Voi että kuinka mä nykyään tykkäänkin jäljen teosta vaikka aiemmin se oli sellaista "pakkopullaa" välillä. Johtuu varmaan siitä, että on niin himskatin pätevät jälkikoirat. ;)
Olin eilen vihdoin saanut kaapelikourut a.k.a pumpperit. Toimitus ei sujunut ihan niin kuin piti ja jouduin lopulta itse hakemaan ne jostain lajittelukeskuksesta, mutta pääasia että sain ne. Kävin siis ensin tallaamassa jäljet Kultatien varteen Ylöjärvelle ja sitten Pinotielle hallille.
Pumppereiden paikkojen kanssa oli vähän hakemista ja osaa asioista en huomannut kuin vasta videolta katsoessa. Joka tapauksessa opin, että ylösmenon edessä oleva pumpperi pitää olla riittävän lähellä, muuten koirat ottaa askeleen siihen väliin ja hyppää kontaktin yli. Tosin Jeriko alkoi toistojen myötä korjaamaan tätäkin. Toinen asia oli alastulon pumpperin paikka. Sen pitää olla riittävän alhaalla ettei sen ja kontaktialueen väliin mahdu askelta, mutta ei kuitenkaan niin alhaalla ettei houkuttele hyppäämään suoraan maahan sen jälkeen. Luulen, että sen ihanteellinen paikka on kontaktista nähden toinen piena ylöspäin.. Joka tapauksessa molemmilla suoritus parantui toisto toistolta ja viimeiset toistot oli jo tosi hyviä, Jerikolla suorastaan nappisuoritus! :) Nyt sitten vaan mietin, että teenkö Jerikolle enää tota matalaa, kun menee noin hyvin vai siirrytäänkö kisakorkuiselle pumpperien kanssa..? Ukon kanssa kyllä varmaan on syytä vielä ainakin yksi treeni jatkaa tolla matalalla, että tulee vielä lisää varmuutta. :)
Jerikolle tein myös puomitreeniä, kun A:lla säästyttiin niin vähillä toistoilla. Ehkä silti oli vähän tyhmä ottaa samassa treenissä kahta eri kontaktia, enpä tiedä.. Joka tapauksessa Jerikolla meinas vähän olla sitä, että varastais kontaktilta, ennakoi vapautusta kun on niin pitkään päässyt välittömästi lähtemään. Saatiin kuitenkin viimeiseksi hieno suoritus eikä vauhti kärsinyt kauheesti. Vähän tuntui, että Jeriko oli sen verran väsähtänyt, ettei ihan täysiä jaksanut paahtaa...
Sitten pienet jäähdyttelykävelyt ja sen jälkeen jälkimaastoille. Ukko ajoi ensin oman jälkensä, joka oli 450 metriä pitkä, neljä keppiä, vanheni n. 1,5 tuntia. Jana lähti loivassa rinteessä ylämäkeen vasemmalle. Ukolla oli aivan liikaa kierroksia ja vauhtia alkuun, juoksi vaan menemään metsässä ja näytti pitkään siltä, ettei se edes ole tekemässä mitään. Ensimmäinen keppi jäi sitten löytymättä, mutta olin ihan hiljaa ja kun Ukko lähti menemään jonnekin suuntaan, niin lähdin vaan perään ja niinhän se oli, että Ukko rauhoittui jäljestämään nätisti ja heti pian sai tästä työskentelystä palkan, kun toinen keppi löytyi. :) Kolmas ja neljäs keppi löytyi myös hienosti, yksi polun ylitys ja yksi vilkkaan pururadan ylitys (josta tallatessa meni ainakin yksi mies joka puheiden perusteella oli tulossa samaa reittiä takaisin sekä todennäköisesti hallilta jäähdyttelemään tullut tolleri Tykki ja omistajansa Minna ja hänen miesystävä, trafiikkia oli siis ollut). Pururadan ylitys sujui kuin vanhalta tekijältä, tikkusuorasti vaan yli eikä Ukkoa näyttänyt harhajäljet yhtään edes mietityttävän. :D Yhden kulman Ukko otti täydellisesti suoraan kääntyen. Hienoa työskentelyä siis Ukolta, ei voi muuta sanoa. :)
Sitten Jerikon jälki, joka oli pituudeltaan noin 800 metriä, viisi keppiä ja vanheni reilu kaksi tuntia. Jerikon jälki oli harjun toisella puolella, ilmansuunnasta en osaa sanoa, mutta jos pitäis veikata niin sanoisin pohjoispuolella, koska siellä oli paljon enemmän lumilaikkuja ja maa märempää. Oliko sitten märät mätänevät lehdet vai mikä teki, mutta Jerikolla oli selvästi vaikeuksia heti alusta lähtien. Nosti ensin takajäljen, lähti sitten harhailemaan vähän minne sattuu. Toisella lähetyksellä nosti kyllä jäljen oikeaan suuntaan ja lähti hyvin jäljestämään, mutta selvästi tuotti Jerikolle vaikeuksia suorittaa kulmat tai edes seurata jälkeä. Jeriko tarkisteli paljon ja välillä työnsi nenänsä aivan maahan kiinni ja nuuskutteli syvään, ihan niin kuin olisi ollut vaikea haistaa. Melkein olisin luullut, että Jerikolla olisi nenäpunkki, mutta ei ole kyllä ollut mitään oireita. Varmistellen ja hitaasti edettiin, mutta keppi toisensa jälkeen nousi.
Neljännen ja viidennen kepin välissä maasto oli erityisen kosteaa, epätasaista ja ryteikköistä, sekä siellä näkyi ainakin yhdet muut kuin mun tallaamat jäljet. Tässä kohtaa Jeriko tarkisteli ja selvitteli yhteensä varmaan ainakin 20 minuuttia, en kelloa katsonut, mutta todella pitkään. Moni olisi varmaan lopettanut ja kävellyt lähimmälle tielle. Itsekin olisin ehkä pari vuotta sitten täynnä pyhää raivoa painellut metsästä pois. Nyt näin koko ajan kuinka Jeriko teki täysillä töitä ja parhaansa, yritti ja yritti, kertaakaan hermostumatta, keskittyen koko ajan selvittämään kinkkisen pulman. Löysi jäljen, yritti seurata ja sitten iski taas epävarmuus jatkosta. Sitten vaan seisoin ja odotin, lähtin perään, kun Jeriko eteni varmemman näköisenä ja pysähdyin taas, kun tuli tarkistelutauko. Tiesin, että viimeinen keppi on lähellä ja halusin antaa Jerikon oikeasti löytää sen uurastuksensa päätteeksi, muuten Jerikolle jäisi viimeiseksi mieleen epäonnistuminen. Luotin siihen, että Jeriko löytää viimeisenkin kepin.
Ja niinhän se lopulta löysikin! En olisi voinut enempää hihkua ja kehua. Tai ehkä olisin voinut vielä heittäytyä mättäälle selälleni kiljumaan onnesta, mutta jos sitä ei lasketa, niin aika moista elämää pidin! :D Yhteensä aikaa jäljellä meni varmaan 30-40 minuuttia, en osaa sanoa varmaksi mutta ei tosiaan kisa-aikaan olisi ehtinyt jälkeä suorittamaan. Jälki oli niin vaikea ja kesti niin pitkään, että olin itsekin ihan henkisesti väsähtänyt sen jälkeen, en tiedä olinko enemmän Jerikon puolesta vai siitä, kun itse niin jännitin ja tsemppasin Jerikoa (pääosin hiljaa päässäni, mutta välillä ääneen kehaisten hyvästä työskentelystä). :D Olen kuitenkin äärettömän tyytyväinen Jerikon sinnikkyyteen ja siihen kuinka se hermostumatta ilman palkkaa työskenteli hyvin pitkään, selvitti koko jäljen ja vielä nostaen jokaisen kepin mulle hienosti. On se vaan aikamoinen jälkikoira.
On noi molemmat aika mainioita. :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti