Mutta hyvinhän se meni. Ukko oli lähtönumerolla 7 ja Jeriko 47. Jeri Helin oli tehnyt taas oikein kivoja ratoja, tykkään kyllä Jarin radoista. :) Ukko meni tosi kivasti, alun putkelta meinas jatkaa suoraan ennen kuin huomasi kääntyä takaisin päin kepeille ja keinulta renkaalle otti vielä sellaisen nopsan lähdön, että olin ihan myöhässä valssini kanssa. Tuloksena radalta 0 aikaan -3,50, etenemä 3,80 m/s ja sijoitus 7./48.
Jerikon kanssa sama rata meni myöskin tosi kivasti, lukuunottamatta teilattua okseria. En tiedä mitä siinä tapahtui, ehkä mun spurttailu edelle puomilla ja nopea vapautus aiheutti sellaisen vedätyksen, että Jeriko meni vähän sekaisin ja lähti ponnistamaan aivan liian kaukaa. Tuloksena 5 vp, aika -7,50, etenemä 4,17 m/s.
Toisella radalla tuntui, että Ukko oli jotenkin tosi jähmeä, mutta ei se ihan niin pahalta videolta näytä. Jotenkin kuitenkin hitaampi kuin ensimmäisellä. Nollaa tehtiin loppusuoralle saakka, jossa sitten hyppäsi renkaan väärästä välistä. Ihan mun juoksulinjasta ja liikkeen vedosta johtuvaa, kun puomilta koirat lähti niin vinosti loppusuoralle. Tästä siis HYL.
Tällä radalla onnistuttiin sitten paremmin Jerikon kanssa. Kaikin puolin hyvin onnistunut rata ja tuloksella 0 aikaan -5,75, etenemä 4,05 m/s, sijoitus 9/60. :)
Toisen radan jälkeen vähän mietin, että otanko Ukon vielä kolmannelle jos se on niin väsähtänyt. Toisaalta selvää oli se, ettei kyse ole mistään fyysisestä väsymyksestä vaan korvien välistä, joten päätin ottaa vielä kolmannenkin radan ja pyrkiä vaan saada sen lähdössä parempaan vireeseen. Ja niinpä sainkin! Paras veto tämän päivän aikana, tuloksena 0, aika -4,80, etenemä 4,26 m/s, sijoitus 10/53. :)
Viimeisenä sitten vielä Jerikon rata ja olin vuoroani odottaessa aika yllättynyt, etten ollutkaan vielä ihan puolikuollut, vaan hyvin tuntui energiaa vielä riittävän. Jerikon kanssa myös oikein hyvä veto, puomilta meinasi napata renkaan, mutta kiltisti tuli kepeille kun kutsuin. Tuloksena 0 ajalla -6,00, etenemä 4,41 m/s, sijoitus 8/53.
Kuudelta radalta siis neljä nollaa, yksi vitonen ja yksi hylky. Ei ollenkaan hullummin. ;) Tästä on hyvä jatkaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti