Tänään siis agilitykisat Lempäälässä, ylläri pylläri kisoissa oli taas melko paljon osallistujia, jotain 56 tai 58 muistaakseni, mukaan lukien pari maamme huippua. Varsinaisia menestystoiveita ei siis ollut, mutta olisi ollut tosi kiva tehdä SM-nollia. Mutta on vaan niin saakelin pienestä kiinni, että ihan harmittaa. Eikö voisi vähän edes olla onnea mukana? Armoa agility-jumalat, armoa! Sekin jo, että ei olla ikinä osuttu oikeasti pieniin kisoihin, joissa olisi jotain alle 30 kisaajaa. Tai sitten jos tehdään nolla, niin on siellä aina niitä nopeampia, koskaan ei käy niin hyvä tuuri, että oltais nopein tai jopa ainoa nollan tekijä! Pitääkö sitä oikeasti lähteä jonnekin hevon kuuseen kisaamaan, ettei aina olis jotain 50+ kisaajaa? Ja sitten menis sinne ja lopputulos olis tän päivän kaltainen, niin pikkasen harmittais. Tänään ei siis tehty edes niitä nollia.
Kaikki radat Esa Muotkan ratoja, kaksi ekaa vähän kiemuraisempia, viimeinen vähän suoraviivaisempi rata. Ekana hyppyrata, jolta tuli rima alas jo kolmannelta esteeltä. Yritin antaa Jerikolle runsaasta tilaa tulla esteen ohi etten aja sitä liian lähelle hyppyä enkä kyllä mielestäni edessä ollutkaan enkä tehnyt käsillä mitään erikoista, rima vaan tuli alas silti. Sitä jäin vähän ihmettelemään niin seuraava valssi oli vähän myöhässä, mutta muuten oikein hyvä rata, etenemä 4,21 m/s. Paitsi, että videolta sitä katsoessani suututti kuinka itse vaan hölköttelin, enkä annan kaikkeani niin kuin treeneissä. Toki olen nyt flunssassakin ja aika pahaa limayskää ollut tänäänkin, mutta silti!
Toiselle radalle päätin ottaa sitten vähän yritteliäämmän asenteen ja unohtaa hipsuttelu. Ihan ok ohjausta nyt, ehkä vielä vähän enemmän olisi voinut itsestään repiä irti, mutta tuntui kyllä tuossakin jo ottavan pahasti henkeen. Puomin jälkeen sitten sylivekki-käännös tai miksi sitä sanoo, jossa Jeriko oli vähän epävarma ja taas rima alas. Saakeli. Tällä radalla etenemä jäi kuitenkin alle neljän, 3,97 m/s.
Viimeiselle radalle lähdin todella sisuuntuneena. Tiesin, että kiire tulee monessa kohtaa, mutta päätin, että minähän kyllä juoksen! Mutta ei siitä paljoa apua ollut, kun jo viidenneltä esteeltä eli kepeiltä tuli virhe, kun Jeriko haki toiseen väliin. Periaatteessa tuon kulman olisi pitänyt olla ihan sellainen, että tuosta pitäisi osata jo oikea sisäänmeno hakea, on sitä tehty vaikeampiakin! Jos olisin tuossakin rynninyt vaan eteen ja auttamaan, niin olis varmastikin onnistunut, mutta en osannut odottaa tuota mokaa. Jeriko meinas vielä karata uudelleen kepeille ennen kuin sain sen kunnolla haltuun ja jouduin kutsumaan vielä toistamiseen takaisin. Etenemälläkään ei siis juhlittu. Muuten loppurata meni hyvin, mä pistin tossua toiseen eteen ja ehdin hyvin ohjaamaan tiukemmatkin paikat ja esim. pituudella kääntyminen meni Jerikolta hyvin. Mutta en voi väittää etteikö olisi harmittanut tän jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti