maanantai 13. kesäkuuta 2011

Voihan vitsi millaiset agilitytreenit

Tänään oli agilitytreenit tauon jälkeen, kun viime viikolla ei ollut treeniä kentällä pidettävien kisojen vuoksi. Ensinnäkin tauko taisi tehdä ihan hyvää, oli nimittäin niin innosta piukeena tuo karva-Einari! :D Toisekseen Jeriko taisi myös tykätä säästä (vettä tuli ihan taukoomatta), kun kuuma ei vaivannut.

Otettiin kahta erilaista rataa, toisessa 7 ja toisessa 8 estettä. Oli jo ihan haastaviakin ohjauskohtia, mutta hyvin Jeriko meni! Jossain vaiheessa alkoi kyllä temppuilemaan yhden suoran putken kanssa eikä meinannut mennä sitä kun halusi jo oikaista seuraavalle esteelle, sai aika painokkaasti sanoa "putki" että meni. :D

Mutta ei se mitään, nimittäin kepit (!!!!!!) Jeriko meni kolme kertaa putkeen ilman yhtäkään verkkoa ja hyvällä innolla alusta loppuun! Aivan mahtavaa! Huomasin heti treenin alkuun, että nyt on intoa taas ja aattelin, että saatais taas kiinni se missä oltiin ennen kuin pari kertaa meni huonosti, eli kahdella verkolla onnistuisi. Mutta menikin sitten niin hyvin ja kun treenit oli niin pitkät että ehti useampaan otteeseen ottaa lyhyen treenin (meillähän on siis 1,5 tuntia ja tällä kertaa vain neljä koiraa), niin vähentelin verkkoja yhteen. Sitten verkot pöllittiin kepeiltä juuri kun olisin halunnut ottaa vielä yhdellä verkolla ja päätin sitten vaan antaa mennä ja kokeilla. Kaksi kertaa Jeriko taisi alkuun mokata, mutta otin itse vaan rauhallisesti ja rauhoitin Jerikonkin, ja sitten taas uudestaan ja tosiaan kolme kertaa putkeen täydellisesti! Siihen jätin tietty! :)

Toinen erityisen positiivinen juttu oli keinu. Jeriko on kyllä oppinut sen tosi helposti eikä todellakaan yhtään jännää. Menee nyt jo itse keinun alusta loppuun, Carita vain hieman himmasi heilahdusta, mutta antoi keinun tömähtää maahan. Jeriko on jo näinkin vähillä toistoilla tajunnut idean, että keinu heilahtaa kun sillä menee ja Jeriko ottaa jo hienosti hyvän alastuloasennon kontaktin päälle. On se vaan niin huippu! <3

Otettiin vielä Bellan kanssa 3 min 15 sekunnin paikkamakuu treenien jälkeen. Jeriko pysyi todella hyvin, ei ajatellutkaan mitään typeryyksiä vaikka häiriö agilitykentän laidalla olikin aika kova. Huomenna sitten toko-kokeeseen, pitäkää ihmiset meille peukkuja! :)

Ei kommentteja: