maanantai 21. helmikuuta 2011

Ei kun uutta matoa koukkuun! ;)

Pahin harmistus on jo takana (itse asiassa jo lauantaina iltapäivällä otin vähän treeniä Jerikon kanssa) ja jatketaan treeniä Jerikon kanssa. Ronjalla on sopivasti juoksut, niin sitä voisi hyödyntää häiriönä paikkamakuussa ja takoa se kerta kaikkiaan Jerikon päähän ettei siitä lähdetä. Ja tietty jatketaan treeniä vieraiden koirien kanssa Ylökk:in vuorolla, eiköhän se siitä pikku hiljaa. Kokeisiin ei tietty ilmoittauduta ennen kuin on kunnossa. Ja ääntely myös. Ensi viikonloppuna on Pekka Korrin pitämä koulutuspäivä "kisavarma koira" johon olen menossa, ehkä saan Jerikonkin mukaan demokoiraksi. Joka tapauksessa odotan, että saadaan hyviä neuvoja molempiin ongelmiin.

Tänään oltiin paimennustreeneissä ja nyt oli kyllä hyvät treenit! Jeriko oli aivan innoissaan, välillä vähän liiankin innoissaan ryntäsi lampaiden sekaan ja joutui vähän ojentamaan, mutta nyt ei ollut moksiskaan vaikka kepillä vähän päähänkin kopautin, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. :D Ei myöskään niinkään ollut kiinnostunut rapsutuksista, meinasi siitäkin karata uudestaan lampaille, kun aiemmin on tosiaan mielistellyt ja heittäytynyt selälleen heti kun menin kehumaan ja silittelemään. Alkoi ihan näyttämään kunnon paimennukseltakin kun sain hyvin Jerikoa kiertämään myös oikealle, ja toisaalta pysymään myös lauman takana ja kuljettamaan. Vauhtia Jerikolla oli vähän liikaakin ja jouduin juoksemaan oikein kunnolla, että pysyisin lampaiden tahdissa ja silti kompuroin niihin, nyt pitäisi sitten saada poika rauhoittumaankin vähän. :D Maahan-käskyillä otin itselleni vähän aikaa, mutta Jeriko alkoi niistäkin karkaamaan uudestaan laumaa keräämään, mikä itse asiassa tässä tapauksessa on ihan hyvä merkki, ei paimentamassa kuulukaan olla liian käskyn alla. ;) Ensi kerralla pitää alkaa ottamaan eri käskyä maahanmenolle lampailla, että se yhdistyy sitten paimentamiseen ja "maahan" on tokoa ja muita ehdottomia tottelutilanteita varten. Mutta kaiken kaikiaan tosi hyvin meni, Marikakin totesi vielä kun tein lähtöä, että nyt voin olla tyytyväinen ja niin olenkin. :)
Jeriko on niin taitava poika. <3

7 kommenttia:

HannaH kirjoitti...

Hmm, kannattaa olla todella varovainen juoksunartun kanssa =) Se on viis sekuntia kun jeriko on sen selässä ettekä siinä vaiheessa pysty tekemään enää mitään... ;)

Sabina kirjoitti...

No, onhan sillä juoksusuojat, ja jos tolleen treenataan niin Ronja on Tuijalla hihnassa, ei tietenkään mitään riskejä oteta! :D

Anita kirjoitti...

Joo, ole varovainen jos juoksujen aikaan treenaatte. Silloin kun se ei ole tarkoitettu, Ronja on jo katseesta tiine...;-)

Sabina kirjoitti...

Heh, itse asiassa tänään agilitytreeneissä Jerikoa ei yhtään häirinnyt Ronjan juoksut, lämmitellessä ja jäähdytellessä pyrki kyllä haistelemaan mutta treenien aikaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. Ei niin kauhean hyvä häiriö siis.. ;D

Tuija kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tuija kirjoitti...

yhteiset tokot jää kyllä väliin, kuten jo aiemminkin ollutkin puhetta tästä, en halua minäkään ottaan mitään riskejä.

Tuija kirjoitti...

Muillekin, että likka erillään poitsuista ja sen lähettyvillä pojatkin hihnassa.:)