tiistai 17. huhtikuuta 2012

Veljekset kuin ilvekset

Olen nyt taas koirien kanssa Seinäjoella. Ihan mukavasti on mennyt, mitä nyt eilen puol yhdentoista aikaan illalla tänne tullessa ja iltaruuan/-pissatusten jälkeen nukkumaan mennessä Ukko oli parin tunnin matkan jälkeen hieman turhan virkeä siihen nähden, että ihmiset yrittäisi nukkua. ;) Tänään käytiin vähän pidemmällä lenkillä hiihtoladuilla/pururadalla, vielä tuli vastaan yksi hullu (!!) hiihtäjä, siitä huolimatta, että latupohja oli paikoin täysin sulanut ja hiekka paistoi alta! Hulluja noi hiihtäjät! :D
Jerikon kanssa käytiin viime perjantaina vähän tokoilemassa, vauhtitreenit teemana. Ruutua tehtiin ihan läpijuoksuna, samoin luoksetuloa. Tosi hyvin meni, varsinkin ruudun vauhtiin olin erittäin tyytyväinen. Huomenna voisi varmaan käydä tekemässä Jerikolle jonkinlaisen tokotreenin taas, kun nyt tiedän milloin päästään seuraavan kerran kokeeseen: 1.5.
Tänään myös pistin merkille, että metsässä kallioisempi ja korkeampi kohta oli jo sen verran sula ja kuiva, että voisi Jerikolle tehdä myös jonkin esineruututreenin. :)

Jerikon ja Ukon touhujen seuraaminen on kyllä niin huvittavaa, niillä on niin selkeä isoveli-pikkuveli -suhde, että ei voi olla vertaamatta ihmiselämään. ;)
 Jeriko on Ukon idoli. Ukko juoksee Jerikon perässä ulkona minkä jaloistaan pääsee ja käy katsomassa kaikki paikat Jerikon jälkeen ja matkii Jerikon haistelua yms. Tästä matkimisesta on kyllä paljon hyötyä asioiden/käytöstapojen opettamisessa Ukolle! ;)
Jeriko juoksee usein hieman edellä selvästi tahallaan hieman liian lujaa, ettei Ukko saa kiinni ja kuulostaa siltä kuin joku hassu eksoottinen lintu menisi Jerikon perässä, kun Ukko vinkuu turhautuneena! :D Väistämättä tulee mieleen esimerkiksi mun ja toisen isoveljeni tekemä pyörämatka Ylöjärveltä Tampereelle, kun minä olen ollut muistaakseni 12-vuotias. Veli ajoi liian lujaa ja mä kiljun perässä "odota!". :DD

Jeriko tykkää Ukosta ja leikittää sitä tosi usein mielellään, mutta välillä tulee niitä hetkiä, kun Jeriko ei jaksaisi Ukkoa yhtään ja ärähtää.. tai sitten vaan juoksee niin lujaa ettei Ukko saa kiinni. ;) Ja jos mennään aikuisten koirien (lue: isoveljen kavereiden) kanssa ulos, niin Jeriko ei halua alkuun olla missään tekemisissä Ukon kanssa ja Ukko on Jerikolle täysin ilmaa, jota korkeintaan vaivaudutaan hieman murhatamaan pois jos Ukko yrittää yhtään leikkiä Jerikon kanssa. Ihan niin kuin isoveli häätäisi nolostuttavaa perässä roikkuvaa pikkuveljeä (pätee myös siskoihin ;)) kavereidensa seurasta. Lopulta Jeriko yleensä kuitenkin heltyy leikkimään taas Ukonkin kanssa. Sisällä ja muiden näkymättömissä Ukko saa hyppiä Jerikon päälle miten tahansa, äristä, murista ja roikkua poskikarvoissa, eikä Jeriko sano mitään, makaa vaan selällään ja ottaa vastaan! ;D

Ja vaikka "julkisilla paikoilla" Ukon seura tuntuu välillä nolostuttavan/ärsyttävän Jerikoa, ja välillä muutenkin voi olla kivempi olla vaan hetki omassa rauhassa, niin jos Jeriko kokee jonkun uhkaavan tai simputtavan Ukkoa, niin pikkuveli voi kyllä luottaa siihen, että isoveikka on pitämässä puolia. Aivan kuten munkin isoveljet aina oli valmiita puolustamaan jos meitä pienempiä kiusattiin. Isoveljillä on kai joku universaali yksinoikeus olla se kiusaava osapuoli, mutta jos joku muu yrittää tehdä samaa pikkusisarukselle niin tunkeilija häädetään välittömästi omalta tontilta! ;)

4 kommenttia:

-Heidi- kirjoitti...

Me ollaan ne hullut, jotka menee vappupäivänä kokeeseen :D (viitaten sun aiempaan tekstiin ;) )

Pääsitkö sinne Ikaalisten kokeeseen vai kurvaatko tänne Lahden seudulle Orimattilaan?

Sabina kirjoitti...

Ikaalisiin mennään. Ja samanlainen hullu mäkin olen. ;)

-Heidi- kirjoitti...

Sitten haetaan molemmat 1-tulokset vappuna :) on ainakin kivat tuomarit tiedossa molempien kokeissa.

Sabina kirjoitti...

Ainakin toivon mukaan ja sillä asenteella lähdetään! ;)