Treenailtu on enimmäkseen paimennusta tässä kahden viikon aikana. Agilitytreenit on jäänyt väliin ja jäljelle on ehditty vain kerran. On se vaan hyvä, että on nyt noi omat lampaat tossa, että edes sitä voi helposti ja matalalla kynnyksellä treenailla vaikka muuta ei ehtisikään. Paimennustreenit on painottunut nyt kyllä eniten Ukon treenaamiseen tai ainakin Ukon treenaaminen on ollut järjestelmällisempää ja suunnitellumpaa kuin Jerikon, jonka kanssa on menty vähän silleen "go with the flow" -fiiliksellä. Ehkä Jeriko myös vähän vähemmän päässyt treenaamaan..
 |
| Jeriko haluaisi päästä paimentamaan |
Ukon kanssa treenien teema ja pääpaino on ollut mustavalkoisuudessa ja kuuntelemisessa, sekä lampaista luopumisessa. Jotain hakukaaritreenejäkin on tehty, mutta jos Ukko on alkanut yhtään lipsua kohti sitä omaa kuplaansa, olen keskeyttänyt treenin ja vaatinut Ukon luopumaan lampaista oikein perusteellisesti. Tämän jälkeen on aina korvat löytynytkin huomattavasti paremmin.
Lampaista luopumisen vaatiminen vaatii toki sitä, että itse asetan Ukolle tietynlaista painetta. Hieman jännä ja yllättäväkin havainto on, että tästä paineesta Ukko ei suinkaan paineistu ollenkaan. Voisi kuvitella, että jos ohjaaja antaa painetta, niin koira herkistyisi niin, että esim. uhittelevat lampaat tuottaisi vielä enemmän vaikeuksia. Totuus on täysin päinvastainen ja sitä ei ehkä ihan täysin voikaan ymmärtää, jollei ymmärrä paimennuksen viettitilaa ja bordercollien ajatusmaailmaa sen ollessa syvästi paimennusvietillä. Vahva paimennusvietti turvaa sen, että paine ei saa koiraa lannistumaan ja häipymään töistä, vaan pistää sen enemmänkin ideaaliseen työskentelymoodiin.
Ukossakin on ollut nähtävissä, että tällaisen lampaista irrottamisen jälkeen Ukko on kohdannut lampaat itse asiassa vahvemmin. Jos Ukko tekee itselleen omassa kuplassaan, se herkemmin väistää tällaiset lampaat, ehkä se siinä jotenkin vaan haluaa itsekseen tehdä helppoja juttuja, mutta kun saan sen oikeaan mielentilaan eli tekemään mulle, se tietää että vaikeatkin lampaat pitää kohdata ja tekee sen täysin luontevasti. Ukko on nyt esimerkiksi häkittänyt vastahakoisia vastaan katsovia lampaita todella hienosti. Pakottanut ne peruuttamaan häkkiin pelkällä katseellaan. Ukko on myös hienosti huomioinut porukasta mahdollisesti hieman syrjään jäävät ja saanut pelkällä katseen kääntämisellä ne peruuttamaan pikaisesti samaan riviin muiden kanssa.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta Ukolla ei kyllä pinna pala. Se vaan katsoo näitä lampaita ja odottaa, ottaa pienen askeleen perään tai pienellä painon siirrolla eteen saa lampaat siirtymään. Siis tässä näkyy nyt tuon vahvan silmän hyvät ja suorastaan mahtavat puolet, kuinka Ukon ei tarvitse paljoa tehdä, että se saa lampaat liikkumaan haluttuun suuntaan ja se myös pystyy tässä oikeassa mielentilassa ollessaan lukemaan erittäin hyvin lampaiden aikeita ja sovittamaan oman liikkeensä niihin.
Lisäksi jakotreeni tällä viikolla sujui oikein hyvin vaikkei lampaat ollut mitään helpoimmin erkanevia ja Ukko ottaa hienosti tietyn porukan pidettäväksi ja ajaa sitä. Ukon kanssa on kuitenkin edelleen hankalaa, tai mä välillä koen sen vähän hankalaksi, että vaikka kuinka itse riemastuisin esim. hienosti onnistuneesta häkityksestä, niin Ukko ei ota näitä kehuja ollenkaan, kun se on edelleen niin lampailla. Mun kehut ei merkkaa sille mitään vaan se itse tekeminen on se merkittävä vahviste. Mietin, että vahvistuuko sitten mun haluama toiminta ollenkaan vai vahvistuuko vaan mikä tahansa minkä Ukko itse kokee palkitsivammaksi... :D
Jerikon kanssa on myös tehty jakoa ja singleäkin. Nyt on saatu taas yksittäinen lammas erotettua ja Jeriko sinänsä saa sellaisen ihan ok haltuun, mutta yksittäisen lampaan ajaminen tai lampaan pitäminen jos se alkaa pyrkiä muuhun porukkaan ei kyllä vielä onnistu, vaan Jeriko lähtee kokoamaan. Mun treenit on ollut aika lyhyitä ja ytimekkäitä, osittain siksikin, ettei esim. häkitys ei oo mikään peace of cake ja yksikin onnistunut häkitys vaatii koiralta paljon. Häkityksiä on tehty siis yleensä vain yksi, jakoja muutama.
Viime lauantana kävin tallaamassa jäljet pojille. En ollut ihan varautunut siihen hirvikärpäs-määrään, sanotaanko näin... Ensin jälkiä tallatessa hirvikärpäsparvi toisensa jälkeen syöksyi kimppuun ja siinä kuluikin jälkien vanhenemisaika rattoisasti kun autossa istuen nyppi kymmenittäin hirvikärpäsiä hiuksistaan, niskastaan, ja vaatteistaan t-paidan sisäpuolta myöten. Ja kun luuli jo saaneensa kaikki pois, niin sitten alkoi taas tuntua möyrintää ja löytyi vähintään viisi lisää. Lisäksi Ukon jälkeä tallatessa liukastuin pahasti märkään sammaleeseen ja iskin polven todella kipeästi terävään kipeen, loppumatka meni hammasta purren.
Ukon jälki oli 700 metriä, kuusi keppiä ja vanheni tunnin. Janalta jälki lähti oikealle. Ukko meinasi lähteä takajäljelle ja nyt kun janaa ollaan tehty niin vähän, niin estin vaan väärän suunnan ja odotin, että nosti jäljen oikeaan suuntaan. Ajattelin, että olisi ehkä reilumpaa näin alkuun auttaa Ukkoa vähän ymmärtämään tätä asiaa. Ukon jäljestyksessä oli aikalailla vauhtia. Pari ekaa keppiä nousi hienosti, mutta sitten yksi keppi jäi kun kulman jälkeen Ukko hieman harhaantui jäljeltä. Jossain vaiheessa jäi myös toinen keppi, muta en ole varma missä vaiheessa. Kokonaisuudessaan jälki meni hienosti, mutta noi kaksi puuttuvaa keppiä vähän harmittaa.
Jerikon jälki oli 1100 metriä, viisi keppiä ja vanheni kaksi tuntia. Piti tehdä 1,5 km, mutta tein uuteen maastoon ja meni tässä vaiheessa niin kamalaksi ryteiköksi, että oli pakko lopettaa siihen. Janalta jälki lähti oikealle ja tämä meni nyt aivan upeasti. Jeriko eteni hienosti, nappasi jäljen hajun ja pysähtyi vain aivan lyhyeksi hetkeksi, ikään kuin kurkkasi vasemmalle, mutta otti hyvin nopeasti oikean suunnan. :) Hyvä! Jeriko jäljesti hyvin, mutta toisen kepin olin laittanut piruuttani ison kiven päälle ja tämän Jeriko meinasi ohittaa sivusta. En päästänyt ohittamaan, vaan kehoitin olemaan tarkkana, jolloin Jeriko palasi ottamaan jälkeä askel askeleelta ja lopulta nostikin sitten kepin. Tämän jälkeen Jeriko jäljesti kyllä koko ajan mielestäni todella tarkasti, mutta jossain välissä joku keppi (taas 3. tai 4.) taas jäi. Melkein voisi luulla, ettei siellä keppiä ollutkaan, kun sillä työskentelyllä oli vaikea ajatella, että miten keppi olisi jäänyt.. Vähän jäi kuitenkin hampaan koloon tästä.
On ehkä käynyt selväksi, että mulle koirien sosiaalisuus on tärkeä asia, olenhan julkaissut aika paljon Jerikon ja Ukon leikkivideoita tännekin. Koirien leikin katsominen saa mut aina hymyilemään ja todella iloiselle tuulelle. Olen kyllä todella onnekas, kun pian 6v. ja 4v. täyttävät uroskoirat tulee noin upeasti toimeen keskenään. Ovat aina tulleet eikä Ukon kastraatio ole muuttanut tätä millään tavalla. Jerikon suhtautuminen Ukkoon ei ole muuttunut tippaakaan, vaikka muuten leikattuja uroksia Jeriko saattaa liehitellä vähän "sillä silmällä". ;) Ukon kanssa ne on silti edelleen veljekset.
Jeriko on meillä ehdoton johtaja ja se kyllä myös kertoo Ukolle jos naaman nuoleminen ei miellytä, mutta koskaan ei ole ollut mitään murinaa tai pientä ärähdystä pahempaa, koskaan pojat ei ole yhteen meinanneetkaan ottaa. Jeriko puhuu koiraa mielestäni muutenkin todella selkeästi ja se myös lukee muita koiria erittäin tarkasti. Joskus Jerikon "selkeä puhe" on kyllä vähän kiusallistakin, kun se herkästi pyytää itselleen tilaa varsinkin muilta uroksilta hiljaisella murinalla. Kaikki eleet kertoo, että Jeriko ei ole liikkeellä dominoivalla asenteella eikä missään nimessä lähdössä haastamaan riitaa, vaan ainoastaan pyytää ettei toinen änkisi "sen alueelle". Tällaisen murinan voi kuitenkin joku ymmärtää väärinkin ja erityisesti kaverikoira-käynneillä tämä on erittäin kiusallista, jos muut eivät ymmärrä antaa riittävää tilaa Jerikolle. Hiljaisimmankin murinan, kun silittävä käsi voi tuntea kyljestä eikä silittäjä voi tietää mistä on kyse. Mutta pääasiassa kaverikoira-käynnitkin siis menee ongelmitta ja Jeriko on ihanan luotettava koira sosiaalisissa tilanteissa, ei koskaan lähde isotteluihin mukaan ja poistuu heti paikalta jos aistii, että ongelmia tiedossa.
Jeriko on sellainen itsevarma ja oman arvonsa tunteva, eikä sen tarvitse pönkittää itsetuntoaan millään isotteluilla tmv., mutta se ei myöskään kaipaa muita uroksia iholleen. Jerikon reaktioista voi usein myös lukea, millä mielentilalla toinen on lähestymässä; jos toinen vaan sattuu haistelemaan samaa hajua ja on täysin neutraali, niin se on Jerikolle ihan ok, mutta Jerikon käytöksestä pystyy usein päättelemään, että toiselle on jonkinlaisia taka-ajatuksia tai dominointia elkeissään. Poikia ei ole koskaan tarvinnut erottaa toisistaan ja olen hyvin luottavaisin mielin pitänyt niitä aina yksin ollessaan samassa tilassa, koska ikinä lelut, ruoka tai mikään muukaan, ei ole aiheuttanut riitaa. Myöskään vieraan koiralauman sekaan vapauttamisessa ei sinänsä ole mitään ongelmaa, paitsi nyt ehkä viime aikoina se, että Ukko ei osaa lukea tilannetta niin etukäteen, että osaisi poistua paikalta jos joku toinen aikoo aiheuttaa ongelmia.
Jeriko onkin ollut Ukolle aivan huikean hyvä isoveli. Ukko on selvästi Jerikoa avoimempi ja oikeastaan kaikille aina erittäin ystävällinen. Ukko ei tunnu ymmärtävän, että välttämättä kaikki ei ole niin ystävällisiä eikä se lue muiden viestejä niin hyvin ja kaukaa kuin Jeriko ja tämän sekä ihan vaan todella huonon onnen vuoksi Ukko on kesän aikana joutunut aivan liian moneen kertaan toisen koiran pöllyyttämäksi: bordercollieuroksen, labradoriuroksen (jonka Ukko toivotti tervetulleeksi meidän kotiin nuolemalla suupielet, mutta toinen uros oli epävarma eikä sietänyt Ukon lähentelyjä), bordercollienartun sekä aussienartun. Kaikissa näissä tapauksissa toinen koira on jatkanut hyökkäystään, vaikka Ukko on viestinyt haluttomuuttaan tapella. Todella huonoa tuuria Ukolla. :(
Ainakin toistaiseksi Ukko on kuitenkin säilyttänyt avoimuutensa ja sosiaalisuutensa, eikä ole muuttunut epäluuloiseksi muita koiria kohtaan. Olisiko osansa Jerikolla ja sillä kuinka se kuitenkin viestii Ukon kanssa selkeästi ja ystävällisesti. En tiedä. Tai sitten Ukko vaan on niin vahvasti ystävällinen luonne ja sen verran kovapäinen, ettei tällaiset kolhut ole kuitenkaan Ukkoa horjuttanut. Onneksi.
Tossa viime viikolla esimerkiksi oltiin vetotreenin jälkeen jäähdyttelylenkillä maliuroksen kanssa. Tämä oli oikein järkevän oloinen uros, ei kiinnittänyt mitään huomiota Jerikoon tai Ukkoon, mutta aivan helkkarin iso! :D Jeriko valitsi kävellä aivan tien toisessa reunassa, myöskin noteeraamatta tätä jättiläistä mitenkään. Vähän aikaa käveltyämme Ukossa alkoi näkyä merkkejä, että se yrittää hivuttautua kävelemään lähemmäksi malikkaa, selvästikin halunaan kävellä kylki kyljessä sen kanssa. Tämä ei tuntunut mun mielestä hyvältä ajatukselta, varsinkaan kun näitä ikäviä kokemuksia on ollut ja mali voisi saada aika pahaa jälkeä aikaan. Tällaista siis kävin päässä läpi vaikka mali oli tosiaan todella kivan oloinen. Ukon lähentelyhalu yltyi myöhemmin siihen, että se selvästi alkoi haluta mojauttaa pienen suukon malin huulille ja kun päästin Ukon hetkeksi irti päästäkseen kakalle, se olisi mennyt ilman mun kieltoa tämän ajatuksensa toteuttamaankin. Hölmö. :D
Viimeisimmän päällekäymisen yhteydessä oli kyllä jännä huomata, että meidän Lalli (9,5 v leikattu uroskissa) meinasi juosta sekaan selvästikin aikeenaan hajottaa riita tai puolustaa Ukkoa. Häntä pystyssä ja aavistuksen pörhöllään juoksi rähinän ollessa päällä suoraan kohti ja sain sen muutama metri ajoissa pysähtymään ettei vaan sille sattuisi jotain. On nää meillä vaan, koirat ja kissat, jotnekin hyvin tiiviisti samaa porukkaa, mutta en olis uskonut, että kissa yrittäis lähteä koiraa puolustamaan. :D Meillä on hyvä porukka täällä. :)
Mutta tuo Ukon ystävällisyys ja lapsellisuus on kyllä aivan kullan arvoista mun mielestä. Epäsosiaaliset saati sitten aggressiiviset koirat ei kauheasti mieltä lämmitä, mutta varsinkin bordercollien pitää mielestäni pystyä vähintäänkin sopeutumaan muiden seuraan. Jerikon tapa toimia on sinänsä varmaan järkevämpi kuin Ukon yltiöpäinen ystävällisyys, koska se kyllä välttää hyvin kaikki ongelmat, mutta molemmat on kyllä aivan huippukoiria! :) Bortsun ei mielestäni pitäisi missään nimessä olla aggressiivinen ja kyllä sosiaalisuus on jatkossakin mulle tärkeä ominaisuus. En missään nimessä ottaisi pentua yhdistelmästä, jossa vanhempien sosiaalisuudessa olisi selkeitä puutteita. Pistän se jopa käyttöominaisuuksien edelle, koska se on suuresti arkeen vaikuttava asia.
Mulla tulee nyt äkkiseltään mieleen kolme aggressiivisuutta aiheuttavaa ominaisuutta koirissa eikä mikään niistä ole mielestäni järin toivottava: epävarmuus/pelko, terävyys, dominanssi. Pahimpia tuntuu olevan koirat joilla on epävarmuutta yhdistettynä terävyyteen, ne aloittaa hyökkäyksen pienestäkin ärsykkeestä (terävyys + pelkoaggressio), mutta epävarmuutensa vuoksi eivät pysty lopettamaan hyökkäystään toisen koiran rauhoittavista signaaleista huolimatta. Itsevarma koira pystyy ärähtämään tarvittaessa ja lopettamaan ärähdykseen, kun viesti on mennyt perille. Esim. Ukko hoitaa mielestäni ihan hyvin tilanteita joita sille nyt tulee eteen kastraation jälkeen joidenkin urosten kohdalta. Ukko kertoo, että ei ole mikään tyttö, mutta ei käy koskaan päälle.
Terävyyshän on useissa harrastuslajeissa ainakin osittain toivottava ominaisuus ja tuo potkua suoritukseen ja tässä onkin sitten tasapainoteltavaa arjen sujumisen kanssa. Mielestäni ainakaan suuri terävyys ei kuitenkaan sovi bordercollielle, koska sillä pitää olla malttia uhkaavissakin tilanteissa harkita tekojaan lampaiden kanssa. Heti ei voi käydä uhkaavan lampaan päälle, vaan lampaita täytyy uskaltaa painostaa rauhassa ja antaa niille aikaa reagoida toivotusti.
Dominanssi aiheuttaa usein myös aggressiivista käytöstä, ainakin jos se on yhdistetty epävarmuuteen. Tässä pitäisikin mielestäni erottaa itsevarman yksilön "johtaja"-asenne. Tällainen koira ei koe tarvetta isotella tai simputtaa muita vaikka kokeekin olevansa porukan johtaja. Haitallinen dominanssi on mielestäni sitä, että koira hakeutuu tilanteisiin, joissa se voi haastaa muita koiria.
Mielestäni sosiaalisuus tai kyky tulla toimeen muiden koirien kanssa hakeutumatta tappeluihin on siis merkki tietynlaisesta "tervepäisyydestä". Sellaisella koiralla on yleensä itsetunto kohdillaan, se ei ole liiallisen reaktiivinen ja se suhtautuu rennosti uusiin asioihin eikä koe tarvetta puolustautua aggressiivisesti. Näin ollen sosiaalisuus liittyy mielestäni myös toivottaviin harrastuskoiran ominaisuuksiin. ;)
Toivotaan nyt siis, että Ukko edelleen kolhuista huolimatta säilyttää lapsellisen ystävällisyytensä ja itse täytyy nyt olla vaan entistä tarkempana, että kenen kanssa Ukko saa ystävyyttä leipoa. Loppukevennyksenä Ukon riekkumista, kun aamulenkillä leikki Jerikon kanssa Ukon mielestä selvästi keskeytyi liian aikaisin hihnaan laittamisen vuoksi ja Ukon täytyi vähän vielä purkaa intoaan. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti