Suoknuutin koulutuksessa

Tänään oli hieno päivä, päivä jota olen jännityksellä odottanut. ;) Ensimmäistä kertaa ikinä päästiin Suoknuutin koulutukseen ja sulateltavaa ja harjoiteltavaa jäi käteen niin paljon, etten tiedä oikein mistä päästä sitä lähtis purkamaan. :D Ensinnäkin Jaakko tuntui tykkäävän meistä ja neuvoi tosi pitkästi ja vielä senkin jälkeen, kun seuraava ryhmä tuli rataan tutustumaan. Jaakko sanoi, että tykkää mun ohjaustyylistä tosi paljon, että kuinka ohjaan rauhassa ja tyynenä kuin viilipytty enkä sinkoile minne sattuu. Ja teknisesti olen kuulemma oikein hyvä ja kuulemma näkyy, että potentiaalia olisi vielä huomattavasti parempaankin, mutta Jaakon tekemä rata oli kuulemma liian helppo (!!) meille. :D Siis, että kun mä ohjaan niin täsmällisesti ja koirat tekee niin orjallisesti mitä näytän, niin eihän siinä suuria vaikeuksia ollut.

Toisaalta olen kuitenkin vähän turhankin pedantti, varsinkin näille pojille. Vaikka luulin saavani kuulla siitä, kuinka ohjaan ja teen Jerikon kanssa eri lailla kuin Ukon kanssa, niin itse asiassa sama tilanne molempien kanssa, pojat tekee kiltisti just niin kuin mä näytän ja revittelyä sais olla vähän enemmän. Jeriko ja Ukko ovat siis molemmat kuitenkin perusluonteeltaan sen verran rauhallisia ja niin kuuliaisia, että kun mä ohjaan niin täsmällisesti ja tietyllä tavalla niiltä on aina oletettu kuuliaisuutta, niin ne myös tekee niin, vaikka näiden kanssa olisi ollut parempi alkuun saada vaan hirvee palo lajiin ja sitten vasta ohjaus ja jarrut. :D Ukon kanssa toki tähän on vähän enemmän jo pyrittykin.

Jaakko kuvaili, että ihanne tilanne on, kun kuumalla ja sähäkällä koiralla on rauhallinen ohjaaja, rauhallisilla koirilla rauhallinen ohjaaja ei taas ole niin kovin hyvä yhdistelmä, mutta vielä pahempi on jos kuumalla koiralla on sähläävä/hermostunut ohjaaja. Mun käteen siis periaatteessa sopis kaikkein parhaiten joku ruutipakkaus, joka olis valmis räjähtämään koska vaan. ;) Siksi Astrakin tuntui mun käteen niin hyvältä, kun oli niin sähäkkä agilityssä, mutta tuli tosi herkästi mun ohjaukseen ja radalle sai tosi hyvän fiiliksen. :) Olin jo ihan valmis treenaamaan ja kisaamaan Astran kanssa ensi kesänä, surullista ettei sitä pääse nyt toteuttamaan. :(

Ei meidän tilanne kuitenkaan mikään toivoton ole, molempien kanssa pitää vaan tehdä paljon nostatusta, nostattaa niitä ihan äärimmilleen ennen jokaista harjoituspätkää, eikä kuulemma tarvi yhtään varoa kuinka paljon kiehuttaa niitä, koska molemmilla kyllä hyvä hermorakenne joka kestää. Eikä rauhallisuus sinänsä ole huono piirre koirassa, kuulemma Jaakon Zen on myös perusluonteeltaan hyvin rauhallinen, mutta koulutuksella Jaakko on saanut siihen sen räjähtävyyden mikä Zenissä on. :)

Jerikon kanssa siis ohjeeksi tuli lähinnä tämä nostattaminen, että saisi sen koko potentiaalin esiin. Kontaktit eivät ensimmäisessä pätkässä menneet ihan putkeen, mutta sen jälkeen itse asiassa ihan hyvin ja niihin ei sitten sen enempää palattu.

Ukon kanssa myös kierrosten nostattamista ennen jokaista harjoitusta. Puhuin Jaakolle siitä, kuinka välillä Ukko osaa jotain ja sitten jättääkin ihan kokonaan tekemättä niin kuin ei osaiskaan, ja että en väliin oikein tiedä onko se lintu vai kala. Jaakko sanoi, että Ukosta huomaa heti, kun sitä yhtään leikittää ja nostattaa (Jaakko itsekin leikitteli), että siinä on potentiaalia tosi paljon, että nyt pitää vaan yrittää hieman höllätä pedanttisuudesta ja nostattaa sitä oikein kunnolla. Lisäksi Ukon kanssa pitäisi jatkossa tehdä esteharjoituksia niin, että Ukko saa itse tarjota hyppyä ja saa siitä palkkaa. Puomin alastulokontaktille pitää myös saada räjähtävyyttä, mitä kyllä alkoikin heti näkyä kun pari kertaa Jaakon kanssa kokeiltiin. Jotenkin en vaan ole osannut viedä sitä eteenpäin treeneissä vaikka olen tiennyt, että mitä pitäisi saada aikaan. Puomin ylösmenokontaktia mun pitää nyt vähän miettiä. Onko sen opettaminen oikeastaan edes tarpeen? Hidastaako se vain turhaan Ukon menoa? Näitä olen siis alkanut miettimään hiljaa itsekseni jo aikaisemmin... Nyt Jaakon kanssa tuli puheeksi, että he eivät opeta ylösmenokontakteja jos niissä ei ilmene mitään ongelmaa, ja silloinkin lähinnä siivekkeillä ylösmenon reunoilla, jolloin kapea kuja hidastaa koiraa vain juuri sopivasti. Lisäksi heillä on aina koko kontaktin kokoiset kehikot eikä mitään "turvamarginaaleja" kuten tossa mun kehikossa, koska muuten se voi käydä jo liian vaikeaksi koiralle ja syödä sitä vauhtia. Tämä on ehkä juurikin Ukon kanssa käynyt. Takaraivossa kyllä kalvaa ajatus, että houkutteleeko ylösmenokontaktin opettamisen hylkääminen vain, koska se olisi helppo ratkaisu, vai koska se olisi järkevää? No, tätä täytyy pohtia, teenkö isomman kehikon, vai heitänkö koko kehikolla vesilintua?

Tosi antoisa päivä kyllä, ei voi muuta sanoa! On se Jaakko vaan tosi taitava ja mukava ohjaaja! Nälkä kasvaa syödessä ja nyt mä vasta haluaisinkin päästä Jaakon tunneille useammin! :)