perjantai 1. lokakuuta 2010

Metsäjälki

Mulla oli tänään vapaapäivä koulusta, joten tietenkin lähdin tekemään Jerikolle jälkeä, mitä muutakaan sitä nyt olisi keksinyt...??
Päätin tehdä pitkästä aikaa metsäjäljen, kun ei jaksa aina tota samaa peltoa kyntää eikä myöskään lähteä jotain muuta sopivaa peltoa etsimään. Ajoin siis Toimelantien päähän ja tein jäljen. Jälki oli ehkä sellaiset 60 metriä, vaikea arvioida mutta melko lyhyt kuitenkin. Maasto oli pääasiassa ihan mukavaa, välillä oli vähän turhan paljon oksia maassa mutta muuten sammalta ja lehtiä. Kaarsin jälkeä loivasti vasemmalle, yhteen kohtaan tuli kyllä hieman jyrkempi käännös.

Annoin jäljen vanheta noin 20 minuuttia ja sitten Jeriko hommiin. Taas mokailin itse. Jostain kumman syystä vein Jerikon vahingossa suoraan jäljen alulle enkä herkkuruudulle, enkä edes tajunnut sitä ensin. Jeriko meinasi siitä heti jatkaa eteenpäin ja mä vaan ihmettelin että mitä kummaa, ja Jeriko tuskastui kun ei päässyt jatkamaan. Lopulta sitten tajusin mikä oli tilanne ja otettiin uusi lähtö, herkkuruutu jäi kyllä kokonaan käymättä. Ei sen puoleen, ei Jerikoa paljon herkut muutenkaan kiinnostaneet eikä yksikään noussut maasta. Itse jäljen Jeriko veti silleen kohtalaisesti, hirveä vauhti kyllä päällä, himmasin sen verran kun uskalsin ilman että jäljestys olisi kadonnut. Välillä lähti jäljeltä sivuun mutta tuli sitten takaisin ja jäljen pää löytyi kyllä nopeasti.

Silti, jotenkin ihan paska maku jäi suuhun tosta. Aina tollasta sähellystä ja rasittaa kun tolla on niin paljon vauhtia eikä sitä saa siltä edes pois kun ei sitä mitkään herkut kiinnosta! Perseestä koko laji. Pitäisi varmaan lopettaa koko touhu tai jättää ainakin talvitauolle, masentava harrastus kun siitä ei ole yhtään mitään iloa kellekään.. Ja taitaa nää pk-puolen lajit ylipäätään jäädä kokonaan kun ei sitä hakuakaan pääse missään kokeilemaan. Angst angst ja silleen, älkää välittäkö, nyt vaan ottaa päähän niin että.......

3 kommenttia:

Sabina kirjoitti...

Voi vitutuksen multihuipentuma!!! ;(
Yritin piruuttani käydä NPKH:n sivuilla katsomassa olisiko mitään kursseja tulossa tms., mutta en pääse kirjautumaan sisään kun ilmeisesti mun käyttäjätunnus on hävitetty sieltä! Edes mun sähköpostiosoitteella ei löytynyt muka mitään tietoja!
Joo, että turha yrittää mitään hakukursseja/-porukoita yms hakea...

Hapan Omena kirjoitti...

Hakuporukan löytäminen on hankalaa. Olisiko PPK:lle tulossa alkeiskursseja joskus? Siellä me alotettiin ja kaksi kertaa saatiin karsia. Kerttu oli reilun vuoden ennen kuin paikka irtosi.

HannaH kirjoitti...

Ethän yrittänyt tuonne www.npkh.fi vasemmassa reunassa olevaan loggautumiseen? Se on vaan ylläpidolle.

Noi sivut on päivityksen alla, joten siksi ei näy kaikkia alasivuja.

Foorumiin kyllä pitäis sunkin päästä, http://www.npkh.fi/keskustelu/

Ainakin sun nimi näkyy jäsenet-listassa siellä!