torstai 4. huhtikuuta 2019

Jerikon mölli-HTM

Viime sunnuntaina oli Jerikon koiratanssi/HTM-debyytti möllikisoissa. Liisa-Idan kanssa Jeriko on ehtinyt treenaamaan muutaman kerran yhteensäkin ja välissä oli pitkä tauko Liisa-Idan työmatkan vuoksi. Jeriko ei ole vielä tullut ihan varmaksi siitä, että koiratanssi Liisa-Idan kanssa olisi sen juttu, mutta toisaalta työskentelyrutiini auttaa siinä, että se lähtee ainakin normiseuraamiseen ihan suhteellisen ok. Työntyy kyllä myös myöntää, että oma treenaaminen on ollut ihan tosi vähäistä, oikealla puolella seuraaminen on kesken ja rehellisyyden nimissä Jeriko on ollut munkin kanssa vähän ruosteessa... :D

Liisa-Idan haettua Jeriko autosta halliin se kuikuili kaula pitkällä, että missä mä olen. Liisa-Ida sai Jerikon kuitenkin lahjottua ja lämpät lähti ihan hyvin käyntiin. Myös ennen kehään menoa Jeriko oli hyvin mukana. Itse suorituskin meni ihan ok treenimäärään nähden. Positionvaihdon epäselvyyksiin Jeriko kommentoi haukahtamalla Liisa-Idalle ja lopuksi Jeriko improvisoi oman lopetusasennon haukun säestämänä. Maahan = kierähdä kaksi kertaa ja esitä lopuksi kuollutta. Sen verran uskottavasti Jeriko jäi vielä paikoilleen, että meni ihan täydestä, että se olisi ollut suunniteltu liike. :D



Mun musiikkivalinta oli kyllä huono ja meni nyt vaihtoon. Jeriko tuntui myös itse tykkäävän uudesta musiikista enemmän, ja ainakin mun kanssa treenatessa meininki oli tosi hyvä, joten toivotaan että sama pätee myös Liisa-Idan kanssa. Täytyy nyt myös treenata aktiivisesti, että saadaan tuo oikealla seuraaminen kuntoon. Meidän molempien (mun ja Liida-Idan) kriteeri olisi, että koira osaisi positiot oikeasti eikä vaan seuraisi namikättä tmv. Lisäksi itse haluan, että Jerikon työskentely näyttää tietynlaiselta ja tuo sunnuntain oli vielä hieman puolivillaista.. ;)

Ei kommentteja: