tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tokokoe

Tänään oli sitten koe Tamskin tallilla, tuomarina Marja Ala-Nikkola. Ensiksi pitää sanoa, että Jeriko rauhoittui nyt kisapaikalle tosi hyvin, olin tyytyväinen! Vähän meinasi mennä pakka sekaisin kun sisään ryntäsi innosta puhkuva tolleri ja tartutti hysteriansa myös Jerikoon, mutta sain Jerikon hyvin rauhoiteltua ennen suorituksia. Nyt siis odottelin Jerikon kanssa pari viimeistä ALO-luokan suoritusta ja sitten ennen omia yksilösuorituksia kaksi AVO-luokan koirakkoa, istuttiin vaan rauhassa paikallaan ja ainoastaan kun kierrokset meinasi tollerin saapuessa nousta, palkkailin rauhassa nakeilla kontaktista. Ei mitään hetsauksia tai seuruuttamisia.

Paikalla makaaminen 9: Vähän jo hirvittelin, että miten sen tollerin kanssa käy, mutta hyvin Jeriko siis rauhoittui jo ennen liikettä. Rauhoittui jopa vähän liikaa ja jouduin antamaan tuplakäskyn maahanmenoon kun ei ollut ihan kuulolla. Makasi kuitenkin hievahtamatta ja äännähtämättä koko ajan samassa asennossa (pää maassa) paikallaan, vaikka tolleri rivin päässä piti sellaista ulinaa, että kuului ulos asti missä oltiin piilossa. Kyllä jo pelkäsin, että se oli Jeriko, mutta ei näköjään ja todella hyvin ettei yhtynyt toisen mölinään. Hienoa! :)

Seuraaminen 6: Keuli aika pahasti ja äänteli taas aika paljon, varsinkin liikkurin käskytyksiin piti vähän kommentoida. Ensimmäinen pysähdys tuli vähän liian äkkiä ja Jeriko ei valmiina, se vähän huonompi. Kolmas pysähdys meni myös vähän pitkäksi, kun Jeriko hämääntyi kehän laidalta kuuluvasta toisen koiran haukusta (joka taas taisi olla vastaus juuri edeletäneeseen Jerikon omaan haukahdukseen..) Täyskäännöksiin olen tosi tyytyväinen! Ihme juttu kyllä toi aivastelu! :D

http://www.youtube.com/watch?v=z0oEBKwS15I

Liikkeestä maahanmeno 9: Taisi tulla tuplakäsky lopun perusasentoon. Vähän keulivaa seuraamista taas, mutta ei enää niin paha.

http://www.youtube.com/watch?v=B3FGx0N5h9Y

Luoksetulo 9: Tämä oli mielestäni aikas hyvä, mutta tuomari olisi edelleen toivonut enemmän vauhtia. Kyllähän sitä vielä voisi vähän viilata, mutta olen tyytyväinen.

http://www.youtube.com/watch?v=emZAuZDUMuA

Liikkeestä seisominen 0: En ymmärrä mikä kumma tähän ennen niin varmaan liikkeeseen on tullut kun meni taas käskystä suoraan maahan. Aamulenkillä tein yhden toiston ja sujui tosi hyvin, mutta joku tässä nyt mättää ettei ole niin varma kuin ennen. Sunnuntain kokeeseen toivon parempaa onnea tämän suhteen.

http://www.youtube.com/watch?v=mkxcVwOK9uU

Noutaminen 8: Tuomarin mielestä tulee luovuttamaan liian liki, pk-puolella toi olisi kai hyvä? Tuomari oli myös sitä mieltä, että luovutuksessa oltaisi käyty joku tahtojen taistelu, mutta mielestäni Jeriko luovutti todella hyvin pyynnöstä, ei vaan sylkäissyt kapulaa nanosekunnissa suustaan.. Näkemysero tässä kyllä on meillä... Ja sitten oli se perusasentoon siirtymisen wuf! ;)

http://www.youtube.com/watch?v=yu6AHGYZB3U

Kaukkarit 7: Tässä jouduin antamaan tuplakäskyt jokaiseen istumaan nousuun, myös viimeiseen perusasentoon nousuun. Jotenkin korvat tukossa pojalla tässä.

http://www.youtube.com/watch?v=cUrPKB0NpTg

Hyppy 9: Jeriko ei istunut ihan heti käskystä vaan valui esteen eteen nuuhkaisemaan. Liikkeessä oli kyllä toinenkin virhe, jota tuomari kyllä sitten huomannut... ;)

http://www.youtube.com/watch?v=UUMp3CA1w9U

Kokonaisvaikutus 9: Ihan hyvin teki töitä mulle, mutta välillä vähän hajamielinen ja piti antaa tuplakäskyjä. Ääntely toki ei ole hyväksyttävää.

Yhteispisteet siis 148 ja kakkostulos, 3. sija. Paikkamakuuseen olen todella tyytyväinen, se ongelma ollaan nyt selätetty! :) Seuraamisen suhteen ajattelin sunnuntaina kokeilla sitä, että seuruuttelisin kuitenkin oikein pitkiä pätkiä ennen omaa yksilösuoritusta, ottaisin tavallaan kierroksia sillä pois. Toivon mukaan se toimii. Treeneissähän Jeriko ei ole äännellyt aikoihin, mutta kisatilanteen jännitys tekee ilmeisesti sen, että lähtee mopo käsistä, varsinkin kun on aina ensimmäisenä. Meillä ei nyt niin montaa koetta vielä olekaan alla, että vielä haetaan sitä sopivaa valmistelua ennen suorituksia. Rauhoittaminen on nyt kokeiltu ja vaikka Jeriko rauhoittuikin hyvin, niin ei selvästi auttanut ainakaan tarpeeksi tuohon ääntelyyn. Nyt siis kokeillaan väsyttämistä. ;) Toki sitten pitäisi virettä saada jotenkin noihin muihin liikkeisiin ettei tarvitsisi koko ajan olla antamassa tuplakäskyjä, mutta katsotaan sanoi lääkäri. :D

Laittelen huomenna videoita liikkeistä kun nyt on jo kello niin paljon että täytyy mennä nukkumaan.

2 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Hienoa, että paikallamakuu toimi. Mahtavaa, tuommoinen onnistuminen. Ja semmoista viilaustahan tuon koetilanteen kanssa on, tsemppiä sunnuntaille! :)

Sabina kirjoitti...

Kunhan nyt saisi sunnuntaina liikkeestä seisomisen onnistumaan ja ääntelyn pois tai ainakin vähemmälle, niin olisin tyytyväinen! :)