keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kisatunnelmia

Ukolla oli tänään pari starttia Tamskin agilitykisoissa. Anne Viitanen oli tehnyt ihan kivat radat, ei mitään hirveen erikoista. Ekalle radalle lähdin virittelemään Ukkoa varmaan vähän liian aikaisin, kun välissä oli koirakoita joilla kesti yllättävän kauan radalla. Ehti ehkä Ukon fiilis siinä vähän lässähtää ja Ukko menikin sitten radalla kuin täi tervassa... Ei sentään jäänyt haistelemaan ja lähdössä oli nyt valppaana, kun ollaan lähtöjä harjoiteltu. Mutta hitautta lukuunottamatta rata meni ihan ok, kunnes juuri ennen loppusuoraa tippui yksi rima. Tulos siis 5, aika -6,53, etenevä 3,36 m/s, ei siis hurraamista mutta alle ihanneajan kuitenkin. :D



Toiselle radalle aloitin virittelyn vasta, kun meidät kuulutettiin valmistautuviin. Edelleenkin aikaa oli liikaa, kun radalla yksi koira viipyi tolkuttoman kauan, mutta sen verran paremmin ajoitettu, että Ukko oli hyvässä vireessä lähdössä. Ja niinpä Ukko olikin radalla jo enemmän menossa ja teki hyvällä fiiliksellä. Pyrin huutelemaan mahdollisimman vähän jos Ukko oli hyvin mukana, koska voipi olla, että se kutsuminen/käskyttely hidastaa Ukkoa, kun jää niin kuuntelemaan. Mutta siis nyt oli kivaa menoa ja varsinkin loppusuora oli hienoa, kun Ukko lähti todella etenemään mun ohi kohti palkkapalloa. Jonka se sitten varmaan bongasi just viimeisen hypyn kohdalla ja viimeinen rima putos. Tai sitten se johtui siinä, että kun vauhti kasvoi, niin hyppy kantoi niin pitkälle ettei ehtinyt ottaa väliaskelta vaan piti suoraan ponnistaa ja siinä rima tuli alas.. Mutta en ollut yhtään pettynyt, kun fiilis oli oikee ja Ukko sai suuret kehut tästä joka tapauksessa. :) Tulos 5, aika -9,06, etenemä 3,64 m/s, jolla sijoituttiin 3. :)



Kisapaikalla nähtiin myös mun kurssikavereille tullut bc-pentu Iloa, joka on Covatecon kennelistä Jerikon serkku. :) Ilo oli oikein järkevän ja kivan oloinen pentu. Ukkohan nyt tietty tykkäs ja yritti maahan menemällä tekeytyä pieneksi, ettei liikaa hirvitä juuri luovutusikäistä pikku pentua. Jerikokin tykkäs käydä sitä moikkaamassa vaikka sitten agility veikin valtaosan huomiosta. Mutta kun pentu käyttäytyi siivosti, niin Jerikokin huiskutti häntää ja selvästi tykkäs. :) Eli ei Jeriko olekaan alkanut Ukon jälkiltä dissaamaan pentuja, se taitaa vaan dissata päälle hyppiviä epäkunnioittavia pentuja. ;)

Jeriko pääsi tekemään tokoa agilityradan vieressä ja hienosti tekikin. :) Vire oli hieno eikä ääntelyä tullut. Kaukkareita tehtiin niin, että koko ajan lappas väkee välistä ja kerran yksi pysähtyi suoraan väliin niin, että näköyhteys kokonaan katkes. Mutta hienosti Jeriko teki häiriöstä huolimatta. Nyt on hyvä jäädä parille vapaapäivälle ennen koetta. :))

Ei kommentteja: