Tämä viikonloppu on mennyt paimennustreenien merkeissä. Perjantaina käytiin Päivin luona treenaamassa ja Päivillähän oli siellä oikein mukavan kokoinen treenipelto, jolla sai hyvin 1-luokan hakua otettua. Maaston nousujen ja kumpareiden vuoksi lampaat pystyi laittamaan myös piiloon, josta sai sitten haastetta myös Jerikon treeniin. Lampaat oli oikein kivoja oxford-sl risteytyksiä. Liikkuvaisia, mutta saattoi kyllä käydä välillä raskaaksikin.
Ukon kanssa olen ottanut nyt sen linjan, että omaksi ilokseen säätämistä (eli mun käskyjen ignooraamista) ei sallita enää ollenkaan. Jos ei käsky mene läpi viimeistään toisella kerralla, niin sitten peli vihelletään raa'asti poikki. Eka lähetys vasemmalta. Normaalisti annoin painetta lähtöön ja Ukko käänsi itsensä oikein kunnolla vasemmalle ja lähtikin ihan hyvin, mutta alkoi sitten imeytyä silmään ja sisään hakukaaressa noin klo 9 kohdalla. Ei edes hidastanut lie downista ja alkoi vaan tasapainottamaan ja kuljettaman lampaita mulle. Sääti siis itsekseen. Kun menin lähemmäksi ottamaan Ukkoa pois, se väisteli ensin aikansa painetta ja yritti vaan pyöriä flänkillä lampaiden ympärillä. Lopulla sain sen kuitenkin pysähtymään ja sittenhän lähdettiin pois lampailta yhdessä. Vasta noin 50 metrin päässä Ukko alkoi oikeasti henkisesti irrottaa lampaista.
Tämän irrotuksen jälkeen Ukko tuli kuitenkin takaisin iloisesti jatkamaan hommia ja nyt oikeassa mielentilassa: hakukaari oli laaja loppuun saakka, otti lie downin heti ensimmäisesti ja teki rauhallisen noston ja kuljettikin rauhassa. Kaikki kohdillaan. Oikealle hakukaari oli vielä parempi ja laajempi. Muutaman toiston kun teki, niin sitten alkoi helposti vähän taas unohtamaan ja uppoamaan takaisin omaan kuplaansa, mutta tiukalla "hei" -huudolla irrotti lampaista henkisesti ja uudella kaarikäskyllä ja laajensi hienosti. Pari kertaa lampaat vähän jumitti ja saatiin sitten treenattua niiden puskemistakin (siis henkistä puskemista) ja se meni kivasti. Kahdessa osassa treenattiin ja kaiken kaikkiaan tosi kivasti meni. :)
Jerikon kanssa ekalla vuorolla tehtiin hakuja notkelmasta. Ekalla kerralla Jerikon oli toki vaikea löytää, mutta laajensi kuitenkin lisäkäskyllä ja löysi lampaat. Jeriko oli pysäytyksissä aika hyvin kuulolla ja otti flänkkikäskytkin pääasiassa oikein. Ajon/kuljetuksen rauhallisuudessa on vielä treenattavaa, mutta ihan jees.
Toisella vuorolla tehtiin nyppylän päältä "tolpalta ajoa" ja se meni oikein kivasti. Sain Jerikolle oikein kivan tahdin ja lampaat meni kävelytahtia. :) Hieman on Jerikolla vielä epävarmuutta tässä, kun ei olla paljoa tehty. Tekee siis kyllä hyvin, mutta siinä ei näy sen normaalia itsevarmuutta. Harjoitusten myötä tämä varmasti korjaantuu. :)
Tänään oltiin sitten Leena Jussilan koulutuksessa Hattulassa. Tilalla oli oxford downeja sekä oxford-sl risteytyksiä. Ukko ainoastaan oli koulutuksessa mukana. Aloitettiin pienemmässä aitauksessa ja heti siihen tullessa Ukko sai työntää raskaan tuntuisia oxfordeja tieltään pois portilta. Ehkä tästä johtuen se meni vielä enemmän jumiin heti alkuun ja flänkit/kaaret oli melko hitaita ja suppeita, eikä stopit toiminut kunnolla. Lähdettiin kokeilemaan ensin saako Ukkoa jotenkin innostettua nopeuttamaan kaarella, mutta mulle jäi ainakin se olo, että en onnistunut.. Pysäyttämiset tai rauhallisen ajon löytäminen ei ainakaan onnistunut mua tyydyttävällä tavalla enkä pitänyt siitä kuinka paljon äänen korottamista käskyjen läpi saaminen vaati.
Toisella vuorolla kokeiltiin kuitenkin uudelleen Ukon irrottamista lampailta ja tadaa!: hakukaaret aukesi siinä paikassa upean pulleiksi, Ukko piti hyvin etäisyyttä lampaisiin pitäen kuitenkin koko ajan yhteyttä niihin vilkuilemalla välillä. Myös kaaren loput oli pulleita ja Ukko kuunteli lie downin heti. Noston jälkeinen elämä meni taas vähän lampaiden imussa, mutta tähän puututtiin ja sekin alkoi sitten sujumaan ja Ukko nosti lampaat todella kauniilla rauhallisella hiipimisellä ja piti rauhallista tahtiaan. Ero oli melkein kuin yöllä ja päivällä. On se vaan kettu tuo Ukko. Niin kuin Leena sanoi, se on niin suloisen ja kiltin näköinen, ettei uskoisi kuinka hyvin se kestää tuon paineen ja suorastaan tarvitsee sitä tai muuten tekee vaan itselleen.
Ukko joutui myös pari kertaa tilanteeseen, että oxfordit jumitti ihan totaalisesti, laidunsi vaan eikä meinannut väistää. Yksi vaan katsoi Ukkoa päin eikä aikonut siirtyä. Olen kyllä alkanut arvostamaan aina vaan lisää Ukon malttia. Tässä oikeassa mielentilassaan se pystyy yhtään paineistumatta tai jännittymättä kohtaamaan lampaan/lampaiden katseen ja nytkin se vaan hiipi hyvin hitaasti ja rauhallisesti suoraan päin, hidasti kohdalla ja oli lähimmillään noin 20 cm päässä tän yhden naamasta. Ja siitä se vaan painosti tyynesti lampaita ja ne ja tämä viimeinenkin tuli siihen tulokseen, että Ukko on ihan tosissaan ja lähti liikkeelle. Lampaiden liikkeellelähtö ei aiheuttanut mitään paineen purkautumista (koska painetta ei kertynytkään missään vaiheessa) eikä mitään ryntäyksiä, mitä usein vastaavissa tilanteissa näkee, vaan Ukko hölläsi paineen ja antoi lampaille etäisyyttä ja homma jatkui aivan normaalisti. Aivan huikeaa. Kyllä Ukossa on luonnostaan niin hienoja palikoita ja nyt ne vasta on nousemassa kunnolla esiin. Tuollaista työskentelyä katsoisin sivustakin ihaillen ja se onkin mun oma Ypy. (miljoona sydäntä tähän)
Saatiin myös hyvä vinkki jatkotreeneihin Leenalta, mutta ei ehditty sitä tuolla kokeilla. Eli jatkossa tehdään lähietäisyydellä nopeita ja nostattavia flänkkejä niin, että voin kuitenkin koko ajan vahtia, että stopit (tässä mielellään seisomaan) ja flänkit on puhtaat. Nostattavia siis niin, että itse innostan Ukkoa ja harjoituksen tempo on koko ajan nopea. Yritetään tehdä flänkkäämisestä Ukolle mukavaa jolloin saadaan ehkä paremmin flänkit käyttöön nopeissa tilanteissa ja flänkit auki sekä stopit täsmällisiksi. Kokeillaan. :)
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
perjantai 18. syyskuuta 2015
Kuusi keppiä ja äijiä
Keskiviikkona olin päivystysvapaalla ja lähdettiin aamupäivällä Saran kanssa jälkeä treenaamaan. Sateessa tietenkin. Ja Saralla vielä pikku Viktor mukana. Ollaan me harrastajat aika hulluja. :D Sade tai lapsi rintarepussa ei menoa haitannut, päin vastoin, meillä oli hyvä kuuden kepin päivä.
Sara tallasi Jerikolle ja Ukolle molemmille jäljet, tehtiin esineruutua välissä ja sitten kävin yksin ajamassa jäljet. Varsinkaan Ukon vauhtiin ei olisi ollut turvallista tullakaan lapsen kanssa. Jerikon jälki oli 1,5 km pitkä, kuusi keppiä, janalta lähti oikealle, jana ehkä vähän ylipitkä. Jälki vanheni ehkä himpun yli kaksi tuntia.
Koko ajan ei sentään satanut, mutta kuuroina ja maa oli tietenkin märkä, ja tämä aiheutti kyllä selvästi hankaluuksia näille kokeneemmillekin koirille (siis Theba ja Jeriko). Kerran kokeessa oltu sateessa ja siellä sama havainto. Järkeilin silloin sitä päässäni, että kun sateella maa haisee ihmisenkin nenään, niin häiritseekö maan oma voimakas haju jäljen seuraamista. Ehkäpä.
Janalla Jerikon kanssa oli vähän säätöä, lähti jotenkin taittamaan liian aikaisin vasemmalle, ja jouduin ottamaan uuden lähetyksen. Uusi lähetys siis vähän lähempää, mutta tämäkin olisi mennyt melkein voittajaluokan janasta, joten enpä tuosta nyt välitä. Jäljen nosti hienosti ja tarkasti ihan kaksi askelta vasemmalle ja valitsi sitten oikean suunnan. Olisiko tämä takajälkiongelma vähän jo aukeamassa? :)
Itse jäljestys oli selvästi haastavaa, Jeriko tarkasteli normaalia enemmän ja edettiin melko hitaasti. Koko jäljen ajamiseen meni aikaa varmaan sen verran, että ehkä juuri ja juuri olisi kokeessa määräajassa ehtinyt palauttaa kepit, tai sitten ei. Oli kyllä mun usko jotenkin koetuksella. Kaksi ekaa keppiä noin 200 metrin välein, mutta sen jälkeen sitten tosi pitkää väliä ja kun Jeriko tarkasteli ja oma suuntavaisto sekoittui, niin oli usko koetuksella. Mieleen hiipi ajatus, että nyt niitä keppejä sitten jää oikein kunnolla, että nostaako enää mitään. Lopulta kuitenkin mun helpotukseksi nousi kolmas keppi. Siitä jatkettiin ja edelleen pitkää väliä. Neljännen kepin kohdalla en nähnyt mitä tapahtui, Jeriko ehkä tarkasti juuri jotain, mutta itse tulin liinan kanssa perässä suoraan kepin kohdalle. Jeriko oli siis mennyt ohi tai yli. Kutsuin takaisin nostamaan kepin ja palkkasin siitä.
Jorma oli otsassa tässä vaiheessa jonkin verran kasvanut. Itsestä tuntui, että tunnelma jäljellä oli hieman kireä. Mä epäilin, että Jeriko on jättänyt useamman kepin ja tuntui, että oltiin menty jo niin pitkä matka, ettei keppejä enää voinut olla kuin yksi jäljellä. Jeriko teki koko ajan töitä hienosti ja itse vaan kävelin perässä. Mutta niin vaan väärässä olin. Tien varteen tultiin, mutta siitä käännyttiin vielä takaisin kohti metsää ja viides keppi nousi. Tämä oli niin lähellä tietä, että olisi hyvin voinut olla lopetuskeppikin, mutta annoin Jerikon jatkaa jäljestystä ja niin vaan nousi kuudeskin keppi. Aivan huikeeta! :) Siis kisanomainen suoritus, tallaaja ei tullut mukana ja käytännössä oltais siis tultu metsästä kuitenkin kaikki kepit mukana. Sehän se pääasia on. ;)
No jos Jerikon kanssa meni hyvin, niin Ukko oli ihan jäätävässä iskussa. Koska siitä on tullut tollanen jälkikoira? Ihan hyvähän se on (kai) aina ollut, näin muistelisin, mutta nyt kyllä meno on ihan jäätävää. Jana oli 1-luokan koepituinen. Ukkokin sekoili janalla ensin ja jouduin uudelleen lähettämään (janasekoilu oli päivän teema), mutta tämä olikin pisin jana mitä ollaan koskaan yritetty. Nosti takajäljen ja lähti sitä oikein määrätietoisesti ajamaan. Ukolla ei selvästikään ole vielä riittävästi kokemusta, että osaisi valita suuntaa. Pitäisi tehdä enemmän viistoja janoja vielä, että helpottaisi sitä oikean suunnan valitsemista.
Saran huikkaisusta kutsuin vaan Ukon takaisin ja se vaihtoi suunnan ja sitten mentiin! Ukko painoi liina kireällä koko ajan täysi veto päällä ja vauhdikkaasti, mutta silti hämmästyttävän tarkasti jäljellä. Tarkastukset teki niin nopeasti, ettei ehtinyt kissaa sanoa ja liinasta en uskaltanut todellakaan päästää irti. :D Lähinnä siis roikuin liinan jatkona ja juoksi pöpelikössä Ukon perässä enkä juurikaan ehtinyt nähdä mitä se teki, ennen kuin se jo syöksyi keppi suussa mun syliin. Kepit nousi tasaiseen tahtiin ja kepeiltä lähdöt sujui nyt hienosti, kun otin aikaa siitä lähettämiseen enkä antanut vaan lähteä vauhdissa. Niinpä jäljestäminen pysyi koko ajan tarkkana. Ennen kuudetta keppiä tultiin tien reunaan ja mietin, että ei oo voinut keppi jäädä, kun niitä koko ajan nousi, ja niin vaan Ukko otti hienosti kulman tien edessä (mikä olisi ollut kokeneemmallekin ihan kohtuullinen haaste), jäljesti loppuun ja nosti vielä viimeisenkin kepin. Hieno Ukko! :))
Esineruudussa oli paljon korkeusvaihtelua ja esineet kaikki joko kuopassa tai jonkun kumpareen päällä. Tämä oli suhteellisen haastavaa, mutta ihan kivasti meni. Jeriko teki hienosti töitä ja vaikka ohitti ensimmäisen esineen aika läheltä (koiraa korkeamman mättään päällä) niin nosti nopeasti vastakkaisesta takakulmasta esineen ja sitten keskeltä notkelmasta. Viimeinenkin esine nousi, vaikka vaati sitten kaksi lisälähetystä, kun ensimmäisellä Jeriko lähti oman visionsa mukaan tarkastamaan aluetta, joka hänen mielestään oli tarkastamatta. Sara kommentoikin, että se on kyllä fiksu koira, että selvästi hakee alueilta, joita ei ole mielestään vielä tarkastanut. Aika useinhan Jerikon kanssa ongelmaksi muodostuu enemmänkin liika älykkyys ja se, että Jeriko ajattelee tietävänsä paremmin kuin minä. ;) Toisella lisälähetyksellä kuitenkin uskoi ja lähti oikeaan suuntaan ja esine nousi.
Ukko teki kans ihan ok töitä, mutta esineruutu ei kyllä ole sen vahvuus siinä, että se herkästi tekee hommia vähän löysästi. Oikean takakulman esine nousi ensimmäisenä ja sitten keskiesine ihan vahingossa kun Ukko oli hölköttämässä ohi (kutsuin sitä kai..?) ja sai vauhdissa hajun ja nosti esineen. Jätettiin tämä treeni kahteen esineeseen.
Eilen oli sitten toisinto keskiviikosta, kun sateessa taas pk-treeneihin. Tällä kertaa kylläkin haku. Jeriko on viimeksi ollut hakutreeneissä kuukausi sitten ja kokonaisuudessaan nämä oli nyt 16. treenit. Jerikohan oli aivan liekeissä, kun pitkästä aikaa pääsi hakuilemaan ja kun agilityssäkin ollut vielä taukoa varpaan vuoksi. Tehtiin norjalaisena sekametsänä taputus-avuilla 1-8 (tosin 7 ja 8 ihan näkölähtönä ilman muita apuja) ja siitä sitten ykköstä kohti taputusten kera palaten.
Jeriko ampui metsään joka lähetyksellä niin lujaa, etten ole sen (tai kovin monen muunkaan) koskaan juoksevan metsässä niin lujaa. Pois alta risut ja männyn kävyt! :D Haukku lähti todella voimakkaasti ja välittömästi maalimiehen löydyttyä ja Jeriko haukkui pisimmillään jo noin 20 haukun sarjoja. Tosin tässäkin tulee Jerikon älykkyys vähän vastaan, kun loppua kohden se selvästi alkoi laskemaan, että monta haukkua on pyydetty (vaikka epäsäännöllisiä määriä!) ja odotti palkkaa tietyn pätkän jälkeen. Mutta siis pääsääntöisesti tasaista hyvää haukkua, alkuun kyllä parhaimmat.
Lopetettiin sitten kuitenkin 7 maalimieheen, joka oli pari metriä korkean kiven päällä. Koskaan ei ole Jeriko tainnut maalimiestä joutua yläilmoista etsimään, mutta nyt kyllä löytyi niin nopeasti ja hienosti ja muitta mutkitta hyppäsi kivelle haukkumaan, että siihen oli hyvä lopettaa. Kaikilla lähetyksillä todella suora ja hyvä eteneminen alueen loppuun saakka ja kääntyi aina etenemään oikeaan suuntaan. Ai vitsi, kun oli hyvä! :)))
Tästä tuli kyllä taas treeni-intoa (vaikkei tauko innon puutteesta ole ollut kiinni vaan aikatauluista) ja muotoilin jo päässäni treenisuunnitelmaa ensi kerralle. Eli kokeillaan tehdä ilman apuja ja niin, että varmasti osa maalimiehistä löytyisi etenemisen tuloksena, toki sitten niitä suoriakin. Ja jos tämä sujuu hyvin, niin sittenhän voisi uskaltaa alkaa ottamaan vielä tyhjiäkin tänä syksynä ja ehkä ensi vuonna oltais koevalmiita.. :)
Hakutreenien päättyessä puol kasin aikaan alkoi jo hämärtää. Aikaa oli tapettavana kuitenkin tunti ennen Ukon agilitytreenejä ja halusin käydä tekemässä esineruututreeninkin. Käveltiin tietämälleni sopivan avoimelle paikalle tien varteen ja sinne sitten tallailin ruudun. Pk-liivit unohtui autoon. Ukko pääsi ekana vuoroon, mutta ei kyllä tehnyt ollenkaan parastaan, tuntui että hämärä ehkä vaikutti siihen ja Ukko jännitti? Ekana vasemmalta lähetys ja siinä etuesineenä pieni kissojen lelu. Ukko lähti ihan väärään suuntaan ja jäi sinne jonnekin juurakkoon jotain touhuamaan. Kutsuin takaisin ja toisellä lähetyksellä esine nousikin. Keskellä takana ja vasemmassa takakulmassa oli muut esineet ja maasto sinänsä simppeliä, mutta keskellä edessä korkeaa heinikkoa, jonka läpi piti ensin mennä. Ukko ei meinannut upota millään takarajalle, aina kaarsi liian aikaisin pois. Yritin vielä lähettää oikeaan takakulmaan, jossa esteetön pääsy taakse asti, mutta ei mennyt sinnekään. Liikaa otettu etuesineitä Ukon makuun? Käytiin sitten yhdessä katsomassa molemmat esineet ja sitten Ukko upposi taakse saakka ja esineet nousi.
Jerikon päästessä omalle vuorolleen oli jo aika hämärää. Otin nyt taas rauhassa aikaa ennen kuin tein ekan lähetyksen, odotin sopivaa tuulta ja se kannatti. Jeriko ampui täysillä ruutuun ja oli jo sillä vauhdilla viisi metriä etuesineen ohi, kun saikin hajun ja täydessä vauhdissa kääntyi ympäri ja nosti esineen. Toinen lähetys ei tästä juuri huonommaksi jäänyt, ampaisi suoraan takarajaa kohti ja aivan kuin olisi saanut jo ruudun puolessa välissä hajua esineestä, koska lähti kaartamaan hieman, mutta aivan suoraan esineelle (lähetys oli hieman vasemmalla esineeseen nähden). Palautusvauhti oli oikein hyvä! :) Kolmas esine oli haastavin vaikkei tässäkään haastetta riittänyt kymmentä sekunttia pidempään. Pikku lonkakko kannon päällä ja siellä hämärässä näkyi, kun Jeriko pohdiskeli että missä se on, mutta löysi silti melko nopeasti. Hieno poika!
Tän viikon treenit on kyllä ollut taas ihan huikeen hyviä. Jerikon kanssa on aivan upea treenata ja taas on kyllä herännyt sellaiset kiitollisuuden tunteet tuosta koirasta, että en voi sitä kuvaillakaan. Olen mielestäni aivan äärettömän onnekas, että olen ylipäätään saanut käsiini noin loistavasti itselleni sopiva koiran, saati sitten että se on sattunut olemaan ensimmäinen koirani.
Jerikossa on mielestäni lähes kaikki hyvän harrastuskoiran ominaisuudet (korkeajalkaisempi saisi olla, jotta metrinen sujuisi helpommin): se on erittäin sinnikäs, vietikäs ja sopivasti kova. Jerikossa on mielenkiintoinen yhdistelmä suurta halua miellyttää mua ja todella halu tehdä aina parhaansa, mutta silti jonkin verran kovuuttakin ja kykyä kyseenalaistaa mun ohjeet jos sen mielestä jollain muulla tapaa tulee parempi lopputulos. Se siis haluaa miellyttää mua, mutta voi tehdä myös oman päänsä mukaan, päämääränään kuitenkin aina suoriutua mahdollisimman hyvin.
Joskus se on todella väärässä (kuten pudotetun virittelyissä, kun ei meinaa uskoa), mutta tuollainen hieman jästi koira sopii mulle oikein hyvin, kun sitten pienen "ravistuksen" jälkeen se tekee sitten 200% sen mitä olen pyytänyt. ;) Jos voisin Jerikon kloonata, niin sen tekisin, mutta toista Jerikoa ei tule. Ikävä kyllä tässä vaiheessa alkaa myös painamaan mielessä se, että en saa ikuisesti jatkaa harrastamista tämän huikean koiran kanssa ja pelkkä ajatuskin tekee kipeää.
Jerikolle aloitettiin tosiaan uusi Cartrophen-pistossarja vanhan varvasmurtuman jälkitilan hoitona. Kolme pistosta nyt mennyt ja viimeinen tulossa, sen jälkeen voidaan taas alkaa kokeilemaan miten jalka kestää agilityä ja kuinka pitkään Cartrophen tällä kertaa auttaa. Tällä on nyt ostettu tietty määrä lisäaikaa agilityn parissa, mutta tässä syksyn ja talven aikana nähdään kuinka paljon. Jos oireilua agilitytreenien jälkeen alkaa tulemaan liian pian ja pistosarjoja joutuisi antamaan enemmän kuin kaksi vuodessa, niin silloin ei mielestäni koiran hyvinvointi huomioiden ole järkeä sitä harrastusta jatkaa. Niin kipeää kuin se tekeekin lopettaa hauska harrastus koiran kanssa, jonka kanssa kaikki on aina niin upeaa. Mutta toisaalta, siinä on se hopeareunus, muita lajeja voidaan sitten onneksi jatkaa.
Samalla kun Jerikon kanssa käytiin varvasta uudelleen näyttämässä ja aloitettiin uusi Cartrophen-sarja, otettiin myös selkäkuvat. Poissulkumielessä ettei siellä voi olla mitään ontumaa aiheuttavaa ja koska rasitetta taustalla on. Huolen rinnalle tuli myös suuri helpotuksen tunne, kun laitoin kuvat myös Kennelliittoon virallisesti lausuttaviksi: LTV2 (sehän jo tiedettiin), SP0 VA0. Ei siis mitään aikapommeja selässä kytemässä ja tämän ikäisellä, tällä trauma- ja rasitustaustalla olevalla koiralla tuohan on huikean hyvä tulos. Eli varpaan ehdoilla mennään.
Sara tallasi Jerikolle ja Ukolle molemmille jäljet, tehtiin esineruutua välissä ja sitten kävin yksin ajamassa jäljet. Varsinkaan Ukon vauhtiin ei olisi ollut turvallista tullakaan lapsen kanssa. Jerikon jälki oli 1,5 km pitkä, kuusi keppiä, janalta lähti oikealle, jana ehkä vähän ylipitkä. Jälki vanheni ehkä himpun yli kaksi tuntia.
Koko ajan ei sentään satanut, mutta kuuroina ja maa oli tietenkin märkä, ja tämä aiheutti kyllä selvästi hankaluuksia näille kokeneemmillekin koirille (siis Theba ja Jeriko). Kerran kokeessa oltu sateessa ja siellä sama havainto. Järkeilin silloin sitä päässäni, että kun sateella maa haisee ihmisenkin nenään, niin häiritseekö maan oma voimakas haju jäljen seuraamista. Ehkäpä.
Janalla Jerikon kanssa oli vähän säätöä, lähti jotenkin taittamaan liian aikaisin vasemmalle, ja jouduin ottamaan uuden lähetyksen. Uusi lähetys siis vähän lähempää, mutta tämäkin olisi mennyt melkein voittajaluokan janasta, joten enpä tuosta nyt välitä. Jäljen nosti hienosti ja tarkasti ihan kaksi askelta vasemmalle ja valitsi sitten oikean suunnan. Olisiko tämä takajälkiongelma vähän jo aukeamassa? :)
Itse jäljestys oli selvästi haastavaa, Jeriko tarkasteli normaalia enemmän ja edettiin melko hitaasti. Koko jäljen ajamiseen meni aikaa varmaan sen verran, että ehkä juuri ja juuri olisi kokeessa määräajassa ehtinyt palauttaa kepit, tai sitten ei. Oli kyllä mun usko jotenkin koetuksella. Kaksi ekaa keppiä noin 200 metrin välein, mutta sen jälkeen sitten tosi pitkää väliä ja kun Jeriko tarkasteli ja oma suuntavaisto sekoittui, niin oli usko koetuksella. Mieleen hiipi ajatus, että nyt niitä keppejä sitten jää oikein kunnolla, että nostaako enää mitään. Lopulta kuitenkin mun helpotukseksi nousi kolmas keppi. Siitä jatkettiin ja edelleen pitkää väliä. Neljännen kepin kohdalla en nähnyt mitä tapahtui, Jeriko ehkä tarkasti juuri jotain, mutta itse tulin liinan kanssa perässä suoraan kepin kohdalle. Jeriko oli siis mennyt ohi tai yli. Kutsuin takaisin nostamaan kepin ja palkkasin siitä.
Jorma oli otsassa tässä vaiheessa jonkin verran kasvanut. Itsestä tuntui, että tunnelma jäljellä oli hieman kireä. Mä epäilin, että Jeriko on jättänyt useamman kepin ja tuntui, että oltiin menty jo niin pitkä matka, ettei keppejä enää voinut olla kuin yksi jäljellä. Jeriko teki koko ajan töitä hienosti ja itse vaan kävelin perässä. Mutta niin vaan väärässä olin. Tien varteen tultiin, mutta siitä käännyttiin vielä takaisin kohti metsää ja viides keppi nousi. Tämä oli niin lähellä tietä, että olisi hyvin voinut olla lopetuskeppikin, mutta annoin Jerikon jatkaa jäljestystä ja niin vaan nousi kuudeskin keppi. Aivan huikeeta! :) Siis kisanomainen suoritus, tallaaja ei tullut mukana ja käytännössä oltais siis tultu metsästä kuitenkin kaikki kepit mukana. Sehän se pääasia on. ;)
No jos Jerikon kanssa meni hyvin, niin Ukko oli ihan jäätävässä iskussa. Koska siitä on tullut tollanen jälkikoira? Ihan hyvähän se on (kai) aina ollut, näin muistelisin, mutta nyt kyllä meno on ihan jäätävää. Jana oli 1-luokan koepituinen. Ukkokin sekoili janalla ensin ja jouduin uudelleen lähettämään (janasekoilu oli päivän teema), mutta tämä olikin pisin jana mitä ollaan koskaan yritetty. Nosti takajäljen ja lähti sitä oikein määrätietoisesti ajamaan. Ukolla ei selvästikään ole vielä riittävästi kokemusta, että osaisi valita suuntaa. Pitäisi tehdä enemmän viistoja janoja vielä, että helpottaisi sitä oikean suunnan valitsemista.
Saran huikkaisusta kutsuin vaan Ukon takaisin ja se vaihtoi suunnan ja sitten mentiin! Ukko painoi liina kireällä koko ajan täysi veto päällä ja vauhdikkaasti, mutta silti hämmästyttävän tarkasti jäljellä. Tarkastukset teki niin nopeasti, ettei ehtinyt kissaa sanoa ja liinasta en uskaltanut todellakaan päästää irti. :D Lähinnä siis roikuin liinan jatkona ja juoksi pöpelikössä Ukon perässä enkä juurikaan ehtinyt nähdä mitä se teki, ennen kuin se jo syöksyi keppi suussa mun syliin. Kepit nousi tasaiseen tahtiin ja kepeiltä lähdöt sujui nyt hienosti, kun otin aikaa siitä lähettämiseen enkä antanut vaan lähteä vauhdissa. Niinpä jäljestäminen pysyi koko ajan tarkkana. Ennen kuudetta keppiä tultiin tien reunaan ja mietin, että ei oo voinut keppi jäädä, kun niitä koko ajan nousi, ja niin vaan Ukko otti hienosti kulman tien edessä (mikä olisi ollut kokeneemmallekin ihan kohtuullinen haaste), jäljesti loppuun ja nosti vielä viimeisenkin kepin. Hieno Ukko! :))
Esineruudussa oli paljon korkeusvaihtelua ja esineet kaikki joko kuopassa tai jonkun kumpareen päällä. Tämä oli suhteellisen haastavaa, mutta ihan kivasti meni. Jeriko teki hienosti töitä ja vaikka ohitti ensimmäisen esineen aika läheltä (koiraa korkeamman mättään päällä) niin nosti nopeasti vastakkaisesta takakulmasta esineen ja sitten keskeltä notkelmasta. Viimeinenkin esine nousi, vaikka vaati sitten kaksi lisälähetystä, kun ensimmäisellä Jeriko lähti oman visionsa mukaan tarkastamaan aluetta, joka hänen mielestään oli tarkastamatta. Sara kommentoikin, että se on kyllä fiksu koira, että selvästi hakee alueilta, joita ei ole mielestään vielä tarkastanut. Aika useinhan Jerikon kanssa ongelmaksi muodostuu enemmänkin liika älykkyys ja se, että Jeriko ajattelee tietävänsä paremmin kuin minä. ;) Toisella lisälähetyksellä kuitenkin uskoi ja lähti oikeaan suuntaan ja esine nousi.
Ukko teki kans ihan ok töitä, mutta esineruutu ei kyllä ole sen vahvuus siinä, että se herkästi tekee hommia vähän löysästi. Oikean takakulman esine nousi ensimmäisenä ja sitten keskiesine ihan vahingossa kun Ukko oli hölköttämässä ohi (kutsuin sitä kai..?) ja sai vauhdissa hajun ja nosti esineen. Jätettiin tämä treeni kahteen esineeseen.
Eilen oli sitten toisinto keskiviikosta, kun sateessa taas pk-treeneihin. Tällä kertaa kylläkin haku. Jeriko on viimeksi ollut hakutreeneissä kuukausi sitten ja kokonaisuudessaan nämä oli nyt 16. treenit. Jerikohan oli aivan liekeissä, kun pitkästä aikaa pääsi hakuilemaan ja kun agilityssäkin ollut vielä taukoa varpaan vuoksi. Tehtiin norjalaisena sekametsänä taputus-avuilla 1-8 (tosin 7 ja 8 ihan näkölähtönä ilman muita apuja) ja siitä sitten ykköstä kohti taputusten kera palaten.
Jeriko ampui metsään joka lähetyksellä niin lujaa, etten ole sen (tai kovin monen muunkaan) koskaan juoksevan metsässä niin lujaa. Pois alta risut ja männyn kävyt! :D Haukku lähti todella voimakkaasti ja välittömästi maalimiehen löydyttyä ja Jeriko haukkui pisimmillään jo noin 20 haukun sarjoja. Tosin tässäkin tulee Jerikon älykkyys vähän vastaan, kun loppua kohden se selvästi alkoi laskemaan, että monta haukkua on pyydetty (vaikka epäsäännöllisiä määriä!) ja odotti palkkaa tietyn pätkän jälkeen. Mutta siis pääsääntöisesti tasaista hyvää haukkua, alkuun kyllä parhaimmat.
Lopetettiin sitten kuitenkin 7 maalimieheen, joka oli pari metriä korkean kiven päällä. Koskaan ei ole Jeriko tainnut maalimiestä joutua yläilmoista etsimään, mutta nyt kyllä löytyi niin nopeasti ja hienosti ja muitta mutkitta hyppäsi kivelle haukkumaan, että siihen oli hyvä lopettaa. Kaikilla lähetyksillä todella suora ja hyvä eteneminen alueen loppuun saakka ja kääntyi aina etenemään oikeaan suuntaan. Ai vitsi, kun oli hyvä! :)))
Tästä tuli kyllä taas treeni-intoa (vaikkei tauko innon puutteesta ole ollut kiinni vaan aikatauluista) ja muotoilin jo päässäni treenisuunnitelmaa ensi kerralle. Eli kokeillaan tehdä ilman apuja ja niin, että varmasti osa maalimiehistä löytyisi etenemisen tuloksena, toki sitten niitä suoriakin. Ja jos tämä sujuu hyvin, niin sittenhän voisi uskaltaa alkaa ottamaan vielä tyhjiäkin tänä syksynä ja ehkä ensi vuonna oltais koevalmiita.. :)
 |
| Ilme kertoo kaiken: hauskaa oli! |
Jerikon päästessä omalle vuorolleen oli jo aika hämärää. Otin nyt taas rauhassa aikaa ennen kuin tein ekan lähetyksen, odotin sopivaa tuulta ja se kannatti. Jeriko ampui täysillä ruutuun ja oli jo sillä vauhdilla viisi metriä etuesineen ohi, kun saikin hajun ja täydessä vauhdissa kääntyi ympäri ja nosti esineen. Toinen lähetys ei tästä juuri huonommaksi jäänyt, ampaisi suoraan takarajaa kohti ja aivan kuin olisi saanut jo ruudun puolessa välissä hajua esineestä, koska lähti kaartamaan hieman, mutta aivan suoraan esineelle (lähetys oli hieman vasemmalla esineeseen nähden). Palautusvauhti oli oikein hyvä! :) Kolmas esine oli haastavin vaikkei tässäkään haastetta riittänyt kymmentä sekunttia pidempään. Pikku lonkakko kannon päällä ja siellä hämärässä näkyi, kun Jeriko pohdiskeli että missä se on, mutta löysi silti melko nopeasti. Hieno poika!
 |
| Esineruututreenin loputtua lähdettiin kävelemään ja tämä oli valaistua silloin... |
Jerikossa on mielestäni lähes kaikki hyvän harrastuskoiran ominaisuudet (korkeajalkaisempi saisi olla, jotta metrinen sujuisi helpommin): se on erittäin sinnikäs, vietikäs ja sopivasti kova. Jerikossa on mielenkiintoinen yhdistelmä suurta halua miellyttää mua ja todella halu tehdä aina parhaansa, mutta silti jonkin verran kovuuttakin ja kykyä kyseenalaistaa mun ohjeet jos sen mielestä jollain muulla tapaa tulee parempi lopputulos. Se siis haluaa miellyttää mua, mutta voi tehdä myös oman päänsä mukaan, päämääränään kuitenkin aina suoriutua mahdollisimman hyvin.
Joskus se on todella väärässä (kuten pudotetun virittelyissä, kun ei meinaa uskoa), mutta tuollainen hieman jästi koira sopii mulle oikein hyvin, kun sitten pienen "ravistuksen" jälkeen se tekee sitten 200% sen mitä olen pyytänyt. ;) Jos voisin Jerikon kloonata, niin sen tekisin, mutta toista Jerikoa ei tule. Ikävä kyllä tässä vaiheessa alkaa myös painamaan mielessä se, että en saa ikuisesti jatkaa harrastamista tämän huikean koiran kanssa ja pelkkä ajatuskin tekee kipeää.
Jerikolle aloitettiin tosiaan uusi Cartrophen-pistossarja vanhan varvasmurtuman jälkitilan hoitona. Kolme pistosta nyt mennyt ja viimeinen tulossa, sen jälkeen voidaan taas alkaa kokeilemaan miten jalka kestää agilityä ja kuinka pitkään Cartrophen tällä kertaa auttaa. Tällä on nyt ostettu tietty määrä lisäaikaa agilityn parissa, mutta tässä syksyn ja talven aikana nähdään kuinka paljon. Jos oireilua agilitytreenien jälkeen alkaa tulemaan liian pian ja pistosarjoja joutuisi antamaan enemmän kuin kaksi vuodessa, niin silloin ei mielestäni koiran hyvinvointi huomioiden ole järkeä sitä harrastusta jatkaa. Niin kipeää kuin se tekeekin lopettaa hauska harrastus koiran kanssa, jonka kanssa kaikki on aina niin upeaa. Mutta toisaalta, siinä on se hopeareunus, muita lajeja voidaan sitten onneksi jatkaa.
Samalla kun Jerikon kanssa käytiin varvasta uudelleen näyttämässä ja aloitettiin uusi Cartrophen-sarja, otettiin myös selkäkuvat. Poissulkumielessä ettei siellä voi olla mitään ontumaa aiheuttavaa ja koska rasitetta taustalla on. Huolen rinnalle tuli myös suuri helpotuksen tunne, kun laitoin kuvat myös Kennelliittoon virallisesti lausuttaviksi: LTV2 (sehän jo tiedettiin), SP0 VA0. Ei siis mitään aikapommeja selässä kytemässä ja tämän ikäisellä, tällä trauma- ja rasitustaustalla olevalla koiralla tuohan on huikean hyvä tulos. Eli varpaan ehdoilla mennään.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Harhatreeniä ja apina alas selästä
Kävin tänään tallaamassa jäljet pojille ja löysinkin ihan kivaa jälkimaastoa tästä melko läheltä/pienen ajomatkan päästä. Samalla hoksasin hyvän lenkin mitä en ole aiemmin tajunnutkaan, että pääsee kivasti ympäri. Täytyy käydä joskus kokeilemassa. :)
Jerikolle nyt 1,5 km jälki ja kuusi keppiä. Jälki lähti janalta vasemmalle. Jana hieman ylämäkeen ja Jeriko lähti hieman viistosti oikealle, kun väisti yhtä mätästä ja todennäköisesti alkoi tuulessa saamaan jäljestä hajuakin jo kauampaa. Jeriko varmisti vähän takajälkeä, mikä näin vasemmalle lähtevällä jäljellä oli aika ennen kuulumatonta, mutta hyvä että on tarkkana. :) Ekan kepin olin itse taas inhottavuuksissani laittanut kiven päälle ja siitähän Jeriko meni ohi. En ollut keppien paikkoja merkinnyt, mutta tämä olisi kyllä kokeessakin löytynyt itse katselemalla, koska Jeriko meni niin vierestä ohi (korkea kivi) ja siinä sammaleen päällä se oli. Harkitsin kovasti, että annanko mennä vai en ja Jeriko oli jo selvästi liinan matkan yli, kun päätin sitten kutsua takaisin. Jeriko tarkensi siinä mun edessä ja löysi kepin. Tää oli ehkä ihan hyvä muistutus Jerikolle, koska tämän jälkeen Jeriko nosti jokaisen kepin, myös sen kolmannen ja neljännen! Apina siis ravistettu selästä niiden osalta ainakin osittain.
Toinen keppi oli aika selkeässä paikassa, mutta mielenkiintoiseksi sen ja jatkon teki se, että keppi oli suoraan hirven tmv. jäljen vieressä. Aiemminkin matkalla näkyi selvästi riistan jälkiä. Jerikoa ei kuitenkaan riistan hajut häiritse, jatkoi toisen kepin jälkeenkin tosi varmasti oikealla jäljellä. :) Tämän jälkeen maasto meni hankalaksi, harvennusjätteitä oli maassa yllin kyllin ja Jeriko joutui kirjaimellisesti kiipeilemään niiden yli. Kolmas keppi oli siinä mielessä hankalassa paikassa, että risukkojen jälkeen tultiin ylämäkeen ja mäen päällä oli keppi. Jeriko kuitenkin ilmaisi tämän hienosti. Neljäs keppi oli vielä vaikeammassa paikkaa, vaikka tarkoitus oli, että se olisi helppo. Edeltävästi oli kuitenkin aivan älytöntä risukkoa ja sitten kun tultiin johonkin työkoneen uraan, jossa kulkeminen selvästi helpompaa, niin Jeriko nostikin vauhtia ja keppi olisi hyvin voinut jäädä tämän vuoksi, koska oli uran alussa, mutta Jeriko olikin tarkkana ja kääntyi takaisin vaikka ehti jo ohitse! Hieno poika! :)
Pian ylitettiin metsätie/lenkkipolku ja se meni hienosti. Viides keppi heti tämän jälkeen ja sekin nousi. Maasto muuttui nyt helpommaksi ja siitä sitten loppuun hyvällä draivilla ja myös kuudes keppi nousi. Olin tosi tyytyväinen! :)
Jos Jerikolla oli riistan tekemää harhaa, niin Ukolla oli sitten hyvin tuoretta ihmisen tekemää harhaa, kun hieman ikävänä yllätyksenä Ukon jälkeä tallaamasta tullessani oli auto ilmestynyt suoraan Ukon janan eteen. Ukon jäljen ajon jälkeen auton omistaja tulikin paikalle: suunnistaja oli käynyt merkitsemässä iltarasteja juuri sillä puolella tietä. Harhaa siis oli Ukollakin.
Janalta jälki lähti vasemmalle noin 15 metrin päässä. Jana nousi tässäkin vähän ylämäkeen. Ukko eteni hienosti suoraan, nappasi jäljen ja lähti heti vasemmalle. Ehdin jo kehaista innoissani, mutta jostain syystä Ukko tässä vielä luopui jäljestä ja lähti syvemmälle tarkastamaan. Ukko meinasi jatkaa menoaan niin pitkälle, että kutsuin takaisin. Tässä varmaan sitä harhaa sitten oli, suunnistajan menojälki syvemmälle metsään leikkasi mun jäljen heti siinä alussa?
Tästä jäljestäminen jatkui kuitenkin Ukolle totuttuun melko vauhdikkaaseen tapaan. Olin tehnyt pitkän jäljen ihan sillä ajatuksella, että alkais haasteita lisäämällä ottamaan Ukoltakin vauhtia pois. Kepit 1 ja 2 nousi hienosti, kulmat meni hienosti. :) Kolmas keppi jäi, tässä Ukko vähän tarkasteli ja epäilen, että tässä meni myös harhajälkeä.. Neljäs keppi nousi taas hienosti, mutta vitosen Ukko olisi ignoorannut, vaikka selvästi sai hajun ja meinasi jo lähteä keppiä ottamaan, mutta sitten jotenkin vaan päätti, ettei nyt viitsikään. Tässä komensin kyllä Ukon takaisin, koska oli niin selkeästi kepin huomannut ja sitten jättänyt vaan nostamatta. Kuudennen kepin Ukko sitten ilmaisikin itse ihan hienosti. :) Tyytyväinen olen Ukonkin menoon, koska mun jäljen ja harhan välillä ei ollut kuin aivan korkeintaan 20 min (koska sen ajan kesti tallata ja auto oli siellä kun tulin tallaamasta), joten ei mitenkään helppo erotella. Eka varma tällainen harhajälkeä sisältävä jälki eikä Ukko kuitenkaan lähtenyt harhalle vaan pysyi omalla jäljellään ja jäljesti loppuun. Hieno Ukko! :)
Jerikolle nyt 1,5 km jälki ja kuusi keppiä. Jälki lähti janalta vasemmalle. Jana hieman ylämäkeen ja Jeriko lähti hieman viistosti oikealle, kun väisti yhtä mätästä ja todennäköisesti alkoi tuulessa saamaan jäljestä hajuakin jo kauampaa. Jeriko varmisti vähän takajälkeä, mikä näin vasemmalle lähtevällä jäljellä oli aika ennen kuulumatonta, mutta hyvä että on tarkkana. :) Ekan kepin olin itse taas inhottavuuksissani laittanut kiven päälle ja siitähän Jeriko meni ohi. En ollut keppien paikkoja merkinnyt, mutta tämä olisi kyllä kokeessakin löytynyt itse katselemalla, koska Jeriko meni niin vierestä ohi (korkea kivi) ja siinä sammaleen päällä se oli. Harkitsin kovasti, että annanko mennä vai en ja Jeriko oli jo selvästi liinan matkan yli, kun päätin sitten kutsua takaisin. Jeriko tarkensi siinä mun edessä ja löysi kepin. Tää oli ehkä ihan hyvä muistutus Jerikolle, koska tämän jälkeen Jeriko nosti jokaisen kepin, myös sen kolmannen ja neljännen! Apina siis ravistettu selästä niiden osalta ainakin osittain.
Toinen keppi oli aika selkeässä paikassa, mutta mielenkiintoiseksi sen ja jatkon teki se, että keppi oli suoraan hirven tmv. jäljen vieressä. Aiemminkin matkalla näkyi selvästi riistan jälkiä. Jerikoa ei kuitenkaan riistan hajut häiritse, jatkoi toisen kepin jälkeenkin tosi varmasti oikealla jäljellä. :) Tämän jälkeen maasto meni hankalaksi, harvennusjätteitä oli maassa yllin kyllin ja Jeriko joutui kirjaimellisesti kiipeilemään niiden yli. Kolmas keppi oli siinä mielessä hankalassa paikassa, että risukkojen jälkeen tultiin ylämäkeen ja mäen päällä oli keppi. Jeriko kuitenkin ilmaisi tämän hienosti. Neljäs keppi oli vielä vaikeammassa paikkaa, vaikka tarkoitus oli, että se olisi helppo. Edeltävästi oli kuitenkin aivan älytöntä risukkoa ja sitten kun tultiin johonkin työkoneen uraan, jossa kulkeminen selvästi helpompaa, niin Jeriko nostikin vauhtia ja keppi olisi hyvin voinut jäädä tämän vuoksi, koska oli uran alussa, mutta Jeriko olikin tarkkana ja kääntyi takaisin vaikka ehti jo ohitse! Hieno poika! :)
Pian ylitettiin metsätie/lenkkipolku ja se meni hienosti. Viides keppi heti tämän jälkeen ja sekin nousi. Maasto muuttui nyt helpommaksi ja siitä sitten loppuun hyvällä draivilla ja myös kuudes keppi nousi. Olin tosi tyytyväinen! :)
Jos Jerikolla oli riistan tekemää harhaa, niin Ukolla oli sitten hyvin tuoretta ihmisen tekemää harhaa, kun hieman ikävänä yllätyksenä Ukon jälkeä tallaamasta tullessani oli auto ilmestynyt suoraan Ukon janan eteen. Ukon jäljen ajon jälkeen auton omistaja tulikin paikalle: suunnistaja oli käynyt merkitsemässä iltarasteja juuri sillä puolella tietä. Harhaa siis oli Ukollakin.
Janalta jälki lähti vasemmalle noin 15 metrin päässä. Jana nousi tässäkin vähän ylämäkeen. Ukko eteni hienosti suoraan, nappasi jäljen ja lähti heti vasemmalle. Ehdin jo kehaista innoissani, mutta jostain syystä Ukko tässä vielä luopui jäljestä ja lähti syvemmälle tarkastamaan. Ukko meinasi jatkaa menoaan niin pitkälle, että kutsuin takaisin. Tässä varmaan sitä harhaa sitten oli, suunnistajan menojälki syvemmälle metsään leikkasi mun jäljen heti siinä alussa?
Tästä jäljestäminen jatkui kuitenkin Ukolle totuttuun melko vauhdikkaaseen tapaan. Olin tehnyt pitkän jäljen ihan sillä ajatuksella, että alkais haasteita lisäämällä ottamaan Ukoltakin vauhtia pois. Kepit 1 ja 2 nousi hienosti, kulmat meni hienosti. :) Kolmas keppi jäi, tässä Ukko vähän tarkasteli ja epäilen, että tässä meni myös harhajälkeä.. Neljäs keppi nousi taas hienosti, mutta vitosen Ukko olisi ignoorannut, vaikka selvästi sai hajun ja meinasi jo lähteä keppiä ottamaan, mutta sitten jotenkin vaan päätti, ettei nyt viitsikään. Tässä komensin kyllä Ukon takaisin, koska oli niin selkeästi kepin huomannut ja sitten jättänyt vaan nostamatta. Kuudennen kepin Ukko sitten ilmaisikin itse ihan hienosti. :) Tyytyväinen olen Ukonkin menoon, koska mun jäljen ja harhan välillä ei ollut kuin aivan korkeintaan 20 min (koska sen ajan kesti tallata ja auto oli siellä kun tulin tallaamasta), joten ei mitenkään helppo erotella. Eka varma tällainen harhajälkeä sisältävä jälki eikä Ukko kuitenkaan lähtenyt harhalle vaan pysyi omalla jäljellään ja jäljesti loppuun. Hieno Ukko! :)
perjantai 11. syyskuuta 2015
Vähän treenailua ja taas pohdintaa, tällä kertaa sosiaalisuudesta
Viime päivityksestä on aikaa kulunut. Itse vaihdoin työpaikkaa kuun vaihteessa ja ehkä ajatukset senkin puolesta vähän muualla, vaikka ollaan kyllä treenailtukin. Saatiin myös tuossa jo reilu pari viikkoa sitten valmiiksi pihan vanhan saunamökin kunnostaminen (sisustus vielä kesken), ihana tunnelma sinne kyllä mielestäni tulikin. :)
Treenailtu on enimmäkseen paimennusta tässä kahden viikon aikana. Agilitytreenit on jäänyt väliin ja jäljelle on ehditty vain kerran. On se vaan hyvä, että on nyt noi omat lampaat tossa, että edes sitä voi helposti ja matalalla kynnyksellä treenailla vaikka muuta ei ehtisikään. Paimennustreenit on painottunut nyt kyllä eniten Ukon treenaamiseen tai ainakin Ukon treenaaminen on ollut järjestelmällisempää ja suunnitellumpaa kuin Jerikon, jonka kanssa on menty vähän silleen "go with the flow" -fiiliksellä. Ehkä Jeriko myös vähän vähemmän päässyt treenaamaan..
Ukon kanssa treenien teema ja pääpaino on ollut mustavalkoisuudessa ja kuuntelemisessa, sekä lampaista luopumisessa. Jotain hakukaaritreenejäkin on tehty, mutta jos Ukko on alkanut yhtään lipsua kohti sitä omaa kuplaansa, olen keskeyttänyt treenin ja vaatinut Ukon luopumaan lampaista oikein perusteellisesti. Tämän jälkeen on aina korvat löytynytkin huomattavasti paremmin.
Lampaista luopumisen vaatiminen vaatii toki sitä, että itse asetan Ukolle tietynlaista painetta. Hieman jännä ja yllättäväkin havainto on, että tästä paineesta Ukko ei suinkaan paineistu ollenkaan. Voisi kuvitella, että jos ohjaaja antaa painetta, niin koira herkistyisi niin, että esim. uhittelevat lampaat tuottaisi vielä enemmän vaikeuksia. Totuus on täysin päinvastainen ja sitä ei ehkä ihan täysin voikaan ymmärtää, jollei ymmärrä paimennuksen viettitilaa ja bordercollien ajatusmaailmaa sen ollessa syvästi paimennusvietillä. Vahva paimennusvietti turvaa sen, että paine ei saa koiraa lannistumaan ja häipymään töistä, vaan pistää sen enemmänkin ideaaliseen työskentelymoodiin.
Ukossakin on ollut nähtävissä, että tällaisen lampaista irrottamisen jälkeen Ukko on kohdannut lampaat itse asiassa vahvemmin. Jos Ukko tekee itselleen omassa kuplassaan, se herkemmin väistää tällaiset lampaat, ehkä se siinä jotenkin vaan haluaa itsekseen tehdä helppoja juttuja, mutta kun saan sen oikeaan mielentilaan eli tekemään mulle, se tietää että vaikeatkin lampaat pitää kohdata ja tekee sen täysin luontevasti. Ukko on nyt esimerkiksi häkittänyt vastahakoisia vastaan katsovia lampaita todella hienosti. Pakottanut ne peruuttamaan häkkiin pelkällä katseellaan. Ukko on myös hienosti huomioinut porukasta mahdollisesti hieman syrjään jäävät ja saanut pelkällä katseen kääntämisellä ne peruuttamaan pikaisesti samaan riviin muiden kanssa.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta Ukolla ei kyllä pinna pala. Se vaan katsoo näitä lampaita ja odottaa, ottaa pienen askeleen perään tai pienellä painon siirrolla eteen saa lampaat siirtymään. Siis tässä näkyy nyt tuon vahvan silmän hyvät ja suorastaan mahtavat puolet, kuinka Ukon ei tarvitse paljoa tehdä, että se saa lampaat liikkumaan haluttuun suuntaan ja se myös pystyy tässä oikeassa mielentilassa ollessaan lukemaan erittäin hyvin lampaiden aikeita ja sovittamaan oman liikkeensä niihin.
Lisäksi jakotreeni tällä viikolla sujui oikein hyvin vaikkei lampaat ollut mitään helpoimmin erkanevia ja Ukko ottaa hienosti tietyn porukan pidettäväksi ja ajaa sitä. Ukon kanssa on kuitenkin edelleen hankalaa, tai mä välillä koen sen vähän hankalaksi, että vaikka kuinka itse riemastuisin esim. hienosti onnistuneesta häkityksestä, niin Ukko ei ota näitä kehuja ollenkaan, kun se on edelleen niin lampailla. Mun kehut ei merkkaa sille mitään vaan se itse tekeminen on se merkittävä vahviste. Mietin, että vahvistuuko sitten mun haluama toiminta ollenkaan vai vahvistuuko vaan mikä tahansa minkä Ukko itse kokee palkitsivammaksi... :D
Jerikon kanssa on myös tehty jakoa ja singleäkin. Nyt on saatu taas yksittäinen lammas erotettua ja Jeriko sinänsä saa sellaisen ihan ok haltuun, mutta yksittäisen lampaan ajaminen tai lampaan pitäminen jos se alkaa pyrkiä muuhun porukkaan ei kyllä vielä onnistu, vaan Jeriko lähtee kokoamaan. Mun treenit on ollut aika lyhyitä ja ytimekkäitä, osittain siksikin, ettei esim. häkitys ei oo mikään peace of cake ja yksikin onnistunut häkitys vaatii koiralta paljon. Häkityksiä on tehty siis yleensä vain yksi, jakoja muutama.
Viime lauantana kävin tallaamassa jäljet pojille. En ollut ihan varautunut siihen hirvikärpäs-määrään, sanotaanko näin... Ensin jälkiä tallatessa hirvikärpäsparvi toisensa jälkeen syöksyi kimppuun ja siinä kuluikin jälkien vanhenemisaika rattoisasti kun autossa istuen nyppi kymmenittäin hirvikärpäsiä hiuksistaan, niskastaan, ja vaatteistaan t-paidan sisäpuolta myöten. Ja kun luuli jo saaneensa kaikki pois, niin sitten alkoi taas tuntua möyrintää ja löytyi vähintään viisi lisää. Lisäksi Ukon jälkeä tallatessa liukastuin pahasti märkään sammaleeseen ja iskin polven todella kipeästi terävään kipeen, loppumatka meni hammasta purren.
Ukon jälki oli 700 metriä, kuusi keppiä ja vanheni tunnin. Janalta jälki lähti oikealle. Ukko meinasi lähteä takajäljelle ja nyt kun janaa ollaan tehty niin vähän, niin estin vaan väärän suunnan ja odotin, että nosti jäljen oikeaan suuntaan. Ajattelin, että olisi ehkä reilumpaa näin alkuun auttaa Ukkoa vähän ymmärtämään tätä asiaa. Ukon jäljestyksessä oli aikalailla vauhtia. Pari ekaa keppiä nousi hienosti, mutta sitten yksi keppi jäi kun kulman jälkeen Ukko hieman harhaantui jäljeltä. Jossain vaiheessa jäi myös toinen keppi, muta en ole varma missä vaiheessa. Kokonaisuudessaan jälki meni hienosti, mutta noi kaksi puuttuvaa keppiä vähän harmittaa.
Jerikon jälki oli 1100 metriä, viisi keppiä ja vanheni kaksi tuntia. Piti tehdä 1,5 km, mutta tein uuteen maastoon ja meni tässä vaiheessa niin kamalaksi ryteiköksi, että oli pakko lopettaa siihen. Janalta jälki lähti oikealle ja tämä meni nyt aivan upeasti. Jeriko eteni hienosti, nappasi jäljen hajun ja pysähtyi vain aivan lyhyeksi hetkeksi, ikään kuin kurkkasi vasemmalle, mutta otti hyvin nopeasti oikean suunnan. :) Hyvä! Jeriko jäljesti hyvin, mutta toisen kepin olin laittanut piruuttani ison kiven päälle ja tämän Jeriko meinasi ohittaa sivusta. En päästänyt ohittamaan, vaan kehoitin olemaan tarkkana, jolloin Jeriko palasi ottamaan jälkeä askel askeleelta ja lopulta nostikin sitten kepin. Tämän jälkeen Jeriko jäljesti kyllä koko ajan mielestäni todella tarkasti, mutta jossain välissä joku keppi (taas 3. tai 4.) taas jäi. Melkein voisi luulla, ettei siellä keppiä ollutkaan, kun sillä työskentelyllä oli vaikea ajatella, että miten keppi olisi jäänyt.. Vähän jäi kuitenkin hampaan koloon tästä.
On ehkä käynyt selväksi, että mulle koirien sosiaalisuus on tärkeä asia, olenhan julkaissut aika paljon Jerikon ja Ukon leikkivideoita tännekin. Koirien leikin katsominen saa mut aina hymyilemään ja todella iloiselle tuulelle. Olen kyllä todella onnekas, kun pian 6v. ja 4v. täyttävät uroskoirat tulee noin upeasti toimeen keskenään. Ovat aina tulleet eikä Ukon kastraatio ole muuttanut tätä millään tavalla. Jerikon suhtautuminen Ukkoon ei ole muuttunut tippaakaan, vaikka muuten leikattuja uroksia Jeriko saattaa liehitellä vähän "sillä silmällä". ;) Ukon kanssa ne on silti edelleen veljekset.
Jeriko on meillä ehdoton johtaja ja se kyllä myös kertoo Ukolle jos naaman nuoleminen ei miellytä, mutta koskaan ei ole ollut mitään murinaa tai pientä ärähdystä pahempaa, koskaan pojat ei ole yhteen meinanneetkaan ottaa. Jeriko puhuu koiraa mielestäni muutenkin todella selkeästi ja se myös lukee muita koiria erittäin tarkasti. Joskus Jerikon "selkeä puhe" on kyllä vähän kiusallistakin, kun se herkästi pyytää itselleen tilaa varsinkin muilta uroksilta hiljaisella murinalla. Kaikki eleet kertoo, että Jeriko ei ole liikkeellä dominoivalla asenteella eikä missään nimessä lähdössä haastamaan riitaa, vaan ainoastaan pyytää ettei toinen änkisi "sen alueelle". Tällaisen murinan voi kuitenkin joku ymmärtää väärinkin ja erityisesti kaverikoira-käynneillä tämä on erittäin kiusallista, jos muut eivät ymmärrä antaa riittävää tilaa Jerikolle. Hiljaisimmankin murinan, kun silittävä käsi voi tuntea kyljestä eikä silittäjä voi tietää mistä on kyse. Mutta pääasiassa kaverikoira-käynnitkin siis menee ongelmitta ja Jeriko on ihanan luotettava koira sosiaalisissa tilanteissa, ei koskaan lähde isotteluihin mukaan ja poistuu heti paikalta jos aistii, että ongelmia tiedossa.
Jeriko on sellainen itsevarma ja oman arvonsa tunteva, eikä sen tarvitse pönkittää itsetuntoaan millään isotteluilla tmv., mutta se ei myöskään kaipaa muita uroksia iholleen. Jerikon reaktioista voi usein myös lukea, millä mielentilalla toinen on lähestymässä; jos toinen vaan sattuu haistelemaan samaa hajua ja on täysin neutraali, niin se on Jerikolle ihan ok, mutta Jerikon käytöksestä pystyy usein päättelemään, että toiselle on jonkinlaisia taka-ajatuksia tai dominointia elkeissään. Poikia ei ole koskaan tarvinnut erottaa toisistaan ja olen hyvin luottavaisin mielin pitänyt niitä aina yksin ollessaan samassa tilassa, koska ikinä lelut, ruoka tai mikään muukaan, ei ole aiheuttanut riitaa. Myöskään vieraan koiralauman sekaan vapauttamisessa ei sinänsä ole mitään ongelmaa, paitsi nyt ehkä viime aikoina se, että Ukko ei osaa lukea tilannetta niin etukäteen, että osaisi poistua paikalta jos joku toinen aikoo aiheuttaa ongelmia.
Jeriko onkin ollut Ukolle aivan huikean hyvä isoveli. Ukko on selvästi Jerikoa avoimempi ja oikeastaan kaikille aina erittäin ystävällinen. Ukko ei tunnu ymmärtävän, että välttämättä kaikki ei ole niin ystävällisiä eikä se lue muiden viestejä niin hyvin ja kaukaa kuin Jeriko ja tämän sekä ihan vaan todella huonon onnen vuoksi Ukko on kesän aikana joutunut aivan liian moneen kertaan toisen koiran pöllyyttämäksi: bordercollieuroksen, labradoriuroksen (jonka Ukko toivotti tervetulleeksi meidän kotiin nuolemalla suupielet, mutta toinen uros oli epävarma eikä sietänyt Ukon lähentelyjä), bordercollienartun sekä aussienartun. Kaikissa näissä tapauksissa toinen koira on jatkanut hyökkäystään, vaikka Ukko on viestinyt haluttomuuttaan tapella. Todella huonoa tuuria Ukolla. :(
Ainakin toistaiseksi Ukko on kuitenkin säilyttänyt avoimuutensa ja sosiaalisuutensa, eikä ole muuttunut epäluuloiseksi muita koiria kohtaan. Olisiko osansa Jerikolla ja sillä kuinka se kuitenkin viestii Ukon kanssa selkeästi ja ystävällisesti. En tiedä. Tai sitten Ukko vaan on niin vahvasti ystävällinen luonne ja sen verran kovapäinen, ettei tällaiset kolhut ole kuitenkaan Ukkoa horjuttanut. Onneksi.
Tossa viime viikolla esimerkiksi oltiin vetotreenin jälkeen jäähdyttelylenkillä maliuroksen kanssa. Tämä oli oikein järkevän oloinen uros, ei kiinnittänyt mitään huomiota Jerikoon tai Ukkoon, mutta aivan helkkarin iso! :D Jeriko valitsi kävellä aivan tien toisessa reunassa, myöskin noteeraamatta tätä jättiläistä mitenkään. Vähän aikaa käveltyämme Ukossa alkoi näkyä merkkejä, että se yrittää hivuttautua kävelemään lähemmäksi malikkaa, selvästikin halunaan kävellä kylki kyljessä sen kanssa. Tämä ei tuntunut mun mielestä hyvältä ajatukselta, varsinkaan kun näitä ikäviä kokemuksia on ollut ja mali voisi saada aika pahaa jälkeä aikaan. Tällaista siis kävin päässä läpi vaikka mali oli tosiaan todella kivan oloinen. Ukon lähentelyhalu yltyi myöhemmin siihen, että se selvästi alkoi haluta mojauttaa pienen suukon malin huulille ja kun päästin Ukon hetkeksi irti päästäkseen kakalle, se olisi mennyt ilman mun kieltoa tämän ajatuksensa toteuttamaankin. Hölmö. :D
Viimeisimmän päällekäymisen yhteydessä oli kyllä jännä huomata, että meidän Lalli (9,5 v leikattu uroskissa) meinasi juosta sekaan selvästikin aikeenaan hajottaa riita tai puolustaa Ukkoa. Häntä pystyssä ja aavistuksen pörhöllään juoksi rähinän ollessa päällä suoraan kohti ja sain sen muutama metri ajoissa pysähtymään ettei vaan sille sattuisi jotain. On nää meillä vaan, koirat ja kissat, jotnekin hyvin tiiviisti samaa porukkaa, mutta en olis uskonut, että kissa yrittäis lähteä koiraa puolustamaan. :D Meillä on hyvä porukka täällä. :)
Mutta tuo Ukon ystävällisyys ja lapsellisuus on kyllä aivan kullan arvoista mun mielestä. Epäsosiaaliset saati sitten aggressiiviset koirat ei kauheasti mieltä lämmitä, mutta varsinkin bordercollien pitää mielestäni pystyä vähintäänkin sopeutumaan muiden seuraan. Jerikon tapa toimia on sinänsä varmaan järkevämpi kuin Ukon yltiöpäinen ystävällisyys, koska se kyllä välttää hyvin kaikki ongelmat, mutta molemmat on kyllä aivan huippukoiria! :) Bortsun ei mielestäni pitäisi missään nimessä olla aggressiivinen ja kyllä sosiaalisuus on jatkossakin mulle tärkeä ominaisuus. En missään nimessä ottaisi pentua yhdistelmästä, jossa vanhempien sosiaalisuudessa olisi selkeitä puutteita. Pistän se jopa käyttöominaisuuksien edelle, koska se on suuresti arkeen vaikuttava asia.
Mulla tulee nyt äkkiseltään mieleen kolme aggressiivisuutta aiheuttavaa ominaisuutta koirissa eikä mikään niistä ole mielestäni järin toivottava: epävarmuus/pelko, terävyys, dominanssi. Pahimpia tuntuu olevan koirat joilla on epävarmuutta yhdistettynä terävyyteen, ne aloittaa hyökkäyksen pienestäkin ärsykkeestä (terävyys + pelkoaggressio), mutta epävarmuutensa vuoksi eivät pysty lopettamaan hyökkäystään toisen koiran rauhoittavista signaaleista huolimatta. Itsevarma koira pystyy ärähtämään tarvittaessa ja lopettamaan ärähdykseen, kun viesti on mennyt perille. Esim. Ukko hoitaa mielestäni ihan hyvin tilanteita joita sille nyt tulee eteen kastraation jälkeen joidenkin urosten kohdalta. Ukko kertoo, että ei ole mikään tyttö, mutta ei käy koskaan päälle.
Terävyyshän on useissa harrastuslajeissa ainakin osittain toivottava ominaisuus ja tuo potkua suoritukseen ja tässä onkin sitten tasapainoteltavaa arjen sujumisen kanssa. Mielestäni ainakaan suuri terävyys ei kuitenkaan sovi bordercollielle, koska sillä pitää olla malttia uhkaavissakin tilanteissa harkita tekojaan lampaiden kanssa. Heti ei voi käydä uhkaavan lampaan päälle, vaan lampaita täytyy uskaltaa painostaa rauhassa ja antaa niille aikaa reagoida toivotusti.
Dominanssi aiheuttaa usein myös aggressiivista käytöstä, ainakin jos se on yhdistetty epävarmuuteen. Tässä pitäisikin mielestäni erottaa itsevarman yksilön "johtaja"-asenne. Tällainen koira ei koe tarvetta isotella tai simputtaa muita vaikka kokeekin olevansa porukan johtaja. Haitallinen dominanssi on mielestäni sitä, että koira hakeutuu tilanteisiin, joissa se voi haastaa muita koiria.
Mielestäni sosiaalisuus tai kyky tulla toimeen muiden koirien kanssa hakeutumatta tappeluihin on siis merkki tietynlaisesta "tervepäisyydestä". Sellaisella koiralla on yleensä itsetunto kohdillaan, se ei ole liiallisen reaktiivinen ja se suhtautuu rennosti uusiin asioihin eikä koe tarvetta puolustautua aggressiivisesti. Näin ollen sosiaalisuus liittyy mielestäni myös toivottaviin harrastuskoiran ominaisuuksiin. ;)
Toivotaan nyt siis, että Ukko edelleen kolhuista huolimatta säilyttää lapsellisen ystävällisyytensä ja itse täytyy nyt olla vaan entistä tarkempana, että kenen kanssa Ukko saa ystävyyttä leipoa. Loppukevennyksenä Ukon riekkumista, kun aamulenkillä leikki Jerikon kanssa Ukon mielestä selvästi keskeytyi liian aikaisin hihnaan laittamisen vuoksi ja Ukon täytyi vähän vielä purkaa intoaan. ;)
Treenailtu on enimmäkseen paimennusta tässä kahden viikon aikana. Agilitytreenit on jäänyt väliin ja jäljelle on ehditty vain kerran. On se vaan hyvä, että on nyt noi omat lampaat tossa, että edes sitä voi helposti ja matalalla kynnyksellä treenailla vaikka muuta ei ehtisikään. Paimennustreenit on painottunut nyt kyllä eniten Ukon treenaamiseen tai ainakin Ukon treenaaminen on ollut järjestelmällisempää ja suunnitellumpaa kuin Jerikon, jonka kanssa on menty vähän silleen "go with the flow" -fiiliksellä. Ehkä Jeriko myös vähän vähemmän päässyt treenaamaan..
 |
| Jeriko haluaisi päästä paimentamaan |
Ukon kanssa treenien teema ja pääpaino on ollut mustavalkoisuudessa ja kuuntelemisessa, sekä lampaista luopumisessa. Jotain hakukaaritreenejäkin on tehty, mutta jos Ukko on alkanut yhtään lipsua kohti sitä omaa kuplaansa, olen keskeyttänyt treenin ja vaatinut Ukon luopumaan lampaista oikein perusteellisesti. Tämän jälkeen on aina korvat löytynytkin huomattavasti paremmin.
Lampaista luopumisen vaatiminen vaatii toki sitä, että itse asetan Ukolle tietynlaista painetta. Hieman jännä ja yllättäväkin havainto on, että tästä paineesta Ukko ei suinkaan paineistu ollenkaan. Voisi kuvitella, että jos ohjaaja antaa painetta, niin koira herkistyisi niin, että esim. uhittelevat lampaat tuottaisi vielä enemmän vaikeuksia. Totuus on täysin päinvastainen ja sitä ei ehkä ihan täysin voikaan ymmärtää, jollei ymmärrä paimennuksen viettitilaa ja bordercollien ajatusmaailmaa sen ollessa syvästi paimennusvietillä. Vahva paimennusvietti turvaa sen, että paine ei saa koiraa lannistumaan ja häipymään töistä, vaan pistää sen enemmänkin ideaaliseen työskentelymoodiin.
Ukossakin on ollut nähtävissä, että tällaisen lampaista irrottamisen jälkeen Ukko on kohdannut lampaat itse asiassa vahvemmin. Jos Ukko tekee itselleen omassa kuplassaan, se herkemmin väistää tällaiset lampaat, ehkä se siinä jotenkin vaan haluaa itsekseen tehdä helppoja juttuja, mutta kun saan sen oikeaan mielentilaan eli tekemään mulle, se tietää että vaikeatkin lampaat pitää kohdata ja tekee sen täysin luontevasti. Ukko on nyt esimerkiksi häkittänyt vastahakoisia vastaan katsovia lampaita todella hienosti. Pakottanut ne peruuttamaan häkkiin pelkällä katseellaan. Ukko on myös hienosti huomioinut porukasta mahdollisesti hieman syrjään jäävät ja saanut pelkällä katseen kääntämisellä ne peruuttamaan pikaisesti samaan riviin muiden kanssa.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta Ukolla ei kyllä pinna pala. Se vaan katsoo näitä lampaita ja odottaa, ottaa pienen askeleen perään tai pienellä painon siirrolla eteen saa lampaat siirtymään. Siis tässä näkyy nyt tuon vahvan silmän hyvät ja suorastaan mahtavat puolet, kuinka Ukon ei tarvitse paljoa tehdä, että se saa lampaat liikkumaan haluttuun suuntaan ja se myös pystyy tässä oikeassa mielentilassa ollessaan lukemaan erittäin hyvin lampaiden aikeita ja sovittamaan oman liikkeensä niihin.
Lisäksi jakotreeni tällä viikolla sujui oikein hyvin vaikkei lampaat ollut mitään helpoimmin erkanevia ja Ukko ottaa hienosti tietyn porukan pidettäväksi ja ajaa sitä. Ukon kanssa on kuitenkin edelleen hankalaa, tai mä välillä koen sen vähän hankalaksi, että vaikka kuinka itse riemastuisin esim. hienosti onnistuneesta häkityksestä, niin Ukko ei ota näitä kehuja ollenkaan, kun se on edelleen niin lampailla. Mun kehut ei merkkaa sille mitään vaan se itse tekeminen on se merkittävä vahviste. Mietin, että vahvistuuko sitten mun haluama toiminta ollenkaan vai vahvistuuko vaan mikä tahansa minkä Ukko itse kokee palkitsivammaksi... :D
Jerikon kanssa on myös tehty jakoa ja singleäkin. Nyt on saatu taas yksittäinen lammas erotettua ja Jeriko sinänsä saa sellaisen ihan ok haltuun, mutta yksittäisen lampaan ajaminen tai lampaan pitäminen jos se alkaa pyrkiä muuhun porukkaan ei kyllä vielä onnistu, vaan Jeriko lähtee kokoamaan. Mun treenit on ollut aika lyhyitä ja ytimekkäitä, osittain siksikin, ettei esim. häkitys ei oo mikään peace of cake ja yksikin onnistunut häkitys vaatii koiralta paljon. Häkityksiä on tehty siis yleensä vain yksi, jakoja muutama.
Viime lauantana kävin tallaamassa jäljet pojille. En ollut ihan varautunut siihen hirvikärpäs-määrään, sanotaanko näin... Ensin jälkiä tallatessa hirvikärpäsparvi toisensa jälkeen syöksyi kimppuun ja siinä kuluikin jälkien vanhenemisaika rattoisasti kun autossa istuen nyppi kymmenittäin hirvikärpäsiä hiuksistaan, niskastaan, ja vaatteistaan t-paidan sisäpuolta myöten. Ja kun luuli jo saaneensa kaikki pois, niin sitten alkoi taas tuntua möyrintää ja löytyi vähintään viisi lisää. Lisäksi Ukon jälkeä tallatessa liukastuin pahasti märkään sammaleeseen ja iskin polven todella kipeästi terävään kipeen, loppumatka meni hammasta purren.
Ukon jälki oli 700 metriä, kuusi keppiä ja vanheni tunnin. Janalta jälki lähti oikealle. Ukko meinasi lähteä takajäljelle ja nyt kun janaa ollaan tehty niin vähän, niin estin vaan väärän suunnan ja odotin, että nosti jäljen oikeaan suuntaan. Ajattelin, että olisi ehkä reilumpaa näin alkuun auttaa Ukkoa vähän ymmärtämään tätä asiaa. Ukon jäljestyksessä oli aikalailla vauhtia. Pari ekaa keppiä nousi hienosti, mutta sitten yksi keppi jäi kun kulman jälkeen Ukko hieman harhaantui jäljeltä. Jossain vaiheessa jäi myös toinen keppi, muta en ole varma missä vaiheessa. Kokonaisuudessaan jälki meni hienosti, mutta noi kaksi puuttuvaa keppiä vähän harmittaa.
Jerikon jälki oli 1100 metriä, viisi keppiä ja vanheni kaksi tuntia. Piti tehdä 1,5 km, mutta tein uuteen maastoon ja meni tässä vaiheessa niin kamalaksi ryteiköksi, että oli pakko lopettaa siihen. Janalta jälki lähti oikealle ja tämä meni nyt aivan upeasti. Jeriko eteni hienosti, nappasi jäljen hajun ja pysähtyi vain aivan lyhyeksi hetkeksi, ikään kuin kurkkasi vasemmalle, mutta otti hyvin nopeasti oikean suunnan. :) Hyvä! Jeriko jäljesti hyvin, mutta toisen kepin olin laittanut piruuttani ison kiven päälle ja tämän Jeriko meinasi ohittaa sivusta. En päästänyt ohittamaan, vaan kehoitin olemaan tarkkana, jolloin Jeriko palasi ottamaan jälkeä askel askeleelta ja lopulta nostikin sitten kepin. Tämän jälkeen Jeriko jäljesti kyllä koko ajan mielestäni todella tarkasti, mutta jossain välissä joku keppi (taas 3. tai 4.) taas jäi. Melkein voisi luulla, ettei siellä keppiä ollutkaan, kun sillä työskentelyllä oli vaikea ajatella, että miten keppi olisi jäänyt.. Vähän jäi kuitenkin hampaan koloon tästä.
On ehkä käynyt selväksi, että mulle koirien sosiaalisuus on tärkeä asia, olenhan julkaissut aika paljon Jerikon ja Ukon leikkivideoita tännekin. Koirien leikin katsominen saa mut aina hymyilemään ja todella iloiselle tuulelle. Olen kyllä todella onnekas, kun pian 6v. ja 4v. täyttävät uroskoirat tulee noin upeasti toimeen keskenään. Ovat aina tulleet eikä Ukon kastraatio ole muuttanut tätä millään tavalla. Jerikon suhtautuminen Ukkoon ei ole muuttunut tippaakaan, vaikka muuten leikattuja uroksia Jeriko saattaa liehitellä vähän "sillä silmällä". ;) Ukon kanssa ne on silti edelleen veljekset.
Jeriko on meillä ehdoton johtaja ja se kyllä myös kertoo Ukolle jos naaman nuoleminen ei miellytä, mutta koskaan ei ole ollut mitään murinaa tai pientä ärähdystä pahempaa, koskaan pojat ei ole yhteen meinanneetkaan ottaa. Jeriko puhuu koiraa mielestäni muutenkin todella selkeästi ja se myös lukee muita koiria erittäin tarkasti. Joskus Jerikon "selkeä puhe" on kyllä vähän kiusallistakin, kun se herkästi pyytää itselleen tilaa varsinkin muilta uroksilta hiljaisella murinalla. Kaikki eleet kertoo, että Jeriko ei ole liikkeellä dominoivalla asenteella eikä missään nimessä lähdössä haastamaan riitaa, vaan ainoastaan pyytää ettei toinen änkisi "sen alueelle". Tällaisen murinan voi kuitenkin joku ymmärtää väärinkin ja erityisesti kaverikoira-käynneillä tämä on erittäin kiusallista, jos muut eivät ymmärrä antaa riittävää tilaa Jerikolle. Hiljaisimmankin murinan, kun silittävä käsi voi tuntea kyljestä eikä silittäjä voi tietää mistä on kyse. Mutta pääasiassa kaverikoira-käynnitkin siis menee ongelmitta ja Jeriko on ihanan luotettava koira sosiaalisissa tilanteissa, ei koskaan lähde isotteluihin mukaan ja poistuu heti paikalta jos aistii, että ongelmia tiedossa.
Jeriko on sellainen itsevarma ja oman arvonsa tunteva, eikä sen tarvitse pönkittää itsetuntoaan millään isotteluilla tmv., mutta se ei myöskään kaipaa muita uroksia iholleen. Jerikon reaktioista voi usein myös lukea, millä mielentilalla toinen on lähestymässä; jos toinen vaan sattuu haistelemaan samaa hajua ja on täysin neutraali, niin se on Jerikolle ihan ok, mutta Jerikon käytöksestä pystyy usein päättelemään, että toiselle on jonkinlaisia taka-ajatuksia tai dominointia elkeissään. Poikia ei ole koskaan tarvinnut erottaa toisistaan ja olen hyvin luottavaisin mielin pitänyt niitä aina yksin ollessaan samassa tilassa, koska ikinä lelut, ruoka tai mikään muukaan, ei ole aiheuttanut riitaa. Myöskään vieraan koiralauman sekaan vapauttamisessa ei sinänsä ole mitään ongelmaa, paitsi nyt ehkä viime aikoina se, että Ukko ei osaa lukea tilannetta niin etukäteen, että osaisi poistua paikalta jos joku toinen aikoo aiheuttaa ongelmia.
Jeriko onkin ollut Ukolle aivan huikean hyvä isoveli. Ukko on selvästi Jerikoa avoimempi ja oikeastaan kaikille aina erittäin ystävällinen. Ukko ei tunnu ymmärtävän, että välttämättä kaikki ei ole niin ystävällisiä eikä se lue muiden viestejä niin hyvin ja kaukaa kuin Jeriko ja tämän sekä ihan vaan todella huonon onnen vuoksi Ukko on kesän aikana joutunut aivan liian moneen kertaan toisen koiran pöllyyttämäksi: bordercollieuroksen, labradoriuroksen (jonka Ukko toivotti tervetulleeksi meidän kotiin nuolemalla suupielet, mutta toinen uros oli epävarma eikä sietänyt Ukon lähentelyjä), bordercollienartun sekä aussienartun. Kaikissa näissä tapauksissa toinen koira on jatkanut hyökkäystään, vaikka Ukko on viestinyt haluttomuuttaan tapella. Todella huonoa tuuria Ukolla. :(
Ainakin toistaiseksi Ukko on kuitenkin säilyttänyt avoimuutensa ja sosiaalisuutensa, eikä ole muuttunut epäluuloiseksi muita koiria kohtaan. Olisiko osansa Jerikolla ja sillä kuinka se kuitenkin viestii Ukon kanssa selkeästi ja ystävällisesti. En tiedä. Tai sitten Ukko vaan on niin vahvasti ystävällinen luonne ja sen verran kovapäinen, ettei tällaiset kolhut ole kuitenkaan Ukkoa horjuttanut. Onneksi.
Tossa viime viikolla esimerkiksi oltiin vetotreenin jälkeen jäähdyttelylenkillä maliuroksen kanssa. Tämä oli oikein järkevän oloinen uros, ei kiinnittänyt mitään huomiota Jerikoon tai Ukkoon, mutta aivan helkkarin iso! :D Jeriko valitsi kävellä aivan tien toisessa reunassa, myöskin noteeraamatta tätä jättiläistä mitenkään. Vähän aikaa käveltyämme Ukossa alkoi näkyä merkkejä, että se yrittää hivuttautua kävelemään lähemmäksi malikkaa, selvästikin halunaan kävellä kylki kyljessä sen kanssa. Tämä ei tuntunut mun mielestä hyvältä ajatukselta, varsinkaan kun näitä ikäviä kokemuksia on ollut ja mali voisi saada aika pahaa jälkeä aikaan. Tällaista siis kävin päässä läpi vaikka mali oli tosiaan todella kivan oloinen. Ukon lähentelyhalu yltyi myöhemmin siihen, että se selvästi alkoi haluta mojauttaa pienen suukon malin huulille ja kun päästin Ukon hetkeksi irti päästäkseen kakalle, se olisi mennyt ilman mun kieltoa tämän ajatuksensa toteuttamaankin. Hölmö. :D
Viimeisimmän päällekäymisen yhteydessä oli kyllä jännä huomata, että meidän Lalli (9,5 v leikattu uroskissa) meinasi juosta sekaan selvästikin aikeenaan hajottaa riita tai puolustaa Ukkoa. Häntä pystyssä ja aavistuksen pörhöllään juoksi rähinän ollessa päällä suoraan kohti ja sain sen muutama metri ajoissa pysähtymään ettei vaan sille sattuisi jotain. On nää meillä vaan, koirat ja kissat, jotnekin hyvin tiiviisti samaa porukkaa, mutta en olis uskonut, että kissa yrittäis lähteä koiraa puolustamaan. :D Meillä on hyvä porukka täällä. :)
Mutta tuo Ukon ystävällisyys ja lapsellisuus on kyllä aivan kullan arvoista mun mielestä. Epäsosiaaliset saati sitten aggressiiviset koirat ei kauheasti mieltä lämmitä, mutta varsinkin bordercollien pitää mielestäni pystyä vähintäänkin sopeutumaan muiden seuraan. Jerikon tapa toimia on sinänsä varmaan järkevämpi kuin Ukon yltiöpäinen ystävällisyys, koska se kyllä välttää hyvin kaikki ongelmat, mutta molemmat on kyllä aivan huippukoiria! :) Bortsun ei mielestäni pitäisi missään nimessä olla aggressiivinen ja kyllä sosiaalisuus on jatkossakin mulle tärkeä ominaisuus. En missään nimessä ottaisi pentua yhdistelmästä, jossa vanhempien sosiaalisuudessa olisi selkeitä puutteita. Pistän se jopa käyttöominaisuuksien edelle, koska se on suuresti arkeen vaikuttava asia.
Mulla tulee nyt äkkiseltään mieleen kolme aggressiivisuutta aiheuttavaa ominaisuutta koirissa eikä mikään niistä ole mielestäni järin toivottava: epävarmuus/pelko, terävyys, dominanssi. Pahimpia tuntuu olevan koirat joilla on epävarmuutta yhdistettynä terävyyteen, ne aloittaa hyökkäyksen pienestäkin ärsykkeestä (terävyys + pelkoaggressio), mutta epävarmuutensa vuoksi eivät pysty lopettamaan hyökkäystään toisen koiran rauhoittavista signaaleista huolimatta. Itsevarma koira pystyy ärähtämään tarvittaessa ja lopettamaan ärähdykseen, kun viesti on mennyt perille. Esim. Ukko hoitaa mielestäni ihan hyvin tilanteita joita sille nyt tulee eteen kastraation jälkeen joidenkin urosten kohdalta. Ukko kertoo, että ei ole mikään tyttö, mutta ei käy koskaan päälle.
Terävyyshän on useissa harrastuslajeissa ainakin osittain toivottava ominaisuus ja tuo potkua suoritukseen ja tässä onkin sitten tasapainoteltavaa arjen sujumisen kanssa. Mielestäni ainakaan suuri terävyys ei kuitenkaan sovi bordercollielle, koska sillä pitää olla malttia uhkaavissakin tilanteissa harkita tekojaan lampaiden kanssa. Heti ei voi käydä uhkaavan lampaan päälle, vaan lampaita täytyy uskaltaa painostaa rauhassa ja antaa niille aikaa reagoida toivotusti.
Dominanssi aiheuttaa usein myös aggressiivista käytöstä, ainakin jos se on yhdistetty epävarmuuteen. Tässä pitäisikin mielestäni erottaa itsevarman yksilön "johtaja"-asenne. Tällainen koira ei koe tarvetta isotella tai simputtaa muita vaikka kokeekin olevansa porukan johtaja. Haitallinen dominanssi on mielestäni sitä, että koira hakeutuu tilanteisiin, joissa se voi haastaa muita koiria.
Mielestäni sosiaalisuus tai kyky tulla toimeen muiden koirien kanssa hakeutumatta tappeluihin on siis merkki tietynlaisesta "tervepäisyydestä". Sellaisella koiralla on yleensä itsetunto kohdillaan, se ei ole liiallisen reaktiivinen ja se suhtautuu rennosti uusiin asioihin eikä koe tarvetta puolustautua aggressiivisesti. Näin ollen sosiaalisuus liittyy mielestäni myös toivottaviin harrastuskoiran ominaisuuksiin. ;)
Toivotaan nyt siis, että Ukko edelleen kolhuista huolimatta säilyttää lapsellisen ystävällisyytensä ja itse täytyy nyt olla vaan entistä tarkempana, että kenen kanssa Ukko saa ystävyyttä leipoa. Loppukevennyksenä Ukon riekkumista, kun aamulenkillä leikki Jerikon kanssa Ukon mielestä selvästi keskeytyi liian aikaisin hihnaan laittamisen vuoksi ja Ukon täytyi vähän vielä purkaa intoaan. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)