perjantai 14. joulukuuta 2012

Liitelyä ja paimennusta

Mä oon nyt niin poikki, että katsotaan miten jaksan kirjoittaa. Alkuviikko meni kouluhommissa ynnä muissa, pojat vietti vapaata. Viikonloppuna käytiin kyllä tokoilemassa, en muista olenko siitä kirjoitellut. En varmaan... Ukon osalta ei sinänsä mitään erityistä, Jerikon osalta pienoinen oivallus, että olen usein vähän liiankin robottimainen tokoillessa ja esim. ohjatussa noudossa ei haittaisi vaikka vähän kääntäisin päätä osoittamaani suuntaan. Se olis silleen ihan luonnollistakin, luonnollisempaa kuin katsoa suoraan eteen kaukaisuuteen. Voisi myös olla iso apu Jerikolle suuntien erottelussa, tällä hetkellä menee vähän arpomiseksi...

Eilen oli sitten agilitytreenit. Tehtiin pientä radan pätkää, jossa Jerikon osalta esiin nousi taas se, että täytyy pitää koko ajan yhteys koiraan ja ohjata sitä niin, että se tulee lyhyimmälle mahdollisella reitille. Alkuun olin väsynyt ja päätä särki, joten hutiloin, mutta sain sitten itseäni niskasta ja meni ihan kivasti lopputreeni. :) Ukko teki ensimmäistä kertaa pituutta ja saman tein sitten pituudella persjättöä. Hyvin meni! :D Muutenkin Ukko on taas löytänyt uusia osia palapeliinsä, nyt alkaa sivusuunnassa esteille irtoaminen jo jossain määrin onnistua. Ja intoa on paljon! Niin paljon, että wubbaa pitää tulla vinguttamaan mun syliin jos päästän irti ja sitten käy helposti niin, että mä vingun wubban kanssa yhteen ääneen, kun joku osa musta jää Ukon vinguttelevien hampaiden väliin. Ukon kanssa leikkiminen on vaarallista, sen ei pidä antaa voittaa lelujaan, koska Ukko ei niitä varsinaisesti halua voittaa ja hyökkää heti syliin uudelleen. Se on vaarallista. ;)

Tänään käytiin sitten vihdoin siirtämässä lampaita. Tai niin oli tarkoitus. Viime viikolla jään paksuudesta ei oltu vielä riittävän varmoja ja se sitten siirtyi. Marika tuli Zaggan ja Tiikerin kanssa myös, hyvä että oli edes joku ammattilainen paikalla! :D No ei meidän saldo silti hyvä ollut, lampaita ei saaresta löydetty enempää kuin kolme vaikka siellä kierreltiin kuinka kaun. Alkuun kyllä taisi olla viiden lampaan porukka, mutta sitten kun ne häippsä metikköön niin hajaantu ja sen koommin ei kahta muuta näkynyt. Ja sitten alkoi vaikea osuus kolmen löydetyn kanssa. Lampaat oli siis nuoria pässipoikia, koiria ei olleet koskaan nähneetkään ja kesänsä saaressa asuneet. Eipä siis ollut paimennus helppoa, mutta yllätyksenä tuli niiden täydellinen haluttomuus kulkea jäällä, lambit vaan heittäytyi jalattomiksi. :D Mitäs sitten siinä teet, kun lammas vaan makaa vaikka koirat yritti komentaa? :D Päivä oli pitkä ja rankka, lumessa tarpomista vaikka kuinka paljon ja sitten raahattiin niitä lampaita maihin. Mun hieromaton selkäni ei kiitä tästä. :D
Mutta paimennus on aina vaivan arvoista. ;)

Unohtui mainita, että Jerikossa kyllä näkyi parin kuukauden treenitauko, edellinen kerta paimentamassa oli ollut silloin naudoilla. Jeriko oli aika pihalla aluksi, mutta pääsi kyllä paimennusmeininkiin sitten. Mutta yllätti, kun lammas tuli puskemaan Jerikoa, niin aluksi Jeriko väisti! Se ei ole kyllä ennen lampaita väistänyt, vaan näyttänyt kyllä heti kaapin paikan jos on alettu uhittelemaan. Nyt Jeriko ihan tosissaan väisti, johtui varmaan tosiaan sitten pitkästä tauosta ja tosi erikoisista ja rankoista olosuhteista. Onneksi Jerikokin siitä kuitenkin rohkaistui ja muisti miten uhittelevien lampaiden kanssa pitikään toimia. ;)

Käytiin Marikan kanssa paimennusten jälkeen Linnainmaalla hesessä ja sitten kun pääsin viiden maissa kotiin tajusin, että tänäänhän on myös agilityvuoro! Enpä sitten itse yhtään päässyt lepäämään, Jerikon jätin kyllä kotiin, kun oli niin ison urakan päivän aikana tehnyt. Ukon kanssa tehtiin ensimmäisellä vuorolla rengasta ja pientä radan pätkää. Toisella vuorolla A:n kontaktia jota Ukko teki taas hienosti, viimeksi jotenkin venkoili, mutta nyt oli tosi tarkka. Keinua myös tehtiin ja se meni hienosti, juoksin jopa Ukosta ohi ja hienosti jäi kontaktiasentoon. :) Kolmannella vuorolla puomin ylösnousua jossa Marjukka avusti. Hienosti meni, mutta kun lähdin itse vauhdikkaasti juoksemaan Ukon rinnalla, niin tuli virheitäkin. Mutta virheistä oppii ja sitten saatiin siihenkin onnistuneita. :) Puomin alastuloa tehtiin myös, pari ekaa toistoa Ukko yritti varastaa, mutta sitten alkoi taas löytyä tarkka kontaktiasento. :)

Niin joo, Ukkokin pääsi päivällä mukaan kun mentiin lampaita siirtelemään, mutta jäi autoon odottamaan. Ukkoakos sitten ketutti se, että kaikki muut koirat lähti hommiin ja mestari jätettiin autoon. Ja sitten vielä homma venyikin. Ukko sitten protestoi asiaa kakkaamalla Marikan autoon. Että terkkuja vaan kasvattajalle! ;) :D

Ei kommentteja: