Immi saapui Rudin ja Sisun kanssa meille perjantaina iltapäivällä treenileiriajatukselle. Sisu kävi siinä vähän lampailla ja myös Hanna tuli käymään Mustin kanssa. Musti edistyy kyllä kerta kerralta. Nyt se kuunteli jo melko hyvin lie down -käskyt ja oli muutenkin avoimempi kuuntelemaan mun ohjeita. Rauhallista lähestymistä lampaiden ollessa nurkassa saatiin jo melko pitkiäkin pätkiä ja maahanmenoja väliin. Aloin myös hakemaan enemmän sitä, että Musti pysyisi rauhallisena myös silloin, kun lampaat lähtee liikkeelle ja tässäkin edistyttiin. Toki oli edelleen hetkiä, kun Mustilla olis lähtenyt vauhti päälle tai kun ei olisi halunnut pyynnöstä luopua lampaista, mutta kaiken kaikkiaan selvää edistymistä tapahtuu koko ajan. :)
Paimentelujen jälkeen lähdettiin Immin kanssa tokoilemaan/tottistelemaan. Jerikon kanssa tein pääasiassa hyppyä. Aika kivaa rentoa tekniikkaa alkaa selvästi löytyä. :) Metrinenkin ylittyi ihan kivasti rimalla/mustekalalla, mutta kun lisäsin alaosaan kankaan (peittää n. 50 cm korkeuteen) niin 95 cm hyppykin oli epävarmempi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin näyttää ihan hyvältä ja Jeriko selvästi saa kerta kerralta enemmän itsevarmuutta. :) Jääviä yritettiin treenata nopeammiksi ja jos ei nopeammiksi tulleet, niin ainakin Jerikon erottelukyky eri jäävien välillä on parantunut huomattavasti ollen nyt 100% tässä treenissä. ;) Loppuun vielä luoksetulot, maasta lähtiessä ei ollut ihan sellainen kuin haluan, hetsasin sitten seisomisesta lähtöön ja sitten luoksetulossa olikin haluamaani voimaa. :)
Ukolle tein ihan huvin vuoksi pari hyppyä, olisko ollut 80 ja 90 cm. Ukon hyppytekniikka on niin loistava, on sitä ihana katsoa. :) No, päivän todellinen agenda oli tehdä häiriötreeniä kaukkareihin. Olin myös saanut Jämsän Tanjalta hyviä vinkkejä jumittamisen välttämiseen ja nyt teinkin sitten niin, että palkkasin Ukon vaihdoista vapauttamalla sen ja pyöräyttämällä ympäri namin perässä. Toimi kyllä tosi hyvin eikä mitään jumittamista esiintynyt. Immi heilutteli käsiään ennen kuin annoin käskyn ja lisättiin häiriötä pikku hiljaa. Samoin jätössä aiemmin ollut jumittamista ja siinäkin Immi vähän häiriköi, mutta Ukko teki hienosti. :) Ja sanoinko jo, että Ukon hypyt oli pitkästä tauosta huolimatta aivan upeaa katsottavaa..? ;)
Lauantaipäivä aloitettiin hakutreeneillä, joissa Jeriko ja Rudi mukana. Jerikolta jätettiin nyt näkölähdöt pois ettei jäisi kiinni tähän apuun, sen sijaan maalimiehet taputti pyynnöstä, ensin kakkonen, sitten ykkönen. Immi oli ykkösellä ja vaikka Jeriko upposi tikkusuorasti ja aivan perälle, niin hämmentyi Immin nähdessään ja vilkaisi kuulemma sillä ilmeellä, että "ai säkin täällä. mä jatkan nyt hommia, moro" ja jatkoi menoaan sitten siitä. Toisella lähetyksellä Immi oli ottanut lelun esiin (hyvä veto), että Jeriko ymmärtäisi, ettei Immi siellä ihan turhaan piilottele vaan on osa treeniä. :D Oli tää kai aloittelevalle aikamoinen yllätys, kun metsässä olikin ekaa kertaa muuten tuttu ihminen. :DD Pari lähetystä meni vähän plörinäksi, kun yritin samanaikaisesti syötellä nakkeja, ettei Jeriko kiehu keskilinjalla, ja sitten maalimiehet taputukset meni ehkä Jerikolta vähän ohi. Sarin kanssa tultiin siihen tulokseen, että ei nyt vielä puututa siihen keskilinjalla haukkumiseen, vaan tärkeintä, että Jeriko kuulee avut ja uppoaa suoraan. Haukut lähti varsinkin Pinjalle tulemaan tosi hyvin, Immille ekan hämmennyksen jälkeen ihan ok vaikkakin ehkä jonkin verran varovaisemmin..
Pieni ruoka- ja lepotauko meillä ja sitten lähdetitin tekemään esineruutua tohon tien toiselle puolelle omaan metsään. Onneksi on metsän harvennus tulossa, hiukan pöpelikköä on nyt ja harvennus tulee tarpeeseen. :D Sen jälkeen tuosta ehkä saa vähän kivemman treenipaikan. ;)
Tehtiin kaksi kaistaletta, toinen 5 metriä leveä, toinen 15 metriä. Yksi esine molempiin takalinjalle. Ukko sai kokeilla ensin ihan vaan hömpöttelyn vuoksi. Kapeammassa kaistaleessa upposi mun nähdäkseni ensin ihan perälle, mutta jostain syystä ei esine heti löytynyt vaan palasi sieltä. Jouduin sitten vähän avustamaan, että upposi perälle ja esinekin sitten löytyi. Toinen ruutu meni paremmin.
Jeriko teki kyllä ihan nappityötä. Upposi täysi alueen perälle ja nosti heti esineet molemmista. :))
Eihän me treenailua tähän vielä lopetettu. ;) Pihassa vielä pienet hyppytreenit ja samaan kaavaan meni kuin eilenkin. Metrin hypyissä kyllä tuli nyt voimakkaammat kosketukset mustekalaan, johtui sitten ehkä jo väsymyksestä.
Ukko pääsi vähän lampaille. Flänkit vasemmalle oli oikein hyviä, ohjasin aidalta. Oikealle flänkit olit vähän tiukkoja. Ja on se edelleen vähän 50/50 kuunteleeko Ukko mun käskyjä vai tekeekö niin kuin itse parhaaksi näkee. :D
Tänään sitten ajelin vielä Ukon ja Jerikon kanssa Somerolle kasvattipäiville paimentamaan, Jeriko vierailevana. Tiesin jo ennalta, että Jerikon flänkit on kärsinyt omatoimisesta avustamisesta ja kotonakin kaaret näyttäneet aiempaa suppeammilta. Aluksi otettiin pässejä sisältä ulos ja olisi pitänyt ne häkittää Jerikon kanssa. No, ei tullut mitään kun ne flänkit oli ihan mitä sattui ja Jeriko oli ihan siinä moodissa, että itsenäisesti tehdään vaan mitä itse parhaaksi näkee. Annoin sitten Marikan ja Jymyn hoitaa homma loppuun. Ekalla vuorolla Jerikon kanssa tehtiin hakuja n. 200 metrin matkalla ja hakukaaret on kyllä ihan entisellä tavalla auki. :) Ja kun Jeriko pääsi treenimoodiin, niin kuuntelikin tosi hyvin ohjausta nostossa ja noston jälkeen. Tosin vasemmalle ei olisi halunnut flänkätä, koska lampailla oli veto oikealle. Tällaisissa tilanteissa Jeriko on aina tosi haluton avaamaan lampaille reittiä vedon suuntaan. Mutta siis hienosti meni.
Toisella vuorolla Jerikon kanssa tehtiin ajoa ja sisäflänkkejä siinä. Pässit oli tässä tosi raskaita ja Jerikolla tuli selvästi henkinen hiki tässä, mutta ihan kivasti meni.
Ukko teki myös ekalla vuorolla hakuja noin 100 metrin matkalla. Vasen kaari on jo tosi kivasti auki ja tuli ihan hienoja kaaria ja jopa meni välillä maahankin tasapainossa. Noston jälkeen kyllä korvat meni lukkoon ja Ukko puski liian lähelle laumaa, jolloin herkästi osa porukasta meinas lähteä vedon suuntaan. Oikean puoleinen kaari oli vähän suppeampi varsinkin takaa, mutta selvästi on kyllä edistytty mun mielestä viime kesästä. Toisella vuorolla kuuntelutreeniä ja flänkkejä. ;)
Olipa kyllä hyvä käydä vaihteeksi jonkun silmien alla ja kuulemassa ohjeita. Herkästi tulee kotona vähän löysäiltyä ja ensinnäkin varsinaista suunnitelmallista treeniä on tehty liian vähän ja toisekseen ehkä vähän luistettu kriteereissä. Nyt täytyy ottaa molemmille flänkit taas tehotreeniin eikä yhtään suppeaa kaarta hyväksytä. ;)
Kiva viikonloppu siis takana, paljon onnistuneita treenejä ja hyviä ajatuksia jatkotreeneihin. :)) Kiitos Immille ja pojille seurasta ja sovitaan taas jo pian seuraava treenileiri. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti