Siellä missä on sisäpiiri on ulkopuolisiakin

Mä tykkään treenata, se ei varmaan ole jäänyt epäselväksi. Koiran omistamisessa mä tykkään keskittyä siihen treenaamiseen ja koirajuttuihin ylipäätään, blogiinkin kirjoittelen lähinnä tylsiä juttuja treeneistä. :D Joskus kuitenkin kirjoitin fanatismista ja siitä, kuinka harrastajat voi suhtautua "tavallisiin koiranomistajiin". Kuitenkin harrastaja- tai rotupiireissä itsessään ollaan ehkä vieläkin fanaattisempia ja sisäänpäinkääntyneempiä. Toisella on vääränrotuinen koira, väärästä linjasta tai väärästä kennelistä, väärän luonteinen, kokoinen tai näköinen. Yhtä kaikki, huonompi kuin jonkun mielestä hänen oma koiransa. Ehkä jopa suorastaan paska tapaus. Tai sitten ohjaaja on paska ja häntä pitää arvostella tekemisistään. Pahimpia ollaan ehkä saman rodun sisällä. Tällaista asennoitumista näkee ikävä kyllä paljon ja olen lähiaikoina aihetta pyöritellyt mielessäni: mistä tällainen ikävä asenne kumpuaa?

Mä luulen, että harrastuspiirien suola ja myrkky on kilpailuvietti. Sehän on ihan positiivista silloin, kun se saa panostamaan harrastamiseen ja yrittämään kovemmin, kunhan hauskuus pysyy mukana. Ikäväksi homma kuitenkin muuttuu, kun kilpailuvietin tyydyttämiseksi pitää saada nostettua oma koira toisten yläpuolelle. Tai lytättyä toiset niin alas ettei omaa enää sen kummemmin tarvi jalustalle nostaa.

Itsekin myönnän, että kilpailuhalu vaikuttaa mun tekemisiin, enhän mä olisi Jerikoa vienyt tämänkään vertaa näyttelyihin jos en sen vuoksi, etten halua Jerikon jäävän "huonommaksi", saati sitten että koskaan ajattelisin vieväni enää uudestaan. Silti olen miettinyt, että jospa sittenkin veisi, vaikka näyttelyhommat suorastaan ärsyttää mua. Ukon kanssa mulla ei ole tätä ongelmaa, sitä mun ei koskaan tarvi näyttelyissä juoksuttaa, koska se on sitä linjaa jossa näyttelytulokset ei määrää millään tavalla koiran arvoa. Muissa lajeissa mun kilpailuvietti ei mielestäni vaikuta niin paljon, tykkään kyllä kisata, mutta menestys mun silmissä on sitä, kun suoriudutaan oman tasoisesti tai paremmin, onnistumisen elämyksiä. Ei sitä, että onko Jeriko jotain toista koiraa parempi. Ja siis mä vaan tykkään treenata ja paljon! :D Eli kilpailuvietti ei ohjaa mua sentään tekemään jotain mistä en tykkää. ;)

Mun mielestä ollaan kuitenkin vähän väärillä raiteilla, jos harrastamista ohjaa titteleiden hakeminen ja sitä kautta oman itsetunnon pönkittäminen, ei se itse harrastamisen hauskuus. Kisataan siitä kenellä on eniten titteleitä ja nuorimpana, eikä niinkään kilpailla vaan itsensä kanssa ja pyritä ylittämään itseään tai viettämään mielekästä aikaa koiran kanssa. Jotkut käyttävät hirveästi energiaa ylistääkseen omaa koiraansa yli muiden, ehkä välillä tajuamattakaan kuinka samalla lyttäävät muiden läsnäolijoiden koiria. Jos esim. harrastusporukassa yksi kehuu koiraansa niin vuolaasti ja taukoamatta, että muut ei saa edes suunvuoroa, niin tulee aika äkkiä sellainen olo, että toinen katsoo alaspäin samalla kun oma koira nousee jalustalle. Eikä sellainen tietenkään ole hyvää käytöstä. Toistenkin onnistumisista pitäisi osata iloita ja kuunnella myös toisen pohdintoja huonosti menneistä treeneistä yms., ilman että heti vedetään johtopäätös: paska koira, mun koira on parempi.

Kilpailuvietti luo ihmisiä, jotka pyrkii nostamaan koiraansa muiden yläpuolelle ja polkemaan toisia alas, ja toisilla taas alemmuudentunne tai pelko siitä että omaa koiraa pidetään huonona ohjaa tekemisiä. Allekirjoitan jälkimmäisen ainakin nyt näyttelyiden osalta. Joskus koirastaan ei uskaltaisi edes puhua rehellisesti puutteineen siinä pelossa, että joku on heti leimaamassa koiran paskaksi. Varsinkaan jos koiralle toivotaan jalostuskäyttöä. Itse olen tehnyt päätöksen kirjoittaa asiat niin kuin on, ilman mitään kiillottelua vaikka se merkitsisikin sitä, että koirani vaikuttaisi jotenkin huonommilta. Mitä sen ei pitäisi tehdä. Mikään koira ei ole täydellinen.

Ikävän paljon ihmiset tuntuu käyttävän aikaa ja energiaa muiden koirien mollaamiseen, toisten harrastajien haukkumiseen ja lyttäämiseen. Kaikki se aika menisi parempaan käyttöön jos sen viettäisi koiransa/koiriensa kanssa treenaten! ;) Ja vaikka kaikkien kanssa ei voi tullut juttuun tai olla samaa mieltä, niin mielestäni pitäisi aina muistaa, että se toinenkin osapuoli on kuitenkin ihminen eikä toisen mieltä pitäisi tarkoituksella pahoittaa. Oma mielipide ei ole välttämättä se ainut oikea. Tosi ikävää, kun välillä juttu menee oikein rumaksi ja toista aletaan henkilökohtaisesti lyttäämään. Ja olen huomannut, että usein kohteeksi joutuvat tietynlaiset ihmiset, ne kiltimmästä päästä olevat. Vähän niin kuin koulussa kiusaajat valitsee kohteensa. Ristiriitaakin aiheuttavista asioista pitäisi pystyä puhumaan asiallisesti ja ilman henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Neuvoakin pitäisi osata ilman arvostelevaa sävyä. Tässä ilmapiirissä en kyllä ollenkaan kadehdi kasvattajia!

Toiset joutuu ulkopuolisiksi jo heti kättelyssä, ei tunne oikeita ihmisiä, koira on väärästä paikkaa jne. Seurojenkin piirissä ainakin kotiseudulla olen kuullut olevan tällaista sisäpiiri-suosimista, ja se tavallaan ohjasikin minut Ylökk:n riveihin. Valintaani olen ollut todella tyytyväinen, olin aivan ällikällä lyöty kun viime syksynä vain kesän seurassa treenanneena minua pyydettiin mukaan edustusjoukkueeseen! Ihanaa avoimuutta uusia harrastajia kohtaan! Tällaista soisi olevan enemmänkin harrastuspiireissä! :) Onneksi koirapiireissä on kuitenkin enemmän niitä mukavia ja avoimia ihmisiä ja itsekin on saanut monia uusia hyviä kavereita koirien kautta! On koiraharrastus vaan mukavaa! :)


Ja nyt tällaisen pitkääkin pidemmän pohdintasepustuksen jälkeen haluan vielä kirjoittaa treeneistäkin. Kannattaa lopettaa tähän jos ei kiinnosta, itselleni näit muistiin kuitenkin kirjottelen. ;)

Käytiin tänään vesisateessa treenaamassa Tuijan kanssa. Ukko teki ensin liikkeestä maahanmenoa. Tarkoitus oli tehdä istumista, jonka luulin onnistuvan helpommin, mutta kun Ukko koko ajan tarjosi maahanmenoa, niin aattelin että otetaan sitten sitä. Kivasti meni. :)
Jeriko teki omalla vuorollaan käskytettynä luoksetulon, ruudun, tunnarin ja kaukkarit. Vire oli kyllä todella hyvä, olin tosi tyytyväinen Jerikon työskentelyyn! :) Kritisoitavaakin kyllä löytyy, luoksetulon viimeinen väli meni hölköttelyksi. Ruutuun Jeriko meni nyt aivan perälle, mutta maahan-käskyllä kääntyi kyllä kohti mua ja oli ruudussa sisällä. Ei kuitenkaan nyt aivan härän silmään mennyt. ;) Tunnarissa oli kyllä selkee parannus, enkä siitä halua nipottaa mitään! Jeriko tunnisti oman heti kohdalle tullessa ja vaikka jotenkin näyttikin siltä, että Jerikolla käväisi mielessä muiden tarkastaminen, niin toi oman heti mulle! Kaukkareissa Jeriko hämääntyi hieman Tuijan käsimerkeistä ja yhteen istumaan nousuun tarvitsi tuplakäskyn. Mutta kaiken kaikkiaan meni hyvin. :)

Ukko teki toisella vuorolla perusasentoa ja parin askeleen seuraamisia. Ukkoa kuitenkin selvästi inhotti vesisade ja vähän kyyristeli sen vuoksi, hörökorvista kun vesi menee aika herkästi sisään! ;) Lisäksi häiriötä oli aika paljon, kun pienen kumpareen toisella puolella vilkas Teiskontie. Mutta siis kivasti meni kuitenkin ja saatiin pari askeleen seuraamista. Sitten leikittiin ja Ukko leikki Tuijankin kanssa.
Jeriko teki toisella vuorollaan seuraamista. Vire oli tosiaan korkea ja poikitti aikalailla, tehtiin sitten paljon vasemmalle käännöksiä, että Jeriko joutui seuraamaan siinä mukana. Lisäksi välillä kiinnitin huomiota, että taas mun vasen hartia oli kääntyneenä sisään päin, jos sen oikaisin taakse ryhtiin, niin jo seuraaminenkin oikeni! :D Ihme Klonkku mäkin välillä. :DD Liikkeestä istuminen kertaalleen ja oikein meni. Loppupalkaksi Jeriko sai leikkiä Tuijan pikkuveljen ostamalla lasten jalkapallolla. Se oli vaan sateessa aika liukas ja vaatisi pientä tyhjenemistä, ennen kuin siitä otteen saisi. Ei se kuitenkaan pallohullun menoa haitannut. ;)

Treenien jälkeen vesisateeseen lenkille ja kotiin tullessa oltiin kyllä todella kuraisia ja läpimärkiä! :D