maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ukko kuvauksissa

Ukko oli tänään virallisilla luustokuvilla ja silmäpeilauksessa. Silmät oli terveet, mitään ei löytynyt vaikka geneettisesti pitäis olla CEA. Ne ei vaan kaikki koskaan näy, mutta sehän onkin pääasia, ettei mitään virheitä silmissä ole ja sen asian kanssa voi olla täysin huoletta. :)
Lonkat Ukolla lähti B/B, kyynäret 1/1. Mitä nyt muiden sisarusten kuviin vertasi (muuta kokemusta asiasta ei olekaan), niin aivan pienen pientä epätasaisuutta oli havaittavissa Ukon kuvissa. Saa nähdä minä ne sitten tulee takaisin, mutta jos ykkösenä, niin ei ne todennäköisesti koskaan kuitenkaan itsestään mitään ilmoittele (kuvaajan sanojen mukaan ykkönen on terve) ja sehän on pääasia, ettei koiralla ole  mitään oireita. Olat kuvattiin myös terveiksi, samoin kuin risti-/lanneselkä. Viime hetkellä päädyin ottamaan tuon selkäkuvankin, mutta hukkaanhan se raha kyllä meni. En tajunnut, että se on vain yksi sivukuva, eihän siitä sitten loppujen lopuksi oikeasti voisi edes mitään varmaksi sanoa. Jos varmaksi haluaisi terveeksi selän lausua, niin pitäishän siinä olla myös AP-kuva... Mutta selkä on kuitenkin terve niillä kriteereillä kuvattuna, joilla niitä vielä tässä vaiheessa kuvataan enkä sitä kyllä uudelleen ala kuvailemaan. :D

Samalla Ukko sai merkinnät paimennus- ja pk-kisakirjaan normaaleista kiveksistä ja purennasta, tehosterokotteet ja EU-passin, ei siis hetkeen tarvi enää eläinlääkärillä näyttäytyä, kun kaikki hoidettiin kerralla. ;) EU-passi siis toukokuun Ruotsin matkaa varten, Derekin kurssille. Odotan kyllä jo innolla! Ja jännityksellä. :D

Ukko on aloitellut pujottelun harjoittelua 2by2-kepeillä. Vasta kolme harjoitus kertaa alla, nyt vahvistellaan Ukkoa hakemaan porttia itsenäisesti ja olen alkanut viistottamaan niin, että Ukko hieman kaartuisi toisen kepin ympäri. Tosi hyvin Ukko hakee väliä jo kauempaa ja eri asennoista mun sijoituksesta tai liikkeestä huolimatta. Pian pitäis kai lisätä se toinen keppipari. :)

Ei kommentteja: