perjantai 31. elokuuta 2012

Toko ja agility check up

Tuntuu, että olen aika huonosti päivitellyt ihan meidän treeneistä, kun kisoistakin on riittänyt niin paljon päiviteltävää! :D Tässä kuitenkin pientä tilannekatsausta. ;)

UKON TOKO

On ihan hävettänyt kuinka vähän olen Ukon kanssa mitään tehnyt. Jotenkin se on vaan jäänyt, kun enpä ole Jerikonkaan kanssa tokoillut vaan ollaan vaan tottista käyty tekemässä ja sitäkin melko vähän ja pikaisesti. Onhan Ukkokin siinä sivussa aina jotain tehnyt, mutta en ole kauheen järjestelmällisesti edennyt. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja ollaan tehty enemmän sisätreeniä ja myös kentillä käyty tekemässä ja tehty määrätietoisemmin.

Seuraaminen: Olen nyt sisällä paljon peilin edessä naksutellut perusasennon oikeasta paikasta ja kontaktista ja ottanut siinä muutamia askelia eteenpäin mitä mahtuu, ilman mitään imuutuksia. Välillä kyllä olen sitten imuuttanutkin lyhyttä pätkää jos ei ole ollut peiliä käytettävissä ja olen halunnut olla varma, että pään asento on oikea. Muutama askel menee, mutta ei vielä sen enempää. Perusasennon olen vähän huonosti meinannut opettaa, välillä Ukko pyrkii tulemaan aivan liian eteen, mutta nyt kun kiinnitin asiaan oikein huomiota niin tulee kyllä tosi hyvään ja tiiviiseen asentoon! Kontaktikin on tosi hyvä! :)

Luoksetulo: Olen vahvistanut edessä istumisen paikkaa ja lyhyeltä etäisyydeltä kutsunut eteen niin, että kädet on edessä vielä apuna. Ukko vaan on niin ahne nakille, että tästä avusta taitaa olla sitten helkkarin vaikee päästä eroon! Eli sitäkin nopeemmin pitää keksiä miten tästä edetään! :D

Liikkeestä maahanmeno: Tätä ollaan otettu niin, että peruutan Ukon edessä ja nyt myös niin, että kutsun Ukon vapaasti kulkemaan rinnalla/perässä ja siitä pyydän maahan. Hienosti menee suoraan maahan, vaikka paikallaan seisomasta ei meinakaan onnistua suora maahanmeno. :D

Liikkeestä seisominen: Tämä on vielä aika alkutekijöissä, joten kuten Ukko alkaa yhdistämään käskysanaa toimintaan, mutta vielä tulee pari askelta perässä. Tätä on tehty niin, että peruutan tai kävelen sivuttain Ukon edessä, kasvot eteenpäin kävelyssä ei vielä oikein kestä jäädä seisomaan.

Hyppy: ei olla otettu vielä ollenkaan.

Paikkamakuu: tätähän ollaan tehty ihan ensimmäisistä päivistä lähtien aina lenkeillä ennen irti päästämistä, käy polun mutkan tai puskan takana piilossakin ja kivasti pysyy. Tänään otettiin ensimmäistä kertaa vieraiden koirien kanssa ja ai että kun Ukko oli hieno poika!! :)) Ihan normaalilla etäisyydellä viereisestä nuoresta bortsu-uroksesta Montsasta, joka kyllä kentän laidalla oli Ukon mielestä super-kiinnostava. Riviin ja maahan laittaessa Ukko oli kuitenkin 100% muhun keskittynyt, ensin menin vain parin metrin päähän ja seisoin siinä. Palkkailin aina välissä, ehkä parinkymmenen sekunnin-puolen minuuttin välein. Multa oli tässä vaiheessa enää jäljellä muutama makkara ja ne sitten loppui, Ukko kuitenkin makasi niin levollisesti, että uskaltauduin kävelemään repulle noin 25 metrin päähän ja hakemaan kuivanappuloita eikä ollut Ukolla mitään ongelmaa! Kävin palkkaamassa ja palasin koe-etäisyydelle seisomaan, hieno jätkä! Ainut kohta missä Ukko meinasi nousta oli se, kun tulin perusasentoon, mutta onnistuin ennakoimaan hyvin ja ojensin kääntyessäni nappulan maahan. Perusasentoon päästyäni Ukolla ei ollut ongelmaa pysyä maassa ja palkkailin siitä muutaman kerran. Toisaalta Ukko oli sitten niin liimattu maahan, ettei meinannut nousta perusasentoon. :D Piti ottaa vielä uudestaan maahan ja siitä nousu, että ymmärtää pointin. ;)

Paikkaistuminen: huomattavasti vaikeampi kuin makuu. Ei Ukko sieltä mihinkään hipsimään lähde, mutta paimenen on niin paljon luontevampaa maata. ;)

Nouto: kapulaa Ukko pitää jo hienosti ja sisätiloissa olen saanut Ukon nostamaankin jo kapulaa mulle lattialta. Asentoa edessä vielä hiotaan ja vahvistetaan nostamista. Tänään yritin ottaa ulkona pitoa, mutta ei pystynyt ollenkaan keskittymään, kun oltiin jo jonkin aikaa tehty ja Ukkoa kiinnosti niin toiset koirat.

Kaukkarit: Pelkkiä istu-maahan-istu -vaihtoja ollaan tehty, seisomista ei vielä ollenkaan. Maahanmeno toki helppo, istumaannoustessa välillä meinais pylly tulla eteen. Vaatii siis vielä hiomista, mutta välillä menee kyllä tosi hienostikin. Harjoituksen puutetta vain. ;)

UKON AGILITY

Ukko on edistynyt agilityssä hienosti. Putkista Ukko selvästi tykkää, mutta tiistaina kävi hassu juttu, kun Ukko ensin meinas varastaa putkelle, mutta sitten sen ekan kerran jälkeen ei meinannut millään mennä. Kotona vasta tajusin mistä johtui: siitä että palkkasin istumassa odottamisesta makkaralla, eihän Ukko sitten enää halunnut musta irrotakaan! :D Ei siis enää nakkeja niin paljoa tai ainakin harkiten. Keppejä on tehty se muutama kerta, niillä Ukolla on vielä vähän hakemista. Siivekkeen takaakierto onnistuu hienosti ja aika hyvin Ukko alkaa jo ohjauksessa menemään siivekkeiden välistä eikä enää tule niinkään ohi. Puomin kontaktilla on alkanut pysymään ihan ok.
Ensi viikolla on sitten viimeinen kerta tätä 6 kerran kurssia ja tämän jälkeen pidetään taukoa molempien koirien kanssa Hannan treeneistä, Jeriko käy normaalisti Ylökk:n treeneissä.

JERIKON TOKO

Ei siis olla tokoiltu, mutta missä vaiheessa mennään?

Paikkaistuminen: ok, mitä nyt viimeksi on tehty niin ihan hyvin pysynyt istumassa. Jonkun kerran kyllä muistan, että lysähti maahankin.

Paikkamakuu tietenkin ok.

Seuraaminen ja askelsiirtymät toki myös kunnossa.

Z: istumisen ja seisomisen erottaminen vaatii vielä paljon vahvistamista. Toisinaan Jeriko erottaa hyvinkin, välillä taas sekoittaa ihan jatkuvasti. Riippuu kai jotenkin ihan vireestä ja mielentilasta, tai sitten Jeriko vaan arvalla heittää ja välillä käy hyvä säkä, välillä huono.. :D

Luoksetulo: Ok, vauhtia toki voi vielä hioa.

Hyppynouto metallilla: otettu joskus vuonna nakki, mutta meni tosi kivasti.

Ruutu: merkkiä on otettu, mutta siitä on jo hirmuisesti aikaa. Merkiltä ruutuun lähetystä otettu kerran tai kaksi.. Mutta aluilla on. ;)

Tunnari: vaikuttais nykyään olevan ihan ok.

Kaukkarit: ollaan tehty leikin omaisena joko niin, että peruuttamasta käsken Jerikon maahan ja tekemään kaukkareita tai sitten lenkillä kepillä palkaten niin, että joko jätän Jerikon tai esitän heittäväni kepin ja kun Jeriko juoksee sen "perään" ja kääntyy kauempana pyydän maahan. Etäisyyttä olen ottanut reilusti, ehkä 25 metriä keskimäärin, eikä jumitteluja ole enää esiintynyt. Vaihtelevasti olen vapauttanut yhdestä vaihdosta tai tehnyt jopa ylipitkää sarjaa. Hienosti on mennyt! :)

Ohjattu nouto: kapulat ostettu, mutta kertaakaan ei olla harjoiteltu. ;)

Eikös ne siinä ollut..? No, tosiaan ei aiota Jerikon kanssa vieläkään hetkeen tokoa treenata, edelleen keskitytään pk-tottikseen ja sitten kun jälkikausi on takana, niin jatketaan tokon parissa. Ei meillä tässä mitään kiirettä.

JERIKON AGILITY

Jerikosta on kyllä tullut agilityssä hurjan taitava! :) Käännökset on nykyään tosi tiukkoja jos vaan ohjaan hyvin, jos en kerro ajoissa käännöksestä niin miten se voisikaan tietää kääntyä? Käännökset on niin tiukkoja, että Ylökk:n ohjaaja Elina on vähän miettinyt on liiankin, itse olen kyllä tykännyt vain hyvää kun Jeriko "nuolee" siivekkeitä hypätessään, ja tällä viikolla saatiin Elinaltakin vapauttava lausunto Jerikon hyppäämisestä. ;) Jeriko on myös agilityä tehdessään pääasiassa hiljaa, haukku tulee jos olen sen tiellä hypyllä tai jos en ajoissa kerro jo seuraavaa hyppyä. Pahojakin kieputuksia tehdään täydessä hiljaisuudessa, kun vaan itse olen kartalla siitä mitä ollaan tekemässä. :) Ihan partiolaispoika. :) Agilitykisoissa startataan seuraavan kerran ensi viikon sunnuntaina.

Katriina kävi Jerikoa hieromassa torstaina. Jälkikokeessa hypyllä kaatuminen ei ollut onneksi aiheuttanut mitään uusia jumeja ja Jeriko oli Katriinan mielestä huomattavasti parempi kuin edellisellä viikolla. Kuitenkin jumia oli vielä vasemmassa etujalassa ja lantiossa on nyt ikävä kyllä pientä vinoumaa. Osteopaatille siis tiemme käy ja Maaria Kaiperlalle onkin aika jo varattuna syyskuun lopulle. Sitä ennen Katriina käy vielä kerran hieromassa. Jumit ja vinoumat on kuitenkin sen verran lieviä, että Katriina ei sentään lepoon Jerikoa määrännyt, sanoi kuitenkin että ihan hyvä jos jätetään agilitytreeneistä toiset pois (tai käytännössä seuraava kurssi oltais Hannalla menty 2x viikossa tahtiin eli aivan liian tiheään). Nyt siis jatkan tässä itse Jerikon huoltoa ja eiköhän se etujalan jumi sieltä pois saada, ja toivon mukaan sitten Kaiperlalla selvittäis yhdellä käynnillä, on se sen verran kalliimpaa ja bensatkin maksaa.. Mutta mitä sitä ei tekis koiransa eteen? ;)

Jerikon voinnin mukaan tässä siis mennään, tällä hetkellä arjessa ei huomaa mitään, Jeriko painattaa Ukon kanssa metsässä menemään niin kuin ei mitään olisi. Katriinan neuvosta kuitenkin ollaan pyritty alun riekkumista hieman himmailla, että saisi lihakset ensin lämpimäksi ennen kuin lähtee spurttailemaan. :D Metsässä vapaana juokseminen kuitenkin tekee hyvääkin ja sitähän onneksi saa joka kerta kun ulkona käydään. :)

Ei kommentteja: