Hinkattiin tossa pitkän aikaa kapulan pitämistä, ja päästiin jo siihen vaiheeseen että Jeriko piti kapulaa hyvin 5 sekuntia. Olin jo pidentämässä aikaa kun tuli seinä vastaan, Jeriko ei enää halunnut pitää kapulaa ollenkaan. Ilmeisesti yliannostus samaa treeniä, tehtiinhän me sitä ainakin viikko putkeen joka päivä. Nyt sitten pidetään taukoa siitä, katsotaan milloin uskaltaa uudestaan taas kokeilla.
Anyway, aattelin että pitäisi treenailla oikeasti useammin, meidän vakiolenkin varrella on koulun kenttäkin sopivasti, hyvin voitais käydä melkein joka päivä tekemässä yhdet lyhyet treenit. Ajattelin myös teematreenaamista, että yrittäis keskittyä paremmin yhteen asiaan aina kerrallaan, voisi olla koirallekin helpompaa. Ja sitten välillä niitä sekatreenejä.
Aloitettiin sitten luoksetulolla, koska ei olla otettu sitä aikoihin. Eikä se nyt mitenkään erityisen hyvin mennytkään.. Harjoitteltiin ensin vaan sitä oikean paikan hakemista, siirryin vain pari askelta taakse ja houkuttelin Jerikon nakin palalla oikeaan paikkaan. Aina välillä meinasi tulla aivan vinoja asentoja, ilman apuja ei todellakaan onnistu! Tätä täytyy siis harjoitella! Treenin lopuksi otin pari luoksekutsua kauempaa, mutta on se kyllä vaikeeta! Herkulla palkiten tulee liian hitaasti, ja patukkaa heilutellessa Jeriko tekee hirmuisen kaarroksen sivulle vaikka heiluttelen sitä ihan edessäni! Miten oikein saan sen tulemaan lujaa ja suoraan ja oikeaan paikkaan? Tuli sieltä joku melko suora luoksetulo oikeaan paikkaan, mutta hölköttelyravissa.. =/ Tätä tarvitsee siis treenata ja paljon, mutta nyt yritän olla sortumatta siihen että treenailtais liikaa samaa asiaa, vaikka kiusaus olisi kova käydä kunnolla käsiksi tällaiseen ongelmakohtaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti