Hyvinvoiva koira

Tiina oli kirjoittanut ajatuksia herättävän päivityksen blogiinsa harrastuskoirien henkisestä hyvinvoinnista ja päätin tarttua haasteeseen ja käydä näitä mentaalipuolen asioita läpi. Vasta Ukon (ja ehkä myös ylipäätään kokemuksen) myötä olen "joutunut" oikein kunnolla pohtimaan näitä asioita. Mikä tekee onnellisen koiran? Millainen ohjaaja haluan olla koirilleni ja millaiselta haluan meidän tekemisen näyttävän?

Itsellä jotenkin särähtää korvaan, kun agilityssä koiralle huomautetaan esimerkiksi rimojen tiputtelusta tai jos koira tekee virheen kepeillä tai ohittaa esteen. Lähes aina vika on ohjauksessa, mutta siitä huolimatta osa ohjaajista toruu koiraa suullisesti tai vähintäänkin näyttää eleillään ja tiukemmalla ohjauksellaan seuraavalla yrityksellä, että "et sitten prkl tehnyt äsken oikein". Sitten koira ylivirittyy, ahdistuu tai paineistuu ja virheitä tulee herkästi lisää. Osa on jo ylivirittyneitä heti hallille/kentälle tullessaan ja rimat lentelee, eikä toruminen mielestäni ole siihen oikea lääke. Tuima ilme koiran kanssa tehdessä on ylipäätään ikävää. Ja sanotaan nyt vielä, että tuima ilme on mielestäni eri asia kuin keskittynyt.

Myös tokokentillä näkyy välillä paineessa olevia koiria. Hyvänen aika, onhan omatkin koirat välillä olleet kentällä paineessa! Ikävän usein kuitenkin näkee sitä, että koiraa ohjataan selvästi liian kovalla tyylillä ja paineistavasti. Olen nähnyt tällaista niin treeneissä, kokeessa liikkurina kuin möllitokotuomarina. Viimeisessä roolissa ollessani kerran yritin ohjaajalle sitten sanoa, että koira on mielestäni paineistunut ja ohjaajan pitäisi löytää keino olla koiransa tukena kehässä. Siis todella positiiviseen ja rakentavaan tyyliin yritin tätä pohtia ohjaajan avuksi. Vastaukseksi sain jotain tyyliin, että "koira filmaa"... :(

Usein myös korkea vire ja ahdistuneisuus/hermostuneisuus sekoitetaan toisiinsa, vaikka mielestäni ne on selvästi erotettavissa toisistaan. Korkea vire on sinänsä tavoiteltava asia, mutta kukaan tuskin tavoittelee koiran ahdistumista? Koiran eleistä tai varsinkin äänestä voi hyvin selvästi kuulla, onko se innostunut vai nimenomaan ahdistunut. Onko sitten oikein laittaa koiraa tilanteisiin joissa se ahdistuu? Jos ohjaaja itse aiheuttaa koiran ahdistumisen omalla toiminnallaan, niin se ei mielestäni ainakaan ole oikein.

Tiinan blogin kommenteissa nostettiin esiin myös pk-puolella haluttu "koiratyyppi", koira jonka hermorakenne kestää painetta ja pysyy silti työskentelyalueella. Kaikki koirat ei toki tällaisia "ihannekoiria" ole, mutta aika iso ero on myös siinä miten eri lajeissa painotetaan koulutuksessa vireenhallintaan. Varsinkin suojelupuolen kouluttajat ovat todella taitavia koirien nostattamisessa sopivasti niin, että koira ei kuitenkaan hermostu. Ja ensimmäistä kertaa saalisrauhasta olen kuullut suojelukouluttajalta ja väittäisin ettei kovinkaan moni agilityohjaaja käytä sitä ainakaan tarkoituksenmukaisesti vaikka siinä lajissa jos missä vire nousee korkealle ja olisi koiralle terveellistä palauttaa vire treenin jälkeen takaisin "normaalitilaan". Itse olen alkanut sisäistämään tätä asiaa vasta aivan hiljattain ja tuntuu jeesustelulta kirjoittaa asiasta tähän, mutta olen silti sitä mieltä, että kun puhutaan koirien psyykkisestä hyvinvoinnista ja turhan stressin välttämisestä, niin tässä olisi yksi asia johon jokaisen koiranohjaajan kannattaisi perehtyä

Paria Tiinan kirjoittamaa lausetta haluan lainata ihan suoraan. "Onko koulutuksen tavoite saada koirasta iloisen rento suorittaja vai varovaisen tarkka?" "Onko treeneissä tavoitteena saada koira onnistumaan, vai epäonnistumaan?"

Minulle tavoitteena on saada koirasta iloisen ja rennon suorittajan lisäksi ohjaajaansa täysin luottava.  Koiria on erilaisia ja esim. Ukko paineistuu herkästi ulkoisista tekijöistä. Joku toinen koira saattaa paineistumisen sijaan reagoida hermostumalla, sähellys alkaa, volyymi nousee... Haluan olla koirilleni tukipilari ja turvan antaja, se jonka lähellä on aina hyvä ja turvallista olla vaikka joku ulkoinen asia jännittäisi. Haluan olla tukemassa koiriani, jotta henkinen tasapaino säilyy treeneissä ja kisoissa. Tästä iloisuudesta, rentoudesta ja molemminpuolisesta luottamuksesta muodostuu yhteistyö jollaista on mielestäni ihana katsoa muidenkin koirakoiden välillä ja voin vain toivoa, että mekin koirakkona ilmennämme sitä. :) Ja jos treenit ja kisat sujuu tällä asenteella ja koira tietää kotonakin olevansa rakastettu, niin uskoisin sen olevan psyykkisesti aika hyvinvoiva. :)

Unohdin haastaa kavereita. Eli haastan koirien hyvinvoinnista kirjoittamaan Hyvinvoiva koira -otsikolla Kaislan, Mian ja Nassun.