keskiviikko 23. syyskuuta 2015

PK-juttuja ja tuulispää metsässä

Unohdin viime päivitykseen mainita, että olin BH-kokeen koetoimitsijana lauantaina ja Ukon kanssa pääsin myös vähän fiilistelemään kenttää. Harmi kyllä en nollakoirakoksi, mikä olisi ollut kyllä tosi kiva tsekkaus Ukon kanssa. Otin Ukon kuitenkin kentälle, kun sen laidalla oli jonkin verran ihmisiä. Ukko oli koko ajan hyvässä vireessä ja kuplassa mun kanssa. Seuraaminen oli hienoja, palkkasin pitkän suoran päässä noin 30 askeleen kohdalla. Täyskäännös oli hyvä, temponvaihdot oikein hyviä ja palkkasin hitaan pätkän loppuun. Tehtiin vielä L ja sekin meni hienosti.

Liikkeestä istuminen oli oikein napakka. Tuntuu, että Ukko tekee sen napakammin kuin Jeriko (siihen ei kyllä paljoa vaadita, kun Jerikolla on niin hidas). Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo oikein hyvät, luoksetulossa oli aika hyvin draivia, vähän autoin makkaralla suoraan eteen kun sivulle meno ehti tokoillessa tulla jo aika vahvaksi. Kaiken kaikkiaan tosi hyvä meininki, ei yhtään paineistumista tai laamailua vieraalla kentällä, vaan koko ajan ihan täysillä tekemässä mun kanssa! :)

Lopuksi tehtiin vielä henkilöryhmä ainakin vuoden tauon jälkeen ja se meni oikein kivasti. Oikealle puolelle kaartaessa jäi vähän jälkeen ihan vaan, kun ei osannut odottaa käännöstä, mutta vasemmalle hyvin, ei vilkuillut ihmisiä eikä paineistunut yhtään. Hyvä Ukko! :)

En ole nyt pitkään aikaan taas muistanut ampua Ukolle, mutta esim. sunnuntaina paimennuskoulutuksessa jostain kuului ihan kova kiväärin paukaus kun Ukko oli ihan vaan mun tuolin vieressä makoilemassa ja odottamassa vuoroa, eikä Ukolla korvakaan värähtänyt. Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla vaikuttaako laukausten kuuleminen ennen tottistreeniä vireeseen, mutta olen kyllä aika toiveikas, että saisin Ukon paukut kestämään. :) Tälle syksylle olevan vaan itse niin buukattu, että enää ei kokeeseen päästä vaikka kaikki muu oltais saatukin kuntoon. Ehkä ensi keväänä sitten..?

Ollaan myös tehty sisätreeninä kapulan pitoa. Ei olla sitä Ukon kanssa tehty pentuajan jälkeen ollenkaan, kun sen treenaaminen oli niin nihkeää silloin ja ainahan Ukolla on monttu auennut eteen istuessa. Jerikon kanssa myöskin viime treenistä aivan liian pitkä aika. Ukko kuitenkin pääsi hyvin jutun juonesta kiinni ja alkoi tiivistää otettaan enkä sitten palkannutaan yhtään jos suu aukes. Hyvin alkoi tulemaan myös pienen matkan päästä eteen istumaan ja ote pysyi hyvänä. Jerikon kanssa tehtiin sekä "pikkukapulalla" että 2kg kapulalla ja Jeriko (yllättäen ;)) oli innoissaan tästäkin harjoituksesta. Hieman alkuun ote eli, meinasi ennakoida irrotusta, mutta puri sitten uudelleen ja treenin myötä ote tasoittui. :)

Mun uusi SM-kisoista ostettu "650g" Gabbayn kapula tuntuu kyllä tosi painavalta ja nyt sitten punnitsinkin sen keittiövaa'alla, niin onhan se 795g eli "ei ihan" 650 g! No, sitten on helpompi oikealla kisakapulalla...

Eilen oltiin hakutreeneissä Jerikon kanssa Pinsiössä. Maasto oli oikein helppokulkuista ja ensin mietin, että olis jättänyt apuja pois, mutta Sari oli sitä mieltä, että kannattaa vielä suoraan etenemistä vahvistaa, joten tehtiin norjalaisena sekametsänä. Ensi kerralla voisi kyllä tehdä niin, että Jeriko kävisi kuuntelemassa avut ja sitten välissä treenais 1-2 koiraa ja sitten vasta tulis Jerikon vuoro ja katsoa kuinka sitten menee. Nyt kuitenkin siis näin ja Jeriko oli kyllä aivan liekeissä jo radalle tullessa ja paineli sitten tuulispään lailla aivan täysiä menemään. Keskilinjallekin palatessa tassut vaan suti jos otinkin hallintaan, mutta innoissaan kyllä suoritti koko ajan. Pari kertaa otin suoraan yliheittona.

Oikealle puolelle pistot oli aika lähellä täydellisiä, suoraan irtosi takarajalle ja 3-7 pistoilla joutui myös etenemään maalimiehen löytääkseen. Vasemmalla puolella kakkos ja nelos pistot kaarsi hieman oikealle ja Jeriko ohitti maalimiehen ja löysi sitten kun kääntyi takaisin päin, mikä oli kyllä vähän huono etenemisen kannalta. Hyvä kuitenkin siltä kannalta, että maalimiehet kuitenkin löytyi. Kakkoselle Jeriko lähti niin vauhdilla, että meni sivurajasta ainakin 20 metriä ylikin ennen kuin kääntyi, mutta annoin tehdä itsenäisesti.

Haukku tuli oikein hyvin, lähti heti kun maalimies löytyi (ekalla pistolla näin jopa tilanteen, kun Jeriko oli täydestä vauhdista vielä kääntymässä pysähdyksiin ja alkoi jo haukkua) ja jatkui aika hyvin tasaisena. Yritin nyt juosta maalimiehen luokse, mutta koska sarjat oli epäsäännöllisen pituisia, niin en kyllä ihan ehtinyt kuin ehkä yhdellä jo melko lähelle. Pääsin kuitenkin sitten samalla ottamaan Jerikoa hallinnassa takaisin keskilinjalle.

Tänään tehtiin sitten ilmaisuun häiriötreeniä, kun Tea oli käymässä meillä ja suostui olemaan maalimiehenä ihan meidän pihan pikku metsikössä. Nyt Jeriko tajusi heti haukkua Teankin ja oli kyllä taas aivan innoissaan. :D Hieman meinasi aluksi häiriintyä mun liikkumisesta, mutta sitten pääsin kyllä aivan Jerikon viereenkin molemmin puolin seisomaan ilman, että häiriintyi. Viimeisellä pääsin juoksemalla 15 metriä Jerikon luo eikä häiriintynyt. Eli aika hyvältä alkaa näyttää Jerikon hakuilutkin. En kyllä olis uskonut, että siitä tulee näin innokas hakukoira vielä "vanhemmalla iällä", mutta Jeriko on tästä kyllä aivan liekeissä. Mikä nyt sen hauskempaa kuin juosta täysiä metsässä ja sitten kuunnella vielä omaa komeaa ääntään. ;)

Ei kommentteja: