Paineen alla paras meininki

Tänään oli Tamskin agilitykisat, yksi ainut startti kisoissa. Kun tultiin paikalle kisat oli jo reilusti jäljessä, loppujen lopuksi maksi2:set alkoi ehkä 1,5 tuntia myöhässä. Pitkä ilta oli, kun kotiin pääsi yhdentoista jälkeen! Tuomari oli siis jumittanut kehäkolmoselle ja sen vuoksi myöhässä, tosin aikataulu taisi siinä venyä muutenkin...

Kisapakalla pyöri jotain hämäräperäistä ulkomaalaissyntyistä porukkaa (tämä ei ole rasistinen kommentti), jotka oli kuulemma kokeilleet autojen ovia tms. Kävin sitten laittamassa veräjästäkin ovet lukkoon, lukot kun kerta ovissa oli. Lukot toimi jotenkin huonosti, mutta kun sain Tuijalta lukkosulaa jossa oli voiteluainetta mukana, lukot toimi moitteetta. Heitin kuitenkin herjalla, että sitten en kuitenkaan saa koiria enää ulos. No miten kävikään? Ennen omaa vuoroa Jerikoa hakiessa kummankin oven lukko jumissa!! Pian jo kuuluteltiin 95:ta, kun me oltiin numerolla 100, pikkasin iski hätä ja ruuvasin häthätää katon kiinnitystä hieman löysemmälle ja runnoin veräjän sisään. :D Sitten oli Ukkokin pakko ottaa mukaan, kun veräjä oli jumissa eikä enää pitänyt Ukkoakaan sisällä. Ehdin äkkiä juosta harjoitusesteille (jotka muuten oli aika ärsyttävässä paikassa ihan radan vieressä, tosin meidän paniikkitilanteessa ihan sopivasti radan sisäänmenon lähellä) ja Ukko alkoi jo huutamaan kuin syötävä ja Tealla oli siinä pitelemistä. Maija onneksi tuli apuun ja otti Ukon ja vei hieman kauemmaksi radasta, että Tea sai kuvata rauhassa. Hädässä olin vielä unohtanut laittaa kännykän videokuvaukselle ja Tea otti ensin pari kuvaa ennen kuin tajusi tilanteen, juuri ja juuri videokuva ehti mukaan lähtöön. ;)

Lähtöön siis hirveellä kiireellä. Jerikokin tietty otti siitä härdellistä kierroksia. Otin siinä hieman itselleni aikaa, silittelin Jerikoa tavallista enemmän ja rauhoittelin sitä JA itseäni! :D Sitten vaan kävelin lähtöön ja karistin kaiken mielestäni. Ja nollahan sieltä sitten tuli! Itse asiassa vielä tosi hyvällä radalla, ainut pieni moka oli kun meinasin juosta A:n ohi, mutta hyvin sekin meni. Jotenkin mä/me kai vaan toimitaan parhaiten paineen alla, vähän niin kuin viimeinen postaus paimentamisestakin. ;) Edellinen nollahan saatiin, kun mä olin unohtanut Jerikon kaikki paperit kotiin! Joku kaava tässä kyllä on.. :DD

Sijoituttiin siis toisiksi ajalla -10.15, sekunnin sisällä ensimmäisestä, tarkkaan en muista heidän aikaansa. Ei siis todellakaan paljoa jääty, ehkä korkeintaan pari kymmesosaa. Jerikon työskentelyssä olin erityisen tyytyväinen kuinka hyvin se hakee esteitä eikä turhan paljoa mua vilkuile, sopivasti kuitenkin tietty katsoo että pysyy ohjauksessa. ;) Mutta helpottaa tällaisella nopealla radalla, kun voi vähän luottaa koiraankin eikä tarvi aina kädestäpitäen viedä. :)

 Lisäys: ruhtinaallisten vajaan kuuden tunnin yöunien jälkeen voisi vähän analysoidakin rataa, varsinkin, kun se näkyy peränurkasta niin huonosti. Radan pääasiallinen haastehan oli nopeus, kuinka hyvin pysyy koiran mukana ja kuinka hyvin koira suorittaa esteitä itsenäisesti, että pystyy hieman irtoomaankin. Jerikoa ajatellen siis aikas passeli rata. :) Tollaiset kaarteet on Jerikolle tosi helppoja, ollut tosi pitkään, ei ole kovin suurta vaaraa, että Jeriko tulisi esteestä ohi, kun se lukitsee itse edessään olevia esteitä. Enemmänhän meillä on ongelmana jos en ohjaa ajoissa, että miten saan sen pois joltain väärältä esteeltä! :D A:n jälkeen rengas ja siitä kepit, kakkosten rataan linjaa oli muutettu vaikeammaksi niin, että kepit alkoi muutama metri renkaan jälkeen. Piti siis joko kuljettaa koiraa sinne tai luottaa, että se tekee itsenäisesti kepit sulkukulmasta. Mä käytin enemmänkin tota jälkimmäistä tekniikkaa. Odotin ihan rauhassa, että Jeriko on hakenut ekan välin ja lähdin sitten vasta liikkeelle. Putken jälkeen uudestaan kaarteeseen, putki sylki koiria ensimmäisesti hypystä ohi, monet siis tuli ohi tai pyörähti vilkuillessaan ohjaajaa jos hän oli jäljessä. Jeriko taas on niin estehakuinen, että putkesta tullessa kiinnittää huomion lähimpään esteeseen ja kun vielä vahvistan "hyppy"-käskyllä, niin ei ole mitään epävarmuutta siinä. :) Kaarteen jälkeen putkelle harkitsin tuon yhden hypyn leijeröintiä niin olisi ehtinyt persjättää putkien välissä, mutta päädyin varmempaan ratkaisuun, kun toisella putkella takaaleikatenkin ehti ihan hyvin.

Oli siis kieltämättä kiva rata, tosi kivasti meni ja rata oli tosi sopiva Jerikolle ja mulle. Ja nousunolla tietenkin lämmittää mieltä myös. ;))