perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän viettoa ja hieman muutakin

Lähdetään nyt kronologisessa järjestyksessä. Tiistaina oli Markon treenit ProCaniksella. Otin vain Jerikon mukaan, Ukon tunnille korvaamaan tulivat Sara ja Theba, ja samalla saatiin kyytikin jaettua. :) Voin sanoa, että Jeriko ja Theba oli onnellisia nähdessään toisensa pitkästä aikaa ja ilman pikkuveliä, niin innoissaan että autoon lastatessa eivät malttaneet olla, vaan Jeriko hyppäs autosta ulos tapaamaan Thebaa, samalla, kun Theba hyppäs jo äkkiä autoon sisään kohtaamaan Jerikon. Ristiin mentiin siis aluksi. :D

Treenit oli taas kivat, en kyllä joutunut ihan niin paljoa juoksemaan kuin viimeksi. Tällä kertaa ongelmia tuotti kepit, joiden pujottelun Jeriko meinas lopettaa koko ajan kesken. Jotenkin mun rytmitys niin kökkö kun seinää päin mentiin. Toinen mun ongelma oli valssien rytmitys jalkojen osalta. Jalat taas meinas mennä miten sattuu ja jouduin ihan tosissani keskittymään ja pinnistämään, että sain rytmitettyä valssin niin, että ohjaava jalkakin tuli eteen samaan aikaan käden kanssa. Sittenhän käännökset olikin paljon siistimpiä, vaikka mun möhliessäkin Jeriko paikkaili. On noiden mun river dance -jalkojen kanssa kyllä tekemistä. ;)

Keskiviikkona oli Ylökk:n treenit, joilta Ukko myös pois ja tällä kertaa mentiin kimppakyydillä Tuijan ja Ronjan kanssa. Myös Ronja oli ilahtunut, kun takakontissa ei Ukko odottanut kieli valmiina lipomaan, vaan pelkästään Jeriko vastassa. ;) Tehtiin pientä 1-luokan tasoista rataa, jossa oli kuitenkin yksi tuplapersjättö-kohta. Aluksi meinas mennä vähän yliohjaukseksi, kun Jeriko tuli niin nätisti mukaan ohjaukseen, toisella kerralla saatiin jo Jannen sanoin "täydellinen ohjaus", josta paremmaksi ei olisi voinut laittaa. Kuulemma näkyy, että on jo matkaa mulla ja Jerikolla takana. Kiva kuulla kyllä tuollaistakin, kun yleensä tuntee itsensä niin kömpelöksi ja kököksi ohjauksissaan, vaikka toki itsekin huomaan oman kehitykseni. Paljon on kuitenkin vielä matkaa edessäkin! Harjoiteltiin myös putkijarrua, joka lähti kivasti taas muistumaan mieleen. :) Lisäksi Jeriko teki rataa Tuijan kanssa ja kivastihan niillä meni! Jeriko on niin loistava partiopoika, kun muitta mutkitta lähtee tekemään hommia muidenkin kuin vain mun kanssa. :)

Unohtui kirjoittaa pari hyvää pointtia Jannen treeneistä. Ensinnäkin valssien lisäksi toinen hankala kohta mulle on aina ollut takaaleikkaukset, en osaa tehdä niitä hyvin ja ne hidastaa Jerikoa merkittävästi. Jannen radalla tehtiin käännös muurilla ja kokeilin sitä myös takaaleikkauksena. Kyllähän se hetikin onnistui, mutta sain vielä tarkennusta, että voisin näyttää ohjauksen ponnistuspaikkaan voimakkaammin vasemmalla kädellä ennen kuin käännös. Ja sittenhän tuli paljon sulavampi ja parempi käännös! :) Toinen Jannen huomio oli myös hyvä. Tein lopuksi pari kertaa meidän harjoitushyppyä ja samalla puhelin, mitä sillä haen, eli takajalkojen ojennusta. Janne kysyi, että venyttelenkö treenien jälkeen.. No, enhän mä säännöllisesti venyttele. Jannen pointti oli, että jos venyttelisi säännöllisesti ainakin sen takaosan treenien jälkeen, voisi se olla vetreämpi hypyllä. Hyvä pointti. Treenin jälkeen vähän venyttelinkin, ja hyvin Jeriko venyi taakse, mutta kyse ei varmaan Jannen(kaan) mielestä ollut siitä, että lihakset varsinaisesti jumittuisi, vaan että säännöllisillä venytyksillä saisi kuitenkin palautettua sen rennomman normaalitilan. Täytyy pitää mielessä! :)

Torstaina wuffin vuorolta Ukko edelleen pois, Jerikon kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. Ensin hyppytekniikkasarjalla, ja sitten ihan lopuksi harjoitushypyllä kahden putken välissä. Sarjalla korotetuissa oksereissa Jerikolla alkoi jo näkymään tosi kivaa takajalkojen ojennusta. Samoin vauhditon korkeus sujui nyt aiempaa paremmin, kuten myös "alastulosarja". Nyt on tässä selkeästi edistytty! Lisäksi huomasin, että mun juostessa mukana (häiriön lisäys) Jeriko itse asiassa hyppää jopa rennommin. Ehkä muuten sillä on tapana miettiä vähän liikaakin, mutta vauhdin kanssa tekee vaan "selkärangasta"... Harjoituskangasesteellä alkoi 60 cm korkeudella tulemaan takajalkojen ojennus. Kyllä se siitä, vielä on toivoa ja pikku hiljaa tästä nyt sitten vaan edetään niin, että alkaa se rento hyppytekniikka taas vakiintumaan. Tosi pitkään hyppyhaaverien jälkeen tän kanssa on "taisteltu" ja välillä on miettinyt tuleeko rentous koskaan takaisin, mutta nyt on kyllä ihana huomata tämä edistyminen. :) Alla pari videota treeneistä.












Tänään käytiin paimentamassa Somerolla pitkästä aikaa. Ukon kanssa kiinnitettiin huomiota kaariin, ensin pyörittämälla lauman ympäri niin, että itse seisoin lauman luona, toisella kertaa siten, että tehtiin vuorotellen poispäin ajoa ja flänkkejä, niin etten itse seissyt lampailla. Vasen suunta on Ukolle selkeästi vahvempi, hienosti jo tämä puoli aukeaa. Samoin oikea suunta alkoi nätisti aukemaan toisella treenivuorolla, kun tehtiin tuota poispäinajo-flänkkitreeniä. Ukolle aukes siinä paremmin jutun juoni. :) Alkaa näyttään lupaavalta. :)

Jerikon kanssa keskityttiin stoppiin ja ohjattavuuteen noston jälkeen. Seisomaan pysähtyminen tuppasi olla vähän valuva, ja sitten kun kiinnitin huomiota siihen ja annoin painetta, painuikin Jeriko maahan. Ekalla vuorolla siis ihan hyvää hakutreeniä Katjan ja Louhin kanssa, Jerikon oikea kaari on kyllä todella laaja ja kaunis. :) Jeriko myös ottaa aikas hyvin käskyjä nykyään siellä kaaren päässä ja on hyvinkin ohjattavissa. Stopit kuitenkin hieman valuvia, mutta ei niin paha ollenkaan. Toiselle vuorolla kuitenkin hinkattiin ihan pelkästään stoppia, mikä olikin Jerikolle alkuun tosi vaikeeta ymmärtää, kun paineesta olisikin käynyt maahan. Alkoi vähän jo hätä tulemaan puseroon, että mitä mä oikein tahdon, kunnes sitten yhdestä hyvästä stopista hihkaisin oikein kunnolla ja Jerikon ilme kirkastui selvästi. Paimentaessa mulla on ollut tapana kehua tosi maltillisesti, mutta tässä tapauksessa olikin ihan hyvä kunnolla hihkaista ja kehua, kun Jerikon itseluottamus siitä selvästi nousi ja sai kiinni siitä mitä siltä toivon. Sitten alkoi tulemaan ihan kivoja stoppeja täydestä vauhdistakin ja siihen jäätiin seisomaan eikä valuttu eteen päin. Oikein hyvät treenit! :)

Tämä blogi ei ole mitenkään poliittisten kannanottojen blogi, mutta kyllä nyt täytyy ihan sanoa, että hävettää (ja suututtaa) Tampereella riehuneiden huligaanien vuoksi. Viesti mitä he tuolla touhulla halusivat välittää jäi kyllä todella epäselväksi. Tekosyy vaan riehua kännissä ja rikkoa paikkoja, jota sitten yhteisillä verorahoilla korjataan. Joka tapauksessa hyvin alhaista toimintaa rikkoa myymälöiden laseja ja parkkimittareita sekä erityisesti hakata mailoilla hevosia jne.. Sietäisi hävetä. ;(

Ei kommentteja: