torstai 16. huhtikuuta 2015

Lomalla

Mulla alkoi tällä viikolla loma, mutta hommaa ja menoa on tuntunut olevan normaalia enemmänkin. Asiat on meinannut vähän unohtua, tuplabuukkauksia on tehty toinen toisensa perään ja mitä nyt vielä. :D

En muista yhtään mitä maanantaina tein.. Taisin vaan huhkia pihatöitä..? Tiistaina illalla käytiin Tiinan kanssa tokoilemassa. Ukolle tehtiin liikkuroituna avoimen liikkeitä lukuunottamatta luoksetuloa. En nyt muista kävikö jäävissä joku kämmi, mutta seuraaminen yms. kyllä ihan mallikasta. nouto on muuten tosi hyvä, mutta kokonaisena liikkeenä tehtynä Ukko on alkanut vähän pyörittelemään kapulaa suussaan vaikka sitten erikseen pitoa harjoitellessa pitää tosi kauniisti. No, pikku juttuja... ;)

Hyppy olis mennyt hyvin, mutta olin jättänyt hypyn taakse melko kauaksi kosketusalustan ja eihän Ukko sitä huomannut ja kun se kääntyikin vaan hypyn taakse, niin itse jäin vaan odottamana ja hölmöilemään jotain. Lopulta kun sain sanottua istu, niin istuminen onnistui hyvin. Kaukkareissa pientä jähmimistä. Tai ei niinkään sellasta hidastelu jumittamista, mutta herkästi keskittyminen herpaantui eikä sitten käsky tullutkaan kerrasta suoritettua. Tein sitten lopuksi vielä parit kaukkaritoistot, kapulan pitoa ja luoksetulo, nämä oikein mukavasti. :)

Jerikolle tein pelkästään pk-hyppyä. Taas alkaa tän tehotreeni. Tajusin, että tippuva metallinen rima ei ole kauhean kiva sekään, vaan Jeriko tuntuu siitäkin ahdistuvan. Osaksi ehkä sekin, että rima tippuu perään ja kolahta metallijalkoihin, mutta enimmäkseen sen vuoksi, että riman tippuminen on niin selkeä merkki virheestä Jerikolle ja virheitähän se ei haluaisi tehdä. Päätin sitten vaihtaa riman tilalle mustekalan ja tämähän toimi aivan loistavasti! Jousti sopivasti pienistä hipaisuista, ei horjuttanut Jerikoa kuitenkaan kun kosketukset ei ollut niin isoja, ja Jerikolla pysyi koko ajan hyvä onnistumisen fiilis! :) 95 cm meni itse asiassa ihan kivalla tekniikalla, metri silleen vähän arpoen, mutta meni kuitenkin.

Illalla alkoi mulle sitten valottua tuplabuukkailu ja sekoilu. Ensin tajusin, että olin unohtanut käydä ratsastamassa (!) ja sitten nukkumaan mennessä tajusin, että olin tuplabuukannut paimennustreenit ja tokoilun ja tokoiluja sitten uudelleen säätelin. Loppu hyvin kaikki hyvin, keskiviikkona käytiin Tallilla Emmin ja Mistin kanssa tokoilemassa. Ukolle taas liikkuroituna. Seuraaminen ja jäävät tosi hyvät. Luoksetulokin ihan hyvä Ukolle, pysähdys voisi olla napakampi ja vauhti sivulle tulossa nopeampi. Nouto oikein kiva. Kaukkareissa taas herpaantumista, hyppy oikein hyvä. :)

Jerikolle taas hyppyä. Hallin pohja ei ole Jerikolle ihan yhtä mieluisa ponnistusalusta metriselle kuin hiekkakenttä tiistaina oli, mutta ihan kivasti teki. 95 cm taisin ottaa korkeimmillaan, mutta kun se meni niin kivasti, niin päätin lopettaa siihen hyvään fiilikseen. :) Sanotaan nyt tuosta hypystä vielä, että nyt olen siis tehnyt ilman kangasta ja tarkoitus olis pelkällä rimalla (tai nyt mustekalalla) ensin luoda se varmuus korkeaan ponnistukseen ja sitten asteittain alkaa nostamaan kangasta peittämään näkyvyyttä ja mustekala on edelleen korkeammalla.

Tänään käytiin aamulla lenkillä Hanna, Ihqun ja Fendin kanssa. Siivoilin siinä välissä ja sitten olinkin ihan unohtanut, että mun piti viedä Ukko Jennalle canicross-treeniin. Nyt olin itsekin mukana ja "maalissa" palkkaamassa lyhyistä nopeista vedoista. Hyvin näytti sujuvan. :)
Siitä nopeasti ratsastamaan ja aikatauluhan kusi, joten ihan viime hetkellä agilitytreeneihin. Ehdin siinä onneksi edes vähän lämmittelemään ennen treeniä, mutta harmillisen vähän. Jeriko meni kuitenkin hienosti. Kaikesta säädöstä ja hätäilystä (ehkä) johtuen mulla ei oikein ohjaus ollut parasta mahdollista ja Jeriko sai paikkailla mua ihan kunnolla. Mutta rata oli kiva ja Jeriko meni kivasti, joten ihan hyvä  mieli jäi kuitenkin treeneistä. ;)

Huomenna tuleekin meille sitten odotettuja vieraita, nimittäin Immi, Rudi ja Sisu tulee viettämään treeniviikonloppua! Montaa juttua olis suunnitteilla. ;)


Ei kommentteja: