Emäntä oli tänään tallin esteratsastuskisoissa. Ratsastaminen on kyllä ihana harrastus, ja erityisesti esteet on se mun juttu. Ihana välillä päästä kotoa pihalle, myös ilman Jerikoa niin kivaa kuin senkin kanssa harrastaminen on. Olen myös sitä mieltä että ratsastuksesta on hyötyä myös moniin koiraharrastuksiin Jerikon kanssa, välillä jopa oppii jotain hyödyllistä itsestään ja paineensietokyvystään. Tänään esimerkiksi opin, että jännitän kisoihin enemmän kuin mitä olen ennen ajatellut. Muuten sitä ei oikein huomaa, mutta hätiköin/hätäännyn huomattavasti normaalia helpommin. Tänäänkin olin koko suorituksen ajan pienessä paniikissa kun jotenkin tuntui että hevonen kiitää ja lähtee ihan just mun alta, videolta tarkastaessa meno olikin aivan rauhallista ja hyvää yhtä esteen pudotusta ja yhtä kieltoa lukuunottamatta. Ulkopuolelta ei kukaan kuitenkaan olisi voinut nähdä että heppa olisi mitenkään kiitänyt, eikä edes sitä että itse olin lievästi hätääntynyt.

Siitä juontui mieleen että olenkohan liian ankara myös Jerikon nopeuden suhteen jäljellä..? Entä jos odotan siinäkin vähän liiankin rauhallista tahtia, jota vaan ei mitenkään ole tulossa? Ehkä jos itse lähtisin eri asenteella ja antaisin Jerikolle enemmän tilaa mennä, niin jäljestyskin sujuisi paremmin.. Enkä heti heittäisi hanskoja tiskiin jos vauhti on nopeaa.. Tässä riittää sitten miettimistä. :D

Varsinaiset tokotreenit on nyt olleet vähän tauolla, ensi viikolla olisi kyllä tarkoitus joku päivä mennä. Vähän on kotona jotain pikku juttuja otettu, lenkillä samoin tulee aina tehtyä jotain. Varsinkin seuraamista tossa kotipihassa. Ihan mukavasti se seuraaminen kyllä sujuu, treeneihin kun vielä saisi saman.
Tokoliikkeiden treenaamisen sijaan olen opettanut Jerikolle taas yhden turhan tempun: valojen sammuttamisen. :) Se on kyllä hauska temppu, Jerikonkin mielestä. Eikä se rämpyttele valoja mitenkään itsekseen, sitten vasta kun pyytää. :)