keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Syksyn hommia ja syksystä nauttimista

Agilityä on tällä viikolla tulossa aika paljon, joten päivittelen niistä sitten vasta viikonloppuna. Nyt vaan tällaista kuvasaastetta ja muuta pientä.

Meillä on lampolan lattia nyt ollut remontissa, kun vanhat laudat oli suurelta osin aivan lahonneet ja paljastui vasta nyt, kun saatiin kunnolla heinät tyhjennettyä kesällä. Kaikkea ei voi ehtiä, jaksaa tai osata tehdä itse, joten meillä sisäremontin entisten asukkaiden "kennelhuoneisiin" tehnyt ammattilainen tuli tekemään myös lattiaremontin lampolaan. Samalla seiniin tehtiin kunnon tuulensuojat, ruokintakoroke paaleja varten (nyt saadaan niitä sitten sisäruokintaan) ja kunnon ovet sekä etupuolelle ihmisiä ja koneita varten, että aitauksen puolelle lampaita varten. Kyllä tässä sitten talvella kelpaa. :)



Mulla vapautui myös viime viikonlopulta peruutuksen vuoksi yksi päivä vapaata, joka sitten käytettiin hyödyksi lampaiden "alalaidunta" kesän harvennushakkuiden jäljiltä siistien. Täällä on niin paljon hommaa, että tällaiset sitten jää pitkäksi aikaa lojumaan. Vielä pitäis oksajäte polttaa, mutta nyt onkin hyvä aika sille, kun ei ole metsä- tai laidunpalon vaaraa. Toisaalta ei oksasilppurillekaan ole tarvetta, kun Jeriko innokkaana oli auttamassa. ;)





Lisää kuvateksti
Viime viikolla käytiin Jerikon kanssa hakutreeneissä. Tuttu maasto ja päätin tehdä ensimmäistä kertaa kaikki pistot ilman apuja. Hitsi kun meni hienosti! Jeriko uppoaa nyt tosi hyvin suoraan, ainoastaan yksi pisto oli huono kun meinasin vauhdista lähettää vaikka Jeriko tuli vinoon. Uudella lähetyksellä lähti sitten taas jo ihan suoraan. Hyvin on nenä auki ja maalimiehet löytyi. Talven aikana täytyy sitten hioa vaan ilmaisuhaukku kuntoon ettei häiriinny yhtään mun liikkeestä, muuten näyttää jo tosi hyvältä. :)

Ollaan myös nautittu kauniista syyskeleistä kotipihassa ja lenkkeilty, välillä myös Pirskatti on lähtenyt mukaan. On siitä kyllä tullut komea kissa. :)





Aamulenkin tunnelmointia





Lallikin nauttii ulkoilmasta, mutta ei jaksa lenkeille lähteä ;)



Ei kommentteja: