sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pentupäivät ja muuta treeniä

Torstaina Ylökkin agilityvuorolla mulla olikin kahden sijaan kolme koiraa ohjattavana, kun sain ohjata Marjukan Senttiä. Oli siinä sitten juoksemista, hiki vähän tuli. ;) Ukon kanssa tehtiin kuutta keppiä ja haettiin niihin lisää varmuutta ja vauhtia niin, että avustaja houkutteli lelulla edessä. Hienosti kyllä menikin. Harmi vaan nyt, kun jää treenit nyt pelkästään hallivuoroille, koska ulkona ei näin liukkailla pysty treenaamaan ollenkaan. Että hiukan hidastuu edistyminen, mutta mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa? :D Rataakin tehtiin ja on Ukosta kyllä tullut hyvä. :)
Sentin ohjaaminen oli kyllä tosi hauskaa. Se on niin eri tyyppinen kuin omat koirat, äärimmäisen räväkkä ja tosi nopea, eikä paljoa jää kyselemään jos ohjaaja ei ole ajoissa. Hyvin kuitenkin ehdin ohjaamaan, kun laittoi kunnolla töppöstä toisen eteen ja hienosti meni.

Perjantaina oli Woollandian pentupäivien toko ja agilityosuus Salon koirahallilla. Me oltiin Peten agilitykoulutuksessa. Ukko teki keppejä ja sitten toki vähän rataakin. En oikein muista olenko radassa ottanut ennen A:ta, mutta nyt otin vaan suoraan lennosta ja hyvin se meni, hienon kontaktinkin teki vaikkei olla ylipäätään kontaktiesteitä tehty taas varmaan pariin viikkoon! :) Salon koirahallin pohja ei kyllä ole mikään kiva, kumimatto ja huomas kyllä molemmista pojista, että varoivat sitä varsinkin alkuun, kun eivät ole tottuneet. Jeriko teki rataa ja sitten temputtelin Jerikolle vaan A:n alastulokontaktia ja alkoi siihen tulla vähän enemmän räväkkyyttä taas. :) Lisäksi Jerikolla vahvisteltiin takaaleikkausta, kun se ei yllättäen meinannut onnistuakaan. Aina silloin tällöin pitäis muistaa perusasioitakin siis treenailla. ;)

Oli kyllä kiva seurata myös muiden menoa. Ukon sisaruksista Simo ja Sassa oli paikalla ja niiden agilitymeno näytti kyllä huikeen hyvältä, hitsi mitä vauhtilaisia! :) Louloukin oli treenaamassa sitten ihan loppuiltapäivästä, mutta sitä en enää nähnyt, kun lähdettiin Marikalle ja Kimmolla siitä sitten jo.

Seuraavana päivänä jatkettiin paimennuksen merkeissä. Jeriko pääsi heti pitkästä aikaa ulos, mutta ensimmäinen vuoro meni kyllä aika lailla harakoille, kun Jeriko oli henkisesti yhtä lailla pihalla kuin fyysisestikin. Kai se sitten ympäristön vaihdos teki, että ekalla vuorolla keskittyi tosi huonosti. Onneksi sitten seuraavilla kahdella vuorolla alkoi löytyä enemmän se oma tekemisen taso, vaikka sai siinäkin kyllä vähän hampaita kiristellä. Hakukaaria kun ei olla aikoihin tehty, niin oli vähän hakusessa että miten ne pitikään tehdä ja varsinkin oikea meinasi jäädä Jerikolta vajaaksi. Haettiin Tanjan kanssa toisiltamme laumaa suppilon läpi ja varsinkin pois päin pihasta tuominen oli hankalaa, kun lampaat ei liikkuneet kovin mielellään ja Jeriko ei ottanut käskyjä kauheen hyvin, vaan jätti flänkkejä kesken. Toki oli siis hyviäkin pätkiä, että ei nyt pelkästään moitita Nappis Nappista, hän oli vain vähän talven jäljiltä ruosteessa. Minä taas olin ehkä vähän liiankin ankara toiselle. :( Mutta siis kiva oli päästä ulos ja ulkotreenit toivon mukaan jatkuu ensi viikolla! :)

Ukko teki ensimmäisen vuoronsa sisällä, mutta pääsi sitten ulos. Ulkona toisella vuorolla haettiin Katjan kanssa lampaita toisiltamme, mutta ei kyllä kovinkaan pitkältä voinut Ukon kanssa hakea. Viimeisellä vuorolla pyöriteltiin Ukon kanssa ihan kaksi laumaa ja otettiin lyhyitä hakuja. Ukko oli tosi kuuliainen ja sinänsä teki nätisti, meni maahan kun sanottiin ja liikkui rauhallisesti, mutta kaarille pään kääntäminen pois lampaista oli kyllä tosi hankalaa! Ukko ei olisi millään irrottanut katsettaan lampaista ja kaaret oli tietty sitten myös tiiviitä. Saatiin siihen vähän jotain onnistunuttakin, joten eiköhän se ala siitä sujumaan. :) Treenit siis jatkuu!

Kuvia otettiin läjäpäin, joko itse tai joku muu minun kameralla. Myös muutamilla muilla oli kameraa mukana, Sannalla oli hienoja kuvia ja tässä linkki hänen albumiinsa https://picasaweb.google.com/DreamoorBCs/WoollandiaPentupaivat3032013?authuser=0&authkey=Gv1sRgCPXIjL2Bqsrq_AE&feat=directlink

Tässä myös linkki omaan kuvakansioon. Kuvat on minun ottamiani mikäli ei toisin mainita. :) Oman koiransa kuvia saa vapaasti ottaa itselleen käyttöön. :)  https://picasaweb.google.com/109610162957765546809/WoollandianPentupaiva29303201302?authkey=Gv1sRgCP7mkcue-_bjSA#

Ei kommentteja: