sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Eka kakkosten nolla! :)

Tänään ajeltiin sitten suoraan Virroilta mökiltä Mutalaan Ylökk:n agilitykisoihin. Matkalla tajusin, että Jerikon kilpailukirja, rokotustodistus ynnä muut oli unohtunut kotiin! Eipä siinä muuta kuin Matti hakemaan samalla kun heitti kissat kotiin. Tuomarina toimi Salme Mujunen ja hän oli niin ystävällinen ettei sentään mitätöinyt meidän tulosta, kun kilpailukirja ei ollut ajoissa paikalla. Olis nimittäin mennyt nolla kankkulan kaivoon! :D

Eka rata oli siis hyppäri ja siltä tuli nolla. Itse olin kyllä radan jälkeen hieman epävarma, että oliko se nolla vai ei, kun törmäilin muun muassa itse putkeen ja mietin, että tuliko siitä virheitä. :D Jeriko hyppäsi renkaan tosi pitkäksi, kun en uskaltanut suuremmin jarrutella, mutta tuli kuitenkin putkelle heti suoraan. Mietin kuitenkin voiko siitä tulla kielto. Mutta ei tullut ja ohjaajankin mokailut annettiin anteeksi ja nolla tuli! :) Jeriko kyllä piti hienosti nyt rimoja, ei ollenkaan hutiloinut. Vauhtiakin oli jo ihan hyvin, tosin esim. putkella käy hetken hitaaksi, kun ei tiedä mihin haluan sen menevän. Tältä radalta saatiin siis nollavoitto, aika -11,38. Sarille iso kiitos kuvauksesta! :)


Toinen rata meni sitten hylyksi heti alkuun. Jeriko ei ollut ollenkaan kuulolla vaan jotenkin ihan tekemässä omaa rataa. Itsekin olin kyllä jotenkin ulalla ja väsähtänyt helteessä. Kolmannen hypyn ohjasin ohi ja sitten putken sijaan Jeriko syöksyi kepeille vaikka kuinka huusin ja yritin kropalla kääntää putkelle. Sitten kun sain vihdoin putkeen niin meinasi keppien sijaan mennä toisesta päästä uudelleen putkeen. Ohhoh. Keppien jälkeen loppurata meni sitten ihan hienosti ja rimat taisi tälläkin hyvin pysyä. :) Videon laatu on kyllä aivan hirvee, eikä siitä näe oikein mitään. Matti ehti juuri ennen tämän radan alkua paikalle eikä Ukkoa ehditty mihinkään laittaa kuvauksen ajaksi tai hakea itselleen parempaa paikkaa. Ukko sitten siinä kiskoi hihnassa ja nosti lopulta menelin, hieman häiritsi Matin kuvausta. :D Kännykamerakin jotenkin ei alkuun tarkentanut, mutta sen älypuhelin osasi sentään korjata.. ;)


Kolmas rata meni hylyksi, kun Jeriko meni väärään päähän putkea. Nyt pistän kyllä ihan täysin Jerikon piikkiin, korjatkaa jos olen väärässä! :D Mietin miten ohjaisin ton A:n jälkeisen hypyn ja päädyin jaakotukseen, koska ajattelin että sillä olisi pienempi riski riman tiputukseen kuin valssilla, jossa joutuisin ottamaan Jerikoa tiukasti kiinni hypyn jälkeen. Jaakotuksesta Jerikon olisi periaatteessa pitänyt kääntyä takaisin mua kohti vähän niin kuin jo yliohjaten, ei ainakaan ohjata putkeen kun olen selkä sinne päin! Mutta sinne meni ja mun huudot kaikui kuuroille korville. :D Loppuradan vedin sitten vauhdilla ja lopun hyppysarjan suunnitelmasta poiketen persjätöillä, ihan vaan kokeilumielessä miten onnistuu kun on jo hylky takana. No, rimojahan tuli sitten alas. :D
Se jäi kyllä vähän harmittamaan, etten ottanut ton putken hylyn jälkeen uudestaan A:lta asti, että olisin korjannut Jerikolle kunnolla, että mitä siitä ohjauksesta pitikään tehdä.. No, mutta jaakotusta pitää selkeesti Jerikolle vielä treeneissä vahvistaa, että tietäisi mitä siitä pitikään tehdä.


Kivat kisat oli ja kivoja ratoja. :) Onneksi tuli Jeriko furminoitua, oli nimittäin kyllä niin kuuma että itselläkin meinasi panokset loppua kesken kuumuudessa! :D Mutta nollatili avattu ja ensi viikonloppuna uusi yritys NPKH:n kisoissa. :)

2 kommenttia:

Sanna Hyytiäinen kirjoitti...

Onnea nollasta!! Hienosti menee :)

Sabina kirjoitti...

Kiitos! :)