lauantai 29. marraskuuta 2014

Koira ja sen ohjaaja

Ukko on opettanut mulle paljon. Olen joutunut sen kanssa ihan todella syventyä siihen millaisen suhteen haluan sen kanssa muodostaa ja tekemään töitä sen eteen. Lisäksi olen tässä viimeisen vuoden aikana ollut kouluttamassa jo jonkinmoista joukkoa erilaisia koirakoita: Ylökkin tokokoulutusringissä, Ylökkille jälkikurssia vetämässä sekä nyt Tamskille agilityryhmää kouluttamassa. Viimeisimpänä nyt tänään olin tuuraamassa Tuijaa ja kouluttamassa tokoryhmää, kun Meea oli niellyt takiaisen ja se jouduttu eläinlääkärissä poistamaan. Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa ajatuksiani ohjaaja-koira -suhteesta auki, mutta tehtävä on vaikea ja olen lykännyt sitä.

Mulle on ollut tärkeää muodostaa hyvä suhde koiriini, mutta erityisesti nyt Ukon kanssa asia noussut esiin. Jerikon kanssa se on tullut melkein ilmaiseksi ja itsestään, mutta Ukon kanssa asiaa on joutunut oikeasti ihan pohtimaan. Minkälainen sitten on mun mielestä hyvä suhde? Tähänhän ei ole mitään yhtä ja oikeaa vastausta. Vaikka välillä naurattaakin kuunnella, kun eräs nimeltä mainitsematon ystäväni kutsuu koiriaan "kultamuruiksi" ja "rakkaiksi", niin ei sekään väärin ole, ei vaan istuis omaan suuhun. ;)

Ukko on aika tyypillinen "kuopus" tai "toinen koira". Se leimaantui heti vahvasti Jerikoon, Jerikosta tuli niin sanotusti yhdessä yössä sen suurin idoli ja elämän keskipiste. Ehkä asiaa edesauttoi Jerikon luonneominaisuudet; se itsevarmuus ja auktoriteetti mitä sillä on, mutta kuitenkin leikkisyys. Jerikolle ja Ukolle muodostui siis heti todella selkeä roolijako, mutta myös tosi paljon leikkimistä ja positiivista kanssakäymistä, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli Jeriko Ukolle monin verroin tärkeämpi kuin itse olin ja sain sitten alkaa todella tekemään itseäni arvokkaammaksi Ukon silmissä. Mulla oli se auktoriteetti, mutta puuttui laumafiilistä ja se tunne, että Ukko tarvitsee mua ihan vain mun itseni vuoksi tai sen vuoksi, että mun lähellä olisi niin hyvä olla. Olinhan toki treenikentillä aina leikkinyt ja muodostanut siellä tunnetta, että on kiva tehdä mun kanssa, mutta lelu oli se joka oli arvokas, en minä.

Tässä kohtaa päätin, että koirat (tai siis Ukko) saa alkaa tulla sänkyyn. Ukko selvästi on aina kaivannut fyysistä läheisyyttä, yritti aina tilaisuuden tullen mennä Jerikon viereen nukkumaan. Siinä oli asia mitä Jeriko ei sille kuitenkaan tarjonnut, koska Jeriko tykkää aina nukkua yksin jossain syrjässä ja mielellään viileässä. Pikku pentuna Ukko myös yritti itse tulla sänkyyn, mitä Jeriko ei koskaan yrittänyt, mutta tuolloin se vielä Ukolta kiellettiin.

Nyt Ukko sai kuitenkin alkaa tulemaan sänkyyn viereen köllimään ja hellittäväksi. Ei Ukkokaan ole koskaan sänkyyn nukkumaan jäänyt, mutta selvästi haluaa tulla illalla halittavaksi ja nyt siihen myös sai luvan. Edelleen nykyäänkin Ukko kyllä tuntuu odottavan aina lupaa tulla mikä ei varsinaisesti ole huono asia vaikken sitä ole varsinaisesti vaatinutkaan. Tällä kuitenkin halusin luoda Ukolle yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa laumaviettiä ja samalla mun sosiaalisen palkkaamisen arvoa. Myös sohvalle aloin Ukkoa pyytämään useammin kainaloon.

Toinen asia johon muistan ihan selvästi pureutuneeni on naaman nuoleminen. Ukollahan on ihan pennusta asti ollut hullu nuolemis-fetissi, jota esiintyy kyllä sen sisaruksillakin. :D Ukko ei kuitenkaan muistaakseni koskaan oikeastaan yrittänyt silloin samalla tavallan mielistellen nuolla mun (tai kenenkään muunkaan) naamaa kuin mitä se teki muille koirille. Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta otin tavoitteekseni saada sen nuolemaan omaa naamaani ja tehdä siitä yhtä iso juttu kuin esim. Jerikon naaman nuoleminen oli.

Aikaisemmin olin pitänyt sääntönä, etten suuremmin huomioi koiria, kun tulen kotiin. Aamuisin meillä kyllä aina oli rapsutteluhetki. Aloin kuitenkin pitämään samanlaisen rapsuttelutuokion myös kotiintullessani, vahvistaakseni sitä, että mun tuleminen kotiin merkitsee positiivisia asioita Ukolle. Jerikohan tervehtii aina rauhallisesti, mutta nyt otin vähän riskiä ja vähän innostin sitä pyytämällä hyppäämään vasten tmv. Ukko kyllä innostui tästä, mutta aluksi purki innostustaan nuolemalla hysteerisesti Jerikon naamaa. Toivoin kuitenkin, että Ukko näkisi ja ottaisi mallia siitä, kuinka tärkeä henkilö mä olen Jerikolle.

Nykyään ollaan siinä tilanteessa, että kotiin tullessa Ukko innostuu nimenomaan musta eikä yritä nuolla yhtään Jerikon naamaa vaan säästää kaikki suukkonsa mulle. Aamulla sama juttu ja tässä ollaan kyllä menty jo vähän rajan yli siinä mielessä, että Ukko odottaa niin innolla mun heräämistä, että alkaa herättelemään viikonloppuisin turhan aikaisin. Sitä saa mitä tilaa, mutta vaikka se aamulla kuinka harmittaisikin, niin olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen.

Nyt mä olen Ukolle oikeasti tärkeä ja Ukko on mulle tärkeä ja pyrin välittämään sitä tunnetta sille aina treenatessa ja kotona. Me ollaan tiimi. Mielestäni tällä on ollut myös suuri vaikutus Ukon tekemiseen treenatessa ja sekin edelleen koko ajan paranee. Ukko tekee vielä innokkaammin ja korkeammassa vireessä mun kanssa, ei pelkästään sen palkan vuoksi, vaan siksi että se on kivaa. Voisi jopa sanoa, että Ukko on alkanut haluta miellyttää mua. Erityisesti paimennuksessa näkyy tämä suhteen paraneminen siinä, että enää ei niinkään taistella lampaista, vaan Ukko tekee töitä enemmän mulle. Mielestäni tässä suhteessa edelleen suurta kehitystä on tapahtunut kesän aikana. Joku tänne maalle muuttamisessa on sysännyt asioita vielä hieman eteenpäin, en osaa vielä sanoa mikä. Joka tapauksessa kun mä olen Ukolle tärkeämpi, on sillä mielestäni myös enemmän luottoa muhun, jolloin meillä on parempi "kupla" ympärillä ja Ukko on alkanut kestämään ulkopuolista painetta ja häiriötä paremmin.

Mä en siis koe sanallista "lällyttelyä" omaksi tavakseni. Minä olen johtaja ja päätän miten erilaisissa tilanteissa toimitaan ja tämän vuoksi musta voi ehkä saada ehkä hieman vääränkin kuvan. Haluan luoda koirilleni kuitenkin myös hyvin turvallisen tunteen ja luulen, että molemmat kyllä luottaa mun kykyyn suojella niitä tarpeen tullen. Tästä todisteena se, että pari vuotta sitten pimeässä metsässä kahden isomman koiran suoranaisen tappohyökkäyksen edessä kumpikaan ei epäröinyt hetkeäkään vaan juoksi suoraan mun taakse turvaan. Siinä hetkessä (tai ehkä vasta vähän jälkeen, kun ne raivokoirat oli saatu kiinni) tunsin suurta ylpeyttä tästä suhteen osa-alueesta. Kuitenkin tämän lisäksi haluan luoda omalla rauhallisella ja ehkä hiljaisella tavallani "kulissien takana" hyvin vahvan suhteen koiriini ja nyt musta alkaa tuntumaan, että olen siinä Ukonkin kanssa onnistunut.

Enää mulle ei ole niinkään tärkeää esimerkiksi yksittäisten liikkeiden tekninen osaaminen tai tietyt saavutukset harrastusten parissa. Ei ne tittelitkään vaan se miltä meidän tekeminen Ukon kanssa yhdessä näyttää. Sekään ei ole mielestäni sen kauniimpaa katsottavaa vaikka olisi huippukoira kaikkine titteleineen, mutta jos ohjaaja ohjaa sitä hyvin rumasti, liian tiukasti ja kylmästi, eikä koiran ja ohjaajan välillä näy lämpöä muutoin kun silloin kun saa korkeat pisteet tuomarilta. Tämän vuoksi mun oli helppo luopua pk-urahaaveista Ukon kanssa laukausten vuoksi. Koin, että pettäisin Ukon luottamuksen jos väkisin veisin sitä uudelleen ja uudelleen tilanteeseen, jossa se tunsi olonsa niin epävarmaksi ja epämukavaksi kuin mitä laukaukset sille teki enkä pystynyt sitä omalla olemuksellani mitenkään auttamaan. Edes Jerikon olemus ei auttanut sitä. Juuri nyt se luottamus on mulle kaikkein tärkeintä ja haluan olla sen arvoinen.

Ukon kanssa on vielä matkaa kuljettavana. Siinä missä Jerikon kanssa meidän yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta ja todella helppoa, ja esimerkiksi viime torstaina tehtiin Huittisen Harrin treeneissä tosi upeasti 34 esteet rata nollana läpi, niin Ukon kanssa meillä on vielä harjoiteltavaa, että ymmärretään toisiamme yhtä saumattomasti. Mutta mitä paremmin mä ymmärrän Ukkoa ja mitä enemmän annan itsestäni, niin sitä lähempänä me ollaan sitä tavoittelemaani "täydellistä yhteistyötä".

Kouluttaessani haluaisin tämän oivalluksen tuoda myös koulutettavilleni. Erityisesti tokossa/tottiksessa toivoisin näkeväni koiran ja ohjaajan, jotka ovat yhteisen kuplan sisällä. Yhtä lailla pätee kyllä agilityynkin tai jälkeen, mutta eri muodossa. Koira haluaa tehdä ohjaajan kanssa töitä, se on iloinen ja keskittynyt tai valppaana odottaa ohjeita, siinä missä ohjaaja on kannustava ja tukeva koiralleen, kannattelee sen yli vaikeammista kohdista ja iloitsee rehellisesti ja aidosti onnistumisista. Hyvä ohjaaja ei moiti koiraansa jos se ei ymmärrä tai osaa jotain, vaan miettii mitä voisi tehdä, että koira ymmärtäisi paremmin. Hyvä ohjaaja ei myöskään vie koiraansa liian aikaisin kokeisiin tai kisoihin vain omaa kilpailuviettiään tyydyttääkseen tai titteleiden ja maineen ja kunnian toivossa, jos koiralla ei oikeasti ole realistisia mahdollisuuksia selvitä tilanteesta. Sellainen on mielestäni epäreilua koiraa kohtaa eikä sellainen ohjaaja ansaitse koiransa luottamusta.

Itse olen välillä herkästi turhautuva ja elän voimakkaasti mukana ja näytän tunteeni niin hyvässä kuin pahassa. Tiedän kuitenkin millainen ohjaaja haluaisin olla ja millainen pari haluan koirieni kanssa olla. Eikö sitä sanota, että tiedostaminen on jo puoli voittoa?

Tää ilme kiteyttää kaiken ja tästä olen suunnattoman ylpeä ja iloinen < 3

maanantai 24. marraskuuta 2014

Missä mennään?

Oonpa nyt jotenkin tosi laiska päivittelemään. Liikaa menoa ja jotenkin sellanen olo, että olisin ihan loman tarpeessa, asioita unohtuu tai luen huonosti ohjeita jne.. Huoh. Olispa jo joulu.

Tiistaina Ukon kanssa Tamskin treeneissä. Tein rataa vähän sovelletusti niin, että jätin tiukat kiumurtelut pois ja Ukko sai vaan enemmän paahtaa menemään. Rengas onnistui nyt radalla ihan hyvin ja muutenkin ihan ok meno. Putken pimeään päähän lähetystä päästiin myös harjoittelemaan, kuten myös puomin kontaktia, keinua ja juoksu-A:ta. Juoksu-A oli vähän hankala siinä mielessä, että siitä käännyttiin heti sivuun hypyn takaakiertoon ja Ukon rytmi ei ollut niin hyvä kuin viime kerralla viikko sitten, mutta ihan ok. Puomin kontakti oli nyt tosi hyvä, kun käytin kosketusalustaa. :) Kiva treeni kaiken kaikkiaan.

Torstaina Jerikon kanssa Harrin treeneissä. Ainoastaan keinu radalla, ei muita kontakteja. Pyörittiin aika paljon samoilla esteillä, kaksi suoraa putkea vierekkäin ja siitä kepeille ja kepeiltä jatko kolmeen vai neljäänkin kertaan radan aikana. Oma pää ei pysynyt ollenkaan mukana, mutta ei kyllä Harrikaan huomannut kun jätin yhden lenkin kokonaan väliin! ;) Jeriko teki kyllä hienosti, ei voi muuta sanoa.

Lauantaina oli toinen Santtu Stenbergin koulutus. Arvoin viikon aikana, että kumpaa koiraa otan sinne. Edellisen kerran jälkeen olin päättänyt, että otan Jerikon, mutta tällä viikolla rupesin aattelemaan, että Ukon kanssa me sitä harjoitusta eniten tarvitaan eli otan sen. Yksi joutui kuitenkin perumaan treeninsä ja niinpä Jerikokin pääsi mukaan! :)

Treenikaverit kuvasi videolle meidän treenit, kiitos kaikille kenen käsissä mun erittäin ehkä Lumia kävikään. ;) Aluksi Jerikon kanssa ihan tyhmiä aivopieruja. Jätin sen aivan vinoon lähtöön, en jotenkin yhtään hahmottanut hypyistä muodostuvaa suoraa. Laitan tän nyt väsymyksen piikkiin. Jotenkin Harrin ratojakin harjoitellessa on tullut nyt sellainen olo, että miksi mun mieleen ei juolahda ne ihan yksinkertaiset ohjausratkaisut, vaan päässä pyörii vaan kaikkea ihan turhaa kikkailua. Ja kikkailusta puheenollen Jerikolle ensin kikkailin viskileikkausta, sitten muurilla ihan turhaa vastakäännöstä jonka Jeriko vielä luki takaaleikkauksena. Mikä nyt jälkikäteen ja videolta katsottuna oli aika loogista, vastakäännöstä ajatellen olin taas aivan liian myöhässä. Myöhemmin radalla treenattiin sitten niistoja ja jäätiin niitä vähän pidemmäksikin aikaa hiomaan, kun on selvästi taas aivan liian pitkä aika, kun on näitä Jerikolle muistuteltu. Kyllähän se kääntyy niistoon ihan kauniisti, kun vaan vaatii sitä ja kertoo selkeestä, että sitä tahdon, mutta vauhdissa herkästi hypyt venyy. Videolta ei kyllä näytä ollenkaan niin pahalta. :) Lopulta kun piti vetää koko rataa, niin mulla sitten levia pakka, aloin vaan säntäilemään, unohtelemaan ja huiskimaan ja lopulta Santtu vihelsi pelin meiltä poikki kun oli jo kolmas virhe alla. :D


Sitten Ukon treeni. Alku oli paljon parempi, kun olin jo saanut siihen hyvät ohjeet. Lisäksi vielä siirryin nyt valmiiksi pakkovalssittamaan, mikä olis ollut Jerikonkin kannalta kaikkein loogisin ratkaisu, se vaan ei rankaissut mua rimoilla ja siivekkeillä vaikka teinkin turhalla juoksemisellani turhaa häiriötä kakkoshypylle. ;) Puomin leijeröinti ei Ukon kanssa ollut ihan niin helppoa kuin Jerikon kanssa, mutta onnistui. Jäin putkella enemmän jälkeen sen vuoksi, mutta ihan ok onnistui jatko. Muurin jälkeiselle hypylle Ukkoa ajatellen Santtu neuvoi kokeilemaan valssia ja se varmaan olikin parempi. Ukollekin vähän niistojen vahvistamista ja niihin se kyllä tulee kuin mato. ;) Lisäksi Ukolle tarvii vähän vahvemmin ottaa valssi ja vaatia se kääntymään halutulle puolelle. Lisäksi kepeissä on edelleen ongelmaa. Nämä siis treenilistalle. :)



Lisäys: Unohtui pohdinta mitä käytiin Sannan kanssa. Sanna huomautti Ukon palkkaamisesta, josta jo viime talvena myös Juha Korrin kanssa oli puhetta. Lipsun herkästi tohon "liian helppoon palkkaamiseen", viskasen vaan palkan Ukolle joka välissä ja vielä heittelen/revin sitä liikaa Ukon kanssa. Mikä siis on saalisketjua ajatellen virettä laskevaa toimintaa ja sen lisäksi turhat juoksemiset palkan perään useita kertoja kuluttaa myös energiaa. Lisäksi olen jo aikaisemmin huomannut, että oikeanlainen vaatiminen Ukolta tuottaa kuitenkin parempaa tulosta eikä se suinkaan latistu. Ilmeisesti tiytynlainen tiukka asenne kuitenkin viestittää Ukolle, että myös mä olen 100% mukana enkä vaan puolivillaisesta höntsäile.

Jotenkin sitä helposti valuu myös ton liian helpon palkkaamisen lisäksi siihen, ettei vaadi koirilta (nyt puhun molemmista) aina ihan riittävästi. Annan Ukon useimmiten hyppiä hypyt miten sattuu ja vain satunnaisesti oikeasti vaadin sitä kokoamaan ja kääntymään. Ja sitten kun vaadin, niin Ukko tekee sen todella hienosti. Jerikoltakaan en ole esim. noita niistoja vaatinut aikoihin kunnolla. Tähän tarvisi siis jonkinlaista ryhtiliikettä omaan asenteeseen, ei vaan juoksennella ja rallatella, vaan oikeasti yritetään tehdä teknisesti oikein ja hienosti, eikä mitään "sinne päin" -suorituksia. ;)

Jerikon kanssa pitäis löytää treeneissä myös parempaa tasapainoa ton teknisen suorittamisen ja täysillä painamisen välillä, kun tuppaa välillä mennä säntäilyksi, viimeksi myös Harrin treeneissä. Riskien otto ja rajojen kokeilu treeneissä on mielestäni hyvä asia; jos treeneissä yrittää aina vaan helpoimmilla ratkaisuilla tehdä varmaa nollaa kerrasta läpi, niin miten sitä kisoissa uskaltaisi ylittää itseään tarpeen tullen? Mutta koska se muuttuu rajojen etsimisestä ja riskien ottamisesta ohjaajan laiskaksi ja hätiköiväksi ohjaamiseksi? Musta tuntuu, että viime aikoina on painopiste ikävä kyllä ollut enemmän jälkimmäisessä kuin järkevässä rajojen testaamisessa...

Tehtiin pientä paimennustreeniäkin lauantaina ja kuvailin videolle. Oma käskyttäminen on kyllä harmillisen kireää melkein koko ajan, pitäis päästä tosta eroon. :/ Helpointa olis tietty peittää käskyttäminen ääninauhalla, mutta laitetaan nyt ihan raaka paljas video. Ukko ei tehnyt ihan parastaan tai pitäiskö sanoa, että kun kuvattiin videolle, niin itse olin varsinkin aluksi jotenkin ihan jäykkänä ja sen vuoksi ei meinannut sujua esim. noi jaon jälkeen lauman vaihtamiset niin kuin normaalisti. Loppua kohden parempi, mutta Ukko osaa paremminkin. Flänkit on ehkä auennut jonkin verran aiemmasta..? Yksi vahinko-singlekin tuli, mutta saipahan Ukko sitten harjoitella ensimmäistä kertaa yhden lampaat pitämistä. ;)


Jerikolle nyt myös jakotreeniä/singleä. Oon yrittänyt pitää molemmilla samat tai samanlaiset treeniteemat, niin on jotenkin itselle helpompaa. Toki molemmille vähän eripainotuksilla, niin kuin nyt Jerikolle tää single. Jeriko kyllä pitää yhtä lammasta aika hienosti ja sillä on kyllä selvästi ihan omakin ajatus siitä lampaan hallinnasta ja tasapainosta. :) Se mikä on vähän huonoa, on mahdollisesti haastavasta treenistä tai (tätä pidän todennäköisimpänä) mun kireästä käskyttämisestä johtuva hännän nouseminen ajoittain kaarella. Jeriko kokee tarvetta vähän vapauttaa itseään siellä. Tämän vuoksi olen kuitenkin ottanut tavaksi tehdä Jerikolle aika usein ihan vapaan kuljetuksen treenejä ja nytkin otin perään, mutta sitä ei kuvattu. Siinä Jeriko saa olla rauhassa mun käskytyksiltä, itse pitää etäisyyttä ja palautua. Toisaalta tuntuu, että Jeriko joutuu ehkä tavallaan vapaassa kuljetuksessa henkisesti vielä kovemmalle, kun näitä on ihan alkuaikoina tehty kuitenkin liian vähän ja Jeriko on tottunut siihen, että sitä koko ajan käskytetään. Kaikki tuntuu aina haluavan, minä mukaan lukien, edetä harjoituksissa niihin suuntatreeneihin, poispäinajoon jne., vaikka varsinkin showlinjainen kaipaisi ennen kaikkea oman vaiston vahvistamista.



Mutta ihan kivasti Jeriko siis tekee, pientä viilaamista fiilikseen. Se sitten vaaan on molempien kanssa edelleen ongelmana, että kun varsinkin Ukko valuu pysäytyksistä käskytyksestä huolimatta ja käskytystä pitäisi pehmentää, että mitäs sitten tehdään..? Helpommin sanottu kuin korjattu ongelma... :D

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Palauttelevaa

Tänään oli toiset hakutreenit Jerikon kanssa. Otettiin tuulihakua vai miksi sitä nyt sanotaan, kun annetaan koiran tuulestaa nostaa hajua..? Käytettiin nyt palkkana lelua + toisella maalimiehellä palkkapurkki jolla palkkasi vielä lelun irrottamisen jälkeen. Jeriko tuntui nyt pääsevän jo selvästi paremmin jyvälle hommasta, reagoi hajuun tuulessa ja paikallisti piilon. :) Paikka missä tätä tehtiin oli kyllä ihan hirveetä ryteikköä, risukkoa ja kivikkoa (ei siis varsinaisella muun porukan hakualueella), että siinä sai tehdä oikein kunnolla töitä että pääsi etenemään. Ehkä tähän sais vielä enemmän jouhevuutta, kun Jeriko pääsis juoksentelemaan kunnon maastoon maalimieheltä toiselle. :) Mutta tästä jatketaan.

Hakutreenin jälkeen tein Jerikolle vielä varsinaiselle hakualueelle esineruudun ihan palauttavana, kun eilen oli niin epäonnistunut suoritus kovasta yrittämisestä huolimatta. Vein etukäteen kaksi helppoa esinettä alueelle ja nyt nousi kyllä sellaisella vauhdilla, että onkohan koskaan helpoksi tarkoitettu treeni onnistunut noin hyvin? :D Jeriko eteni viivasuoraan sinne minne lähetin, sai tosi nopeasti vauhdissa hajun esineistä ja paikallisti nopeasti. Just sellanen treeni kuin oli tarkoituskin. :)

Oivalsin tässä myös, että mun on ehkä järkevämpi harjoitella Jerikolle hyppyyn korkeitta ihan pelkällä rimalla ilman kangasta ja tänään sitten pihassa sitä otinkin. Selvästi rennommin ja paremmin lähtee tällaiselle avoimmelle hypylle. :) Tolla mun harjoitelluhypyllä on vielä mahdollista tehdä niin, että kangas tulee noin puoleen väliin ja loppuosa on vapaata, joten siinäkin voi sitten asteittain siedättää sille, että näkökenttä peittyy. Eiköhän tämä taas tästä. Hyvä treeni tehtiin tänään, mutta en hyppyyttänyt Jerikoa kuin 90 cm, että saatiin hyviä onnistumisia.

Paimennustreenit ehdittiin valoisaan aikaan pitkästä aikaa tekemään. Pillikäskyjä nyt taas hinkkailtiin ja poikittaisajoa aidalla. Ihan jees alkaa sujumaan, mutta ei siitä sen enempää raportoitavaa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

PK-kisakauden päätös

Viime viikolla tapahtui suoranainen ihme: saatiin koepaikka jälkikokeesta! Taisin siitä jotain mainitakin silloin. Huono juttu oli sitten se, että hyppy alkoi leviämään ihan totaalisesti käsiin tällä viikolla. Jotenkin pinna oli kireellä ja varmaan koe painoi liikaa päälle ja paineistin Jerikon ihan liikaa, toruin riman kolautuksista ja odotin täydellistä puhdasta hyppyä joka kerta. No, kyllähän sen nyt arvaa, että alamäkeen siinä mentiin ja vauhdilla. Mietin jo eilen, että jos koe peruttais lumen takia, niin se olis meille ihan hyvä.

Ei kuitenkaan peruttu niin ajettiin aamulla Alavudelle. Ensimmäisenä jälkiosuus. Janalla Jeriko oikaisi vähän turhan paljon oikealle lähtevää jälkeä kohti, meidät pyydettiin takaisin janalle, mutta tässä mulla kävi joku kämmi jonka tuomari yritti selittää mulle esineruudun jälkeen, mutta en oikein ymmärtänyt täysin silloinkaan. Kutsuin Jerikon siis ihan kokonaan takaisin janalle, kun mun olis ehkä pitänyt kutsua sitä vain vähän mua kohti ja päästää vauhdista takaisin jäljelle..? Joka tapauksessa Jeriko oli siis jo nostanut jälkeä, mutta kutsuin sen sieltä kokonaan pois ja toisella lähetyksellä Jeriko nosti takajäljen, tuomarin sanoin: "koska olin juuri edeltävästi kieltänyt sitä oikeasta suunnasta". Tavallaan ymmärrän, mutta tavallaan en ymmärrä, että miten mun sitten pitäis toimia tai miten saisin toimia tollasessa tilanteessa. I'm confused.. Ehkä joku kokeneempi joskus valaisee mua tästä. Janalta kuitenkin 34 pistettä, ohjaajan virheistä ei näköjään sakotettu... ;)

Itse jälki oli sinänsä aika täydellisessä mänty-kangasmaastossa, mutta oli siinä kyllä aika ihmeellisiä juttujakin.. Heti alkuun mentiin mm. soramonttuun ja Jeriko jäljesti sitten elämänsä ekaa kertaa hiekalla alkumatkan. Ensimmäisen kepin jälkeen ylitettiin autotie risteyksen tuntumassa, jossa isommalta tieltä käännyttiin tälle pikku tielle. Loppumatka olikin sitten aika peruskauraa, mentiin kyllä ihan tien viertä pitkä matka ja liikennettä oli melko lailla (satasta ihmiset tais siinä ajaa vaikka ehkä talvirajoitus 80 km/h..), mutta ei Jeriko niistä häiriintynyt. Joku välikeppi jäi kuitenkin nostamatta, ehkä neljäs. Meinas kyllä jäädä kuudeskin keppi maastoon. Jäljen loppu oli ihan perus suoraa, mutta jotenkin varmaan pienestä pakkassäästä johtuen Jeriko ei meinannut millään haistaa keppiä. Nuuskutteli vimmatusti muutenkin jäljen päällä, mutta ajoi ensin yli ja jatkoi eteenpäin. Annoin sen viedä mut tien ylikin, kun kerta oltiin aiemminkin ylitetty tie, niin ei olis ollut mahdotonta että siinä vielä jatkuis. Palautin Jerikon kuitenkin lopulta jäljen lopulle ja pitkän sinnikkään nuuskuttelun päätteeksi Jeriko kirjaimellisesti kaivoi kuudennen kepin syvältä sammaleeseen painuneesta askeleesta.

Koularihan ei olis tähän vielä kaatunut, mutta sitten mentiin esineruutuun, joka oli jotenkin häkellyttävän vaikea. Ilmeisesti pieni pakkasilma johti siihen, ettei esineet jättäneet juuri ollenkaan hajua. Jeriko etsi itse asiassa jokaisen esineen kohdalta, selvästi sai jotain hajua, mutta ei millään saanut paikallistettua. Alueen etulaidassa olevaa esinettä etsi todella sinnikkäästi ihan kävellen ja niin että nuuskutus kuului lähetyslinjalle saakka, mutta ajan puitteissa ei onnistunut löytämään yhtään esinettä! Kuudesta voittaja-luokan koirasta kolmelta jäi kaikki esineet ruutuun, kolme muuta nosti yhden esineen (joka oli kaikilla sama). Olipa vaikea! Näin ollen maastopisteet jäi meillä valitettavan 4 pisteen päähän.

Lähdettiin kuitenkin vielä tottikseen, mutta päätin jo etukäteen, että heitän kapulan niin vinoon, ettei Jerikon tarvitse edes harkita menevänsä hyppyä. Ekana oltiin paikkamakuussa ja nyt täytyy sanoa, että kun ollaan harjoiteltu vireen nostamista paikkamakuun jälkeen, niin se meni jo ehkä vähän överiksi. :D Menin vielä sanomaan Jerikolle, kun oltiin lähdössä suorituspaikalle, että "nyt on Jerikon vuoro" ja siitähän Jeriko innostui kajauttamaan pari oikein kunnon haukahdusta. Seuraaminen kyllä sitten olikin tuomarin mielestä erittäin vietikästä, iloista ja tarkkaavaista, sekä VOIMAKASTA. Ei siis moitittu voimakkuuden puutteesta, mikä on aika perus moite! ;) Pari äännähdystä mahtui joukkoon ja henkilöryhmään tullessa Jeriko vähän herpaantui, katsoi mun mielestä esteitä siinä. Erittäin hyvä seuraamisesta kuitenkin. Liikkeestä istumisen meinas ensin mennä maahan, harkitsi istumista, mutta päätti seisoa. Tämä ajatusketju oli siis näkynyt ihan selvästi yleisölle ja tuomarillekin, eikä mua yhtään yllättä, itse näin Jerikon lähtevän tekemään maahanmenoa ja sitten se seisoikin kun käännyin.. On toi aika pönttö noiden jäävien kanssa. :D

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo erittäin hyvä? Olis voinut tulla vähän lujempaa, mutta kentässä oli kyllä kauheet kuopat jäätyneet jonkun aikaisemmista treeneistä (sekä ihmisen että koiran askelista möykkyinen), eli oli siinä vähän vaikea täysiä pinkoa kun itsekin sai juostessa miettiä mihin jalkansa asettaa. Sitten tuli jännä kommentti: "koira tuli ehkä hieman liiankin tiiviisti"? :D Voiko sekin olla mahdollista? Kyllähän Jeriko aika hyvin siihen eteen liimautuu, mutta eka kerta kun tollasta kuulin! Seisomisesta luoksetuloon ja tasamaanoutoon taisi jopa tulla kommentti, että törmäsi, vaikka en kyllä ihan allekirjoita sellaista tapahtuneen. Jeriko tykkää tulla lähelle. ;)

Heitin tosiaan hypyllä kapulan kunnolla vinoon ja annoin Jerikon siitä vaan noutaa. Vinoeste ihan ok, voisi olla vähän voimakkaampi ja kapula lipesi Jerikolta esteen takana. Eteenmenossa törkeetä edistämistä, peffa oli mun jalan kohdalla! :D Luonnollisestikin siitä kyllä sitten lähdettiin niin kun tykin suusta ja viivasuorasta, maahanmeno tosi nopea. Kokonaispisteitä sitten kertyi 75, eli jos ne maastopisteet olisi ollut kunnossa, jos kaikki kepit olisi noussut ja esineet niin kuin normaalisti, niin olisi ollut saumat siihen 1-tulokseenkin, mutta ei nyt sitten tällä kertaa. Ensi keväänä pitäis sitten metsästää sitä 1-tulosta... Kun vaan koepaikkaa saisi..... Ja hyppytreeni jatkuu vähän maltillisemmassa mielentilassa..

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hakuilua ja agsaa

Sunnuntaina lähdin aamulla varhain jo hallille tekemään vähän hyppytekniikkatreeniä pojille. Luvattoman pitkä aika viime treenistä ja suositeltavaa varmaan olis tehdä näitä tasapainottavana treeninä useamminkin. Mutta nyt tehtiin siis ihan perussarjaa hieman kasvavilla etäisyyksillä, sitten viimeisenä korkeampi okseri ja vielä sarja jossa oli matalampi okseri toisena esteenä. Viimeisessä harjoituksessa Ukko ei jotenkin mitenkään hahmottanut okserin rimaa ja hyppi sitä päin kerta toisensa jälkeen. Luulis, että herkkä koira alkais varomaan, mutta ei. :D Ukko onkin siinä hassu, että se on välillä tosi herkkä, mutta ei kyllä todellakaan aina. Saatiin se sitten lopulta hyppäämään okserista ylikin, mutta oli kyllä jännä, hyppäs sitä päin varmaan 3-5 kertaa ennen kuin onnistui.

Lisäksi hallilla tein Ukolle keppiharjoitusta, erilaisista tilanteista kepeille menoja ja kepeistä isot palkat. Aika hyvin se niitä tekee näin treeneissä, kerran saisi käydä se, että sitten skippas kolmannen tai neljännen välin.

Hallilta ajelin sitten hakutreeneihin, kun päästiin Jerikon kanssa kokeilemaan uudelleen hakua. Jerikon pentu-/teiniaikana tehtiin hakua muutaman treenin verran, kunnes se harrastus tyssähti, mutta nyt kiinnostaisi alkaa ihan kunnolla treenaamaan jos vaikka EK-kokeisiinkin vielä pääsis. Tai jos EK-kokeisiin pääsis helpommin kuin jäljen 3-luokkaan. Mistä puheen ollen: me saatiin koepaikka ens lauantaille!! Tai Immi sen mulle sai kun auttoi soittelemaan, mä en itse taaskaan päässyt linjasta läpi. Mutta ei sen väliä kuka pääsee, kun on näin hienoja kavereita, jotka pyyteettömästi auttaa koepaikan haussa. Iso kiitos kuuluu myös Saralle, sekä Tuijalle joka on monasti soitellut mun kanssa.

Takaisin hakutreeneihin. Jerikolle tehtiin nyt ihan risteilyä maalimieheltä toiselle, palkkana kissanruokaa. Jeriko jotenkin tuntui hahmottavan toisen maalimiehen paremmin (se jolle lähetettiin ekana) ja meni sinne aina määrätietoisemmin, mutta toista vähän etsiskeli ja oli silleen iso kysymysmerkki pään päällä. :D Alkoi se kuitenkin mielestäni vähän saamaan ajatuksesta kiinni, että mitä tässä ehkä ajettiin takaa. :) Lopuksi kun porukka kehui, niin Jeriko nappasi maasta heti kepin, että leluillahan sitten kunnon palkat saadaan. Että kyllä se kissanruoka kelpaa ja häntä heiluen sitä söi, mutta ehkä toi lelu saattai kuitenkin motivoida Jerikoa enemmän.. ;)

Ukon kanssa oltiin eilen Tamskin treeneissä. Kivaa radanpätkää oli, jonka periaatteessa piti olla ihan helppoa, mutta yllättäväksi ongelmaksi osoittautui rengas. Ukkohan kisoissakin rysäytti sitä päin ja nyt hyppi sitä päin ja milloin mistäkin. Ei toivoakaan että suoralla olis vauhdissa mennyt sen oikein. Pamautteli vaan päin kerta toisensa jälkeen, ihan seisoksista pystyi hyppäämään sen oikein, mutta heti kun tuli vähääkään vauhtia, niin alkoi kolisemaan. En oikein ymmärrä mikä siinä oli, kun ei Ukolla yleensä keskittymisongelmia ole. Kuitenkin nyt vähän siltä vaikutti. Eikä taas paineistunut, vaikka alkoi mua vähän turhauttamaankin.

Jätettiin rengas sitten hautumaan ja jatkettiin muuta rataa. Puomin alastulolle laitoin kosketusalustan muistuttamaan ja A:lla pumpperi. Ja hitsi Ukkohan teki todella hienosti molempia, puomilla syöksyi loppuun ja pysyi siellä, A:lla käytti niin paljon lihasta ja voimaa, että tuli alatulokontaktille nyt ihan kunnolla rehellisesti keskelle osumaa eikä mulla ollut mitään mahkuja pysyä vauhdissa mukana jos rinnakkain lähdettiin! ;)

Lisäksi Ukko tuntui paljon räväkämmältä muutenkin, irtos sivusuunnassa putkeen hyvin, spurttasi oikein. Yhden loivasti kääntyvän hypyn Ukko hyppäs tosi pitkäksi eikä tullut oikealla puolelle ohjaukseen. Yritin sitten jarruttaa hypylle ja oikein asiaa alleviivatakseni jäin paikoilleni ihmisnuoleksi, niin Ukko hyppäs päin eikä ollut siitäkään moksiskaan! En tiedä pitäiskö olla tyytyväinen tästä meiningistä vai huolissaan, että onko sillä näössä jotain vikaa... :D Mutta siis rengasta lukuunottamatta oikein hyvät treenit ja pitää muistaa pitää noita kosketusalustoja vielä apuna puomilla ja keinulla muutenkin jos sillä kerta saa kunnon asennetta. :)

lauantai 8. marraskuuta 2014

Aginollia lähdettiin hakemaan ja niitä myös saatiin

Tänään  käytiin Janakkalan kisoissa, mutta ensin treeneistä lyhyesti. Viime lauantaina olin Ukon kanssa Santtu Stenbergin agilitykoulutuksessa SDP:llä. Santtu oli tehnyt kivan radan, jossa erityisenä harjoituksen kohteena takaakierto-päällejuoksut. Ukko otti takaakierrot ihan kivasti ja kaksi estettä kolmesta meni ihan kivasti, mutta herkästi tuli kolmannesta sitten jo ohi, kun en ehtinyt riittävän hyvin sitä näyttämään ja putki alkoi jo vetämään. Toisena harjoituksen kohteena  suoran päähän putkelle irtoaminen. Tarkoituksena olisi ollut vielä leijeröidä A, mutta Ukon kanssa jouduttiin keskittymään ihan pelkästään sen putken lukitsemiseen, kun herkemmin olisi lähtenyt A:lle.

Tiistaina otin Ukon Tamskin treeneihin ja kuin tilattuna siellä oli valmiina melko vauhdikas rata, jossa ihan samankaltainen putkeen irtoamiskohta. Sitä sitten vahvistin Ukolle. :) Olen tässä miettinyt, että jos kuitenkin ottaisin Ukon vakituiseen Tamskin treeneihin ja Jeriko kävis Harrille, voisi sopia niin päin paremmin, kun Harrilla radat on kuitenkin aika haastavia. Vähintäänkin. ;)
Ukolle taas pystyisin Tamskin treeneissä paremmalla omalla tunnolla tehdä oman mieleni mukaan niitä asioita, mitä haluan vahvistaa ja Jeriko saisi Harrin treeneissä haastetta varmaan taas ihan sopivasti..

No tänään sitten lähdin poikien kanssa kisoihin Janakkalaan. Ihan yksin reissussa pitkästä aikaa, mutta oli siellä tuttuja naamoja joiden kanssa jutella ja toisaalta valtaosa ajasta meni siihen, kun lämmitti tai jäähdytteli jompaa kumpaa. Tuomarina Janne Karstunen, joka oli tehnyt tosi kivat soljuvat radat, joissa oli muutamat hankalammat kohdat. Rimat oli kaikilla radoilla 65 sentissä.

Ekalla radalla heti alkuun putki-A erottelu, joka meni Jerikolla hienosti. Takaisin päin tullessa pitikin sitten mennä putkeen A:n sijasta ja tässä kohtaa Jeriko taas yllätti sillä kuinka hyvin lukeekaan mun ohjausta. Tein vastakäännöksen hypylle ja lähdin viemään Jerikoa käsi tiiviisti ja katse maassa, tarkoituksena vapauttaa putkelle, kun A olisi ohitettu. Jeriko kuitenkin luki mun ohjauksesta putken jo monta metriä aikaisemmin, lähti kiihdyttämään edelle ja säikähdin, että juoksee A:lle ja ehdin huudahtaa, kun siinä samassa Jeriko jo sukelsi putkeen ja näin, että se oli sinne koko ajan menossakin. Äkkiä sitten vaan perään huikkasin, että "hyvä", ettei Jeriko ajattelisi tehneensä jotain väärin. :D Mutta kyllä se vaan aina välillä yllättää, kuinka ajoissa se jo lukee mun ohjausta ja lukee oikeita esteitä sen perusteella! Sanoisin, että meidän yhteistyö on aika saumatonta ja tuntuu ihan sika hyvältä! :) Tuloksena nolla, sijoitus 4./37, aika - 7,93 ja etenemä oli jotain reilu 4,2 m/s.


Ukon kanssa tämä rata meni aika plörnäksi. Alkuun A:lta loikkasi, sitten kepeiltä kaksi virhettä, toisen virheen teki kun se jo pujotteli, mutta kadotti jotenkin rytmin ja jätti yhden välin väliin. Jatkoin sitten vaan eteenpäin ettei jäädä sitä hinkkaamaan. Putkelta puomille lähdössä Ukko tuli väärältä puolelta ohi ja siinä taas töks. Pituuden jälkeen putken väärä pää. Niin ja rimoja tippui. Huoh, ei ollenkaan hyvää meininkiä.


Toisella radalla Jeriko teki melkein kaiken niin kuin pitikin, ainut että A:lta kyllä loikkas tosi korkeelta, juuri ja juuri etutassut osui kontaktille.. Mutta se riitti ja tällä radalla otettiin piikkipaikka. Siinä sitten jännäilin, että kuinka paljon tulee muita nollia, mutta yksi toisensa jälkeen teki jonkin virheen. Aivan loppumetreille saakka pidettiin johtopaikkaa, kunnes sitten tuli kuitenkin se nopeampi nolla, joka kiilasi ohi ja sai sertin. En voi väittää etteikö harmittaisi. Olisi nyt ollut edes valio, että serti olisi siirtynyt, mutta meillä ei tuppaa kauheesti olemaan tuuria näissä asioissa... :( Harmittaa, mutta ei auta kuin vaan jatkaa ja toivoa, että joskus se onni potkaisisi meitäkin. Tuplanolla oli joka tapauksessa hieno saavutus ja nyt uupuu enää yksi aginolla SM-nollista. :) Tulos siis -4,41, 2.sija ja etenemä oli jotain vähän reilu 4 m/s.


Toinen rata oli Ukollekin se parempi. Nyt meillä oli jotenkin paremmin yhteinen sävel ja hitsi kun se spurttas lujaa lähdössäkin aivan täysin vaivattomasti! Hylky tuli putken väärästä päästä, mutta toisaalta Ukko lukitsi sen ja ampaisi silleen kivalla asenteella. ;) Kepeiltä olis taas tullut virhe, selvästi vaatii vahvistamista noi kepit! Ja renkaaseen Ukko täräytti jotenkin ihan hölmösti, en tiedä mitä tapahtui. Mutta muuten oli hyvää fiilistä, Ukko kulki hyvin ja luki mun ohjausta.


Mulle tuli sellainen ahaa-elämys, että meidän ongelma agilityssä Ukon kanssa on se, että meillä ei vaan ole sellaista yhteistä säveltä vielä muodostunut kuin Jerikon kanssa, ja radat menee helposti sellaiseen töksähtelyyn ja Ukko sen vuoksi hidastaa. Mun on välillä tosi vaikea ohjata Ukkoa ja tiedostaa, kuinka kaukaa se esim. ottaa esteitä. Helposti ohjaan niin kuin Jerikoa treeneissäkin ja Ukko tuli esteistä ohi tmv. Nyt toisella radalla kuitenkin löytyi sitä yhteistä fiilistä ja uskon, että kun vaan saadaan kisakokemusta ja niin sanotusti kilometrejä alle, kun yhteistyö tulee sujuvammaksi, niin Ukko tulee myös tekemään nollaa ja aivan taatusti todella nopeaa nollaa! :)