Tiukkaa pohdintaa

Eilen oli agilitytreenit ja nyt mulle tuli sellainen olo, että haluan ottaa Ukon nyt mukaan. Ukolla siis pari kuukautta treenitaukoa takana. Olin itse asiassa aika innoissani tästä ajatuksesta jo lähtökohtaisesti ja sitten kun kävin vielä Ukkoa lämmittelemässä ennen omaa vuoroa Ukko oli aivan raivopäinen, haukkui ja komensi mua, hyppi ja puri hihnaa ja itse tietenkin vaan yllytin lisää. Ajattelin, että "nyt Ukko lähtee, nyt se näyttää taivaan merkit"! Vaan niin siinä sitten kävi, että kun astuttiin hallin ovesta sisään se raivopäinen ihanan hullu koira jäi ulos ja sisään tallusteli turhankin kiltti pikku Ukkeli.

Radallakin meininki oli samaa vanhaa Ukkoa, vaikka rata oli viellä aivan ihanteellinen siinä mielessä, että sisälsi paljon suoraa juoksemista ja vedätystä, ja ohjasin paljon persjätöillä, että pääsin edelle vedättämään. Omat jalat vaan hapotti, eikä Ukko tuntunut sen enempää syttyvän. Lopuksi tehtiin vielä kentän kulmasta kulmaan suoraa hyppy-putki-hyppy-putki ja suoraan palkalle. Hyvinkin Ukko musta irtos eikä yhtään taakse vilkuile tai mitään, mutta ilmeesta puuttui se hulluus mitä oli lenkilläkin.

Hitsi mikä pettymys. Olin niin innoissani, kun oltiin menossa halliin, odotin ehkä vähän jo liikaakin jotain ilotulituksen kaltaista hullaantumista radalla ja heikkopäistä juoksemista. Toisaalta oikeasti ihan pienikin pilkahdus silmäkulmassa olis kyllä riittänyt.

Nyt palauduin ihan tosissani miettimään, että missä ollaan menty vikaan. Agilityn alkutaipaleella olin tänne blogiinkin kirjoittanut, että Ukko oli vauhdikas. Mihin se vauhti sitten hävisi? Joku Ukon mielentilassa on mennyt vikaan ja vaikka tottikseen olen saanut Ukolle oikein kivan ilmeen, niin agilityn kanssa en ole siinä onnistunut.

Olen usein miettinyt, että se liittyy mun auktoriteettiin ja tiukkaan kuriin arjessa, mutta nyt tulin siihen tulokseen, että ei se kyllä siitäkään ainakaan täysin johdu. Arjessa olen kyllä hyvin tiukka käyttäytymisen suhteen sinänsä, mutta toisaalta meillä saa tulla sohvalle ja sänkyynkin kutsutaan välillä köllöttelemään ja on paljon sellaista yhteistä hellittelyaikaa, kun "vaan ollaan". Ja treeneissä Ukko on aina saanut olla kuningas ja hyppiä päin jne., ja tosiaan esim. tottiksessa vire tuntuu tällä hetkellä paremmalta kuin agilityssä, paimennuksesta tai vetolajeista puhumattakaan.

Nyt rupesin miettimään, että johtuuko osa Ukon mielentilasta agilityssä siitä, kun silloin ensimmäisenä talvena mulla itselläni oli nimenomaan ongelmaa mielentilan kanssa ja koin monesti treenit aika ahdistaviksi? Silloin keväällä aloin käymään Vappu Alatalon henkisessä valmennuksessakin tämän vuoksi. Kieltämättä olin useasti treeneissä vähän kireänä ja lähdin kotiin pahoilla mielin. Ottiko Ukko herkkänä koirana tästä itseensä ja nyt huono mielentila seuraa vaikka oma mielentila on ollut jo pitkään parempi?

Ukko on muutenkin vähän hassu, edelleen vähän sellainen "lintu vai kala". Toisaalta todella itsenäinen ja tuntuu ettei tarvitse mua mihinkään, toisaalta ihan perskärpänen ja seuraa joka paikkaan sisällä ja tulee mielellään kainaloon köllöttelemään. Ukko myös sopeutuu mukisematta aivan minne tahansa riippumatta siitä olenko mä siellä, mikä sinänsä onkin erittäin hyvä ominaisuus. Viime perjantaina Somerolta Ukkoa hakiessa tuntui vaan aluksi siltä, että Ukko olisi mieluummin jäänyt Katjalle ja tuntuuhan se ikävältä, että on koiralle täysin yhdentekevä. Olin kyllä sen verran väärässä, että kotona tällä viikolla Ukko on seurannut mua vielä enemmän kuin aikaisemmin ja toisaaalta yrittänyt selvästi olla koko ajan kovasti mieliksi. Ei änge lampaille, vaan on odotellut sivummalla kiltisti, mutta tullut innosta vingahdellen kutsusta. Ja seuraillut ihan mun kantapäillä koko ajan, kun oon tehnyt hommia pihassa tai sisällä.

Meillä on erinäisiä ongelmia harrastusten kanssa ollut ja on edelleenkin, mutta kun Ukko lenkillä tuo mulle keppiä muristen ja haukkuen ja hyppii päälle, niin on erittäin vaikea olla heltymättä sille. ;)
Ukko on polttanut mun hihat lukemattomia kertoja (eikä vähiten mun lyhyen pinnan vuoksi), mutta on meillä ollut paljon hauskaakin ja oon tosi tyytyväinen Ukkoon monessa suhteessa.

Nyt kuitenkin agilityn suhteen joudun todella laittamaan mietintämyssyä päähän.. Tuijan kanssa jo vähän puhuttiin, että jos päästäisiin vapaaharkkaamaan, niin Tuija voisi kokeilla Ukon kanssa ainakin muutaman kerran jos sitten näkis,että pystyykö Ukko vaihtamaan mielentilaansa agilityssä toisen ohjaajan kanssa. Ja ehkä jos Ukon mielentilan saisi käännettyä toisen ohjaajan kanssa agilityssä, niin se muutos sitten säilyisi munkin kanssa..?

Tai sitten vaan jättää Ukon pois agilitystä. Mikä sinänsä on looginen ajatus, mutta toisaalta ihan hölmö. Tiedän runsaasti hitaamman puoleisia tai vähän samanlaisista ongelmista kärsiviä koiria ja niin vaan niiden kanssa harrastetaan. Onko mun kunnianhimoni tosiaan niin suuri, ettei vaan anna periksi pelkästään "höntsäillä" koiran kanssa ja katsoa mihin se riittää tai tehdä sitä ihan puhtaasti yhdessä tekemisen ilosta.......?