tiistai 10. elokuuta 2010

Mökkiviikonloppu

Oltiin mökillä perjantaista maanantaihin ja Jeriko sai sen ajan viettää jonkinlaista lomaa, tosin maanantaina en enää malttanut olla vähän tokoilematta ja harjoiteltiin sitten lyhyesti paikallaan makuuta. :D Vaikka ei se täysin ilman kuria saanut juosta, edelleen yritettiin pitää kiinni siitä ettei Jeriko saisi mennä rantaan yksin, mutta sinne se aina livahti kun silmä vältti, ja silloinkin kun oli vahtimassa niin Jeriko keksi pari porsaanreikää: 1. rannan sijaan voi uida myös rannan ja pihan rajana menevässä joessa -> ei tarvitse ylittää siltaa jonka ylittäminen on kiellettyä ilman lupaa 2. joen voi ylittää myös vanhasta siltapaikasta pihan perältä (=pari lahoa sammaloitunutta tukkia+paljon reikiä välissä) -> ei tarvitse ylittää kiellettyä siltaa ja ei tarvitse tehdä ryntäystään rantaan aivan meidän silmien alla. Onko bordercollie fiksu vai mitä? :D



Kyllä Jerikon sitten tulikin uitua niin paljon että takaosan karvat meni ihan rastoille ja kotona niitä sitten selviteltiin. Onneksi ei sentään mitään hot spoteja kehittynyt, mutta kyllä niiden takkujen selvittelykin teki kipeää aina välillä, todella hienosti Jeriko kyllä antoi nyppiä vaikka välillä pääsi pieni vinkaisukin. Reipas poika. <3

Käytiin lauantaina mun mummolla ja enolla Karstulassa ja olin ihan yllättynyt Jerikon käytöksestä. Viime käynnillä vapun aikoihin Jeriko kiusasi enon aikuista uroskoiraa, isotteli ja uhitteli sisätiloissa ja Moksi oli aivan hätää kärsimässä (ulkona juostessa tulivat kyllä hyvin juttuun). Nyt pelkäsin että Jeriko käyttäytyisi vähintäänkin yhtä huonosti, kun sillä nyt on muutenkin murrosikä päällä ja isot luulot itsestään. Toisin kuitenkin kävi, Jeriko oli todella nöyrää poikaa, juoksuleikit ulkona sujui edelleenkin todella mallikkaasti, ja sisällä Jeriko antoi Moksin olla, tai yritti vain liehitellä ja olla hyvää kaveria! :D En tiedä onko sitten kyse siitä että kun Jeriko alkaa ehkä itse paremmin ymmärtämään reviirien ja käytöstapojen päälle niin se osaa käyttäytyä toisen reviirillä kiltimmin..? Tuijan ja Ronjan käydessä meillä sisällä tuossa taannoin Jeriko ei oikein tykännyt siitä että Ronja tuli meille, selvästi siis reviiriasiat ovat alkaneet nousta enemmän esiin kuin mitä ne olivat Anitan käydessä koiriensa kanssa joskus keväällä.. Mutta hieno juttu joka tapauksessa että toisen kotona Jeriko osasi käyttäytyä oikein mallikkaasti. :)

Sunnuntaina kävin tekemässä jäljen läheiselle urheilukentälle jota luulin melkein käyttämättömäksi kun se on vaan siinä metsän keskellä. Oli siellä kyllä jossain vaiheessa kesää nurmi leikattu kun ei aivan rehottanut, mutta sen verran kauan siitä oli että nurmi oli hieman ylipitkää ja kasvoi kukkia. Ja viime viikolla on kyllä sellaiset myrskyt piiskanneet Kotalaa, ettei kentällä varmasti mitään häiritseviä hajuja voinut olla.
Tein sitten jäljestä jo vähän vaikeamman, melko pitkän ja yhdellä loivalla käännöksellä vasemmalle ja suoralla käännöksellä oikealle. Hienosti Jeriko sen kyllä meni, tällä kertaa en puuttunut jos vähän meni sivuun jäljestä, eikä Jeriko sitä tehnytkään kuin pari kertaa ja heti löysi takaisin. Valjaiden laiton jälkeen aloituspaikkaa kohti mennessä vauhti oli taas kova, mutta herkkuruudun jälkeen itse jäljellä tahti ja vire oli taas hyvä. Tällaisia treenejä lisää. :)

Olen ajatellut tässä aloitella canicrossauksen Jerikon kanssa. Itse en yhtään tykkää juosta ja olen niin laiska etten viitsi juosta kovin pitkää matkaa yhteen menoon, ei siis missään tapauksessa tule liikaa rasitusta Jerikolle, mutta saanpahan itsekin jotain liikuntaa. :D Ja lähinnä sitä ajatellen ajattelin Jerikoa ravuuttaa että saisi raviinsa varmuutta ja askelpituutta ettei tarvitse näyttelyissä siitä kuulla huomautuksia. Olen tässä miettinyt että olisiko järkeä ilmoittaa Jeriko Tampereen ryhmänäyttelyyn 4.9.... Ei Jeriko nyt hirveästi tosta siihen mennessä kehity eli voi olla että tulee aika samanlaiset kommentit kuin erkkarissakin, mutta toisaalta voisi olla harjoituksena ihan hyvä kun ei tarvitse kuitenkaan mihinkään kauemmaksi lähteä ja matkoista maksaa.. Vähän kyllä jännittää se bulgarialainen tuomarikin... :D Enpä tiedä...

1 kommentti:

Tuija kirjoitti...

Ronskun kaa ollaan tulossa tohon näyttelyyn kanssa. Poitsujen omistajat tykkää.;) Tuomari kuulemma käsittelee mukavasti koiria.
Tuija