kierrosta ja sitten enää yhden Jerikon ja Ukon molempien kanssa, mutta meni niin kivasti, että lähdinkin sitten hetken mielijohteesta vielä toiselle. :D Ukko jaksoi yllättävänkin hyvin mukana, vaikka sai sitä välillä kannustaakin eteenpäin. Hyvin se kuitenkin aina tsemppasi ja jatkoi vaikka selvästi jo väsyttikin. Tuo huima huippuvauhti taisi tulla lähtösuoralla, aika pirun lujaa siinä mentiinkin ja mä vaan keskityin seisomaan suksilla ja pysymään pystyssä. Pojilla oli intoakin niin paljon, että suksia jalkaan laittaessa nykäs mut kunnolla nurin ennen kuin päästiin sitten oikeasti liikkeelle.



Jäähdyttelylenkille mentiin samaan metsään ja olin jo tullut siihen tulokseen, että kyseessä on kaksi kettua. Jälkikäteen ajateltuna ne huudahtelikin silleen jännän kimeästi joka ei sudeksi sopisi. Samat silmäparit seurasi meitä taas, mutta nyt jätin koirat tielle ja lähdin lähemmäksi katsomaan. Noin 10 metrin päässä toinen lähti liikkeelle ja kivien yms keskellä vilahti harmaanruskea selkä. "Viddu, ehkä ne onkin susia" tuumasin minä ja lähdin perääntymään. Ehdin kävellä parikymmentä metriä metsätietä takaisin kun mun mieleen pääsi muistikuva siitä miltä supi näyttääkään. Kaikkea sitä alkaa yksin metsässä kulkiessaan kuvittelemaan! :D

Tänään oli lepo ja venyttely/hierontapäivä. Huomenna Ukko ja Ilona saa vetää vielä toiset treenit ennen piirinmestiksiä. Kyllähän kahdilla yhteistreeneillä voi jo hyvin kisoihin lähteä, eikös? ;)