Nova kirjoitti blogissaan koiran ruokinnasta ja Teemu jatkoi aiheesta kirjoittamista. Itsekin on tullut Jeriko ruokintaa pyöriteltyä ja mietittyä, lyhyesti virsi kaunis: Jeriko syö 3/4 raakaa lihaa, loput kasvissosetta ja puuroa (hirssi, tattari, tumma riisi). Lenkeillä palkaksi saa Applaws:n kuivamuonaa (ei viljaa) ja koulutukseen vaihtelevasti nappulaa tai gluteiinitonta makkaraa. Luita vaihtelevasti. Meidän punainen lanka on, että valtaosa ruuasta on kuitenkin sitä raakaa lihaa ja loppuosakin ruuasta gluteiinitonta. Gluteiinitonta, koska olen kuullut että se ei sovi monille koirille ja oireet voi olla hyvinkin hienovaraisia, ei varsinaisesti siksi että Jerikolla olisi oireita ollut. Ja koska gluteiinia on suht helppo välttää. Lisäravinteita vaihtelevasti, öljyä löysin rantein. ;) Ei mitään fanatismia, mutta lihaa/proteiinia pitää olla riittävästi.
Teemun kirjoitus pisti hieman hymyilyttämään, aina ulkoillessaan sitä löytää itsensä kyttäämästä Jerikoa, jotta näkisi millainen kakka tuli. :D
Tästä johduin miettimään kuinka monien eri asioiden suhteen koiraharrastajat ovat hieman "tavallisia koiraihmisiä" fanaattisempia. "Tavalliset koiraihmiset" joita tunnen, eivät mieti ruokintaa ollenkaan niin tarkkaa, koiralle annetaan mitä annetaan, usein kaupan nappulaa. "Me harrastajat" mietimme ruokintaa viimeisen päälle ja vahtaamme koiriemme jätöksiä, jotta näkisimme heti jos on pienikin viite ettei ruoka sovi ja voisimme kiireen vilkkaa hieman muokata ruokintaa. Harrastuskoiraa huolletaan myös muilla tavoin erittäin tarkkaan. Meillä Jeriko syö paremmin ja terveellisemmin kuin omistajansa, on hierottavana muutaman kuukauden välein ihan vain hyvän lihaskunnon ylläpitämiseksi (itse en ole nähnyt hierojaa pariin vuoteen ja kun viimeksi kävin niin oli paikat TODELLA kipeet), saa parhaat välineet oli se sitten loimi tai panta (kun emäntä käy itse vaateostoksilla nykyään harvoin ja katsoo hieman tarkemmin hintalapun), saa rapsutuksia enemmän kuin isäntä ;) ja muutenkin elää ihan makoisaa elämää.
"Me harrastajat" olemme useimmiten myös "tavallisia koiraihmisiä" tarkempia ulkoillessamme sen suhteen, kuinka toiset koirat ohitetaan ja joudumme asian suhteen usein törmäyskurssille, kun toinen osapuoli ei tätä aivan ymmärrä. Eilen kävi juuri taas tällainen välikohtaus, jossa pyysin aivan ystävällisesti miestä ison sekarotuisensa kanssa väistymään hieman enemmän, kun koira jäi makaamaan (lue:kyttämään) keskelle polkua. Mies ihmetteli, että "eikö tämä riitä" ja samassa koira syöksyi edellä menevän kaverin koiran pyllylle. Totesimme, että ei nyt aivan näytä riittävän ja mies kysyy, miksei me voida kiertää "tuolta" (hangen kautta). Noh, sieltähän me sitten kiersimme, mutta vastasin (edelleen ihan suht ystävällisesti), että "olisit sinäkin voinut vähän siirtyä". Tästä sitten sain kuulla, että ollaan me "true koiraharrastajat sitten niin ylimielistä porukkaa".
Tämähän ärsyttää ja on aika yleinen ärsytyksen aihe harrastajien keskuudessa. Hyvin usein vaan on niin, että "tavallisille koiraihmisille" ei ole niin tarkkaa jos koirat käy vähän haistamassa eivätkä he ymmärrä miksi me olemme siitä niin fanaattisia. Itse asiassa kyllä ymmärrän, että tämä voi vaikuttaa "tavallisen koiraihmisen" mielestä hieman ylimieliseltä. No olemmeko me sitten ylimielisiä? Pakko sanoa, että ehkä hieman olemmekin. Itse ainakin sorrun joskus puhumaan muista koiraihmisistä suurin piirtein kuin vähä-älyisistä, jos he eivät ymmärrä tapaani kouluttaa koiraani. Usein myös tavallisista seurakoirista tulee puhuttua vähättelevään sävyyn, niin kuin se olisi sen koiran tai rodun vika jos sitä ei ole koulutettu minun standardien mukaisesti. Enkä varmasti ole ainut.
Kumpi tässä sitten on oikeassa? Mielestäni on väärin, että vieraat koirat sinkoilevat omani päälle, koska en niitä tai niiden aikeita tunne enkä varsinkaan isompien koirien kanssa halua ottaa mitään riskejä. Ja on todella ärsyttävää, että saa kuunnella vastaväitteitä tai jopa vittuilua jos yrittää ystävällisestikin pyytää itselleen ja koiralleen tilaa. Kuitenkin on mieleeni joskus juolahtanut, että teemmekö me kuitenkin koiristamme epäluuloisia vieraita koiria kohtaan sillä, että olemme niin fanaattisia tämän ohittelun suhteen? Usein kuitenkin näkee vieraiden koirien tervehtivän ihan sulassa sovussa ja ajattelen lähinnä, ettei onnistuisi Jerikon kanssa, koska hihnassa se todennäköisesti ärähtäisi vieraalle koiralle. Olisiko tilanne toinen jos olisin antanut sen tervehtiä vieraita koiria hihnassa pennusta pitäen? Vapaana olen kuitenkin sosiaalistanut Jerikoa melko hyvin ja käyttänyt koirapuistossakin jonkin verran, ja vapaana Jeriko pärjää ihan hyvin, poistuu vaan paikalta jos ei tule juttuun.
Se, että estämme suurieleisestikin vieraan koiran lähestymisyritykset voi kieltämättä "tavallisen koiraihmisen" silmissä vaikuttaa ylimieliseltä, siltä että häädämme "kapista piskiä hienon harrastuskoiramme ylhäisestä läheisyydestä". Siitä varmaan johtuu useimmat ärhäkät vastaukset. Miten sitten saisi muun koiraväen ymmärtämään, että haluan vain mennä ohi ja tilaa koiralleni, ilman että vaikuttaisin ylimieliseltä idiootilta? Toivoisin, että Jeriko voisi ohittaa vieraat koirat niin, että sillä myös olisi turvallinen olo ja uskaltaisi pitää kontaktia muhun, ei niin että vieraita pitää vilkuilla siltä varalta, että ne sieltä hyökkää.. Enkä myöskään haluaisi sortua olemaan ylimielinen muita kohtaan, ei kaikkien tarvitse koiriensa kanssa harrastaa eikä se tee koirasta tai omistajasta sen huonompaa. Jonkinlainen peruskoulutus olisi kyllä toivottavaa ihan yleisen järjestyksen kannalta..
Mutta olisiko silti itsekin syytä hieman päästää irti fanaattisuudestaan, ainakin sen verran ettei vaikuta ylimieliseltä fanaattiselta hysteerikolta..? Onko jotenkin mahdollista välttää ne törmäykset "tavallisten koiraihmisten" kanssa ilman, että luopuu omista koulutusnäkemyksistään? Fiksujakin "taviksia" tietenkin on, mutta onko vaan ääripäät niin kaukana toisistaan, ettei sopuisa yhteiselo kertakaikkiaan ole mahdollista..?
Lopuksi täytyy sanoa, että onneksi meillä päin asuu lähinnä fiksuja koiraihmisiä. ;)
12 kommenttia:
Ihan kuin olisin lukenut ajatuksiani täältä! Samoja juttuja miettinyt. Linkkaan tämän omaan blogiini, jos sopii. :)
Haha, anna mennä vaan. :)
Nythän mun ei tarvitse turhaan kirjoitella, kun laitan vaan linkin omaan blogiin ja allekirjoitan. :) Hyvin kuvasit kyllä asioita, joita mietin lähes päivittäin.
Rupeaa aina naurattamaan, kun mietin miltä me näytetään toisten ulkoilijoiden silmissä... Koira sivulle kulkemaan ja itse rinta rottingilla sekä katse tiukkana eteen kuin sotilas konsanaan. :DD
Mielenkiintoinen teksti! Mulla on kokemuksia myös "väliinputoajana", sillä rotuna on cockeri ja luen itseni "koiraharrastajiin".
Pelastuskoirapuolella harrastin yhdessä vaiheessa aktiivisesti, kävin leireillä yms. ja mulla oli ns. vääränrotuinen koira, "seurakoira", jota monet sitten salaa tuntuivat katsovan alaspäin. Kaikilla muillahan oli pk-rotuiset koirat. Sittemmin se harrastus jäi varmaankin osittain juuri tästä syystä.
Kavereissani on myös näitä "tavallisia koiraihmisiä", jotka jatkuvasti ihmettelevät koiran ruokintaan, hieromiseen ja koulutuksellisiin seikkoihin käytettyä aikaa ja rahaa. Nyt olen onneksi agilityn parista löytänyt samanhenkistä porukkaa. :) Ehkäpä joskus saatan palata myös pelastuskoirahommien pariin, jos vaikka silloin olisi uskottavamman rotuinen koira ;)
Tuntuu, että koiraharrastukseen liittyy niin usein jonkinlainen ylemmyydentunne, että siitä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän pätkän. Esim. tuollaisesta mitä Anne kuvailit kokeneesi, että cockeria katsotaan salaa alaspäin.
Mikä rotu on muita parempi, kuka kasvattaa oikeilla periaatteilla kuka väärillä, minkä kokoinen, näköinen tai värinen koiran pitää olla, miten koira pitää ruokkia, lämmitellä, huoltaa tai erityisesti kouluttaa, miten turkki pitää olla trimmattu.. Aina on niitä joiden mielestä omat aatteet on ne ainoat oikeat, oli sitten kyse pk:sta, agilitysta tai vaikka näyttelyistä. Oma rotu ja omat koirat on ne parhaat ja muut on pohjasakkaa..
Mikä on kyllä ihan typerää ja surullistakin, että jopa harrastajien sisällä kytee tällainen vastakkainasettelu, saati sitten harrastajien ja tavallisten koiraihmisten välillä.
Täytyy siis välillä vähän katsoa peiliinkin ja naurahtaa itselleen, että onko tämä harrastaminen ja kouluttaminen kuitenkaan niin vakavaa.. ;)
Tänään aamulla yksi labbis hihnassaan tempoi Jerikoa kohti, kun mentiin ohi ja päätinkin olla välittämättä ja päästin Jerikonkin hihnan löysälle. Siinähän ne sitten haistoi pikaisesti samalla, kun jatkoin kävelyä. Ei mitään murinaa tai epäluuloa. Ehkä siis ei tosiaan pidä olla niin fanaattinen sen ohittamisen kanssa, ainakaan jos vastapuoli ei vaikuta mitenkään vaaralliselta. :)
Liityin juuri lukijaksi tuon Novan blogin kautta, kun hän linkkasi tekstisi :)
Hyvä teksti kokonaisuudessaan, vaikkakin mulla on vielä hyvin vähän kokemusta näistäkään tilanteista (ensimmäinen harrastuskoirani on alle vuotias). Itselle on käynyt kerran niin, että kun eräs koiranulkoiluttaja kysyi, voisivatko koirat moikata, oli itsellä täysi ohitustreeni menossa ja vastasin vain "Ei" ja jälkeenpäin harmitti todella paljon, etten sanonut myös kiitos, että kysyit! Vaikka yleensä jakelen aina kiitoksia, jos vähänkin on tarvetta. Siis myös ihmisille :D Ens kerralla otan tilanteen haltuun toivottavasti paremmin.
Mulla harrastajana ei toistaiseksi ole ollut juurikaan ennakkoluuloja minkään rotujen tms. kohdalla, mutta osittain se on työn tulosta ja osittain se johtuu keltanokkaisuudesta ja osittain olen sellainen ihminen, sinisilmäinen ja avoin. Toivottavasti saan pidettyä asenteeni, vaikka kokemus ja osaaminen karttuvat. Niin, mulla on se, että arvostan ketä tahansa, jolla asenne on oikea! Hauskaa pitää olla koirakkona, oli tavoitteet mitkä hyvänsä :)
Totta, kiitos kyllä pitäisi muistaa niille sanoa, jotka ovat huomaavaisia muita kohtaan! Positiivinen vahviste lisää toivottua käytöstä! ;)
Ja sellainen asenne pitäisikin olla, ettei ole ennakkoluuloinen muita rotuja kohtaan! :) Enkä itsekään harrastuspiireissä koe katsovani muun rotuisia eri lailla, jollen sitten ihailevasti että kuinka "tavallisesta seurakoirastakin" saa paljon irti. :)
Itsekin arvostan juuri tota hyvää asennetta, inhottavalta taas tuntuu jos koira ei nauti tekemisestä vaikka olisi minkä rotuinen, tai jos ohjaajalla ylipäätään on inhottava asenne harrastamiseen.. :(
Mutta harrastuspiireissä yleensä ottaen on kyllä sellaista ylemielisyyttä muita kohtaan. Koen sitä toisinaan itsekin, kun minulla on "vain" showlinjainen bortsu.. ;)
Nyt, kun tuli puheeksi, tajusin, että jakelen kiitoksia ventovieraille paljon.
Kiitän, kun kysyvät lupaa silittää.
Kiitän, kun kehuvat, että olen kouluttanut koirani hyvin.
Kiitän, kun joku ottaa pyynnöstäni koiransa lyhyemmälle hihnalle.
Kiitän, kun ihminen odottaa lupaa tulla tervehtimään Titoa.
Kiitän, kun muut ovat huomioimatta koiraani.
Tässä on parikin hyvää puolta.
1. Kuten Sabina sanoi, ihmisten hyviä tapoja tulee tuettua.
2. Itsellä on rennompi olo, kun huikkasee iloisesti kiitokset. Omalla koirallakin on parempi mielentila, kun omistajasta huokuu tyytyväisyys. Vaikkakin tyytyväisyys kohdistuu ohikulkijaan.
Yleensä ihmiset muuttavat heti käsitystään meistä ylpeistä parempien koirien omistajista, kun kerromme kiitoksemme. :)
Kuvitelkaapa tilanne miehenä ensimmäisissä ohjatuissa toko treeneissä seropin kanssa. Kouluttajakin kommentoi että nuo yleensä räksyttää vain pihan perällä. Huonosti koulutettu remmirähjä hihnassa ja ihan keltanokka omistaja. Onnekseni olin jo tajunnut etten yksin selviä. Ihmettelin jo silloin joidenkin tiukkapipoista asennetta. Tuntui että asiat pitäisi jo osata ja harrastaminen on kiellettyä, kilpailuissa ne tavoitteet on. Ihmettelen itseasiassa vieläkin joidenkin asenteita mutta onneksi on löytynyt jo porukkaa joilla on löysempi pipo päässä. Nyt on jo toinen harrastuskoira talossa jonka kanssa treenataan jo tavoitteellisesti muttei silti liian totisesti. Tärkeintä on hauskanpito. Määrittelen itseni perusharrastajaksi, treenaillaan enemmän itsekseen kuin ohjatuissa, koirat syö pääasiassa nappulaa ja lisänä välillä lihaa. Ohituksista olen kyllä tarkka mutta olen hyvin avoin muiden näkemyksille koulutuksesta.
Nova, olet niin oikeassa. Kun kiittää ja on siten itse rennompi, on koirankin helpompi olla rento eikä tarvitse suhtautua niin epäluuloisesti vieraisiin koiriin.
Ja kuten positiiviseen vahvistamiseen perustuvassa kouluttamisessa, pitäisi varmaan kanssa ihmistenkin kanssa etsiä enemmän kiitettävää, huomioida pienetkin hyvät jutut ja kiittää. :)
Menipä yltiöpositiiseksi ja filosofiseksi. ;D
Mutta oikeasti, jatkossa kyllä yritän pitää "löysempää pipoa" kuten Jani sanoi, ja olla hermostumatta jos ei oikeasti mitään pahaa tai vaarallista ole sattunut. Ei ne ohituksetkaan niin vakavia juttuja ole.. :)
Ylipäätään olisi kiva, jos koiramaailmaan saisi enemmän avoimuutta ja positiivisuutta, ja vähemmän leiriytymistä ja kyräilyä.
Mä kiitän juurikin edellämainituista syistä, se saattaa pelastaa edes hetkeksi jonkun huonon fiiliksen ja sitten erityisesti tuo, että itselle jää siitä hyvä mieli. Ja toki se herkästä koirasta heijastuu takaisin.
Hmm, tuon, mitä viimeksi sanoit Sabina noista ennakkoluuloista, niin voi olla, että minulla on niitä enemmän kuin ymmärränkään. Noh, ajan kanssa nekin selviää.
Puit mun ajatukset sanoiksi! Tuohon loppuosaan on pakko sanoa, että itse olen mielummin fanaattinen ja ylimielinen koiraharrastaja kuin anna vieraiden koirien tulla omien iholle. Pysyvätpähän ensi kerralla poissa ;)
Lähetä kommentti