KIKK-kurssi osa 4

Tänään oli neljäs eli toiseksi viimeinen kerta KIKK-kurssia. Viime kerta oli ns. helpompi nostatuskerta ja nyt pistettiin taas koirille haastetta kehiin. Ensimmäisellä kierroksella Juha häiritsi koiria kivillä tms. täytetyllä mehukanitserilla. Vähän niin kuin kolinapurkki siis. Mietittiinkin, että mitenköhän koirat olis reagoinut jos "koulutuksessa" olisi moista joskus käyttänyt rankaisumielessä, mutta selvästikään kukaan ei ollut käyttänyt, kaikilla sujui hyvin. ;)
Jeriko ei hätkähtänyt tätä kolistelua yhtään, Juha kolisteli kanisteria aivan korvan vieressä kun Jeriko veti tai teki sillä "hämyiskun" kohti eikä mitään reaktiota, muuta kuin vähän enemmän ärinää ja taistelua. Jeriko myös syöksyi puruun Juhan sylissä olevaan leluun vaikka Juha siinäkin samalla häiritsi kolistelemalla, tuli siis "läpi" tästäkin. Hieno poika. :)

Toisella kierroksella tuli sitten tähän astisista haasteista Jerikolle pahin, jonka arvasinkin olevan tosi paha. Juha huusi koirille, siis lähinnä "hei" tmv., mutta silleen vähän matalasti ja Jeriko otti tästä selvästi nokkiinsa ja aluksi irrotti lelusta (mitä ei ole muissa harjoituksissa tehnyt!), kun tälleen hänelle huudettiin. Lähti kuitenkin lopulta leikkimään, mutta leikki oli paljon vaisumpaa kuin edellisellä kierroksella. Jeriko on niin nöyrä hitsi vie. Sanoisin kyllä, ettei kovin moni bortsu olekaan niin ihmiskova, että tuollaisesta läpi puskis. Toki sitten Juha helpotti ja vapautti leikkimään ilman mitään huutoja ja sitten vähän pienemmällä volyymilla otti ääntä, johon Jeriko selvästi sitten alkoikin tottumaan, mutta oli tää kyllä Jerikolle paha haaste. Leikki kyllä ja onneksi tämä leikki otettiin videolle (kanisterileikki unohtui), koska musta tuntui toi harjoitus paljon pahemmalta kuin miltä se näytti. Videolta kuitenkin näkyy, että Jeriko kuitenkin hyvin sitten palautuu uudestaan leikkimään ja kestääkin vähän paremmin niitä huutojakin, vaikkei sitten leikkinytkään niin voimakkaasti kuin aiemmin. Kuitenkin Juhan sanoin, tuosta ei pidä olla huolissaan jos ei halua Jerikosta suojelukoiraa. Vertailuna voisi kertoa ryhmässä olevasta holskusta, joka ei piitannut tuon taivaallista Juhan huudoista ja Juha joka tuli reippaasti ja uhkaavasti kävellen kohti samalla huutaen ja koira silti hakeutui puruun. :D Vähän eri puusta nämä kaksi. ;)

Tästä olen joskus sanonutkin, että mun mielestä vaan yksinkertaisesti on niin, että sama koira ei luonnostaan voi olla loistava suojelukoira ja loistava paimenkoira. Ne on vaan kaksi niin eri asiaa: toisessa ihanne on tuollainen holskun tyyppinen kova koira joka tulee läpi vaikka harmaan kiven eikä ota painetta ihmisestä; toisessa taas ihanteellinen koira on nöyrä ohjaajalleen, kuuntelee tarkkaan ja korkeassakin vietissä tottelee ohjaajaa myös pitkien etäisyyksien päästä jos esim. meno lampaiden kanssa meinaa käydä liian rajuksi. Periaatteessa hyvä paimenkoira tekee samalla lailla töitä myös muillekin kuin omalle ohjaajalleen. Jeriko on pelkkä showlinjainen, mutta olen siitä sanonut, että sen hyviä puolia paimennuksessa on nimenomaan sen nöyryys, jonka vuoksi tällainen aloittelijakin on pärjännyt. Toisaalta esim. Ukko tai kovin moni muukaan puhdas paimenlinjainen ei varmasti olisi kovin mielissään siitä, että iso mies huutaa niille.

Toki saman koiran kanssa voi harrastaa molempia jos välttämättä haluaa ja esimerkiksi tuollaista paineensietoa ihmiseltä voi treenata, mutta toisaalta en edes ymmärrä, miksi saman koiran pitäisi pystyä molempiin, kun kumpaankin ääripäähän on olemassa omat rotunsa, jotka siinä on parhaita. Ja anteeksi nyt, mutta kyllä bortsun uskottavuus kuitenkin jää aika vähäiseksi verrattuna esim. malinoisiin tai saksanpaimenkoiraan verrattuna. ;) No, nää on nyt vaan mun ajatuksia ja mielipiteitä, enkä tarkoita pahoittaa kenenkään mieltä.

KIKK-tunnin jälkeen Ukolla oli yksityistunti Juhalla. Ukon vireen kanssa on aina taisteltu, yhtään pidempään meidän menoa seuranneet tietää kyllä tämän. Ukko on aina ollut melkoisen taipuvainen vaipumaan passiivisuuteen jos se kokee tehtävän yhtään liian haastavaksi. Taistelutahto on kuitenkin hirmuinen ja vetoleikeissä tai vetohommissa Ukko antaa 200%, ja toisaalta tottikseen olen pitkän työn jälkeen saanut rakennettua huikean hyvän vireen. Siksi onkin niin ihmeellistä miksi Ukko ei edelleenkään annan kaikkeaan agilityradalla. Mietin, että onko se kuitenkin jotenkin niin epävarma, että sen vuoksi ei uskalla antaa kaikkeaan agilityradalla samalla, kun miettii tekeekö oikein, ja mietin olisiko KIKK-kurssista kuitenkin Ukollekin apua. Tällä asialla siis lähestyin Juhaa.

Juha halusi ensin tervehtiä koiraa ilman mitään leluja ja sitten nähdä millainen Ukko on tottistellessa. Ukko pistikin sitten niin parastaan, että Juha taisi olla vähän hämillään, että missä on ongelma ja jouduin selityshommiin. :D Ukko siis seuras parhaalla mahdollisella vireellään samalla, kun muut ryhmän koirat lähti vierestä jäähdyttelelmään, eikä Ukko edes vilkaissut niitä. Voimakkaat hyvät käännökset ja vaan kertakaikkisen hyvä vire. :D Ja pallopalkalle tietenkin hirveellä raivolla ja takas täysillä hypäten mua päin. Vähän näyttä Juhaa hymyilyttävän tämä, taisi miettiä, että "mitä tuo akka oikein sekoilee, mikä vireongelma?". :D Juha kyllä sitten ihan kysyikin, että missä ongelma, kun hän näkee todella hyvää virettä ja tosi hienoa vietikästä seuraamista. Ja olihan Juhan vaikea uskoa, että Ukko vaan olisi jotenkin hidas ja jähmee agilityssä, alkoi ensin miettimään että onko Ukolla jotain kipuja tai onko satuttanut itseään agilityssä, että sen vuoksi ei anna kaikeensa. Kun oltiin käyty läpi kuvaukset, hierojat ja osteopaatit, ja hyppyytetty Ukko harjoitusesteen yli (minkä teki omalla loistavan vaivattomalla tekniikallaan) niin tästä vaihtoehdosta luovuttiin. Käytiin vielä muutamia muitakin teorioita läpi, muta lopulta Juhakin päätyi siihen, että Ukko ehkä vaan on niin herkkä ja ajattelee niin paljon, että ei sen vuoksi anna kaikkeaan.

KIKK-kurssia tähän ongelmaan ei kuitenkaan ratkaisuksi tarjottu, koska Ukko ilmentää jo niin huippua virettä leikkiessään ja tottistellessa. Juha lähti siitä ajatuksesta, että Ukolle pitää opettaa vaan ihan alusta uusi tunne agilityyn, se sama mikä on leluun tai tottistellessa. Toisin sanoen yritetään nyt lähteä Ukon kanssa asteittain hakemaan oikeaa fiilistä ihan lähdöstä ja yhdestä hypystä lähtien. Kävin jo ostamassa Bauhaussista uusia välineitä, että saan tehtyä pari uutta harjoitushyppyä, jotta voidaan tehdä harjoituksia mahdollisuuksien mukaan myös kotipihassa tms. Se miksi en ole jo saanut Ukolle luotua samaa mielentilaa kuten tottikseen jää varmaan mysteeriksi, mutta toivon mukaan oikea fiilis agilityynkin löytyy nyt. Juhan sanoin, kun näkee Ukon leikkimässä raivoisasti tai tottistelemassa, on vaikea uskoa ettei siltä löytyisi ruutia ja viettiä myös agilityyn. ;) Ja onhan se kiva kuulla kehuja koiransa vireestä/vietistä pitkän linjan suojeluihmiseltä. ;)