Hyi, se on karvainen!

Olen itsekin joskus kritisoinut tiettyjä piirteitä näyttelylinjan kasvatuksessa (lähinnä pelkkien näyttelytulosten perusteella kasvattamista), mutta nyt alkaa olla mitta sen verran täynnä näyttelinjaisten morkkaamista, että pakko sanoa pari asiaa.

Pari kertaa olen kuullut tapauksesta, jossa näyttelylinjaisen pennun omistaja saa kuulla toiselta pennun omistajalta, että hänen pentunsa on parempi, kun se on paimenlinjainen. Tai että ei edes viitsitä kertoa mistä se on, kun toisella on sellainen huonompi näyttelylinjainen. Ylipäätään suhtaudutaan ylemmyydentunteella tai alentuvasti jos toisella on sellainen "paska rakki" eli näyttelylinjainen bc. Harmi, kun ei ole mun kohdalla tollaista mitään sattunut, keskustelisin oikein mielelläni näistä asioista ihan kasvotustenkin.

Muutenkin kuulee ihan älyttömän paljon sitä, kun paimenlinjaisen (tai sekalinjaisenkin) koiran omistajat väheksyy näyttelylinjaisia. Useimmiten nämä ihmiset on vielä sellaisia, että niillä on ensimmäinen bc ylipäätään ja/tai ei minkäänlaista ensi käden kokemusta koko näyttelylinjasta. Yleinen käsitys tuntuu vaan olevan, että näyttelylinjaiset on niitä paskempia ja jos haluaa harrastaa niin pitää ottaa paimenlinjainen vaikkei paimennuksesta olisikaan kiinnostunut. Ja pelkästään sillä linjalla voi jo leveillä vaikkei olisi mitään näyttöä, unohdetaan kokonaan sekin, että ohjaajallakin on osansa asiaan eikä pelkkä tietyn linjainen koira takaa menestystä.

Näyttelylinja alkaa olemaan jo niin paha asia, että näyttelylinjaistenkin omistajat haluaa puhua koirastaan sekalinjaisena jos mistään kymmenen sukupolven takaa löytyy paimenlinjaista. Tai sekalinjaisten omistajat puhuu koiristaan työ- tai jopa paimenlinjaisina, kun olishan se kauheeta myöntää, että oman koiran sukutaulussa on jo viidessä polvessa näyttelylinjaista.  Mikä on mun mielestä ihan naurettavaa! Ei koiran arvoa määritä sen sukutaulu, vaan sen omat ominaisuudet. Ainakin mun mielestä.

Toki jos paimennukseen haluaa koiraa, niin paimenlinjainen on ainut "oikea" vaihtoehto. Tai ainakin vähiten riskejä sisältävä. Samoin agilityyn useimmiten paimen- tai sekalinjainen voi olla parempi, koska rakenne on usein kevyempi ja elastisempi. Toisaalta agilityssä ei kuitenkaan huipulle päästä pelkästään hyvällä koiralla vaan ohjaajankin taidot todella mitataan, ja toisaalta näyttelylinjaisiakin on useita valioita ja nopeita agilitykoiria. Mutta jos omat taidot riittää sinne "huipulle" ja sinne haluaa tähdätä, niin paimenlinjainen voi olla se "paras" vaihtoehto, joskaan ei sekään pomminvarma.

Mutta sitten, kun puhutaan harrastamisesta ylipäätään, niin mikä tekee näyttelylinjaisesta niin paljon huonomman harrastuskoiran? Tilastot, mutta mielestäni hieman vääristyneet tilastot. Jo pitkään todella tavoitteelliset ja kokeneet ihmiset ovat ottaneet paimen-/työlinjaisia ja tottahan toki niille tulosta tehdään. Usein ensimmäisen harrastuskoiran ottaja ei välttämättä edes saa pentua paimenlinjaisesta pentueesta, näyttelylinjaisesta on ehkä helpompi saada. Ja kokemattoman on vaikeampi tehdä tulosta. Tilastoja ehkä jatkossa vääristää vielä enemmän se, kun nykyään melkein kaikki vähääkään harrastamisesta tai kilpailemisesta kiinnostunut tuntuu pitävän paimenlinjaista ainoana oikeana vaihtoehtona. Näyttelylinjaisen koiran ottaminen harrastuskoiraksi olisi jotenkin noloa monien mielestä.

Mutta on niitäkin, jotka ottaa näyttelylinjaisen toisen perään, takoo tulosta näillä "huonoilla" koirilla ja tuntuu olevan erittäin tyytyväisiä koiriinsa. Miten tämä sitten on mahdollista jos näyttelylinjaiset on niin paljon huonompia? Eikö kokenut ihminen heti vaihtaisi "parempaan" linjaan, jotta voi "menestyä paremmin"? Pakko kai näyttelylinjaisissakin on olla jotain hyvää sitten, kun näitäkin ihmisiä on.

Jokainen voi ihan itsekseen miettiä mitä nämä ominaisuudet voisi olla, mutta ennen kaikkea kyse on varmasti siitä mikä sopii kenenkin käteen parhaiten. Itse tykkään esim. tottiksessa Jerikon (ja useilla muilla näyttelinjaisilla nähtävästä) asenteesta enemmän kuin paimenlinjaisen tekemisestä. Mutta tämä onkin makukysymys ja niistä on turha kiistellä. Ei vaan pidä tuomita jotain, mitä ei edes tunne riittävän syvällisesti. ;)

Sitten tää ulkonäköasia. Paimenlinjaisten omistajat yleensä väheksyy näyttelylinjaisten ulkonäkökasvatusta. Usein kuuluu sanottavan, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä, kunhan on tykki harrastuskoira. Niin, ulkonäöllä ei olekaan mitään väliä, kunhan koiralla ei ole pitkä karva, kunhan se ei ole "tavallinen/klassinen mustavalkoinen" ja kunhan sen korvat ei ole "tavalliset" jne. Ja plussaa on jos korvat on eriparia, väritys epätavallinen, ja karva pitää ehdottomasti olla lyhyt! Mutta ulkonäöllä ei muuten mitään väliä. ;)

Ruma kauhean turkikas näyttelylinjainen ja kaunis paimenlinjainen?

Itse kuulin töissä ihmeellisen kommentin, kun yhdellä työkaverilla on viides paimenlinjainen bortsu ja aiemmin ollut lammastilakin, mutta ei enää. Puhuttiin koirista ruokapöydässä ja näytin kuvan omistani, niin kommentti Jerikosta meni suurin piirtein näin: "Mikä toi on? Onko toi muka bortsu? Ei se varmaan ainakaan paimenna". Pääsinpähän vastaamaan, että itse asiassa kyllä paimentaa ja kilpaileekin paimennuksessa. Paimentaminen on tietenkin erilaista kuin paimenlinjaisen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa.

Mutta mikä siinä on, että niin kovin monella tuntuu ulkonäkö yhdistyvän siihen, millainen kyseinen koira olisi harrastuksissa? Jos on näyttelylinjainen jolla on turkkia jonkin verran, niin se leimataan heti paskaksi harrastuskoiraksi vaikkei olisi nähnyt kyseistä koiraa tekemässä mitään. Ei se ulkonäkö määritä koiran muita ominaisuuksia, kunhan rakenne ja turkki on silleen kohtuulliset ettei haittaa menoa. Lyhyt karva on varmasti käytännöllisempi jossain navettahommissa, mutta eihän ne hommat vastaa bordercollien alkuperäistä työtä ja joukossa siksi on niitä pitkäkarvaisiakin myös paimenlinjassa. Bordercollien turkin pitäisi olla säätä kestävä ja likaa hylkivä, joten pitkäkarvaisellakin kuivuessaan kura rapisee vaan pois. Itse asiassa Jeriko kuivuu nopeammin kuin Ukko ja aivan yhtä paljon niiden mahan alusia joutuu pesemään kurakeleillä. Jerikoa harjaan myös hyvin harvoin.

Käytiin mutakylvyssä

Vähän vielä olkikylpyä päälle (huomaa heinäsilppu raivaussahan jäljiltä ;) )

Sitten ravistelut....

Ja taas valmiina menoon ;)

Se mikä itseä joissain näyttelylinjaisissa nyppii on se, kun alkaa olemaan jo niin pitkä- ja tuuheaturkkisia ettei varmasti jaksaisi pitkäkestoista työtä ilman lämpöhalvausta ja toisaalta niin raskasrakenteisia, ettei senkään puolesta voisi kovaa rasitusta kestää. Ja sitten itsellä tökkii jos bordercollieta kasvatetaan ihan pelkästään näyttelyitä ajatellen ja pelkkiä näyttelymeriittejä katsoen. Sitten näiden äärinpään kennelien/kasvattajien mukaan muut arvostelee koko näyttelylinjan paskaksi vaikka näyttelylinjaisissa on runsaasti hienoja ja menestyneitä harrastuskoiria ja kasvattajia jotka kiinnittää huomiota niihin käyttöominaisuuksiin vaikkei se paimennusta olisikaan.

Ulkonäkökysymykset on yleensä makuasioita ja toisen silmää miellyttää toinen, toisen silmää toinen. Se on luonnollista ja ymmärrettävää. En voi kuitenkaan ymmärtää ulkonäön perusteella huonoksi/paskaksi leimaamista ihmisten suista, joiden mielestä ulkonäöllä ei muka ole väliä. Antaa koiran muiden ominaisuuksien, tekemisen ja vaikka niiden harrastusmeriittien puhua puolestaan. ;)

Jokaista (ensimmäistä) bc:tä hankkivaa kehoittaisin katsomaan läpi näiden yleisesti vallalla olevien puheiden ja miettivän tarkkaan millaiseen käyttöön koiraa on itselleen hankkimassa, mitä sen kanssa haluaa tehdä, millaisiin koiriin on tottunut tai millainen sopisi parhaiten omaan käteen. Kannattaa myös tutustua useampaan kuin yhteen koiraan joka linjasta, koska erot samankin linjan sisällä voi olla isoja. Yksilöitä kuitenkin kaikki.

Lopuksi vielä pakko sanoa, että mun mielestä ainakin tässä kuvassa jokainen koira on kaunis, lyhytkarvaisesta paimenlinjaisesta mustavalkoiseen näyttelylinjaiseen ja jokaisella on harrastuksissa omat vahvuutensa. :)