Arkipäivän onnea

Mä olen kyllä niin onnekas, kun mulla on kaksi noin ihanaa koiraa! Sori vaan kaikki muut, mutta mun koirani on maailman parhaat. ;) Noi saa mut ihan koko ajan hymyilemään, ei mikään kisamenestys tai tittelit saa mua lähellekään niin onnelliseksi kuin se, kun saan katsoa noiden touhuilua ihan kotosalla tai lenkillä. Päivä alkaa aina hyvin, kun aina on kaksi kuonoa sängyn laidalla toivottamassa hyvää huomenta. Ukolla on vielä aika suloinen tapa, että laskee kuononsa siihen sängyn laidalle, mutta jos en heti huomaa silittää niin laskee päänsä uudelleen siihen, mutta hieman painokkaammin. :D Ensin rapsuttelen koirat sängystä, sitten siirrytään jatkamaan rapsutteluja keittiön lattialle, ettei Ukon hännän paukkuminen seinään häiritse liikaa Mattia, joka aina nukkuu kuitenkin pidempään kuin mä. Sitten rapsutellaan, suukotellaan ja hellitään hetki, ei voisi päivä paremmin alkaa. :) Pojat aloittaa sitten mötväämisen eli painimisen samalla, kun itse syön ja teen muita aamutoimia, painivat keskenään ja molemmat pyörii selällään ja kivaa on.

Ei se hauskuus kuitenkaan siihen lopu, vaan aamulenkkikin pyöritään lumessa yhtenä koirana. Vuorotellen pojat löytää sitten maasta myös jotain käpyjä tai keppejä, joita tuodaan mulle leikitettäväksi ja tehdään aina jotain pientä tokoa siinä samalla. Ukko aina vähän riehaantuu keppiensä kanssa ja hyppii mua päin takaakin ja joudun sitten kieltämään ja käskemään jatkamaan matkaa, mutta kun Ukko sitten loikkii keppinsä kanssa eteenpäin, niin aina jotenkin hieman harmittaa, että miksi en vaan riehunut sen kanssa. Usein kyllä riehunkin. :) Ukko on kyllä niin hassu, sen elehdintä on niin lapsellisen leikkisää aina, ei sitä katsellessa voi kuin hymyillä.

Jeriko yleensä jossain vaiheessa lenkkiä keksii jonkun puun taimen tai pensaan, josta omatoimisesti alkaa metsuroimaan itselleen keppiä. Siinä sitten kiskoo ja repii ja Ukko tietenkin yhtyy toimeen ja kovalla metelillä keppiä askarrellaan irti. Lopulta aina saadaan joku sieltä irtoamaan/katkeamaan ja kyllä Jeriko on tyytyväinen! :) Erityisesti Jeriko tulee ulkona aina tarjoamaan mulle jotain, että saisi mut leikkimään ja niinpä sitten leikitään. Ukko usein pyörii ympärillä ja kyttäilee tilannetta. Yksi lempileikki on "Missä hanska?", jossa pudotan hanskan vaivihkaa jonnekin matkan varrelle ja lähetän jomman kumman hakemaan. Molemmat tykkää tästä leikistä hurjasti ja osaa hakea hanskan lukuisten polun mutkien ja haarojen takaa itsenäisesti. :)

Jerikoa on kyllä ihana katsoa, kun se niin nauttii talvesta, lumesta ja kylmyydestä, kieriskelee jatkuvasti lumessa jos ei sinne ole sitten muuten Ukon alle heittäytynyt. Oikein nautiskelee siitä, kun saa työntää naamansa hankeen. :) Jeriko leikkisyys ja riehakkuus lenkeillä on kyllä niin ihanaa, Jeriko hyppii ja pomppii keppien perään, kun pidän niitä kädessä ja oikein yllytänkin sitä olemaan röyhkeä ja tönimään. Välillä Jeriko on niin poliisia sisällä, että kaikkien pitäis osata käyttäytyä, mutta sitten löytyy aivan toinenkin vaihde. Ja aina Jeriko kuitenkin lopulta heltyy Ukon sinnikkäille leikkikutsuille, yleensä ennemmin kuin myöhemmin. :)

Ukon leikkikutsutkin on kyllä hauskaa katsottavaa, sen ilmeestä näkee aina paljon ennen, että nyt halutaan leikkiä, sitten tehdään oikein valtavan iso loikka leikkikumarrukseen ja siinä odotetaan vastapuolen reaktiota. Jos mitään ei tapahdu, niin yleensä leukaa liikautetaan maassa huomion kiinnittämiseksi. Jos edelleenkään Jeriko ei lähde mukaan, niin Ukko yleensä pyörähtää ympäri ja säntää hakemaan jotain suuhunsa jolla houkuttelee Jerikoa leikkiin. Ukko onkin aika suuren osan ajasta jotain suussaan. :D Ja aina se Jeriko tosiaan heltyy. Kas kun Ukko on oppinut niin sinnikkääksi muidenkin koirien kanssa. ;) Ukon lapsellisuus on kyllä ihana piirre, ei mitään äijäilyä ja lähtökohtaisesti kaikki olisi Ukon uusia kavereita. :)

Ukko kyllä hauskuuttaa meitä pitkin päivää, kapealle ikkunalaudalle kiipeäminen on uusin keksintö joka on tullut jäädäkseen. Ylipäätään Ukko kyllä tykkää keikkua milloin missäkin. Eikä sitä ikkunalaudalla keikkumista ole raaskinut kieltää, siellä se on niin mukavasti kissojen kanssa. Ukko myös tykkää Lulusta ja Lallista selvästi ihan hirmuisesti ja kissatkin tykkää Ukosta.
Ukko on sellainen syliteltävä. Ukon saa kaapattua sohvalle kainaloon ja se laskee pään rinnalle ja nukkuu siinä samalla, kun itse katsoo telkkaria. :)

Silloin kun tullaan treeneistä Jerikon saa tosi iloiseksi, kun Matti olohuoneessa riisuu poikien loimet ja Jeriko saa tuoda ne mulle eteiseen. Kyllä pelkkä kiitos saa toisen niin iloiseksi, oikein näkee kuinka se on ylpeä itsestään, kun on auttanut. Sama tilanne jos pyydän Jerikoa joskus sulkemaan makuuhuoneen oven tai sammuttamaan valot. Kyseisistä tempuista ei ole aikoihin annettu mitään muuta palkkaa kuin kehut ja kehuista Jeriko on aivan onnessaan. :) Illalla tykkään kutsua vielä pojat rapsuteltaviksi ja joskun Ukon sänkyyn. Jeriko ei sänkyyn tosiaan oikein tykkää edes tulla, olis ihana saada molemmat kainaloon ennen nukkumaanmenoa.

Joka päivä olen ihan äärettömän onnellinen, kun katson noita kahta. Harrastaminen koirien kanssa on aivan älyttömän kivaa, mutta ei niinkään niiden tulosten vuoksi, vaan sen vuoksi kuinka onnellisilta ne näyttävät. Esim. valjakkohiihto on sellainen laji, jossa mahdollisesti ei koskaan tulla menestymään mun hiihtotaitojen puutteen vuoksi, mutta se on silti yksi meidän lempilajeista, koska molemmat on siitä niin innoissaan, kiehuu lähdössä ja "maalissa" on maailman onnellisimpia ja sellaisina haluan ne aina nähdä. :) Joskus on juolahtanut mieleen, että millaista se elämä olikaan ennen Ukkoa? Ei ollut ainakaan näin paljon hauskaa ja Jerikokin selvästi nauttii, kun jatkuvasti on joku jonka kanssa leikkiä. Vaikka sitten välillä pitää myös komentaakin. ;) Mutta uskoisin, että Jeriko yhtyisi mun kommenttiin, että ollaan me onnekkaita. :)