sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Voihan kepit!: Jerikon jäljet 5 ja 6, Ukon jälki nro 3

Nyt on kyllä lähtenyt jälkitreenit käyntiin keppien osalta niin surkeasti ettei koskaan ole näin montaa jälkeä ajettu putkeen näin huonolla keppisaldolla. Usko meinaa loppua.

Lauantaina Ilona tallasi Jerikolle jäljen ja mä Ukolle. Ukon jälki oli 650m pitkä, ihan simppeli jälki. Jerikon jälki oli kai jotain n. 800m ja siinä oli useampi piikkikulma ja loppusuora tuli lähelle näitä piikkien kärkiä. Unohdin laittaa sports trackerin päälle niin en saanut siitä nyt piirrosta.

Ensin Ukko ajoi oman jälkensä. Janalta jälki lähti vasemmalle, Ukko eteni vauhdikkaasti, mutta vähän kaarsi, nosti sitte jäljen ja lähti muistaakseni heti oikein. Ekalla suoralla oli kaksi keppiä, joista eka nousi hienosti, mutta toinen jäi nousematta. Ja niin jäi viideskin keppi ja kuudeskin meinasi jäädä, Ukko vaan kaahasi yli. Tai itse asiassa se ei edes kaahannut mitenään hirveän lujaa, mutta ei vaan nostanut keppejä. :(

Sitten Jerikon jäljelle. Jälki lähti niinikään janalta vasemmalle, jälki ehkä 35 m päässä tai hieman syvemmälläkin. Jeriko eteni hienosti, nosti jäljen hienosti ja oli jo lähdössä oikeaan suuntaan, mutta sitten piti kuitenkin vähän sitä takajälkeä tarkastaa ennen kuin oli varma. Alkuun oli kolme keppiä tosi lyhyillä välimatkoilla. Kepit siis taas merkattu. Eka olis jäänyt, tokan ilmaisi ihan iloisesti, mutta sitten olis taas kolmas jäänyt. Muut Jeriko ilmaisi hyvin ja bonuksea Ilonan pudottaman merkin. Jeriko jäljesti taas todella hyvin, tarkasti ja keskittyneesti ja teki kulmat hienosti eikä edes meinannut piikeissä harhaantua loppusuoralle vaikka se oli siinä itse asiassa ihan 5-10 metrin päässä kun takastullessa näki missä mentiin. Jäljestää upeasti, mutta kepit ei nouse. Laiha lohtu.

Tänään sitten Jerikolle taas jälki, pituutta 1,5 km. Kepit hyvin tasaisilla väleillä 200-300m. Jana oli nyt superpitkä, jälki oli varmaan siellä 40 metrissä. Jeriko eteni hyvin, puolessa välissä otti sivulle, mutta sitten jatkoi siitä taas suoraan ja palasi hetken päästä takaisin suoralle janalinjalle. Jälki lähti oikealle ja Jeriko melko reippaasti vasemmalle takajäljelle. Sitten kun se itse tajusi vaihtaa suunnan kehuin ja annoin sen muuten tehdä koko ajan itsenäisesti.

Jäljestys oli taas aivan huikean hyvää ja tarkkaa. Jeriko otti kulmat hienosti, ojan ylityksiä tuli melko paljon ja niissä Jeriko ei arvaillut nyt ollenkaan mun ylityspaikkaa vaan todella haisteli sen ja meni tismalleen siitä mistä mä olin mennyt. Yhden kaatuneen puunrungon jälkeen tein heti suoran kulman ja senkin Jeriko otti ilman yhtään harha-askelta. Jäljestys olis niin upeeta, että ekan kepin noustua olin lähes varma, että nyt se nostaa kaikki. Mietin jo kuinka sitä juhlisin ja hehkuttaisin (multa tulee tää positiivinen mentaaliharjoittelu ihan luonnostaan ;)).

Mutta kuinkas kävikään. Ensimmäinen piikkikulma oli hankala, Jeriko tuli sen jotenkin jäljen sivussa ja pääsi jäljelle takaisin vasta juuri ennen keppiä ja ajoi sitten siitä yli. Olisi tietty ollut ihan mahkut se huomata ja ilmaista, mutta kai se jäi kun oli niin keskittynyt hakeutumaan takaisin jäljelle. Keppi oli siis piikin kärjestä ehkä 40 m päässä. Täytyy myöntää, että otti koville. Kutsuin Jerikon takaisin, iloittiin kepistä, leikittiin ja Jeriko sai ruokaa. Sitten jatkettiin ja loppujälki meni itse asiassa tosi hyvin. Jeriko nosti kaikki muut kepit ja jäljesti kyllä aivan huippuhyvin. Tämähän meni kuitenkin kauden tasoon nähden aikas hyvin, kun "vain" yksi keppi olisi jäänyt...


Todella meinaa usko loppua. En tajua miten tää nyt näin paskasti menee. Usko meinaa loppua. Onko sittenkin tyhmä ajatus näyttää jääneet kepit Jerikolle ja silti iloita niistä? Kuinka pitkälle mun näyttelijänlahjat riittää, kun oikeasti tekisi mieli tukistaa? Sanoin tossa juuri kaverille ennen tätä jälkeä, että ehkä viisi jälkeä pystyn vielä ajamaan näin, mutta sitten ei enää oma pää kestä.

Mitä me siis sitten tehtäis asialle? Mitä on aiemmin tehty? Ihan tosi pitkään alkuun en reagoinut mitenkään jääneisiin keppeihin, ne jäi sitten sinne. Keppejä jäi aina silloin tällöin ja yleensä yksi. Kokeissa tuppasi jäämään aina se yksi vaikka treeneissä nostikin usein kaikkia ja sen vuoksi päätin tehdä asialle jotain. Aloin vähän huomauttamaan niistä. Jotenkin osoitin kepin ja vähän toruvasti sanoin, että mitä jäi tmv ja sitten vaan jatkettiin ilman palkkaa. Tällä ei ollut oikein mitään vaikutusta. Sitten päätin, että otan Jerikon ihan kokonaan jäljeltä pois jos yksikin keppi jää. Kun on niin jälkimotivoitunut koira, niin palkkautuu koko ajan siitä kun saa jatkaa, joten tällainen negatiivinen rangaistus otettiin käyttöön ja ainakin kerran todella toteutin tämän. Seuraavalla jäljellä Jeriko taisi nostaa kaikki kepit.

Mutta sitten tosiaan luin jälki-artikkelin Palveluskoirat -lehdestä ja rupesin miettimään, että olishan se parempi että kepit olisi aina positiivinen asia, kun se keppimotivaatio on vähän veitsen terällä. Ja nyt siis tämä kausi aloitettu tällä ja paskasti menee. En sano, että se olisi tämän systeemin syy, ei se olisi ainakaan ekoihin jälkiin vielä ehtinyt vaikuttaakaan, mutta jos ei pian ala positiviinen vaikutus näkymään keppien nousemisena, niin sitten loppuu kyllä mun usko ja luulen palaavani siihen, että jäljestys loppuu yliajettuun keppiin. Toivotaan ettei siihen tarvitse mennä, koska a) Jerikon jäljestämistä on niin kiva seurata kun se on niin taitava b) keskeltä metsää onkin sitten tosi kiva rämpiä pois silleen että koira ei saa mennä enää jäljelle...

Pitäis tehdä oma päivitys paimennusjutuista, mutta en nyt jaksa. Paimennusta on siis treenailtu ja perjantaina ja sunnuntaina sain Mustinkin tänne treenattavaksi. Vähän tarvi tuntumaa hakea, mutta on se kyllä kiva paimen ja hyvä siitä tulee kun vaan nyt saadaan tiiviimpi treenitahti tälle kesälle. :) Peruskuljetusta aidalla otettiin ja siinä Musti todella voimakkaasti haluaa aina siirtyä pysäyttämään laumaa joten tätä jouduttiin vähän vääntämään. Poispäinajossa sama homma ja liinan kanssa sitä tehtiin tänään. Alkoi kyllä ihan kivasti toimimaan. Sitten kaaria aidalla niin, että homma pysyi rauhallisena ja tässäkin alkoi kyllä löytymään harmonia. :) Musti on kyllä niin paljon vilkkaampi ja nopeampi kuin omat koirat ja sen lisäksi pehmeämpi ja herkästi liiasta paineesta lähtisi juoksemaan alta pois, niin täytyy itse olla kieli keskellä suuta.

Ukon ja Jerikon kanssa on tehty samaa ajoa musta etäällä ja aina vaan paremmin sujuu, Jerikon kanssa voi ajattaa lampaita jo tosi kaukana ja enemmän haittaa maaston esteen (lue: laajennetulla laitumella vielä olevat hakkuujätekasat) kuin itse etäisyys. Ukollakin etäisyys alkaa kasvamaan. Ukosta olen kyllä ollut erityisen ylpeä. Se on niin huikean hieno käsittelemään lampaita ja nyt varsinkin karitsoiden ja niiden emä-lampaiden kanssa tää on noussut tosi hienosti esiin. Koko porukkaa siirtäessä Ukko huomioi todella hienosti karitsatkin ja hellästi mutta varmasti ottaa nekin mukaan porukkaan. Oikeastaan karitsat ei ole edes päässyt tekemään mitään karitsamaisia hassutuksia, kun Ukko on vienyt niitä niin varmoin ottein. :)

Sitten treenilampaita karitsoineista uuhista ja karuista erottaessa Ukko on myös koira paikallaan. Sisätila luo omat haasteensa ja paineensa kaikille osapuolille ja kerran toinen noista uuhista Ukkoa pukkasikin (ehkä eka kerta kun treeniporukkaa erottelin..?). Ukko ei siitä ollut millänsäkään eikä ole sitä muistellut jälkikäteenkään. Ukko on alkanut oppimaan käskyllä jättämään karitsoineet tai sitten jos en erikseen käske tulemaaan niistä ohi ja ottamaan vain muita, niin ottaa nekin. Ja jälleen niin tyynen rauhallisesti painostaa, mutta ei ärsytä. Pari kertaa on nyt käynyt niin, että toinen näistä karitsoineista uuhista on jäänyt jumittamaan ja mennyt sitten ihan nenä kiinni Ukkoon katsomaan, että mitä haluat. Ukolla pokka pitää huikean hyvin, ei väistä tippaakaan, mutta ei myöskään hätiköi puremaan, vaan ihan vaan on jatkanut rauhallista painostamistaan ja uuhi on molemmilla kerroilla sitten päättänyt, että parempi vaan totella. :) Eija Ukkoa kuvaili Malmön reissulla, että se on diplomaatti (muiden koirien kanssa). Ukko on sitä, mutta Ukko osaa olla myös hyvin päättäväinen diplomaatti ja osaa saada oman tahtonsa läpi. ;)

Lopuksi vielä kuvia keväästä ja lampaista, kun karitsatkin on päässyt ulos laiduntamaan. :)




Tähän on NIIIIIN mukava rapsuttaa kylkeä..


5 kommenttia:

Heidi S kirjoitti...

Heissan Sabina! Mun vinkki olis, että tehkää pari jälkeä niin, ettei siellä ole kuin se yksi keppi. Eli Jeriko saa jäljestää vaikka kilsan ja jälki loppuu siihen yhteen ja ainoaan keppiin. Siitä yhteinen riemu. Sit toinen samanlainen, vaikka lyhytkin jälki, joku 500m ja taas vaan yksi keppi. Näin Jeriko saa jäljestää, jos se tykkää siitä ja sun ei tarvi alkaa hermoilla. Vaikka ei mitenkään haluaisi, sitä alkaa kevyemmin vaikuttaa siihen koiran jäljestykseen liinan avulla, jos painetta kasaantuu ohjaajan päähän, tulee sellaista tiedostamatonta signaalia. Jälki on kuitenkin niin hauska laji, että jos sä pystyt ottamaan inasen rennommin, se välittyy koiraankin ja kepit nousee taas paremmin. Sähän voit laskea teidän kepinnostoprosentin ja miettiä, mikä vaikuttaa, jos kuukauden prosentti laskee tai nousee. Sit toiseksi vois miettiä, että miten vielä nostaa keppimotivaatiota lisää. Mikä vois olla paras palkka Jerikolle kepin äärellä? Tsemppiä!

Sabina kirjoitti...

Kiitos tsempeistä! :) Niitä tarvitaan :D

Mä jotenkin itse ajattelen, että toki se olis varmaan helppo ratkaisu laittaa vaan se yksi tai pari keppiä jäljelle, mutta se on vähän niin kuin ongelman kiertämistä. Helppohan se on siihen yhteen ainoaan osua ja pienempi riski, että keppejä jää kun niitä on kokonaisuudessaan vähemmän.. Olen ehkä vähän jäärä. ;)

Niin kuin tuossa pohdinkin, niin mun oma pääkoppa kestää ehkä vielä muutamat tällaiset jäljet ja Jeriko toisaalta on sen verran kova tai viettikova, miten sen nyt sanoo, että ei sitä häiritse vaikka mussa joku pieni ärsyyntyminen näkyisikin. Jos ei tosiaan ala tää "pelkkää positiivista" -tyyli pian puremaan, niin pidän Jerikon kohdalla ihan varteenotettavana vaihtoehtona sitä, että se saa kunnon palautteen möhlimisestään eli jäljestys loppuu siihen.

Liinalla avustamisen pystyn kyllä välttämään, koska liina roikkuu pääosin vapaana maassa. Nytkin törmättiin osaan kepeistä silleen, että en edes tajunnut sen olevan tulossa, yksi esimerkiksi ojan ylityksen jälkeen jonka Jeriko ottikin hienosti ja ilmaisi jo keppiä kun mä vasta rämmin ojasta yli.

Nythän olen aloittanut Jeriko haukuttamisen kepeillä, tarkoituksena, että Jeriko saa tuntea itsensä oikein kingiksi (siis vielä enemmän kuin muutenkin ;)) ja näin keppien ilmaisu onkin varmaan saanut lisämotivaatiota. Lisäksi eilen jäljellä kepeistä leikillä palkatessani huomasin, että Jeriko myös nauttii siitä, kun palkkaustavassa on vaihtelua. Esimerkiksi kun nyt olen viime aikoina haukuttanut, heitellyt ja vetänytkin keppiä (joo, hyvää jälkeä tulee), niin Jeriko tykkäsikin tosi paljon, kun nousin seisomaan keppi rinnan edessä ja Jeriko sai hypätän vasten ja keppiin kiinni. Taas kun saa vähän kunkkuna olla, niin aina vaan parempi. ;)

Heidi kirjoitti...

Mun mielestä se ei ole ongelman kiertämistä vaan sitä, että kouluttaja on koiraansa fiksumpi ;-) Eli treenien pitäisi olla niin vaihtelevia, ettei koira voi toistaa aina samaa kaavaa.
Mä oon ihan varma, et kun sä lakkaat olemasta jäärä, niin homma helpottuu. Älä ajattele jälkitreenaamista vain kokeeseen tähtäävänä harjoitteluna vaan käännö asetelmaa, jolloin hommaan saa uusia ulottuvuuksia. Voit esim tehdä lyhyitä jälkiä erilaisille oudoille alustoille ( jälki kulkee laitumen yli, tai lyhyt jälki yli karseen hakkuun, jälki hiekjakuopan laidalle, mitä ikinä keksitkään). Sit parit perusmetsät yhdellä kepillä. Sit parit jäljet, missä on vaikka lyijykyniä. Eli koira pysyy astetta terävämpänä, kun se ei tiedä, että mitä kaikkee voi ollakaan. Sit vaikka yksi 6 kepin testijälki ja kyllä alkaa kuule kepit nousta. Jos sun positiivisuus alkaa loppua, pidä breikki. Jäljellä "kunnon" palaute on mun mielestä tosi vaarallista.
Edelleen tsemppiä!!

Sabina kirjoitti...

Voit olla oikeassakin. Olen nyt tehnyt näitä pelkästään pitkiä jälkiä eräiden ohjeiden mukaan ja tällä on yksinkertaisuudessaan tarkoitus laskea jäljen arvoa koiran silmissä, kun ajaa jatkuvasti pitkiä jälkiä. Nyt muistin lukaista ne uudelleen ja ei tälleen ollut tarkoituskaan jatkaa loputtomiin, vaan lyhyenä jaksona. En tosin tiedä onko tää edes vähentänyt jäljen imua Jerikolla, kun tuntuu että se vaan itsekin kokee treenaantuvansa vieläkin paremmaksi jälkikoiraksi ja henkselit paukkuu ehkä vielä enemmän..? :D

Edelleen musta tuntuu pahalta vähentää keppien määrää. Tiedän toki, että se voisi nostaa keppimotivaatiota, mutta sitten ei tiedä sitä todellista tilannetta ennen kuin ajaa taas kuuden kepin jäljen. Ja yhdellä jäljellä taas voi käydä vaan joku todellinen vahinko...

Huoh, ei ole helppoa. Oli tää toki helpompaa, kun vaan ajelin jälkeä vaihtelevasti ja vaikka usein jäikin se yksi keppi. Haluaisin vaan päästä sellaiseen varmaan kuuden kepin tilanteeseen... ;)

Minttu kirjoitti...

Moikka!! Meillä oli viime kesänä ihan sama ongelma keppien kanssa. Me saatiin kepit kuntoon niin että eka tein muutamat jäljet (ei nii kovin pitkät jäljet 400-500m) niin että ennen jäljen alkua otin maasta muutaman kepin/risun eli kepit ei ollu mulla kädessä ku vain jäljen tallomisen ajan. Jotkut kepeistä oli vaan max 5 cm pitkiä eli tosi pieniä . Meikkasin ne hyvin jäljelle ja ajaessa jos koira meinas mennä yli niin sanoin että höphöp. Enkä päästäny yli. Me taittiin tehä tämmösiä jälkiä 4-5 , sen jälkeen yks jälki normaalisti normaaleilla kepeillä, mutta paljo keppejä (yli 10). Sen jälkee yks jälki yhdellä tai kahdella kepillä. Tän jälkee rupes kepit nousemaan hyvinki varmasti :)

tänä keväänä meinas kans kepit olla epävarmat, nii tein taas yhen maasta poimituilla kepeillä nii johan taas nousee kepit :)

Mutta tsemppiä , eiköhän ne siitä rupee nousemaan :D