lauantai 28. syyskuuta 2013

Paimennuspäivä

Tänään oli taas paimennuspäivä Somerolla. Vaikka kuluneella viikolla on ilma ollut aika hyytävän kylmä, paistoi tänään pellolla aurinko lämpimästi eikä tarvinnut palella. Kaiken kaikkiaan tosi mukava päivä siis ja iso kiitos taas kouluttajille Marikalle, Petelle ja Virpille, sekä ruokahuollosta ainakin Kimmolle ja Minnalle. Ja kiitos kaikille osallistujille, oli kyllä taas mukava päivä paimennuksen parissa. :)

Meillä oli oikein erityistä herkkua, kun peltoryhmä jaettiin kahteen osaan ja toisella pellolla pääsi tekemään ratatreeniä ja toisella häkitystä tai mitä kukin sitten tahtoi. Ensiksi mentiin pienemmälle pellolle ja aloitettiin Jerikon kanssa jaon harjoittelu. Virpi neuvoi ja auttoi tässä tosi hyvin, laitoin ensin Jerikon sivuun odottamaan ja Virpi tuuppasi Jan kanssa lampaat mua kohti ja sain keskittyä vain siihen, miten itse luen lampaita ja ajoittaa toimintani niin, että saan avattua koiralle välin mihin tulla. Tää oli tosi hyvä, kun ei tarvinnut keskittyä Jerikoon ja tuntui että ihan todella hoksasin jotain siinä ja jako Jerikonkin kanssa sujui tosi hyvin. Sitten häkitettiin porukka ja sen jälkeen vielä single. Single vaatikin taas itseltä vähän enemmän tilanteen lukemista, mutta onnistui sekin ihan kivasti. :) Vielä poispäin ajolla lampaat valmiiksi avattuun häkkiin. Oli kyllä hyvä treeni ja siitä iso kiitos Virpille! :)

Ukko teki ekalla vuorollaan hakukaaria ihan lyhyeltä matkalta (n. 40 metriä) ja meni kohtalaisesti. Vaatimustasoa pitää kyllä ehdottomasti nostaa. Ukon kanssa otettiin myös jaon alkeita eli kutsuin vaan Ukkoa tulemaan suoraan mun luo eikä niinkään väliä, vaikka lampaat ehti jo musta ohi, mun eteen maahan ja hyvä poika. :)

Toisella vuorolla mentiin sitten ratatreeniin. Ensin Jerikon vuoro samalla pellolla missä edellinenkin ratatreeni. Lähetin Jerikon vasemmalta (vedon puolelta), missä kuitenkin oli yhden sähkötolpan ympärillä korkeampaa heinikkoa joka viimeksi aiheutti aavistuksen päänvaivaa Jerikolle ja Jeriko meni lopulta siitä läpi. Tällä kertaa Jeriko ratkaisi asian niin, että laajensi kaarensa selkeästi tässä kohtaa ulospäin. Nostossa ja ohjaajalle kuljetuksessa Jeriko ei taas oikein ottanut käskyjä ja koko matka tuli off-linessa. Tai pysäytykset/hidastukset sain kyllä paukutettua läpi, mutta en suuntakäskyjä. Muuten rata meni aikas hyvin, paitsi että tein taas saman virheen kuin viimeksi, että jäin poikittaisella pätkällä liian taakse ja viimeiselle suoralle tuli kiire ehtiä mukaan, kun lampailla kova veto pois pellolta. Pitäis kulkea triangelin keskellä niin, että viimeiselle suoralle Jeriko voisi vaan kääntää lauman mun perään. Note to self.
Mutta ai että, kun oli taas tällä pellolla jako hankala! Jeriko ei olis millään tullut suoraan läpi vaan yritti (kai) peittää vaan vetoa. Oli hankalaa, mutta saatiinhan se tehtyä, huh.

Ukon kanssa hakukaari meinas jäädä kesken. Muuten rata ihan ok, mutta vähän Ukolla oli nyt enemmän omaa säätöä poispäinajossa kuin viimeksi. Poikittaisella suoralla Ukko hakeutui taas selvästi mun ja lampaiden sivulle, ilmeisesti vetoa peittämään, eikä siinä kai sitten mitään väärää ole, vaikka periaatteessa pitäis kulkea ohjaaja-lampaat-koira järjestyksessä. Mietin, että voiko tosta kisoissa lähteä pisteitä, mutta Marikan mielestä ei jos koira selvästi peittää vetoa ja työskentelee. Eli siis ihan ok meni. Häkitys onnistui taas oikein hyvin. :)

Viimeisellä vuorolla keskityttiin ongelmakohtiin. Jerikon kanssa siis käskyjen ottamista hakukaaren päässä. Aluksi yritettiin niin, että lampaat oli häkissä ja olisin siinä pyörittänyt, mutta Jeriko meni ihan hämilleen siitä, joten otettiin lampaat ulos. Välillä meinas olla vähän vaikeeta Jerikolle, mutta alkoihan ne käskyt toteutumaankin lopulta ihan ok. Mutta henkisesti oli selvästi raskasta. Tää on kuitenkin sellainen treeni, mitä ehdottomasti pitää jatkaa, koska tässä on meidän suurin kompastuskivi. Lisäksi Jerikon kanssa on selvää, että Jeriko ei mielellään käy maahan vaan seisoisi mieluummin (välillä seisahtui tosi nopeasti, mutta maahanmenoon piti antaa jotain viisi käskyä ennen kuin toteutui!). Pitäisi siis jättää ne maahanmeno-käskyt tilanteisiin, kun maahanmeno oikeasti on välttämätöntä ja muuten käyttää seis-käskyä ja sitten ihan oikeasti vaatia se. Että saa jäädä seisomaan, edellyttäen, että todella pysähtyy heti kun käsken.

Päivä loppui Jerikon osalta pohjanoteeraukseen, kun otettiin Vellun kanssa pitkät haut, matkaa ehkä sellainen n. 300 metriä. Mä kävelin Jerikon kanssa pellon perälle ja Jerikon piti hakea siis poispäin vedosta. Lähetin vasemmalta (oikealla lampola ja veto, olis ehkä pitänyt lähettää sitä kautta, mutta näin päin hakiessa oikealla oli se heinikkokohta jonka jotenkin halusin nyt välttää). Meni aivan pipariksi. Ekalla lähetyksellä Jeriko lähti aivan suoraan ja pysäytin heti. Kutsuin tiukasti takaisin ja olin varma, että nyt Jeriko lähtisi kunnolla vasemmalle, kun olin tiukasti korjannut. Suoraan lähti taas ja kutsuin takas. Hitto vie alkoi ärsyttämään. Vielä lähetys ja ei saakeli, taas lähti melko suoraan, odotin hetken pidempään, että jos lähtis heti pian laajentamaan, mutta kun ei lähtenyt yritin pysäyttää, mutta ei ottanut edes pysäytyskäskyä!! Lähempänä lampaita Jeriko kyllä laajensi kaaren vasemmalle ja nosti sinänsä ihan ok. Mutta juoksin siis perään ja käskytin sitten maahan. Samalla reissulla otin mukaan aurausviitan avuksi ja vielä kertaalleen lähetys. Ja sain ihan todella antaa maahan painetta, että Jeriko lähti oikeasti vasemmalle eikä silloinkaan normaaliin tapaansa kunnolla sivulle. En tajuu mikä hitto sitä oikein vaivas. Olin kyllä niin kiukkuinen tän jälkeen sille!

Ukon viimeisellä vuorolla otettiin muutamia hakukaaria ja alkoi sujumaan ihan hyvin. Loppukaarikin alkoi aueta vähän paremmin. Väliin otettiin flänkkiharjoitusta Ukollekin, ensin niin, että seisoin lampailla ja oikeasti vaadin Ukkoa ottamaan etäisyyttä. Sitten tulin pois lampailta ja pyöriteltiin yli tasapainon ja ees taas niin, että lampaat ei saanut päästä mun luo. Hyvin Ukko teki ja kesti koulutusta. Kaaret alkoi hyvin aukeamaan ja Ukko otti käskyt aikas hyvin. Lisäksi tän flänkkiharjoituksen jälkeen hakukaaretkin meni loppuosaltaankin jo tosi hienosti, varsinkin viimeinen hakukaari oli varsin mallikas. :))

Pitkän päivän jälkeen Ukko jatkoi paimennusharjoituksia unissaankin. Ukko on niin omistautunut paimen ;)

Nyt siis treeni jatkuu. Molemmille pojille vähän tota "tasapainon" rikkomista ja käskyjen ottamista tasapainossa ja nostossa/noston jälkeen. Ukolle lisäksi hakukaaritreeniä edelleen kovasti. Mulla ja Jerikolla sitten lisäksi jakoa, jos vaikka jotenkin itekin oppis sen silleen kunnolla. :D Mutta jo tänään molemmat pojat alkoi reagoimaan ihan hyvin, vaikka Jerikolla floppiin päivä päättyikin. Virpi oli kuulemma katsellut tätä hakutilannetta sivusta ja miettinyt, että ehkä Jeriko ei suostunut lähtemään pitkässä haussa vasemmalle, koska sieltä käsin lampailla oli veto oikealle ja Jeriko pelkäs menettävänsä/päästävänsä lampaat karkuun jos lähtee vasemmalta tavanomaiselle kaarelleen..

Kuvia tuli tietenkin räpsittyä. Kuvia pääsee katsomaan klikkaamaan alla olevaa kuvaa. :)


Ei kommentteja: