torstai 15. syyskuuta 2011

Paimennussulkeiset

Keskiviikkona lähdettiin Somerolle paimennustreeneihin. Sää ei todellakaan suosinut meitä ajokelin tai treenimukavuuden osalta ja paikan päällä kahlattiinkin mutaisessa pellolla vesisateessa ja kovassa tuulessa. Mulla oli gore tex -lenkkarit jalassa ja mietin, että pitäisikö vaihtaa kumpparit jalkaan, mutta ensi näkemältä pelto näytti sen verran hyvältä etten vaihtanut ja päätöksen virheellisyyden huomasi vasta kun oli liian myöhäistä. Vaihtosukkiakaan en ollut muistanut ottaa mukaan ja olin suoraan treeneistä ajamassa koululle tutoristuntoon, vaihtovaatteet sentään oli! :D

Oltiinkin sitten ainoat treenaajat, kun sää oli pelottanut muut pois ja yksi jätti tulematta ilmeisesti unohdettuaan treenit. No, eipä se mua haitannut, enemmän aikaa ja huomiota meidän treeneihin. ;)
Treenattiin molemmat vuorot pellolla isommalla laumalla. Teemana oli lähinnä vaistohaku/vaistoajo, käskyttelin siis mahdollisimman vähän ja Jerikon piti vaan pitää paikkansa lauman takana tai hakea niitä mun luokse. Tällaista ei ollakaan tehty juuri ollenkaan, tosi hyvä että nyt tehtiin ja täytyy pitää mielessä jatkossakin!

Haettiin molempien kertojen alussa lampaat laitumen laidasta, lähdin vaan kävelemään laumaa kohti ja rohkaisin vaan Jerikoa menemään edeltä ilman erityisiä suuntakäskyjä. Vähän Jeriko ihmetteli, että mitä ihmettä ja kääntyi välillä katsomaan tai juoksi takaisin mun luo, siitä vaan lisärohkaisut ja jatkoin kävelyä. Hienosti Jeriko kyllä sitten itse kiersi lauman taakse ja alkoi koota sitä mun luokse ilman mitään erillisiä käskyjä, mulla oli etäisyyttä tässä vaiheessa laumaan ehkä 50 metriä..? Kuljetuksessa lähemmäksi treeniaitauksia en muuten käskyttänyt, mutta jos Jeriko meinasi tulla lampaista ohitse jommalta kummalta sivulta niin käskytin maahan, murahdin tai osoitin kepillä ettei siitä ole tulemista. Sitten haettiin taas laumaa vuorotellen Marikalta ja Tikrulta tai Taimilta, tässä annoin suuntakäskyn, mutta muuten käskyt minimiin, en pysäyttänyt lauman taakse, mutta jos meinasi tulla ohi, osoitin kepillä ettei saa tulla. Jos Jeriko lähti ajamaan huonosta kohtaa ja osa lampaista erkani, osoitin sille "unohtuneet lampaat" ja rohkaisin hakemaan nekin. Ajoa otettiin myös niin, etten käskytellyt, kiemurtelin vaan ja Jerikon tehtävä oli pitää kaikki lampaat mukana.

Hienosti Jeriko kyllä alkoi itse hahmottamaan isompaa laumaa ja huomioi lampaat jotka meinasi erkaantua ja korjasi omaa asemaansa ilman apujakin. Hakukaaretkin alkoi sujua aikas hyvin, ei jättänyt niinkään kesken, paitsi että tänään tuli sitten lopputreenistä vasemmalle meneminen jotenkin hankalaksi eikä meinannut millään mennä. Jeriko alkoi tässä vaiheessa olemaan jo aikas väsynyt, kun olikin joutunut yhtäkkiä käyttämään koko ajan vaan omaa päätään eikä saanut hirveemmin apuja.. Riippuu ilmeisesti ihan päivästä kumpi suunta on parempi. :D
Nyt Jeriko ei myöskään häiriintynyt niinkään Taimin tai Tikrun läsnäolosta, hyvä hyvä. :)

Tänään oltiin sitten taas Mahnalassa Vellun ja Thebam kanssa. Kaaria hinkkasin Jerikon kanssa, osittain niin, että Jeriko haki lampaita Vellun ja Theban läheltä. Selvästi kyllä vaikutti taas se, kun pisti hakemaan Theban luota, vähän tuppasi huonompia kaaria tulemaan, mutta tuli sitten ihan hyviäkin. Sitten pistin avoimelta paikalta hakemaan ilman häiriötä, mutta taas Jeriko alkoi yhtäkkiä jättämään oikealle kaaret aivan kesken. Siitä sitten väännettiin kättä Jerikon kanssa, mutta Jeriko vaan paineistui eikä parantanut, vaikka yritin olla pienen raivoamisen jälkeen ihan rohkaiseva ja rauhallinenkin. Vasemmalle tuli ihan ok kaaria. Pienen tauon jälkeen otin vielä kaaria ja sitten yhtäkkiä taas onnistui hyvin. Siis Jeriko selvästi osaa ja pystyy tekemään nätin pullean kaaren, mutta jostain kumman syystä välillä vaan pakka hajoaa. Aivan käsittämätöntä ja todella turhauttavaa! Mikä siinä voi olla..? Jeriko osasi jo alkukesästä tehdä hyviä kaaria ja tuossa samaisessa aitauksessakin, mikä nyt oikein mättää?? No mutta joo, parhaimmillaan Jeriko siis hakee lampaat jostain noin 50 metrin päästä tosi hyvin, pahimmillaan eikä hae edes 10 metrin päästä ilman apua jos silläkään. Hyvin epätasaista siis vielä on. Sanomattakin varmaan selvää, ettei olla paimennuskokeisiin menossa vielä piiiiiitkääään aikaan....

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Eller på svenska niin voisin kertoa sun jutuista mun ruotsin kurssilla. ;D