sunnuntai 17. elokuuta 2014

Itsenäisyyttä ja ohjattavuutta

Taas on touhuttu niin paljon, että yritän vaan käydä läpi kaiken touhun. Ukko lähti keskiviikkona Katjalle torstain ja perjantain paimennuskisoja varten, joihin en itse päässyt töiden vuoksi. Torstaina Ukkoa oli kiinnostanut tolppakoira enemmän ja lampaat karannut, mutta perjantaina ajoivat Katjan kanssa hienosti radan läpi saaden koularin PPR1! :) Pisteitä hakukaari 15/20, nosto 8/10, kuljetus ohjaajalle 3/20 (off-linea), poispäinajo 1/10 (leikkasi menolinjan), kuljetus 11/20 (Katja ei kuulemma itse oikein pysynyt linjalle ;)) ja häkitys 10/10. Kokonaispisteitä 56. Seuraavalla kerralla kisaankin sitten taas itse Ukon kanssa, katsotaan miten se sitten sujuu. ;)

Torstaina oltiin Jerikon kanssa Huittisen Annen treeneissä. Tosi kinkkinen rata taas, mutta yllättäen kaikkein kinkkisimmäksi muodostui puomin ohi vienti putkelle. Vaikka miten yritin ohjata, niin aina Jeriko otti sen puomin! Lopulta Anne meni istumaan ylösmenolle ja parilla yrityksellä Jeriko siitä vähän hämmentyikin vaikkei putkeenkaan kyllä mennyt, mutta sitten Jeriko keksi ratkaisun; juoksi Annen ohi ja loikkasi selän takaa puomille ja juoksi muina miehinä alastulekontaktille! :D Annen kommentti treenien jälkeen oli, että ihan hyvä kun koira lukee esteitä, mutta voisi vähän vahvistaa myös sitä "käteen tulemista", on nimittäin aika itsenäistä menoa tällä hetkellä. ;)

Lauantaina oli Jerikon vuoro päästä kisaamaan agilitykisoissa. Anne Viitanen ja Kari Jalonen tuomaroi ja oli kyllä aikas kinkkiset ja mutkikkaat radat kolmosille tehty. Molemmilta meille hylyt, mutta tosi hyvää menoa ja asennetta kuitenkin! ;) Ekalta radalta hylky jo melko alussa, kun Jeriko syöksyi mun ohi A:lle vaikka putkeen yritin ohjata. Ihan pieni hartialinjan muutos riitti tähän ja toisaalta Jerikolla nyt tuntuu olevan vähän enemmänkin halua noille kontakteille. ;) Eipä siinä mitään, meinasin ehtiväni valssittamaan kepeille, mutta siinäkin olin myöhässä ja Jeriko otti takana olevan hypyn. :D


 Toisella radalla hyvää menoa aina kepeille asti, joita ennen piti tehdä valssi, mutta olin myöhässä ja yritin vaan vastakäännöksellä/vedolla, mutta eihän se onnistunut. Sitten vielä rima alas kun piti niin kovasti yrittää Jerikon edelle keilaamaan sitä putken pimeälle suulle ja lopulta hylly kun Jeriko hyppäs pituuden väärään suuntaan loppusuoralla. :D


Tänään oltiin kaveriporukalla Somerolla paimentamassa. Anita tuli meille yöksi ja Helena tuli aamulla Mallan kanssa myös meille ja jatkettiin Anitan autolla Somerolle. Jerikon kanssa otettiin vähän jakoa siinä kun jaettiin treeniporukkaa häkkiin ja laitumelle. Sitten hakua laitumen päästä ojan reunalta, mistä vähän huonosti lampaat näkyi, mutta ihan kivasti meni. :) Vähän vaan korvat olis saanut olla tuonnissa ja varsinkin poikittaisajossa paremmin auki, nyt lähti tosi herkästi keräämään ja tuomaan mulle. Siihen sitten lääkkeeksi kuuntelutreeniä kaaren päässä ja lopuksi vielä pari hakua niin, että lampaat oli aidalla ja aidan takana toinen porukka. Aluksi Jeriko vähän arpoi, että mitä porukkaa siinä piti tuoda, mutta toisella toistolla jo hoksas hyvin, ettei niitä sieltä aidan takaa pystykään ottamaan. ;)

Ukon kanssa hakukaaria ja tasapainosta poiskutsumisia kuuntelutreeninä, sitten poispäinajoa ja muutamia kaaria ja lopuksi pidempiä kaaria, joiden loppuosaa pyrin avaamaan. Ukolla oli ihan kiva meininki taas tänään, vaikka sitten loppupäivästä aloin vaan itse olemaan niin väsähtänyt, että pinna kiristyi senkin vuoksi. Paljon kuitenkin hyviä ajatuksia Virpiltä ja Katjalta, kiitos! :) Treenit jatkuu.. Alla linkki Picasan kuva-albumiin. :)

https://plus.google.com/photos/109610162957765546809/albums/6048551396977449505?authkey=CNTsxfur2bSYbQ


Ei kommentteja: