Tänään oli siis vielä viimeiset vetotreenit. Ensin otettiin Ukon kanssa lyhyempää pätkää ja Miko oli vanhemman koiransa kanssa vetoapuna. Siinä kävikin sitten niin, että Ukko meni niin hirveellä vauhdilla, että sain ihan jarrutella ettei ajeta toisten yli! :D Mutta sitten, kun mentiin ohitse, niin välittömästi ohituksen jälkeen Ukko hyppäs taas ympäri ja tarras naruun. Tästä sitten pienet komennukset ja matka jatkui taas ihan hyvin. Into Ukolla kyllä piisaa! Kiljuu ja mölisee lähdössä aivan hullun lailla ja veto kyllä todella tuntuu! :D Ukkoa saa lähdössä kyllä ihan tosissaan pidelläkin, paitsi pari kertaa Ukko teki itse niin että kävikin maahan sellaiseen kyyryyn "olen valmis" -asentoon ja odotti siinä lähtölupaa. :D Yksi harjoitus tehtiin niin, että Miko otti oikein kunnon etumatkan että saatiin vähän sellainen "haamu-vetoapu", Ukko kiljui lähdössä täyttä kurkkua ja veti aivan viime metreille todella hyvin, mutta sitten menikin kuppi taas nurin ja piti vähän purkaa intoaan naruun. Ei morjens ton kanssa. :D Loppuun vielä pari lyhyttä ohitusharjoitusta ja se olikin aika hankalaa, kun hepulit meinas iskeä aina ohituksen jälkeen. Lopulta saatiin onnistumaan, kun Mikon vaimo Kati piti Ukolle narupalloa maalissa ja kutsui, ja mä taas olin aivan hipihiljaa. Tuntuu nimittäin välillä, että munkin liiasta innostamisesta Ukon keskittyminen eteen katoaa ja sitten alkaa häröily. Mutta hyvään suoritukseen päästiin sitten lopettamaan. :)
Jerikon kanssa mentiin taas se 5 km lenkki. Hieman oli kyllä raskasta, kun latu oli niin pehmeä. Varsinkin loppuun, kun tultiin aukealle kiitoradan kohdalle niin lunta tuiskutti niin paljon, että latu oli tosi pehmeenä ja raskaana. Siihen sitten loppukiriä ottamaan. :D Matkalla kävi vähän ikävä kommellus, vaikka oikeastaan siinä ei sitten mitään käynytkään onneksi. Ohitse oli tulossa isompi uroskoira, mutta yhtäkkiä kohdalla ennen kuin kukaan ehti mitään tehdä se ampuikin mun ohi Jerikon päälle ja kiskaisi hiihtäjänsä mukana mun takapuolelta. Mä sitten olin siihen naruun sotkeutuneena ja tietenkin kaaduin ja samalla kun karjaisin kaatuessani aattelin, että nyt kyllä voi käydä huonosti, kun koirat on siinä parin metrin päässä, mutta mä en pääse mitenkään väliin, kun jalat sidottuna tiukasti vetonaruun. Onneksi Jeriko kuitenkin oli niin fiksu poika, että ei lähtenyt juttuun ollenkaan mukaan ja tajus vielä suikahtaa mun selän takaa kainaloon toiselle puolelle, jolloin sain pidettyä toisen koiran kauempana ja siihen se kohtaus jo oikeastaan loppuikin narujen selvittelyjä lukuun ottamatta. Jeriko ei jäänyt yhtään asiaa muisteleman, vaan heti kun oli narut selvänä alkoi räkytys, että eikö jo mennä. On tuo vaan huippukoira. <3 p="">
Veto siis jatkui niin kuin ei mitään, mutta kyllä itsellä hapotti vaikka sinänsä meni varmasti paremmin kuin eilen, kun nyt oikein mietin tekniikkaa ja sain aika hyvin luistamaan. Siihen yhteen pidempään mäkeen sitten hapotti niin, että pysähdyin kesken nousun, mistä sitten tajusinkin että viisaampaa yleensä ottaen olisikin pysähtyä ennen mäkeä jos siltä tuntuu eikä vasta "sen yhden nousun jälkeen" niin kuin on yleensä ollut tapana. Nyt lyhyen tauon jälkeen Jeriko lähti taas kauheella raivolla vetämään ja tollaisilla treeneillä saisi paremmin sen ajatuksen Jerikolle, että mäet mennään aina täysillä vaikka mä vähän vauhtia hidastaisinkin. Hienosti Jeriko kyllä veti. :)
Koirat sai vielä maistaa kennelrehun jotain ateriapötköjä, joita ShowHaun ohjelmassa kai mainostetaan tai sitten puhutaan ylipäätään barffaamisesta. Hyvinhän ne maistui ja tätäkin päätyi siis videolla, katsotaan pääsisikö Ukkokin sitten starailemaan. ;)
Pojat pääsi myös näkemään poroja, kun niitä oli aitauksessa hiihtotunnelin kupeessa. Ensin pojilla nousi molemmilla hännät ja karvat pystyyn, että mitä ihmeen otuksia noi on. Mutta Ukkoa kun vähän käskytin "lie down" ja "walk on", niin selkeästi lähti lähestymään poroa jo ihan hyvällä paimenvietillä. Jos oltais aitaukseen päästy, niin olishan Ukko niitä paimentanut, mutta tulipahan nyt nähtyä. ;)
Nyt on tehoviikonloppu takana ja onnellisesti kotona. Lihaksissa tuntuu
sopivasti, mutta hiihto tuntuu olevan siitä ihana laji, että vaikka
lihakset kipeytyisikin/väsyisi, niin sellaisiksi koviksi pahkuroiksi ne
ei kuitenkaan mene. Riittävän aerobista menoa ilmeisesti kuitenkin
vaikka vähän hapottaisikin. ;)
Opetus oli huippu hyvää ja saatiin paljon hyvää treeniä molemmille koirille. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan aivan huippu! Suurkiitokset Mikolle ja Sarille järkkäämisestä, sekä Marialle ja Markolle ohjauksesta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti