lauantai 2. huhtikuuta 2016

Jonas kurs, dagen två

Tänään toinen treenipäivä Jonaksen kurssilla. Ukko oli selvästi pohtinut asioita ja se lähti nyt flänkeille tosi kauniisti ja pääosin teki nätisti loppuun saakka. En muuten tiedä, että missä vaiheessa tämä on tapahtunut, mutta Ukko ei nykyään pyri niin kovasti lampaiden kintereille, vaan sen voi antaa ajaa ihan ilman kontrollointia ja se pitää nätisti etäisyyden ja sopivan paineen. Jonas sanoi, että Ukolla on hyvä pää ja että kun muutamat asiat korjaa joita ei ole alunperin opetettu kunnolla, niin siitä voisi tulla oikein hyvä "trial dog". Isoissa kisoissa voi kuulemma pärjätä vaikkei olisikaan "hyväpäinen", mutta kyllä siitä apua on, että koiralla sellainen on paimennuksessa ja Ukolla kuulemma on. Ja onhan se. :)

Tänään tuli myös uusia oppeja. Ukko jumitti jossain vaiheessa maahanmenoon eikä meinannut lähteä ajoon. Näissä tilanteissahan itse yleensä houkuttelee ja kannustaa sitä etenemään pehmeällä äänellä "walkwalk" jne. Jonas sanoi, että hän kuitenkin suuttuu koiralle tällaisissa tilanteissa ja koiralle pitäisi itse asiassa laittaa painetta, että se kuuntelee ja niin nyt tehtiin sanomalla tiukasti "Ukko!". Itse asiassa myös mun muita "hei"-ärähdyksiä lähdettiin korvaamaan tiukalla "Ukko!"-herätyskomennolla, joka toimi hyvin. Jumituksessa paineen antamisessa oli kuitenkin siis ajatuksena se, että jos koiralle karjuu kun se tekee väärin ja lepertelee, kun se jumittaa, niin kumpi vahvistuu? Koirasta saa siis pahimmillaan passiivisen ja jumittavan.. Melkein on niin Ukon kanssa tehty, mutta onneksi se ei aivan pilalla ole kuitenkaan.

Äänensävyjen käyttöön kiinnitettiin nyt myös enemmän huomiota. Vaikka olen yrittänyt ja kuvitellutkin toteuttavani aika hyvin pehmeä ääni - kova ääni vaihtelua, niin ei se ole aivan täysin toteutunut. Nyt tähän siis parannusta ja tämän myötä parempaa kuuntelemista Ukolle.

Ongelma on myös se, että flänkeillä Ukko "cut corners" siellä klo 10-11 tai 1-2 kohdalla jos lampaat lähtee valumaan. Tosin tekee välillä hyvinkin ja tänään myös vetoa kohti juoksevilla lampaille teki hienon kaaren pysäyttämään. Toisella kertaa taas jumitti. Jonas pohti, että johtui ehkä siitä, että ekat nopeammin liikkuvat lampaat pakotti Ukon kiihdyttämään ja ottamaan etäisyyttä, kun taas jälkimmäiset hitaammat lampaat imi sitä sisään.

Ukolle on tullut myös vahvistettua liikaa nimenomaan kello 12 olemista ja tasapainoa siellä. Ukko siis herkästi pyrkii tähän asemaan, mutta nyt tehtiin melko pitkääkin poispäinajopätkää ilman mun muuta kontrollointia, kuin herätys "Ukko" jos meinasi valua klo 12 kohti. Tehtiin myös pieniä flänkkejä joissa pysäytin klo 8 tai 4 tietämille ja nämä meni itse asiassa todella hyvin. Ukko teki hienosti ja kuunteli stopit hyvin. Aivan liian vähän on tällaista tehty ja itse asiassa tässä on meidän päätreeniaihe jatkoon: paljon ajamista ajamista ja vielä kerran ajamista, pieniä flänkkejä ja toisaalta koiran itsenäisen tasapainottamisen vahvistamista.

Lopuksi vielä tehtiin pieni testi: noin 80 metrin hakukaari rinnettä ylös. Edellisen flänkkiharjoituksen jälkeen Jonas halusi nähdä, onko Ukko oikeasti valmis hakukaariin. Ensinnäkin tolpalle tulo oli vähän huono, kun Ukko jo siinä kiilasi mun edelle. Tämä otettiin sitten uusiksi. Hakukaaren alku oli ihan ok, mutta kello 1 kohdalla Ukko alkoi tulla sisään. Otti kyllä stopin, mutta ei pystynyt siirtymään flänkillä, vaan lähti ajamaan poikittain. Jonas selitti, että tässä on kyse itsevarmuudesta/meidän keskinäisestä luottamuksesta. Ukko ei aivan täysin luottanut, että mua kuuntelemalla homma pysyisi hallussa, joten se hallitsi laumaa vain itselleen nostamalla sen poikittain (poispäin vedosta).

Jonaksen ajatus on, että koira opetetaan ajamaan pitkiä matkoja ja ottamaan flänkkikäskyt siinä etäisyydenkin päästä. Kun koira pystyy ajamaan lammaslaumaa eri suuntiin vaikkapa 100 metrin päässä, olemaan kuulolla ja ottamaan käskyjä, niin vasta sitten se on valmis tekemään vastaavalle etäisyydelle hakukaaren. Makes sense. Tässä on siis meidän treenilistaa. :)





Piti vielä mainita, että on se kyllä myös hienoa, että koira ei ole mitenkään herkkävatsainen. Unohdin nimittäin (taas) vaihtaa ajoissa raakaruualta nappulalle reissua varten ja tehtiin sitten äkkijyrkkävaihto. Ukon maha on kuitenkin kestänyt ihan täydellisesti, on tääkin kyllä iso plussa ja tekee koiran kanssa elämisen niin helpoksi.

Ukko ja Jonaksen Tyke. Ukko antoi Tykelle tänään ensipusun ;)




Ukko pääsi Myyn kanssa myös kastamaan talviturkin

Ei kommentteja: