Voihan silmä

Piti jo viime viikolla kirjoittaa tästä, mutta jäi sitten pihahommia tehdessä blogi päivittämättä. Olen tainnut ennenkin voivotella tota Ukon silmänkäyttöä. Viime viikolla sitten kiinnitin huomiota erääseen asiaan, jonka johdosta piti tehdä pieniä muutoksia meidän lenkkijärjestelyihin. Normaalistihan noi on mulla vapaana aina kun vaan voi. Tien pätkillä missä joudutaan kääntymään samaa reittiä takaisin poikien mielestä on tosi hauskaa ottaa kauhee spurtti ja juoksukilpailu käännöksestä. Jo aiemmin on alkanut esiintymään sitä, että tutuilla reiteillä pojat alkaa odottamaan kohtaa jossa käännytään: Jeriko loikkii edellä ja käännähtelee välillä katsomaan taakse, että näkee koska aion kääntyä. Ukko taas on hiippaillut mun jalan vieressä ja siinä vaanien odottanut käännöstä.

Kyllä, olen antanut jo ton perusteella tän jatkua liian pitkään, mutta tarvittiin vielä jotain vähän enemmän, että tajusin. Yksi kerta sitten aamulenkillä Ukko alkoi jäämään taakse, siis TOOOOSI kauaksi taakse. Käytännössä Ukko siis jumittui silmällään Jerikon tuijottamiseen ja jähmettyi paikoilleen, huomasin kun Ukko oli jäänyt jotain 50 metriä meidän taakse. Kutsuin Ukkoa siitä ja aluksi ei meinannut reagoida mitenkään, sitten otti pari askelta ja taas pysähtyi, koko ajan katse tiiviisti Jerikossa. Jouduin ihan tosissaan tekemään töitä ja kuluttamaan aikaa siihen, että sain Ukon lopulta mun jalan viereen ja sitten seuraava taistelu siitä, että sain Ukon irrottamaan katseensa Jerikosta.

Lopulta sitten otin molemmat hihnaan kiinni, koska en halunnut päästää Ukkoa toteuttamaan tota väijymistä yhtään enempää. Nyt olen sitten aina kyseisellä tienpätkällä ottanut molemmat koirat kiinni heti jos minkäänlaista merkkiä kyyläämisestä esiintyy tai sitten viimeistään ennen kuin käännytään takaisin, koska en halua enää yhtään vahvistaa tota tapaa. Niin kivaa kun noiden spurttaamisen katsominen onkin. Hihnaan laittaminen auttaa aika hyvin, Ukko rentoutuu ja molemmat alkaa kävelemään rennosti mun edellä hihnassa. Vähän vetäen niin kuin tavallista, mutta parempi sekin.

Toissapäivänä sitten tehtiin pientä paimennustreeniä ja tässä näkyi Ukolla kyllä kans silmän vahvistuminen. Miksi sen pitää vahvistua, kun pitäis helpottaa mieluummin? Mä kun luulin, että paimenlinjaisen kouluttaminen paimennukseen olisi helpompaa kuin näyttelylinjaisen! :D

Aina on ollut vaikeaa saada Ukko irrottamaan katseensa lampaista, mutta nyt se oli jotenkin erityisen vaikeaa. Ukko oli niin kuin transsissa, todella intensiivisesti kyyläs vaan lampaita ja silloinkin, kun sain sen kääntämään päänsä, kaikesta näki ettei se todellisuudessa ollut ollenkaan luopunut lampaista. Pahin oli, kun ajoin sitä kauemmaksi ja Ukko käänsi ihan selkänsä lampaille, mutta edelleen kropan asento, niskan kyyry tai joku kertoi, että edelleenkään mä en omistanut lampaita vaan Ukko. :D
Sitten kun päästin kaarelle, niin tekikin valtaosin ihan ok kaarta, saisi olla laajempikin, mutta ei mikään hirveen tiivis, mutta kaahas kauheella vauhdilla. Jännitettä oli ilmassa niin, että olis voinut veitsellä leikata. Eikä Ukko silti ollut missään vaiheessa mitään tyhmää tekemässä. Ajossa saattoi tosi voimakkaasti ja nopeasti (tyylikkäästikin kieltämättä ;)) mennä aivan kiinni lampaisiin, mutta meni itse maahan ennen kuin ehdin mitään sanoa.

En tiedä oliko tässä treenissä pahinta toi intensiivinen silmäjumi vai vauhti mitä Ukko oli yhtäkkiä saanut, mutta tuli sellainen olo, että kohta oon ihan lirissä sen kanssa. Kyllä osaakin olla vaikeaa kouluttaa tollaista silmäkoiraa. Ja henkisesti raskasta! Kun koko ajan pitää olla tuimana, että saa jonkinlaista painetta luotua, kun yrittää saada Ukkoa kauemmaksi, ja sitten toisaalta skarppina koko ajan, että ehtis antamaan käskyjä ajoissa tossa vauhdissa. Uskomatonta mutta totta: musta on varmaan tullut liian kiltti! :D

Nyt on kyllä itse asiassa aika opettavaista, kun on noita karitsoita joukossa. Ukolle selvästi tuottaa vaikeuksia, kun karitsat herkästi hajoaa omiin suuntiinsa. Ukko ajais sitten vaan aikuisia ja kun se tavallaan silmällään on niissä niin kiinni, niin ei oikein huomaakaan koko karitsoita jos ei oikein mene auttamaan ja näyttämään.

Mutta ei auta muu kuin jatkaa harjoituksia. Ollaan ihan siinä kynnyksellä, että kun vaan sais ton kaiken intensiivisyyden ja voiman omaan hallintaan, toisin sanoen Ukonkin myöntämään, että lampaat on mun eikä sen, niin sitten varmasti alkaa toimimaan hienosti. Ukko ei vaan niin auliisti luovuta lampaita mulle vaan tekee kyllä hommaa aika pitkälti itselleen vaikka kuitenkin sitten ottaakin käskyt ihan hyvin ja on silleen kiltti. Onpa vaikea selittää.

Jerikokin on saanut lisää intensiivisyyttä, mikä on ihan hieno juttu taas sen kohdalla! Jeriko on oppinut hiipimään ja odottamaan seisaalleen tosi kivastikin koko ajan pitäen pientä sopivaa painetta. Jerikosta on kyllä suuri apu muutenkin hommissa, kun se tekee töitä kuitenkin niin auliisti mulle, ei hötkyile omiaan ja osaa odottaa rauhassakin.

Yhdellä karitsalla on ollut maha vähän kuralla ja ensin pestiin sen pylly ja leikattiin karvoja, sitten annettiin Tehobaktia. Jälkimmäiseen operaatioon karitsa ei olis enää niin auliisti suostunut ja piti lopulta pyytää Jeriko avuksi kokoamaan lampaita mun luokse, kun karitsa pakoili niin etevästi. Sehän olikin sitten helppo juttu, kun Jerikon vaan lähetti kokoamaan ja sitten nappas karitsan vauhdista kainaloon, kun oli menossa ohi.

Jeriko itse asiassa taas tosi hienosti ottaa itse huomioon noi pikku karitsatkin, tässäkin tilanteessa kolme oli eri kuusen juuressa kuin loppu porukka eikä Jeriko varmaan niitä siinä kaarella nähnytkään, mutta heti kuusien alta tullessa pisti merkille, että kolme on vähän erillään ja vaikka olin jo saanut haluamani karitsan kiinni, niin annoin Jerikon harjoituksen vuoksi koota nämä kolme eksynyttäkin, kun niin hienosti huomasi. :) Jeriko vaan seis ja siinä se seisoi koko lääkintäoperaation ajan (kaksi 10 ml ruiskullista piimä+tehobakt -sekoitusta) toinen etujalka ilmassa ja piti muuta porukkaa koko ajan silmällä. :)

Sitten kun kitken pihaa ja tuon kottikärryillä lampaille ruokaa, niin oon antanut Jerikon ajaa lampaat kauemmaksi ja harjoitella niiden pitämistä siinä sillä välin kun kippaan kottikärryt. Hienosti Jeriko alkaa tätäkin hommaa tajuamaan ja tasapainottaa hyvin ilman mitään käskyjä multa, muutenhan lampaat juoksis mulle syliin asti heti kun siellä naamaansa näyttää. :D Talvea ja pyöröpaaleja varten hyvää harjoitusta nääs. ;)