maanantai 2. joulukuuta 2013

Ukon kuulumiset ja treenailua

Viikonlopun aikan Ukon vointi parani huikeesti. Voisi sanoa, että jo perjantai-iltana Ukko oli ihan oma itsensä: ruoka maistui, Jerikon naamaa oli kiva nuolla ja muutenkin kiva leikkiä ja riekkua. ;)
Sunnuntaina oli alueellisen valmennuksen agilitytreenit, mutta tästä voinnin parantumisesta huolimatta päätin pitää viikon treenitauon agsasta, ettei sitten liian rankka fyysinen rasitus vie takapakkia toipumisessa.

Lähdin sitten Jerikon kanssa Ukon vuorolle ja olipa kyllä taas valaisevaa. Joskus aiemminkin on noita Jerikon takaakiertoja pohdittu, kun tulee niin tiiviisti siivekettä nuollen. Markon kanssa oli ainakin viimeksi puhetta esim. riman laittamisesta siivekkeen taakse pystyyn, että joutuu aina senkin kiertään. Tällaistahan olisi pitänyt tehdä ihan alusta asti, että oikea tekniikka olisi lihasmuistissa, mutta lähdetään nyt tätä sitten korjailemaan. Tolla nykyisellä tekniikalla Jeriko tosiaan välillä vähän kolautteleekin niitä siivekkeitä ja toisaalta vaikka siivekkeet pysyis pystyssä ja rimat kannattimilla Jeriko ajautuu niin lähelle rimaa, että joutuu "kampeamaan" itsensä hypylle. Hyppy ei siis ole erityisen kaunis. Sitten kun sinne laittoi tielle pienen "tolpan" niin oli kyllä todella paljon sujuvampi hyppy. Eli rimat käyttöön nyt sitten tuossakin merkityksessä. :)

Toinen havainto oli, kuinka paljon muutenkin mun ohjaus (lue: sähellys) vaikuttaa Jerikon hyppytekniikkaan ja etenemisvauhtiin. Esim. yhdelle hypylle tultiin niistolle vähän niin kuin takavasemmalta suorasta putkesta. Ensin tein niin, että ohjasin vasemmalla kädellä ikään kuin takaakiertoon ja sitten oikealla kädellä näytin niiston. Jotenkin oli kökköä ja Tero kehoitti kokeilemaan, että jos vaan seisoisin siellä riman edessä valmiina niistämään ja vóila, Jeriko tuli paljon nopeammin ja suoraviivaisemmin niistoon, kääntyi paremmin ja jatko oli soljuvampaa. Voi kun sitä ei itse aina kämmäilisi näin paljoa... :D

Puomi on nyt saanut vauhtia huomattavasti ja kun otin uudelleen käyttöön "koske"-käskyn (hetken aikaa tehtiin tosiaan ilman sitä ikään kuin läpijuoksuina/hypernopeina vapautuksina), niin tykitti lujaa kontaktin päähän ja pysyi siinä varmana paikallaan vaikka persjätin. Vielä pitää treenata, mutta hyvältä näyttää. :)

Tänään sitten Ukko oli taas vähän hassu. Ei syönyt aamupalaa ja oli nuollut etujalkaansa ihan karvattoman pläntin! Siis siihen kohtaan missä kanyyli on varmaan suurin piirtein ollut, ilmeisesti se on nyt jotenkin Ukkoa ärsyttänyt. Syömättömyys hieman huoletti, mutta nyt Ukko syö ihan hyvällä ruokahalulla iltapalaansa, joten asia oli niin kuin epäilinkin, että oltiin vahingossa tiheämmällä ruokintavälillä yliruokittu Ukkoa. :D Etujalan läiskään nyt sitten vaan Cothivetia estämään nuolemista, niin eiköhän se siitä.. :)

Käytiin tänään myös tottistelemassa. Tuntuu, että ihan hirveen pitkä aika kun on viimeksi treenannut, mutta ei siitä vissiin ole kuin 1,5 viikkoa. Sitä ennen taas oli parin viikon tauko. Siis treeniä kaiken kaikkiaan tosi vähän ja oli kiva päästä treenaamaan. :)

Otin ensin Ukon, ettei se joudu odottamaan kylmässä, Jerikoa moinen ei kovasti haittaa.. ;) Tehtiin ensin Ukon kanssa seuraamista ja ai himskatti, kun se on nyt hyvää!! :)) Tykkään ihan sikana! Häntä heiluu korkeella, kontakti on koko ajan hyvä, paikka pysyy hyvänä, riittävän tiivis, mutta ei painakaan. Ja täyskäännöksissä Ukko käyttää kroppaa tosi hyvin, paremmin kuin Jeriko! Siis aivan loistavaa, varsinkin lähtökohtiin nähden! :D Kyllä olen tyytyväinen! :)

Sitten noutoa 650 gramman kapulalla. Joskus viime kesänä yksittäisen kerran oon tätä tehnyt, mutta nyt vaan suoraan nouto ja hienosti meni. Palautusasento on vaan edelleen kesken ja epävarma. Luoksetulossa sama ongelma, mutta enää ei ole mitään hiipimistä vaan tulee jo ihan kohtuullisella vauhdilla. Loppuasento pitää hinkata valmiiksi ja kyllä se vauhtikin sieltä tulee. :) Lopuksi Ukko sai vielä harjoitella ensimmäistä kertaa eteenmenoa. Ensin laitoin sinisen pallon kentän päähän ja lähetin Ukon n. 25 metristä, eipä tässä mitään ongelmaa, helppo homma. Toisella kertaa laitoin lumeen keltaisen pallon, joka ei tietty näy niin kauaksi ja lähetin n. 40 metrin päästä. Aivan upeesti Ukko eteni suoraan kentän laitaan, olin vaan epähuomiossa lähettänyt hieman sivusta, ettei palkka löytynytkään siitä heti, mutta hieno. Etenemisen kanssa ei mitään ongelmaa. Tästä se lähtee. :)

Sitten Jerikon vuoro. Seuraamista tehtiin ja halusin hinkata erityisesti täyskäännöksiä. Pidemmän seuraamispätkän päätteeksi, kuten tottiskaavion pitkä suora, Jerikon käännös käy vähän löysäksi, ei enää keskity siihen ihan niin hyvin kuin parin askeleen jälkeen. Hinkkailin sitä, mutta en nyt ihan täydellistä suoritusta saanut Jerikolta ongittua, vaikka sitten paikallaan pystyy vauhdikkaastikin pyörimään mukana. Mutta siis treeniä vaatii, koska haluan niistä käännöksistä voimakkaat ja aktiiviset. ;) Sitten jäävät, hienosti meni kaikki oikein, jotain hyötyä tokosta vai menikö peräti paremmin..? :D

Luoksetulo seisomasta taisi olla ensimmäinen laatuaan. Ihan ok vauhti, aivan aavistuksen vinoon meinas tulla, en tiedä huomasko kauempaa, mutta itse kiinnitin huomiota. Sitten maahanmeno ja siitä luoksetulo, joka oli jo tosi hyvä ja voimakas. En sano täydellinen, mutta alkaa oleman jo todella lähellä tavoitettani. :) Tasamaanoutoon lähtö on nyt todella voimakas ja Jeriko tarttuu kapulaan aivan erilaisella asenteella kuin aiemmin. Tykkään. :) Palautuskin nyt aikas hyvällä vauhdilla, mutta kyllä siihen vielä on varaa parantaakin. Sitten vielä loppuun eteenmeno, mikä oli oikein bueno. :)

Hitsi, kun on kiva tottistella! Nimenomaan tottistella, ei tokoilla. ;) Mulla on hirvee draivi päällä ja jälkeäkin olisin vielä halunnut pojille tehdä. Mietin tässä, että pitäiskö käydä kuitenkin tekemässä lumijäljet vaikka lunta onkin kauttaaltaan jo vähän..? Olisi kuitenkin erilainen kokemus ja loisi omanlaisensa haasteensa = hyvää treeniä.. En siis vaan millään malttais jättää jälkeä talvitauolle vielä. Ennenkuulumatonta! :D

Ei kommentteja: