Voihan kepit!: Jerikon jäljet 5 ja 6, Ukon jälki nro 3

Nyt on kyllä lähtenyt jälkitreenit käyntiin keppien osalta niin surkeasti ettei koskaan ole näin montaa jälkeä ajettu putkeen näin huonolla keppisaldolla. Usko meinaa loppua.

Lauantaina Ilona tallasi Jerikolle jäljen ja mä Ukolle. Ukon jälki oli 650m pitkä, ihan simppeli jälki. Jerikon jälki oli kai jotain n. 800m ja siinä oli useampi piikkikulma ja loppusuora tuli lähelle näitä piikkien kärkiä. Unohdin laittaa sports trackerin päälle niin en saanut siitä nyt piirrosta.

Ensin Ukko ajoi oman jälkensä. Janalta jälki lähti vasemmalle, Ukko eteni vauhdikkaasti, mutta vähän kaarsi, nosti sitte jäljen ja lähti muistaakseni heti oikein. Ekalla suoralla oli kaksi keppiä, joista eka nousi hienosti, mutta toinen jäi nousematta. Ja niin jäi viideskin keppi ja kuudeskin meinasi jäädä, Ukko vaan kaahasi yli. Tai itse asiassa se ei edes kaahannut mitenään hirveän lujaa, mutta ei vaan nostanut keppejä. :(

Sitten Jerikon jäljelle. Jälki lähti niinikään janalta vasemmalle, jälki ehkä 35 m päässä tai hieman syvemmälläkin. Jeriko eteni hienosti, nosti jäljen hienosti ja oli jo lähdössä oikeaan suuntaan, mutta sitten piti kuitenkin vähän sitä takajälkeä tarkastaa ennen kuin oli varma. Alkuun oli kolme keppiä tosi lyhyillä välimatkoilla. Kepit siis taas merkattu. Eka olis jäänyt, tokan ilmaisi ihan iloisesti, mutta sitten olis taas kolmas jäänyt. Muut Jeriko ilmaisi hyvin ja bonuksea Ilonan pudottaman merkin. Jeriko jäljesti taas todella hyvin, tarkasti ja keskittyneesti ja teki kulmat hienosti eikä edes meinannut piikeissä harhaantua loppusuoralle vaikka se oli siinä itse asiassa ihan 5-10 metrin päässä kun takastullessa näki missä mentiin. Jäljestää upeasti, mutta kepit ei nouse. Laiha lohtu.

Tänään sitten Jerikolle taas jälki, pituutta 1,5 km. Kepit hyvin tasaisilla väleillä 200-300m. Jana oli nyt superpitkä, jälki oli varmaan siellä 40 metrissä. Jeriko eteni hyvin, puolessa välissä otti sivulle, mutta sitten jatkoi siitä taas suoraan ja palasi hetken päästä takaisin suoralle janalinjalle. Jälki lähti oikealle ja Jeriko melko reippaasti vasemmalle takajäljelle. Sitten kun se itse tajusi vaihtaa suunnan kehuin ja annoin sen muuten tehdä koko ajan itsenäisesti.

Jäljestys oli taas aivan huikean hyvää ja tarkkaa. Jeriko otti kulmat hienosti, ojan ylityksiä tuli melko paljon ja niissä Jeriko ei arvaillut nyt ollenkaan mun ylityspaikkaa vaan todella haisteli sen ja meni tismalleen siitä mistä mä olin mennyt. Yhden kaatuneen puunrungon jälkeen tein heti suoran kulman ja senkin Jeriko otti ilman yhtään harha-askelta. Jäljestys olis niin upeeta, että ekan kepin noustua olin lähes varma, että nyt se nostaa kaikki. Mietin jo kuinka sitä juhlisin ja hehkuttaisin (multa tulee tää positiivinen mentaaliharjoittelu ihan luonnostaan ;)).

Mutta kuinkas kävikään. Ensimmäinen piikkikulma oli hankala, Jeriko tuli sen jotenkin jäljen sivussa ja pääsi jäljelle takaisin vasta juuri ennen keppiä ja ajoi sitten siitä yli. Olisi tietty ollut ihan mahkut se huomata ja ilmaista, mutta kai se jäi kun oli niin keskittynyt hakeutumaan takaisin jäljelle. Keppi oli siis piikin kärjestä ehkä 40 m päässä. Täytyy myöntää, että otti koville. Kutsuin Jerikon takaisin, iloittiin kepistä, leikittiin ja Jeriko sai ruokaa. Sitten jatkettiin ja loppujälki meni itse asiassa tosi hyvin. Jeriko nosti kaikki muut kepit ja jäljesti kyllä aivan huippuhyvin. Tämähän meni kuitenkin kauden tasoon nähden aikas hyvin, kun "vain" yksi keppi olisi jäänyt...

Todella meinaa usko loppua. En tajua miten tää nyt näin paskasti menee. Usko meinaa loppua. Onko sittenkin tyhmä ajatus näyttää jääneet kepit Jerikolle ja silti iloita niistä? Kuinka pitkälle mun näyttelijänlahjat riittää, kun oikeasti tekisi mieli tukistaa? Sanoin tossa juuri kaverille ennen tätä jälkeä, että ehkä viisi jälkeä pystyn vielä ajamaan näin, mutta sitten ei enää oma pää kestä.

Mitä me siis sitten tehtäis asialle? Mitä on aiemmin tehty? Ihan tosi pitkään alkuun en reagoinut mitenkään jääneisiin keppeihin, ne jäi sitten sinne. Keppejä jäi aina silloin tällöin ja yleensä yksi. Kokeissa tuppasi jäämään aina se yksi vaikka treeneissä nostikin usein kaikkia ja sen vuoksi päätin tehdä asialle jotain. Aloin vähän huomauttamaan niistä. Jotenkin osoitin kepin ja vähän toruvasti sanoin, että mitä jäi tmv ja sitten vaan jatkettiin ilman palkkaa. Tällä ei ollut oikein mitään vaikutusta. Sitten päätin, että otan Jerikon ihan kokonaan jäljeltä pois jos yksikin keppi jää. Kun on niin jälkimotivoitunut koira, niin palkkautuu koko ajan siitä kun saa jatkaa, joten tällainen negatiivinen rangaistus otettiin käyttöön ja ainakin kerran todella toteutin tämän. Seuraavalla jäljellä Jeriko taisi nostaa kaikki kepit.

Mutta sitten tosiaan luin jälki-artikkelin Palveluskoirat -lehdestä ja rupesin miettimään, että olishan se parempi että kepit olisi aina positiivinen asia, kun se keppimotivaatio on vähän veitsen terällä. Ja nyt siis tämä kausi aloitettu tällä ja paskasti menee. En sano, että se olisi tämän systeemin syy, ei se olisi ainakaan ekoihin jälkiin vielä ehtinyt vaikuttaakaan, mutta jos ei pian ala positiviinen vaikutus näkymään keppien nousemisena, niin sitten loppuu kyllä mun usko ja luulen palaavani siihen, että jäljestys loppuu yliajettuun keppiin. Toivotaan ettei siihen tarvitse mennä, koska a) Jerikon jäljestämistä on niin kiva seurata kun se on niin taitava b) keskeltä metsää onkin sitten tosi kiva rämpiä pois silleen että koira ei saa mennä enää jäljelle...

Pitäis tehdä oma päivitys paimennusjutuista, mutta en nyt jaksa. Paimennusta on siis treenailtu ja perjantaina ja sunnuntaina sain Mustinkin tänne treenattavaksi. Vähän tarvi tuntumaa hakea, mutta on se kyllä kiva paimen ja hyvä siitä tulee kun vaan nyt saadaan tiiviimpi treenitahti tälle kesälle. :) Peruskuljetusta aidalla otettiin ja siinä Musti todella voimakkaasti haluaa aina siirtyä pysäyttämään laumaa joten tätä jouduttiin vähän vääntämään. Poispäinajossa sama homma ja liinan kanssa sitä tehtiin tänään. Alkoi kyllä ihan kivasti toimimaan. Sitten kaaria aidalla niin, että homma pysyi rauhallisena ja tässäkin alkoi kyllä löytymään harmonia. :) Musti on kyllä niin paljon vilkkaampi ja nopeampi kuin omat koirat ja sen lisäksi pehmeämpi ja herkästi liiasta paineesta lähtisi juoksemaan alta pois, niin täytyy itse olla kieli keskellä suuta.

Ukon ja Jerikon kanssa on tehty samaa ajoa musta etäällä ja aina vaan paremmin sujuu, Jerikon kanssa voi ajattaa lampaita jo tosi kaukana ja enemmän haittaa maaston esteen (lue: laajennetulla laitumella vielä olevat hakkuujätekasat) kuin itse etäisyys. Ukollakin etäisyys alkaa kasvamaan. Ukosta olen kyllä ollut erityisen ylpeä. Se on niin huikean hieno käsittelemään lampaita ja nyt varsinkin karitsoiden ja niiden emä-lampaiden kanssa tää on noussut tosi hienosti esiin. Koko porukkaa siirtäessä Ukko huomioi todella hienosti karitsatkin ja hellästi mutta varmasti ottaa nekin mukaan porukkaan. Oikeastaan karitsat ei ole edes päässyt tekemään mitään karitsamaisia hassutuksia, kun Ukko on vienyt niitä niin varmoin ottein. :)

Sitten treenilampaita karitsoineista uuhista ja karuista erottaessa Ukko on myös koira paikallaan. Sisätila luo omat haasteensa ja paineensa kaikille osapuolille ja kerran toinen noista uuhista Ukkoa pukkasikin (ehkä eka kerta kun treeniporukkaa erottelin..?). Ukko ei siitä ollut millänsäkään eikä ole sitä muistellut jälkikäteenkään. Ukko on alkanut oppimaan käskyllä jättämään karitsoineet tai sitten jos en erikseen käske tulemaaan niistä ohi ja ottamaan vain muita, niin ottaa nekin. Ja jälleen niin tyynen rauhallisesti painostaa, mutta ei ärsytä. Pari kertaa on nyt käynyt niin, että toinen näistä karitsoineista uuhista on jäänyt jumittamaan ja mennyt sitten ihan nenä kiinni Ukkoon katsomaan, että mitä haluat. Ukolla pokka pitää huikean hyvin, ei väistä tippaakaan, mutta ei myöskään hätiköi puremaan, vaan ihan vaan on jatkanut rauhallista painostamistaan ja uuhi on molemmilla kerroilla sitten päättänyt, että parempi vaan totella. :) Eija Ukkoa kuvaili Malmön reissulla, että se on diplomaatti (muiden koirien kanssa). Ukko on sitä, mutta Ukko osaa olla myös hyvin päättäväinen diplomaatti ja osaa saada oman tahtonsa läpi. ;)

Lopuksi vielä kuvia keväästä ja lampaista, kun karitsatkin on päässyt ulos laiduntamaan. :)

Tähän on NIIIIIN mukava rapsuttaa kylkeä..