Ukko aloitta eilen ensimmäistä kertaa agilityn. Tätäkin olin vähän miettinyt, että olisinko vielä yhdellä kurssillä siirtänyt eteenpäin, ettei sitten vaan tule liian aikaisin rasitettua liikaa ja koska hyvin sitä ehtii myöhemminkin. Pienen pennun kanssa ei vielä voi tehdä paljon mitään ja ohjaajan nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, sitten onkin vaikea hillitä itseään pienen pennun kanssa, kun pentu alkaa oppia ja osata, mutta pitäis vielä rauhassa ottaa. Olisin siis toisaalta voinut vielä ihan hyvin yhdellä kurssilla siirtää, mutta unohdin ilmoittaa niistä ajatuksista Hannalle ajoissa ja kun meidät jo jaettiin ryhmiin, niin nyt mennään ja katsotaan sitten tämän jälkeen kuinka vauhdikasta alkaa olemaan meno, pitäiskö pitää yksi kurssi välissä taukoa.. Ukko kuitenkin on sen tyyppinen, että vauhtia alkaa tulla aika nopeasti, kun vaan yhtään tajuaa mistä on kyse! ;)
No mutta, eilen siis penturyhmässä, puolen tunnin ryhmä jossa kolme pentua, mutta tällä ensimmäisellä kerralla meitä oli vain kaksi. Ukko on kyllä selvästi haudutellut agilityä pentupäivien jälkeen, koska nyt meni niin hienosti! :) Suoraa putkea otettiin ensin ja Ukko oli heti pinkaisemassa putkeen ennen kuin ehti mitään sanoa. Ensin niin, että Hanna piti kiinni ja mä palkkasin putken jälkeen. Hienosti Ukko kyllä keskittyy eikä häiriintynyt toisesta pennusta ja toisaalta lähti tosi hienosti Hannan mukaan takaisin toiseen päähän ja sitten taas putkeen. Ja alkoi sitä vauhtia heti näkymään.
Toisena harjoituksena siivekkeiden välistä juokseminen ja Hanna esteen takana palkkas. Ensin päästin vaan Ukon yksin menemään, sitten itse vierellä/takana juosten molemmat puolet erikseen. Hienosti Ukko irtosi lelulle, paljon paremmin kuin silloin kaksi kuukautta sitten, ja leikki riehakkaasti Hannan kanssa. :)
Puomin kontaktia otettiin myös niin, että ihan kontaktin yläpuolella nostin ja siitä alas. Huono puoli oli vaan se, etten ole vielä saanut riittävän hyvin kosketusalustaa opetettua, joten nyt sitten tehtiin vaan niin, että alustan päällä oli nami houkuttelemassa. Alkuun Hannan pari kertaa nosti Ukon jalat takaisin kyytiin, kun mä olin liian hidas, mutta nopeasti mä opin ja Ukko oppi, että siinä pitää odottaa. Nyt vaan pitää opettaa se kosketusalusta niin, että sitä voi käyttää. Ja sitten se pitäisi jo häivyttääkin. :D
Lopuksi vielä putkea niin, että vähän kauempaakin lähetin Ukon putkelle ja Hanna palkkasi päässä, todella hienosti kyllä meni! Ukko ei meinannutkaan tulla ohi kertaakaan. :)
Sitten vaikea osuus: sylkkäri. Ukko ei meinannut millään mun kädessä taipua sylkkäriin, ei sitten millään, oli kädessä nakki tai lelu. Ukko oli ihan, että HÄH? Saako sitä ottaa, vai eikö saa, mitä toi tolla kädellään huitoo? :D No, Hanna sai kyllä onnistumaan ihan hyvin, ja mäkin sitten lopulta. Siinä vaan kun kumarassa peruutteli pitkän aikaa niin otti aika paljon reisille! :D
Jerikolle myös tänään kontaktisulkeisia, siis haettiin kontaktien nopeampaa suorittamista. Meillähän on ollut ongelmana se, että Jeriko himmailee jo alastulolla ja pysähtyy kontaktin päälle katsomaan mua, kun ihanne olisi, että Jeriko syöksyisi puomin loppuun ja pysähtyisi kontaktille. No, nytkin kokeiltiin vähän kaikenlaista, millä Jerikon saisi olemaan nopeampi ja olemaan katsomatta mua. Ihan kohtalaisesti toimi se, kun Elina palkkasi Jeriko edestä, mutta parhaiten alkoi mun mielestä tulosta näkyä ja vauhtia koko puomille/keinulle/A:lle tulla, kun aloin käyttämään palkkana palloa, jonka heitän eteen. Tällaista tarvii vielä rutkasti lisää, mutta ihan ok alku.
Jeriko oli myös etevä treenien jälkeen: multa oli lämmitellessä pudonnut aurinkolasit metsään ja ne meinas jo unohtua sinne, mutta sitten lähdin Jerikon kanssa etsimään ja Jerikohan ne sieltä heinämättään keskeltä mulle ilmaisi! En jäänyt odottamaan, että Jeriko mun aurinkolaseja nostaisi (mieluummin ei :D ), mutta siis Jeriko selkeästi ilmaisi lasit sieltä ruohon keskeltä tökkäämällä nenänsä sinne. On se hyvä, kun on koira opetettu esineruutuun! :) En varmaan muuten niitä olis sieltä hoksannut.
Ukon kiljuminen ja mesoaminen treenikentän laidalla on edelleen ongelma. Väliin jo vaikutti, että olis hieman helpottanut, mutta sitten taas Ukko yhtäkkiä nostaa aivan älyttömän metelin! En kyllä ole koskaan ennen kuullut koiran pitävän niin kovaa meteliä, mutta en silti oikein ymmärrä miksi Jeriko menee siitä niin paiseeseen.. Jeriko ei siis pysty tekemään oikein ollenkaan, kun Ukko kiljuu Jeriko alkaa vaan rauhoittelemaan, häntä melkein koipien välissä ja ihan surkeena. Jerikossa ei ole koskaan missään toisessa tilanteessa ennen Ukon tuloa ilmaantunut tollasta toimintakyvyttömyyttä, se liittyy vain ja ainoastaan noihin tilanteisiin, kun Ukko huutaa kurkku suorana kentän laidalla.
Ja se turhautumisen määrä mitä noi tilanteet mussa aiheuttaa, melkein itku meinaa tulla!! :(( Ja sehän vaan pahentaa asiaa, Jeriko on entistäkin vaikeampana kun mä hermostun, eikä Ukon kiljuminen muutu miksikään vaikka kuinka räyhäisin. Ukko kyllä osaa odottaa ihan rauhassa jos joku toinen koira tekee, mutta auta armias kun ottaa Jerikon treenikentälle ja Ukko jää autoon/kentän laidalle..
Ja olen tosiaan suorastaan epätoivoinen, miten tän umpisolmun oikein aukaisee. Ukkoa on kyllä pidetty odottamassa autossa Jerikon treenin ajan, mutta viimeksi kun niin tehtiin Ukko huusi autossa niin kovaa, että se kuului 100 metrin päähän tottiskentälle. Jeriko kyllä pystyi silloin treenaamaan, mutta en kyllä halua että Ukko oppii siihenkään, että kiljuu sitten autossa kuin syötävä. Tulee pian jotain eläinsuojeluilmoituksia, sen verran pahalta se huuto kuulostaa...
Siis todellakin olen niin turhaantunut ja epätoivoinen tän asian kanssa, että kirjoittaessakin meinaa kiukkukyyneleet tulla silmiin. Mä en oikein näe mitään keinoa millä saisin Ukon lopettamaan ton mesoamisen, olen nyt yrittänyt sitten vaan keksiä tapoja, millä saisin Jerikon kestämään sitä kiljumista paremmin.
Yksi vaihtoehto, mitä kokeilen varmaan sitten, kun jälkikokeet on takanapäin on se, että en treenaakaan Jerikoa ikinä (tai siis pidetään sellainen tosi pitkä jakso), kun Ukkokin on mukana, Jeriko saa vaan kentän laidalla yrittää kerätä jotain kateellisuutta tai turhautumista. Kyllähän pidempi treenitauko varmasti hyvää tekisi joka tapauksessa ja ehkä siinä sitten kierrokset voisi kuitenkin nousta sen verran, ettei Ukon kiljumiset haittaa.
Toinen vaihtoehto mitä aloin jo nyt hieman harjoittelemaan on se, että leikittelen molempia yhtä aikaa eri paikoissa. Jerikollehan on välillä tosi hankalaa alkaa edes leikkimään treenikentällä jos Ukko on paikalla. Kai se johtuu siitä, että Jeriko on yhdistänyt mielessään leikkimisenkin siihen, että Ukko alkaa kiljumaan (niin kuin käykin jos Ukko on kiinni, viimeistään siinä vaiheessa alkaa hyeenahuuto, kun leikitän Jerikoa), ja Ukon kiljumisen taas siihen, kun mulla palaa pinna.. Eli jo pelkkä leikki ennakoi Jerikolle sitä, että mä suutun. :(( Tänään pohdin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että aletaan harjoittelemaan pelkkää leikkimistä. Molemmat koirat siis vapaina ja saa osallistua ja nyt alkuun käy niin, että Ukko alkaa innokkaasti leikkiä ja Jeriko katselee varovaisena sivusta. Lopulta kuitenkin Jerikokin lähtee kyllä mukaan ja leikkiikin kyllä sitten taas ihan omalla tyylillään innokkaasti, lähtee innolla lelun perään ja jopa omii sitä Ukolta (mikä on hyvä!!). :)
Mun mielestä tää on ihan hyvä harjoitus Jerikolle, eiköhän se pikku hiljaa ala uskaltamaan osallistua leikkiin aikaisemmin ja aikaisemmin. Ja sitten kun tää sujuisi hyvin ajattelin, että avustaja voisi aina välillä napata jomman kumman koiran kiinni ja rauhoitella jos kyseessä on Ukko, tai hetsata jos kyseessä Jeriko. Siinä Ukko sitten oppisi toivon mukaan pikku hiljaa sitä, ettei se aina voi olla kaikessa hauskassa mukana (ja pääsee mukaan vasta kun on rauhallinen), ja Jeriko ehkä toivon mukaan vähän keräämään kierroksia.. En tiedä miltä kuulostaa, mutta mä en keksi oikein mitään muutakaan kohtaa mistä tätä solmua lähtis purkamaan. Se on kuitenkin varma, etten mä koskaan tule sietämään tollasta kiljumista ja sen on loputtava, mutta Ukon kiljuminen ei varmasti lopu hetkessä ja Jerikon pitää myös alkaa kestämään sitä paremmin.. Autoon voisi ottaa kyllä myös aina mukaan jotain luuta tms. jonka antaa aina Ukolle sitten, kun otan Jerikon autosta, jos se sitten vähän helpottais Ukon ahdistusta siitä, että se ei pääse. Sen vaan pitäis olla jotain sellaista joka kestää kauemmin kuin 30 sekuntia, mikään normaali purutikku ei siis missään tapauksessa riitä!
Toinen ongelma mihin mulla kärähtää aivan täysin hermot, on hihnakävely. Mä en ymmärrä miten jotkut ihmiset jaksaa antaa koiriensa kiskoa hullun lailla puuttumatta siihen mitenkään, kun mulle toi on niin punainen vaate että kilpailee jopa samassa luokassa Ukon kiljumisen kanssa! Ja siis molemmat koirat tekee sitä, Jeriko vähemmän ja hienovaraisemmin pantaan nojaamalla, Ukko välillä kiskoen kuin hinaaja. Huah. Jerikon kanssa tästä on taisteltu pentuajoista asti, eikä selvästikään vieläkään ole mennyt perille. Mikä noissa bortsuissa oikein on, että harvoin näkee silleen nätisti hihnassa kulkevia yksilöitä? Mihin on aina niin helvetinmoinen kiire?
Mä olen yrittänyt hihnakävelyä opettaa palkkioiden avulla, mutta eilen tulin siihen tulokseen, että aika vaihtaa suuntaa, kun ei mene perille. Otin sitten vaan hihnan lyhyelle vasempaan käteen ja aloin kävelemään. Kun hihnat kiristyis käännyi ympäri ja kiertelin ja kaartelin varsinkin vasemmalle kääntyen niin, että vähän jyräsin koiria ja kun ne sitten lopulta hoksas tulla mun alta pois ja siirtyä hieman jalan taakse kävelemään niin matka jatkui. Alkoi itse asiassa tehota ihan ok, kunnes sitten tultiin agilitykentälle.. Kuonopanta pitäis kyllä Ukollekin hankkia ja totuttaa se siihen..
Nää kaksi asiaa, kun saisi kuntoon, niin ai kun olis ihanaa, mutta tällä hetkellä nämä on ne asiat jotka saa mut todella repimään hiuksia päästäni! ;(
9 kommenttia:
Hei tuli mieleen tosta mitä ajankulua Ukolle sais autoon. Mites esim. kongi jossa jotain superherkkua (vaikka sulatejuustoa), jota joutuis oikein työstään sitä saadakseen?
Meilläkin tuo pumi huutaa autossa, ja kun se ei suostu edes syömään siellä tasan mitään... :P
Hyvä idea! Miten ei tullut itelle mieleen! :D Varsinkin, kun meillä on kongi käyttämättömänä kaapissa lojunut, kun sen joskus Jerikolle pentuna ostin, mutta ei ollut tarvetta..
Joskus kyllä muistaakseni agilitytreeneihin otinkin Ukolle luun autoon mukaan, mutta en nyt kuollaksenikaan muista miten toimi.. Joka tapauksessa sulatejuustolla/juustolihasekoituksella täytetty kongi voisi olla vielä parempi. Ja Ukko on kyllä niin ahne, että varmasti olisi hyvä kilpailija sen huutamisen kanssa.. ;)
Kiitos vinkistä! :)
Musta tuntuu, että yksi iso syy monien paimenkoirien hihnassa vetämiseen on yksinkertaisesti se, että koirat pääsääntöisesti ovat niin hyvin hallinnassa, että ne yleensä ovat aina irti. Karkeaa yleistystä mutta harrastuspiireissä pitää aika hyvin paikkansa, oon tarkkaillut asiaa :D Mä en esimerkiksi ole ikinä edes yrittänyt opettaa Susua olemaan vetämättä, koska se on lähes aina irti. Jos joskus mennään remmissä enkä kestä hinausta, käsken koiran taakse kävelemään (opetettu yksinkertaisesti niin, että remmi on lyhyellä ja jos koira yrittää keulia, estän sitä astumalla itse eteen ja samalla tulee remmipakote kun hihna kiristyy).
Toi on aivan totta! Toisaalta en ihan varma ole kumpi on muna ja kumpi kana, kun pidän koiria kyllä mahdollisimman paljon irti myös sen takia, että hihnakävely on niin rasittavaa!
Ja siis mä kyllä olen yrittänyt opettaa nätisti kävelemistä molemmille, Jerikolle on ehditty kokeilla jo jos jonkinmoista tekniikkaa ja silti ei meinaa painua kaaliin. Toisaalta kyllä huomaa, että Jeriko kyllä tietää miten sen pitäisi käyttäytyä, koska jos sitten suutun ja ärjäisen, niin se kävelee visusti mun jalan vierellä yhtään rynnimättä tai hidastelematta.. Joskus vitsailinkin, että tarkoittaako se sitä, että pitäisi ottaa uloslähtö-rituaaliksi kunnon ärjäisyt, niin ehkä päästäis alusta asti nätisti.. ;)
Palkitsemisellahan me ollaan tota enimmäkseen opetettu, mutta siinä on se heikko puoli, että Jerikolle ei aina ruoka maita ja Ukko ei aina silti malta! :D
Mutta tota sun eteen astumistekniikkaa olenkin käyttänyt käytävässä rynnimisen estämiseksi, seinän vieressä vaan astunut tielle ja pakottanut rynnijän/t taakse. Ja toi suunnanvaihtelu ja vasten kääntyminen mistä puhuin on vähän niin kuin samaa tekniikkaa myös ja sillä mennään nyt jatkossa ja katsotaan miten toimii. Toivon mukaan hyvin, koska muuten mulla palaa ihan täysin hihat. Kuonopannat molemmille olis varmaan myös ihan hyvä idea...
Meitsi-pahikselle tuli ekana mieleen sitruunapanta... Mut en tiiä onko liian raju noin pienelle koiralle vielä. Toisaalta, eihän se mikään kidutusväline oo.
Mää oon varmaan aika julma, kun vaan suorilta sinne häkkiin tungen. En ota enää yhtään remonttia autoon ja ainakin meillä vaikuttais toimivan. Rauhottu selkeästi, kun tajus, että tässä sitä nyt ollaan ja huomiota ei kiljumalla saa. Koitin tota puuhajuttua (en kylläkään kongilla eli senki vois testata), mutta heti puuhan loputtua alkoi kiljuminen ja toisekseen Sisulla ei autossa se ahneus toimi niin hyvin kuin muuten...
Meillä on toi hihnahomma aivan yhtä hermoja raastavaa! Jos keksit ratkaisun niin kerro ihmeessä. :D Meillä mennään siksakkia ja raivotaan. Sama juttu, että Rudikin tietää miten kuuluu kävellä ja raivareitten jälkeen kyllä kävelee nätisti. Sisulle se on ihan sama mitä huudan. Huoh.
Tänään tuli kyllä se todettua, ettei luu ainakaan todellakaan kiinnosta Ukkoa enempää kuin autossa kiljuminen. Vielä vois yrittää sitä kongia, vaikka maksamakkaralla täyttää jos se olis riittävän kiinnostavaa.. Jos se ei auta, niin sitten en tiedä mitä teen. Tekis jopa mieli kokeilla jotain sitruunapantaa, vaikka aina olenkin niitä vastaan ollut. Toisaalta olen lähes varma, ettei Ukko välitä sellaisesta paskan vertaa..
Ja on se kyllä kumma, kun ei Ukkoakaan tunnu yhtään hetkauttavan vaikka kuinka raivoisin, ei tunnu missään.. Huoh.
Me opetettiin Lumo kuonopantaan ihan jo kakarana, että voidaan välttää se hihnassa sinkoilu ja kiskominen. Ja nyt 9-kuisena en voi muuta todeta, kun että olipa viisas ratkaisu..
Lumo tietää, että se ei saisi vetää. Se osaa kävellä kauniisti halutessaan, mutta sen metodi ulkoiluun on kieli sinisenä kurkku poikki. Aivan sama saisiko vetämättömyydestä herkkuja niin kannattavampaa on siltikin kiskoa hihnassa. Kuonopannassa se ei ainakaan satuta itseään samalla tavalla kuin puoli- tai kokokurkkarissa. Kuonopanta on joo todella paljon veemäisempi koiralle, varsinkin kesähelteillä, mutta eipähän kisko, kun kiskoessa ei voi läähättää tai kieli jää väliin. Uskon, että kunhan tuo kasvaa ja saadaan kuonopannan kanssa tehtyä hihnatreeniä niin eiköhän ne herneet ala kohdata siellä pääkopassa toisensa. Toivottavasti...
Tällä hetkellä siis mennään näillä ja kuonopannan kanssa tehdään kauniistikulkemisharjoitteita. Ideana siis lähinnä vain se, että kun kiskoo niin homma seis>odotetaan, että tulee itse ottamaan kontaktin>jatketaan matkaa>oletettavasti ei kisko vaan palaa takaisin vierelle>palkka ja kehut. Hiton hidasta ja vaikeaa, koska tätä voi tehdä vain pienissä pätkissä (eli loppumatka on sitten annettava vaan vetää siinä hihnassa), mutta ainoa keino, joka on toiminut.
Mitä tulee autohuutamiseen niin islanninlammaskoiran omistajan voisin suositella kokeilemaan sitruunapantaa. Ei vahingoita koiraa ja pennulla on itsellä valta päättää, että kannattaako se huutaminen nyt sittenkään. Voi olla, että oppisi jo muutamasta kerrasta.
Jerikolla olikin kuonopanta, kun se oli nuori ja se toimi niinkin hyvin, että pelkkä kuonopannan laittaminen naamalle sai asenteen muuttumaan koirassa. Kuonopannassa oli vaan se huono puoli, että kaupasta saatavat yleismallit on jotain liukasta nylonia ja inhottavasti luisuu kuonolla. Loppujen lopuksi kuonopannan käyttö taisi jäädä sen vuoksi, kun Jeriko jo alkoi ihan ok kävellä ilmankin, ja Mattia nolotti käyttää sitä.. Joo, ei tarvi sanoa, voitte vaan kuvitella kuinka tyytyväinen mä siihen olin kun huomasin ettei Matti enää käyttänyt sitä Jerikolla.. Oli miten oli, voisi alkaa nyt ehkä molemmilla käyttämään..
Sitruunapannassa on se huono puoli, että ne on niin kalliita enkä viitsis ostaa sadan euron pantaa ihan vaan kokeillakseni jotain, jonka itse asiassa kuitenkin luulen olevan tehotonta. En usko, että Ukkoa pienet sitruunasuihkaukset paljon häiritsee..
Joka tapauksessa nyt kokeillaan ensin maksamakkarakongin kanssa ja katsotaan sitten miten edetään ton kiljumisen kanssa. Kerranhan meillä oli hyvät treenit ja Ukko oli tosi hiljaa, kun oli vaan oikeanlainen ihminen kieltämässä. Harmi ettei Sara voi aina olla meidän mukana! ;)
Lähetä kommentti