Kisavalmistautumista ja PK-hyppyä

Maanantaina käytiin aamupäivällä treenaamassa hyppytekniikkaa. Tällä kertaa ei ollut ketään kaveria mukana niin videota ei saatu, kun itse seisoin aina edessä palkan kanssa. Tehtiin ensin kasvavaa sarjaa. Vaikea edestä käsin arvioida miten meni, mutta ihan sujuvalta se näytti.



Sitten tehtiin pk-hyppytreeniä 6-6-9 sarjalla. Jerikolla lähtökorkeus 70 cm, sitten 80cm, 85cm ja 90cm (huom, tolla mun hypyllä korkeudet on oikeasti tästä muutaman sentin matalampia) ja siitä sitten alaspäin. Kangashypyn takaa oli hankala nähdä ottiko Jeriko ylimääräistä askelta viimeiseen väliin, mutta sanoisin että ei ottanut tai sitten se otti sen niin luontevasti ja nopeasti ettei huomannutkaan eikä sillä sitten mulle niin väliä olisikaan. Kunhan on itsevarma ja nyt ei näyttänyt yhtään hirvittävän. Itse asiassa pieni määrä kunnioitusta lisää hyppyä kohtaan olisi taas hyvä, koska hypyt tuli nyt taas aika laakana ja hypyn yläreunaa hipoen. Tolla tyylillä, kun hyppäisi kiinteän hypyn yli niin haaveri olisi taattu. Miksi tää kuulostaa jotenkin tutulta..? Ai niin, sillä tavallahan Jeriko loukkasi itsensä ekassa jälkikokeessamme..



Takaisin lähtöruudussa siis. Mutta hyvähän se on, että ei enää pelota. Nyt tarvii vaan ostaa puurimaa jolla saan a) korkeudet oikein b) ehkä vähän Jerikolle kunnioitusta hyppyä kohtaan ettei ihan tarvi estettä viistää. Bauhaussiin siis sitten kun vaan muilta kiireiltä ehdin raivata auton siihen malliin, että sinne mahtuu.



Ukolla oli vähän hankaluuksia hypyn kanssa. Todella vaikea hahmottaa, että mistä oli kyse kun ei sivusta nähnyt, mutta Ukko tuntui ottavan jotain hassuja ylimääräisiä askelia ja ponnistavan vinossa ilmaan. Kyllä se esteen joka kerta ylitti, mutta 90 cm oli jo selvästi hankala..



Illalla oli sitten Jerikon agilitytreenit. Edellisen viikon treenit jätettiin tosiaan väliin ja Jeriko oli nyt enemmän kuin innoissaan! Tommi teki meille kivan radan ja kokeiltiin muutamia eri ohjauksia ja vedettiin kerran 20 esteen rata nollana läpikin. Mukavaa oli. :)



Eilen oli sitten aika sykettä nostattava ilta! Ensin vetotreeneihin lämmitellessä koiria kaksi silmäparia seurasi meitä metsässä. Kukaan (ihminen siis) ei vastannut mun huutoon ja kun ei ne kiiluvat silmät lähtenyt metsään karjumallakaan, niin päätin poistua. Kävi jo mielessä, että pitääkö mun kohta alkaa tappelemaan kahden suden kanssa siitä onko mun koirat iltapalaa vai ei.





Ukon veto yksin

Sitten vedettiin superit vetotreenit välissä, ensin Ukon kanssa yksin kaksi kierrosta ja sitten Jeriko mukaan ja toiset kaksi. Aika hurjaa vauhtia mentiin, sukseni olin voidellut vähän liiankin liukkaiksi ja latukin oli kova ja liukas, joten sai pelätä, että kaadunko. Ukko veti hienosti, joskin meinasi vähän alkaa vilkuilemaan taakseen yhdessä vaiheessa siihen malliin, että heittäiskö ranttaliksi ja alkaisiko mulle haukkumaan. Kevyellä komennolla sai kuitenkin keskittymään taas oleelliseen ja jatkoi vetoa hyvin. Isoimmassa ylämäessä ekalla kierroksella rytmi rikkui hankalasti, mutta taistelin mäkeä silti ylös mahdollisimman nopeasti. Toisella kierroksella pääsi jo paremmin mäen ylös. :)

Ukon ja Jerikon yhteisveto

Alunperin olin suunnitellut vetäväni Ukon kanssa kaksi kierrosta ja sitten enää yhden Jerikon ja Ukon molempien kanssa, mutta meni niin kivasti, että lähdinkin sitten hetken mielijohteesta vielä toiselle. :D Ukko jaksoi yllättävänkin hyvin mukana, vaikka sai sitä välillä kannustaakin eteenpäin. Hyvin se kuitenkin aina tsemppasi ja jatkoi vaikka selvästi jo väsyttikin. Tuo huima huippuvauhti taisi tulla lähtösuoralla, aika pirun lujaa siinä mentiinkin ja mä vaan keskityin seisomaan suksilla ja pysymään pystyssä. Pojilla oli intoakin niin paljon, että suksia jalkaan laittaessa nykäs mut kunnolla nurin ennen kuin päästiin sitten oikeasti liikkeelle.



Jäähdyttelylenkille mentiin samaan metsään ja olin jo tullut siihen tulokseen, että kyseessä on kaksi kettua. Jälkikäteen ajateltuna ne huudahtelikin silleen jännän kimeästi joka ei sudeksi sopisi. Samat silmäparit seurasi meitä taas, mutta nyt jätin koirat tielle ja lähdin lähemmäksi katsomaan. Noin 10 metrin päässä toinen lähti liikkeelle ja kivien yms keskellä vilahti harmaanruskea selkä. "Viddu, ehkä ne onkin susia" tuumasin minä ja lähdin perääntymään. Ehdin kävellä parikymmentä metriä metsätietä takaisin kun mun mieleen pääsi muistikuva siitä miltä supi näyttääkään. Kaikkea sitä alkaa yksin metsässä kulkiessaan kuvittelemaan! :D

Tänään oli lepo ja venyttely/hierontapäivä. Huomenna Ukko ja Ilona saa vetää vielä toiset treenit ennen piirinmestiksiä. Kyllähän kahdilla yhteistreeneillä voi jo hyvin kisoihin lähteä, eikös? ;)