sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Ei tullut ykköstä vieläkään...

Tänään oltiin sitten Pirkanmaan käyttökoirien järjestämässä tottelevaisuuskokeessa Kyötikkälässä, tuomarina Jaana Tala.

Kokeilin nyt sitten niin, että istuskeltiin ensin siinä rauhassa, otin vähän seuraamista ennen paikkamakuuta treeninomaisesti, pysähdyin jos äänteli ja sitten kun seurasi hyvin ääneti niin leikitin ja isot kehut. Sitten seuruutin vielä vähän ennen omia yksilöliikkeitä samalla ajatuksella. Palkkasin sekä nakilla että lelulla. Nyt ei ollut valitettavasti kannustusjoukkoja mukana eikä sitten kuvaajaakaan, ei siis videoita näytille.

Paikkamakuu 8,5: Jeriko kävi maahan kieltämättä hieman vinoon, mutta sitten Tala vielä mainitsi, että Jeriko olisi aluksi vähän käännellyt päätään ja tästä myös pistevähennyksiä. Jerikon vierestä lähti heti alkuun yksi koira, enkä nyt sitten epäile etteikö olisi sitä vähän vilkaissut. Kuitenkin kentän laidalla katsova pariskunta jonka kanssa juttelin ennen suoritustakin, sanoi että heti kun päästiin piiloon Jeriko laski pään alas ja piti siinä. Leuka maassa oli kun palattiin. Hieman siis nillitystä ehkä tuo pään kääntelystä pisteiden vähennys, mutta olkoon sitten niin. Tyytyväinen olin Jerikoon kun pysyi niin rauhallisena vaikka toinen lähti.

Seuraaminen 8,5: Hirvittävän pitkä seuraamiskaavio. Pysähdyksiä taisi olla viisi. Jeriko seurasi hyvin ja pysähdykset sujui nyt hyvin. Loppua kohden kun seuraaminen vaan jatkui ja jatkui (itsekin ihmettelin), niin Jeriko päästi parissa viimeisessä liikkeelle lähdössä ihan hiljaisen ynähdyksen, muuten oli hiljaa. Siis todella hyvin mun mielestä siihen nähden mitä on ollut, ja kyllä tosiaan itseäkin ihmetytti kun aina vaan lähdettiin uudelleen liikkeelle! :D Mutta ei siis yhtään kunnon haukahdusta tai mitään muuta, hyvä hyvä. :)

Liikkeestä maahan 9: Enpä tiedä mistä piste lähti, aivan nappiin mun mielestä meni, mutta ei ole sitä videota sitten mistä analysoida tarkemmin. Heti ainakin lakosi kun annoin käskyn ja reippaanan nousi perusasentoonkin. Olisiko ollut pään kääntyminen mun perään kun menin sen taakse.........?

Luoksetulo 8,5: Ihan hyvä, hieman hidas.

Liikkeestä seisominen 9: Tästäkään en nyt tiedä mistä lähti piste, todella hyvin meni! :)

Noutaminen 8,5: Innokkaasti lähti hakemaan, pikkasen törmäsi kapulaan ja tuodessaan vähän pyöritteli suussaan, mutta siis tosiaan vähän, kokonaisuudessaan hyvä liike tämäkin.

Kaukkarit 0: Pitihän se nolla taas jostain ottaa... Nyt sitten Jeriko nousi ensimmäisen istumaannousun todella kivasti, mutta sitten annoin maahanmenon käsimerkin jotenkin hassusti, että Jeriko luuli että pitää luokse tulla, ja tuli sitten mun eteen istumaan. Olin ihan huuli pyöreenä! :D Mutta minkäs mahtaa, jotenkin typerästi annoin sen käsimerkin, huomasin itsekin sitä antaessa, mutta en olisi arvannut että lähtee siitä luokse tulemaan..

Estehyppy 10: Tosi hyvä. Paitsi että Jeriko tuli taas suoraan sivulle. :D Pitäis oikeasti lähettää kauempaa hypylle niin sillä olisi tilaa tulla eteen istumaan... Tai sitten alan vaan kutsumaan sen suoraan sivulle, samapa tuo nyt sitten. Kapulan kanssa sitten pitää luonnollisesti tulla eteen kyllä..

Kokonaisvaikutus 9: Tykkäsi, että hyvin Jeriko tekee töitä mulle ja hyvä yhteishenki. Olisi sitten mun puolesta voinut 10:n antaa. ;)

Kaukkarit oli kyllä nyt harmillinen moka, Jaana Talakin nauroi että mun ilmeestä näki etten osannut ihan sellaista odottaa. Ei siinä voinut muuta kuin nauraa. :D
Mutta olen todella tyytyväinen nyt muuten, ääntelyyn alkoi löytymään ratkaisun avaimet ja se meni hyvin, muutenkin hyviä pisteitä mutta 30:n pisteen menetys oli liikaa. Ensi kerralla sitten paremmalla onnella taas.. :)


7 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Siis ihan huippuhyvähän Jeriko oli ilman sitä kallista mokaa.....
Tarkkana seuraavalla kerralla. Sitten kun se ykkönen rapsahtaa, se maistuu vaan paremmalta kun on ollut epäonnea matkalla.
Arvostelu kovenee vaan luokkanousujen myötä.
Mutta todella hienoa. Kyllä mekin iipin kanssa aloitataan vielä tänä kesänä. Nyt ootellaan ne juoksut ekaks.

Sabina kirjoitti...

Joo, ei pidä itse huitoa kädellään niin kutsuvasti! ;)
Kyllä se sieltä vielä tulee, Jeriko on taitava poika. <3
Elokuulle katsoin seuraavia toko-kokeita ja BH-kokeeseen 23.7. mennään jos vaan mahtuu. :)

Sabina kirjoitti...

No mutta nyt alkoi harmittamaan: tuli mieleen, että olisin ehkä voinut pelastaa ne kaukkarit jos olisin äkkiä antanut uuden maahan käskyn ennen kuin ehtii liikkua yli vartalon mitan! Mutta joo, olin niin ällikällä lyöty etten sitten siinä ehtinyt ajatella..

Marja kirjoitti...

Mitä itse avo- luokkaa seurasin, niin kyllä Jeriko vaikutti vähän rauhattomalta paikallaolon alussa, joten varmaan pään kääntelyllä tuomari tarkoitti juuri rauhatonta olemusta siinä vaiheessa varsinkin kun toinen koira otti hatkat. Seisomisessa tuli pieni hiippailu, ei ollut ihan napakka. Harmillinen nolla, mutta ei päivän aikana kaikilla muillakaan kaikki liikkeet putkeen menneet :)

Sabina kirjoitti...

Videokameran korvike, kiitos. ;)
Kiva tietää juuri, että mitä on tapahtunut. Ehkä vähän nillitystä silti toi paikkamakuu mun mielestä, moni tuomari olisi varmaan kuitannut sen sillä toisen lähtemisellä, mutta tällaista tämä on..

Ei tosiaan mennyt ihan putkeen oikein kellään. Jos en nyt ihan väärin kuullut niin voittajaluokassa ei tullut tuloksia ollenkaan, eikä avoimessakaan yhtään ykköstä.

Mutta siis hyvinhän meillä sinänsä meni ja olen tyytyväinen pojan suoritukseen. Itse kun vaan osaisi pitää käsimerkkinsä hallussa. :D

Marja kirjoitti...

Aattelin että haluan teidän suorituksen nähdä niin sitä sitten tutkailin ennen oman luokan alkua, vaikka osa jäi multakin näkemättä. Maahanmenosta en muista että siinä olisi mitään ihmeellistä ollut. Ja luoksetulo oli hieno. Kaikkia pikkujuttuja ei vaan itse näe kun ei kehtaa koiraakaan tuijottaa. :) Muistan joskus, että vinosta rintamasuunnasta olisi meillä joskus avosta lähtenyt -1p niin eipä tämä laji yleensä niistä puolikkaista sitten kiinni ole. Me ainakin ryssitään joko kunnolla tai ei ollenkaan. :D

EVL:ssa tuli pari hienoa ykköstulosta, mutta kyllä oli upeat koiratkin jos omaan lahnaan vertaa. :D Alokasluokassa tuli ykköstuloksia 4, on sekin kai aika vähän kun koiria oli yli 10.

Mutta tuosta nyt on hyvä jatkaa kun kaikki muu sujui :)

Marja kirjoitti...

Mä tunnistin, mutta en kehannu tulla mitään sönkkäämään ;)

Hitto vie, painoin vahingossa väärää nappia niin poistin sun kommentin blogista vaikka piti hyväksyä :o